Prisman tuotteiden nousevat hinnat
Jatkuvasti on hilattu muutamia senttejä ylöspäin. Ihan kuin kukaan ei huomaisi. Miksi kansa ei pidä enemmän ääntä tästä? Kansainvälistä hätätilaa käytettiin hyvin hyödyksi.
Kommentit (33)
Tuotteiden hintojen nousuun on monta syytä kuten raaka-aineiden hinnan nousu saatavuuden huonontuessa tai vaikkapa katteen parantaminen. Kesko nostaa joka kuukausi osan tuotteidensa hintoja.
Myös Prisma ja LIDL nostavat hintoja. Se on ihan normaalia. Osassa tuotteita hinta taas laskee.
Laskeminenkin voi johtua monesta syystä. Onko tuotteesta joku kalliimpi raaka-aine korvattu halvemmalla vai vaihdettu valmistajaa toiseen?
Korona on voinut ja vaikuttaa joiden tuotteiden hintoihin. EU.n piti lisätkä kilpailu mut täällä me ollaan vaan S-ryhmän, Keskon ja Lidlin triopolissa.
Rainbow Cheddar sulatejuustoviipaleet oli noin 5v sitten 0.88e nyt yli 1e.
Pikkutompskuja sai ennen alle 1e rasia ei enää kuin joskus hyvin harvoin tarjouksesta
En tiedä, kun en seuraa hintoja. Lidl on lähikauppani ja sopivan kokoinen. En todellakaan jaksa kiertää Prismassa.
Hinnat ja laskee kysynnän ja tarjonnan mukaan. Esim. Tanskasta sai halvalla possua jonka takia osa makkaroista oli halpoja. Tanskan halpa possu loppui joten hinnat nousee.
Hinnat nousee kun työntekijöiden jotka tuotetta valmistaa, kuljettaa ja myy palkat nousee, raaka-aineen hankintahinta nousee tai valtio määrää uusia säädöksiä jotka vaatii yrityksiä investoimaan yms. eli kustannukset kasvaa. Asiakashan ne kulut allalla kuin allalla viimekädessä maksaa. Korona tulee nostamaan ruuan hintaa vielä lisää, kun tuotteita ei saada entiseen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysynnän ja tarjonnan laki. Kun on kysyntää, niin hinnat nousee. Kun ei ole kysyntää, hinnat laskee. Ääs-ryhmä korottelee varmasti paikatakseen Myös muiden yksiköiden tappioIta. Esim. Hotellit, raflat, autokaupat jne,.
Sen päivän kun näkisi, että ne tästä laskevat.
Tietenkin inflaatio näyttelee myös osaansa. Mikä siis tarkoittaa rahan arvon alenemista. Tämä on jostain syystä se keskuspankkien graalin malja, laillinen ryöstö pikkuhiljaa. Deflaatio olisi kuluttajille huomattavasti parempi, samalla rahalla saa enemmän tavaraa.
Hinnat ovat nouseet paljon sen jälkeen kun osuuskauppa lopetti halpuutuskampanjansa. En ole huomannut hintojen nousseen erityisesti parin viimeisen kuukauden aikana. Ehkä imiset vaan nyt kiinnittävät enemmän huomiota hintoihin ja ovat tajunneet hintojen nousseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysynnän ja tarjonnan laki. Kun on kysyntää, niin hinnat nousee. Kun ei ole kysyntää, hinnat laskee. Ääs-ryhmä korottelee varmasti paikatakseen Myös muiden yksiköiden tappioIta. Esim. Hotellit, raflat, autokaupat jne,.
Sen päivän kun näkisi, että ne tästä laskevat.
Tietenkin inflaatio näyttelee myös osaansa. Mikä siis tarkoittaa rahan arvon alenemista. Tämä on jostain syystä se keskuspankkien graalin malja, laillinen ryöstö pikkuhiljaa. Deflaatio olisi kuluttajille huomattavasti parempi, samalla rahalla saa enemmän tavaraa.
Deflaatio ei todellakaan olisi kuluttajallekkaan hyvä juttu. Deflaatio tarkoittaa pitkää lamaa. Mitään ei kannattaisi investoida tänään, koska huomenna sen saa halvemmalla ja sehän tarkoittaa sitä että raha ei liiku ja liike-elämän toimeliaisuus tukahtuu.

Tämähän se mantra on mitä meille tuputetaan. Mikä saa sinut kuvittelemaan että kukaan ei investoisi / kuluttaisi mihinkään? Sanotaan nyt vaikkapa 2% deflaatio vuositasolla. Mikäli investoinnin tuotto oletus on alle 2% vuodessa, niin sitä investointia ei kyllä kannata tehdä muutenkaan, missään olosuhteissa.
Halua vaikkapa uuden auton, joka maksaa 100ke. Et ostaisi sitä, koska saisit sen vuoden päästä 2ke halvemmalla?? Tänään ostamasi uusi auto on vuoden päästä 75ke, otat jokatapauksessa arvonalemana 20% käkättimeen.
Ruoat jätät ostamatta, koska huomenna saa leipää halvemmalla?
Jätät investoimatta johonkin koneeseen, mikä nostaa tuottavuutta 20%. Koska saat sen vuoden päästä pari pinnaa halvemmalla.
Ruuanhinta on todellisuudessa ollut pari viime vuotta poikkeuksellisen edullista verrattuna muuhun hintakehitykseen (elinkustannusindeksi). Ruuantuotannossa käytetään monia hyödykkeitä (öljy, lannoitteet, rehut, työvoima, koneet ja varaosat, varastointi ja palvelut) ja tuotantohyödykkeiden hinta on noussut huomattavasti enemmän kuin ruuanhinta. Tästä seuraa väistämättömästi se, että ruuanhinta nousee jossain vaiheessa ja nyt se sitten tapahtui. Lisäksi sadot ovat olleet parina viime vuotena heikompia, mikä osaltaan nostaa hintoja. Lisäksi iso osa maatalousalanyrityksiä on jo pitkään Suomessa ja Euroopassa tehnyt tappiota. Tappiot realisoituvat aina jossain vaiheessa konkursseina tai yritystoiminnan loppumisena mikä korjaa markkinatilanteen. Suomessa on pitkät ostosopimukset ja hintojen muutokset näkyvät viiveellä.
Lidl tekee ihan tätä samaa. Monesti olen ihmetellyt hintoja. Hinataan ylös, jotta voidaan taas laskea jollekin viikolle tarjoukseen.