Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää olla sylkykuppi perheessä.
30.04.2020 |
Siltä tuntuu vaikka periaatteessa kaikki on ihan hyvin.
Teiniä masentaa ihan kaikki, nyt vielä enemmän, muut lapset vaan vähän tylsistyneitä vaikka tekemistä on.
Mä teen aina kaikkeni että perheellä olis kaikkea ja hyvä olla.
Nyt varsinkin oon nähnyt hirveästi vaivaa että kotona ollessa olisi tarpeeksi hyvää erilaista syötävää, erilaista uutta tekemistä jne.
Silti mulle vingutaan jatkuvasti kaikesta, milloin on tonnikala väärää, milloin mikäkin. Teini kilahtaa kuin 4v kun ei saa sipsiä jne. Kukaan muu kuin minä ei tee kotitöitä muuta kuin silloin kun mä kilahdan. Nää on tainneet oppia liian hyvälle?
Varmasti oon tehnyt kasvatuksessa virheen, mutta en vaan enää jaksa. Vaikka oon joskus hajonnut niin paljon että oon vaan itkenyt, ei silti kukaan tässä taloudessa tee oikeasti yhtään mitään jos mä en kunnolla käske.
Jos mä en muista vahtia että jäljet siivotaan, niin kaikki tavarat jää vaan siihen missä niitä käytettiin.
Varmaan sekava selostus mutta pakko vaan purkaa jonnekin kun meinaa pää räjähtää.
Oon yrittänyt teiniä ymmärtää ja auttaa ja kysellä, mutta se ei paljoa puhu, on vaan huono ja paska olla.
Sitten kun puhuu, huoneestaan kerran päivässä poistuessa, niin se on "Miks en voi avata uutta tonnikalapurkkia kun en tykkää tosta jo avatusta?!" Ja tuhahtelee mulle kun selitän etten halua heittää jatkuvasti ruokaa pois ja että ruoka ei ole ilmaista.
Pelkkää negatiivisuutta tämä perhe täynnä, haluan oman yksiön!!!
Kommentit (5)
Ei tuota pysty muuttamaan millään muulla kuin sillä että tartut jokaisen niskojen nakkeluun, pyyntöjen vähättelyyn ja tarpeidesi ohittamiseen ja avaat tilanteen siinä heti. Teinille voit sanoa että istutte puoli tuntia päivässä yhdessä ilman laitteita ja ilman mitään tai teette jotain yhdessä, siivoatte tms. Voi jutella jos haluaa, ei ole pakko mutta yhdessä se aika ollaan ja myös sinä käyttäydyt silloin kunnioittavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kortsua käyttämällä olisi vältytty tältäkin märinältä
Mä yritän. Tartun niskojen nakkeluun yms. Selitän, puhun, suutun, raivoan. Mutta ei se auta.
Musta tuntuu että ainoa ratkaisu on vaan häipyä.
Ja siis meillä on rajat ja säännöt. Itse asiassa oon aina ollut tosi tarkka säännöistä.
Ne ei poista sitä mulle kaikesta valittamista ja kotitöistä luistamista. Mä en kerta kaikkiaan jaksa koko ajan vahtia että kaikki siivoaisivat. Tai jos jaksaisin, en huomaa tehdä sitä, siis ihan koko ajan.
Hienoa! Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä ja se alkaa siitä että opetat lapsesi kunnioittamaan sinua asettamalla rajat. Kannattaa katsoa tämän kauden Supernanny jaksot muistivihon kanssa jos et ole jo katsonut, niissä on havaittavissa paljon tuota samaa että voimat on mennyt päivittäisiin toimintoihin ja lasten jämpti kasvattaminen henkisesti terveiksi toimintakykyisiksi ihmisiksi on jäänyt arjesta pois ja kehä on valmis. Teet lapsillekin palveluksen kun opetat heille kunnioitusta.