Lue keskustelun säännöt.
Miksei nuoriso osaa soittaa puheluita??
05.05.2020 |
Kummallinen, arkinen huomio nykypäivän nuorisosta. Olen töissä paikassa, johon soittaa yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria. Paikka on nyt suljettu, joten nuoriso joutuu soittamaan minulle, jotta pääsevät sisään. Suuri osa nuorista ei millään tavalla tervehdi puhelimessa tai edes odota, että sanon mitään, kun nostan luurin. Kyse on kuitenkin ihan tavallisista nuorista, eri elinpiireistä - ei kyse mistään syrjäytyneistä tai muista nuorista.
Mun mielestä normaali puhelu:
Minä: "Kangaskauppa Kesäpäivä Kangasalla, Kaisa Kesäpäivä (mahdollisesti vielä jatkona '..puhelimessa, miten voin auttaa?')
Soittava nuori henkilö: "Moi tääl on Mörkö Mörönen. Ni mä tulin tänne kangaskaupalle ja ku tää ovi on kii ni voiks joku tulla avaa oven?"
Minä: "Juu, odota pieni hetki, tulen ihan heti. Moikka!"
Soittava nuori henkilö: "Kiva. Moido."
Puhelut nuorison kanssa oikeasti:
Minä: (nostan luurin lankapuhelimesta tai painan kännykän vihreää luuria)
Soittava nuori henkilö: (alkaa puhua heti, kun linja ei enää tuuttaa - ennen kuin saan edes puhelimen korvalleni) "Tuuts avaa oven?"
Minä: "Kangaskauppa Kesäpäivä Kangasalla, Kaisa Kesäpäivä."
Soittava nuori henkilö: "Ni tuuts avaa oven?"
Minä: "Hei, oletko siis meidän kangaskaupalla oven ulkopuolella ja haluat päästä sisään?"
Soittava nuori henkilö: "Joo."
Minä: "Hetki pieni, tulen ihan kohta. Moik--"
Soittava nuori henkilö: (sulki puhelun)
En oikeasti tajua. Tämä on siis todella yleistä. Nämä nuoret ovat sisään tullessa kohteliaita ja ihan normaaleja, mutta puhelimessa kuin ensimmäistä kertaa ikinä mihinkään soittavia. Voiko tämä johtua siitä, ettei nuoret enää soita oikeasti mihinkään ikinä, eivät tiedä, miten puhelimessa "käyttäydytään"? Eli ensin pitäisi edes jollain tasolla esittäytyä ja esittää se asia, eikä alkaa puhua heti, kun linja aukeaa?
Kommentit (43)
Taidan kuulua ensimmäiseen ikäryhmään (-95), jotka eivät enää oikein osaa/uskalla soittaa puhelimella. Soittelen päivittäin kyllä vanhemmilleni ja kavereidenkaan kanssa hyvin harvoin soittaminen ei tuo ongelmaa, mutta jos vähänkään tuntemattomalle pitää soittaa minua alkaa ahdistamaan ja saatan venyttää soittamista kuukausia (esimerkiksi hammaslääkäriin yms). Olen joutunut pakolla opettelemaan tärkeistä asioista soittamisen ja silti se välillä ahdistaa. Vastaaminen on helpompaa jos pitää soittamalla olla yhteyksissä virastoon tms. En vastaa ollenkaan tuntemattomiin numeroihin, vaan laitan viestin perään, että mitä asiaa.
Mieheni ei soita ikinä kenellekkään, edes vanhemmilleen ja puhelimeen vastatessa ei osaa esittäytyä. Jouduin myös patistamaan häntä kunnolla soittamaan hammaslääkäriin ja laittamaan hänelle numeron valmiiksi kun oli jo kovissa kivuissa.
Olen monesti pohtinutkin miksi soittaminen ahdistaa, ja olen tullut siihen tulokseen, että kun toisen keskustelijan kasvoja ei näe, ei tunnista toisen tunteita ja ajatuksia. Viesteissä kirjoitustyylistä ja hymiöistä voi päätellä toisen tunteiden tilan helpommin. Viesteillä on myös paljon enemmän aikaa suunnitella omaa vastaustaan.
Lapsena kyllä soitin vielä lankapuhelimella kavereille, mutta silloinkin toivoin aina että kaverini vastaisi, eikä vanhempansa tai joku sisaruksistaan. He vastasivat aina pelkällä sukunimellä puhelimeen ja en aina tunnistanut kaverini ääntä veljensä äänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas maailma muuttunut paljon muutamassa vuodessa. Mun tuntemat itseni ikäiset minä mukaanlukien osataan käyttää puhelinta (vaikka itse inhoankin soitella). Tuntuu kyllä muutenkin, että se raja somesukupolven ja nokia-sukupuolven välillä menee tossa vuosi pari nuoremmissa. Mä oon ihan pihalla itseäni muutaman vuoden nuorempien asioista.
25-vuotias
Ja se piste kuuluu loppuun!