THL halusi koulut auki, jotta saadaan levitettyä koronaa, kertoo Mtv3
Katsokaa juttu Maikkarin sivulta. Thl kirjoitti hallitukselle, koulut auki, jotta korona leviää. Nyt leviää liian hitaasti. Järkkyä..... miksi hallitus ei kertonut oikeaa syytä koulujen avaamiselle????
Kommentit (844)
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät suuremmin levitä tautia, mutta aikuiset levittävät ja runsaasti.
Kun kirjastot ja avataan alkaa sairastumistilastot pomppia ylöspäin.
Vaikka ei itse kävisikään kirjastoissa, voi taudin tarttuttaa se ihminen, joka kirjastossa on asioinut.
Lapset levittävät tautia aivan samalla tavalla ja mahdollisesti jopa paljon salakavalammin koska pysyvät useammin oireettomina. Erityisesti koulujen avaaminen tietää tasan yhtä asiaa, mistään turvaväleistä tietoakaan...
Ylestä otettua: Iän ja perussairauksien lisäksi tupakointi ja merkittävä ylipaino lisääntyvät vakavan koronavirusinfektion riskiä. Ne diabetesta sairastavat henkilöt, joilla sairaus on johtanut elinvaurioihin, kuten esim. munuaissairauksiin tai sydän- ja verenkiertoelinten sairauksiin ovat riskiryhmässä. Vaikeaa keuhkosairausta sairastava on riskiryhmässä. Jos diabetes- potilaan hoito ja lääkitys ovat kunnossa ja verensokeri on hyvässä tasapainossa silloin ei ole riskiryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Paremmin se leviää kun avataan vanhainkodit.
Jep jep. Ja miettikää mitkä säästöt siitä tulee?😷😂 tää ois varmaan joka kapitalistin unelma..
Diabetes heikentää immuunipuolusta ja sen takia riskiä kuulua riskiryhmään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi uskoa, että ihmiset heittävät järjen äänelle hyvästit ja lietsovat itsensä tällaiseen hysteriaan. Ja vielä pahempaa, että lapsetkin altistetaan omalle paniikille.
Koettakaa nyt vaan ymmärtää se, että teidän ei tarvitse näistä asioista kohkata. Päätökset tekee teidän puolestanne terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä valtionjohdon kanssa sen hetkisen parhaan tiedon keinoin.
Ihmeellisiä salaliittoteorioita, rahakytkyjä jne, jne kuvitellaan. Olette te aika päättömiä..
Ainakin sinun puolestasi ”asiantuntijat” ovat tehneet päätökset.
No totta vieköön kyllä!
En minä ala tekemään sähkötöitäkään kotona tai leikkaamaan hiuksiani, niihinkin hommiin on koulutetut ihmiset olemassa.
Ei Li Anderssonilla ole mitään koulutusalan kokemusta.
Hän ei tuntenut edes perusopetuslakia.
Thl:n tyypeillä taas on oma lehmä ojassa. Ei he kansalaisen etua ajattele😂
Surullista kyllä suurin osa kansasta ei osaa kyseenalaistaa mitään mikä tulee viranomaisten suusta. Tällä kertaa vain pitää olla jo aikamoiset silmälaput silmillä ja kärsiä dementiasta jos ei ole oppinut mitään tästä muuttuvien ja epäloogisten tarinoiden ja ohjeiden sekamelskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se riskiryhmiinkin puuttuminen oli omituista.
Vielä se Saxenkin siinä sekaantumassa.
Kuin olisi jotain tutkimuksen pohjaa laadittu ja siksi koehenkilöille sallitaan vain ihan tietyt sairaudet tasaisesti poissuljettuina?
THL:n riskiryhmäluettelossa ei mainita lainkaan korkeaa verenpainetta. Ei, vaikka sen on monissa tutkimuksissa osoitettu olevan yleisin perussairaus niillä, jotka ovat sairastuneet vakavasti tai kuolleet. Haluaisin tietää miksi.
Koska Suomessa on niin paljon kohonnutta verenpainetta (n. kahdella miljoonalla kansalaisella). Olisi kiusallista tuputtaa väestön tarkoituksellista sairastuttamista jos joutuisi samalla toteamaan, että melkein puolet kuuluu riskiryhmään pelkästään jo verenpaineen vuoksi.
Näinhän se on. Ja mantra riskiryhmien suojelemisesta muuttuisi aika epäuskottavaksi. Kun faktahan on, ettei korkeaa verenpainetta sairastavan sairaanhoitajan, lääkärin, opettajan, bussikuskin tai kaupan kassan ole mitään mahdollisuutta kieltäytyä töistä.
Eikö verenpainetautisen altistaminen tahallaan koronalle ole tietoinen teko, kun tiedetään että juuri korkea verenpaine on yhdistänyt kuolleita kiinalaistutkimuksen mukaan. Aivan selkeä riskiryhmä, joka pitäisi erikseen suojata. Aluksi se olikin riskiryhmälistalla ja joissain listoissa vieläkin.
Minulla ja miehelläni on verenpainetauti johon lääkitys. Minulla on taustalla sairastettu syöpäkin. Molemmat työskentelemme terveydenhuoltoalalla. Mites meidän suojelu?
Työtehtäviä järjestelemällä. Nytkin pidetään etävastaanottoa. Kai teillä on suojavarusteita? Bussikuskilla suoja, kassalla suoja, terveyshuollossa maskit yms. Eihän tuossa listalla ollut muita suojavarusteettomia kuin opettajat. Mutta uskoisin, että heillekin järjestetään suojavarusteita kuten muissakin ammateissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italia pitää koulut kiinni syyskuun alkuun ja moni muukin maa avaa yhteiskuntaa varovasti. On kyllä todella vaikea ymmärtää, miksi Suomen päättäjät haluavat tänne väkisin sen toisen aallon.
Toinen aalto tulee syyskuussa ja kolmas joulun tietämillä. Sitten vuodenvaihteen jälkeen epidemia laantuu Suomessa. Tänään asiantuntijoilta saatua tietoa tämä.
vuoden loppuun ainakin on tälläistä aikaa ett6ä iskeekö se korona ja jos iskee niin kuinka lievästi tai pahasti. Eipä tässä kannata ihmisiä tavata eikä henkseleitä paukutella.
Terveydenhuoltohenkilöstö on paskaraosda ja suojaton
Opettajilla tilanne kamala jättikouluissa joissa voi olla jopa 1300 oppilasta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvässä hoitotasapainossa oleva verenpainetauti ei ole riskiryhmään kuuluva sairaus.
Sairastan sitä itsekin, eikä minun katsota olevan riskiryhmää, joten työskentelen ihan normaalisti terveydenhuollossa.
Käytät työssäsi suojavarusteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi uskoa, että ihmiset heittävät järjen äänelle hyvästit ja lietsovat itsensä tällaiseen hysteriaan. Ja vielä pahempaa, että lapsetkin altistetaan omalle paniikille.
Koettakaa nyt vaan ymmärtää se, että teidän ei tarvitse näistä asioista kohkata. Päätökset tekee teidän puolestanne terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä valtionjohdon kanssa sen hetkisen parhaan tiedon keinoin.
Ihmeellisiä salaliittoteorioita, rahakytkyjä jne, jne kuvitellaan. Olette te aika päättömiä..
Ainakin sinun puolestasi ”asiantuntijat” ovat tehneet päätökset.
No totta vieköön kyllä!
En minä ala tekemään sähkötöitäkään kotona tai leikkaamaan hiuksiani, niihinkin hommiin on koulutetut ihmiset olemassa.
Ei Li Anderssonilla ole mitään koulutusalan kokemusta.
Hän ei tuntenut edes perusopetuslakia.
Thl:n tyypeillä taas on oma lehmä ojassa. Ei he kansalaisen etua ajattele😂
Surullista kyllä suurin osa kansasta ei osaa kyseenalaistaa mitään mikä tulee viranomaisten suusta. Tällä kertaa vain pitää olla jo aikamoiset silmälaput silmillä ja kärsiä dementiasta jos ei ole oppinut mitään tästä muuttuvien ja epäloogisten tarinoiden ja ohjeiden sekamelskasta.
Suosittelen hyväuskoisille iltalukemiseksi tätä aikaisempaa ihmiskoetta.
IS-reportaasi: Joukko lääkäreitä pitää THL:n rokotetutkimusta haitallisena https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005738377.html

Tilanne elää koko ajan. Pandemian edetessä tulee uutta tietoa koko ajan. Tilanteita ja päätöksiä joudutaan tekemään kulloisessa hetkessä saataviin tietoihin nojaten. Kyllä mulla on täysi luotto asiantuntijoihin, he tekevät parhaansa. En todellakaan kuvittele tietäväni tästä pandemia tilanteen hoidosta paremmin kuin he! :D

Erikoiseksi tilanteen tekeekin se että Suomessa on kylmästi ignoorattu ulkomailta tuleva uusin tieto. THL:n tieto kulkee noin kuukauden uusimman tiedon perässä, tiedoksesi. He eivät syystä tai toisesta ole kiinnostuneita kuin tiedosta joka heille passaa parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi uskoa, että ihmiset heittävät järjen äänelle hyvästit ja lietsovat itsensä tällaiseen hysteriaan. Ja vielä pahempaa, että lapsetkin altistetaan omalle paniikille.
Koettakaa nyt vaan ymmärtää se, että teidän ei tarvitse näistä asioista kohkata. Päätökset tekee teidän puolestanne terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä valtionjohdon kanssa sen hetkisen parhaan tiedon keinoin.
Ihmeellisiä salaliittoteorioita, rahakytkyjä jne, jne kuvitellaan. Olette te aika päättömiä..
Ainakin sinun puolestasi ”asiantuntijat” ovat tehneet päätökset.
No totta vieköön kyllä!
En minä ala tekemään sähkötöitäkään kotona tai leikkaamaan hiuksiani, niihinkin hommiin on koulutetut ihmiset olemassa.
Ei Li Anderssonilla ole mitään koulutusalan kokemusta.
Hän ei tuntenut edes perusopetuslakia.
Thl:n tyypeillä taas on oma lehmä ojassa. Ei he kansalaisen etua ajattele😂
Surullista kyllä suurin osa kansasta ei osaa kyseenalaistaa mitään mikä tulee viranomaisten suusta. Tällä kertaa vain pitää olla jo aikamoiset silmälaput silmillä ja kärsiä dementiasta jos ei ole oppinut mitään tästä muuttuvien ja epäloogisten tarinoiden ja ohjeiden sekamelskasta.
Tilanne elää koko ajan. Pandemian edetessä tulee uutta tietoa koko ajan. Tilanteita ja päätöksiä joudutaan tekemään kulloisessa hetkessä saataviin tietoihin nojaten. Kyllä mulla on täysi luotto asiantuntijoihin, he tekevät parhaansa. En todellakaan kuvittele tietäväni tästä pandemia tilanteen hoidosta paremmin kuin he! :D
Sinunkin kannattaa avata sinisilmäsi ja tutustua tähän ihmiskokeeseen.

Ai niihinkö joiden yksikään väite ei oo täsmännyt ja jotka inttää jopa omia tutkimustuloksiaan vastssn jos ne tulokset ei istu pääteesiin?
Minä en niiltä ostaisi ees käytettyä kuumemittaria enkä ainakaan lastani luota heidän varaansa.

"IS-reportaasi" Ok... :D

No itsehän elät päätöstesi kanssa.

Aivan. Minä elän.
Toisin kuin sokeat ja nöyrät.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että ministeriä virnuilutti infossa, ei tainnut itsekään uskoa bullshittiin jota joutui viran puolesta luikuroimaan.
Li aina virnuilee puhuessaan
En ole valinnut syöpää, verenpainetautia tai pandemiaa. Kukaan ei ole osannut varautua tämän laajuiseen pandemiaan silloin, kun on valinnut ammattia. Se on selvä, että kaikki sairaat hoidetaan jotka osuvat kohdalle, mutta on tekopyhää ja ylimielistä kuitata asia niin, että terveydenhuoltohenkilökunta on valinnut mahdollisen pandemian, kun ovat lähteneet opiskelemaan alalle. Tämä korona on aivan uusi ja täysin ennakoimaton yleisvaarallinen tarttuva tauti, josta ei vielä tiedetä kovinkaan paljoa.