Ikkunoiden yläpuolella olevat venttiilit!
Viime syksynä kerrostaloasuntoon vaihdettiin ikkunat, joissa tällaiset venttiilit, jotka saa joko talvi- tai kesäasentoon. Nyt näistä venttiileistä tulee aivan kamala veto asuntoon, ja kämppä on kylmä. Mietin voisiko johtua siitä, että lämmitystä on näin kevään tullen laitettu pienemmälle? Ei täällä talvella mitään ongelmaa ollut. Kämppä on kuitenkin niin kylmä, että pakko tehdä asialle jotain. Auttaisiko teippaus? Onko kenelläkään muulla asunnossaan tällaisia venttiilejä? Ja veto tulee oli venttiilit kummassa asennossa tahansa.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Pakko kaiketi kärsiä sitten kesään asti. Veto on aivan kamala, sohvalla kun istuu, niin tuntee kuinka tuulee. Miksi tällaisia ikkunoita tehdään?
Miksi joku laittaa sohvan ikkunan eteen? Ikkunaverhot ovat esimerkiksi sitä varten, että niillä saa sitä vedontunnetta vähemmäksi.
Siirrä sohvaa, käytä verhoja ja jos puhua osaisit, ota yhteyttä huoltoon. Monesti niihin saa yhteyden netitsekin, mutta taidat olla tavan vuokra-asukki, jolta puuttuu kyky normaaliin asiointiin.
Huollon yhteystiedot löytyvät asuntosi huoltokansiosta ja ala-aulan taululta.
Mulla on vielä venttiilit talviasennossa enkä niitä kesäasentoon laitakaan ennenkuin katupölyt on pesty.
Jotkut ei osaa asua. Teippaus vahingoittaa huoneistoa ja estää puhtaan korvausilman tulon, mutta eihän nää maalta tulleet sitä tajua. Ne on tottuneet tunkkaiseen ilmaan.
Meillä vaihdetaan kerram vuodessa suodattimet mutta se venttilin alaosa joka kiinnittyy seinään, on irti ja sieltä vetää. Siis veti. Lämmöt meni harakoille niin laitoin ikkunateippiä alaosaan, loppui veto ja heti on lämpimämpi. Vielä on talvi asennossa venttiilit koska öisin pakkasta. Tiivistin ikkunat sekä parvekkeen ovet uudelleen syksyllä, revin vanhat pois,olivat jo kovia, uudet tilalle sekä vedonesto tiivisteet lisäksi. Oli eri lämmin talvella, tarkeni villasukilla eikä tarvinnut paksuja tossuja lisäksi. Vetoisuus ei ole hyväksi kellekään ja tulee turhia laskuja, asumisviihtyvyys on tärkeää.
Isännöitsijäån/huoltoon yhteydenotot eivät toimi. Vastaus on "joka vaivaan" sama.
Kuuluu asukkaalle on aina lyhytsanainen vastaus.
Asun "palvelutalossa" eli tuetun avun piirissä. Siltikin vaaditaan että asukas hoitaa itse. Vaikka selkeästi ovat monesti asioita mihin ei ole tarvittavaa osaamista.
Vierailija kirjoitti:
eristäjä porvoosta kirjoitti:
Minä suhautin moiset aukot täyteen uretaania. Johan alkoi kämppä lämpenemään. Kuka idiootti on keksinyt että seinissä pitäisi olla reikiä? Ei Suomi missään tropiikissa ole.
Kerrostalon ilmastointi voi mennä sekaisin muissa huoneistoissa. Kannattaa laittaa helpommin poistettavia tiivisteitä ja eristeitä ettei joudu korvaamaan vianetsintää.
Tietty täytyy jotain tehdä jos on liian kylmä. Kovilla pakkasilla olen tukkinut koko ilmanvaihdon tilapäisesti, jos on tullut liian kylmä sisälle. Tehköön semmoiset ratkaisut jotta toimivat.
Missä kerrostalossa ilmastoini on ??

Kerrostalon ilmastointi sulla on housussa !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kaiketi kärsiä sitten kesään asti. Veto on aivan kamala, sohvalla kun istuu, niin tuntee kuinka tuulee. Miksi tällaisia ikkunoita tehdään?
Miksi joku laittaa sohvan ikkunan eteen? Ikkunaverhot ovat esimerkiksi sitä varten, että niillä saa sitä vedontunnetta vähemmäksi.
Siirrä sohvaa, käytä verhoja ja jos puhua osaisit, ota yhteyttä huoltoon. Monesti niihin saa yhteyden netitsekin, mutta taidat olla tavan vuokra-asukki, jolta puuttuu kyky normaaliin asiointiin.
Huollon yhteystiedot löytyvät asuntosi huoltokansiosta ja ala-aulan taululta.
Ei asuminen edellytä tietotekniikan osaamista,
T. ATK-MUMMO, joka ymmärtää muita mummoja ja pappoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me teipattiin ne, mutta meillä fuskaa ikkunoiden ja parvekkeen oven tiivisteet sen verran, että korvausilmaa tulee kyllä riittävästi.
Miksei se korvausilma saa tulla hallitusti sille tarkoitetusta paikasta?
Se venttiili oli alunperin jo sökönä siten, ettei vetoa saanut pienemmälle, joten päädyimme teippaamaan, kun pihalta puhalsi silloin -25 asteen pakkanen. Se vain jäi tuollein. Olen muutenkin hyvin välinpitämätön ja en välitä pätkääkään jos tämä aiheuttaa tähän kaupungin vuokrakämppään jotain ongelmia. Saati itselleni. Ilmanvaihtoa käydään tosin vuosittain mittailemassa, eikä mittaajilta ole koskaan tullut moitteen sanaa.
Jos se kämppä homehtuu, siitä tulee paljon isompia ongelmia kuin se, että vähän palelee. Homeherkistyminen tekee elämästä todella vaikeaa. Jos et osaa itseäsi ajatella, niin ota seuraava asuja huomioon. Yksinkertaisinta olisi muuttaa moderniin asuntoon jossa on koneellinen tulo ja poisto, silloin ei tarvitsisi miettiä näitä.
Väänsin pienelle, tuulee ku hollitallissa, alaosaan laitoin siis parvekkeen alaosaan mustavalkoisen pienen maton. Makkarissa paksut verhot yöajaksi kiinni ja päiväaikaan auki. Ristituuletusta välillä.
Vierailija kirjoitti:
Mun käsittäksini ne nimenomaan pitäisi saada myös kiinni, kuka nyt lämpöä hukkaa talvisin. Korvausilma nyt tulee vaikka postiluukun kautta.
viima käy oikein, oon laittanut toisen oven aina kiinni, matto oveen kiinni ettei varmaan tule käytäviltä ilimoja.
Vierailija kirjoitti:
sälekaihtimet tai rullaverhot
Sälekaihtimet eivät poista vetoa, sillä ne on asennettu ikkunoiden väliin. Tuloilmaventtiiili on karmin yläreunassa. Ei siellä ole kaihdinta.
Ei voi edellyttää kaikkien asennuttavan isoja, leveitä rullaverhoja ikkunoihin pelkästään siksi, että venttiilistä vetää. Muuten rullaverholla ei ole käyttöä, kun kaihtimet löytyvät jo ennestään. Ne on asennettu kaikille ikkunaremontin yhteydessä, jolloin nämä onnettomat vetoventtiilitkin saatiin
Vierailija kirjoitti:
Pakko kaiketi kärsiä sitten kesään asti. Veto on aivan kamala, sohvalla kun istuu, niin tuntee kuinka tuulee. Miksi tällaisia ikkunoita tehdään?
Älä missään nimessä teippaa. Ilma alkaa tulemaan muuten naapurista, tai viemäristä. Ja voi tulla kosteusvaurioita. Meillä auttoi kun laitoin patterin termostaattia isommalle. Kerrostalossa on yleensä kaukolämpö. Ja siellä voi olla patterit täysillä. Näin se lisää pattereihin lämpöä sen mukaan kuinka kylmä ulkona on. Kun ulkona on anturi mikä haistaa sen kylmän. Ja korvausilmaventtiilit voi laittaa talviasentoon. Ilman tulo ei lopu, mutta vetoisuus poistuu.
Nuo korvausilmaventtiilit on aivan saa**nasta. Olen yhdessä asunnossa asunut, jossa nuo oli, enkä enää ikinä muuta sellaiseen. Talvella lämmittämään pakkasilma tuli suoraan raakana asuntoon, lattianrajassa oli kylmä ja sohvalla tuuli päähän. Ei ikinä enää!
Kuten on jo sanottu: ÄLÄ TEIPPAA NIITÄ KIINNI! Se on vihoviimeinen virhe, muuta mieluummin jos on liian kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me teipattiin ne, mutta meillä fuskaa ikkunoiden ja parvekkeen oven tiivisteet sen verran, että korvausilmaa tulee kyllä riittävästi.
Miksei se korvausilma saa tulla hallitusti sille tarkoitetusta paikasta?
Jos sisälle tulee sen takia kova veto (poistoteho liian suureksi säädetty talossa/asunnossa) tai sisällä palelee (talossa pihtaillaan lämmityksestä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä helvetissä käy teippaamaan niitä. Niistä tulee asuntosi vaihtoilma.
Teippaaminen aiheuttaisi sen, että asuntoon tuleva ilma tulisi naapurista tai rakenteiden kautta, tai jopa viemäristä.
Teippaaminen on todella huono vaihtoehto.Jos jotain haluat tehdä, niin laita vaikka verho sen venttiilin eteen. Se ei estä ilmanvaihtoa, mutta ilma ehtii lämmetä vähän kun se kiertää mutkan sieltä verhon takaa
Matto lattiassa tekee myös huoneesta lämpimämmän tuntuisen. Se kylmä ilma kun painuu alas lattiatasoon.
Toinen vaihtoehto on villasukat ja villapaita.
MILLOIN Suomessa opitaan rakentamaan kunnolla? Koitas ulkomailla markkinoida taloa, villapaitaa ja villasukkia samassa paketissa. Olisi kyllä etusivun uutinen jolle koko kylä nauraisi kippurassa.
Laittakaa ne ikkunan venttiilit talviasentoon ja pyöreät seinän raitisilmaventtiilit melkein kiinni jos eivät toimi termostaatilla. Jos kaikki korvausilmaventtiilit suljetaan niin korvausilmaa alkaa tulemaan rappukäytävästä, liesituulettimesta tai mistä tahansa muualta. Saattaa alkaa kylppärissäkin kääntyä ilmanvaihto ja sen jälkeen homeessa koko kylppäri kun ei kuivu.
Kyllähän niitä säädetään, mutta kun osa asukkaista tosiaan teippaa omat tuloilmaventtiilinsä, jotkut asentaa omia puhaltimia liesituulettimeen, jollakin on parvekkeen ovi aina auki kesät talvet, niin ei ne säädöt oikein pysy.