Kenelläkään muulla salainen perhehelvetti?

Vierailija kirjoitti:

Itse en koskaan ole pystynyt kellekkään kertoa että entinen mieheni kuristi mut tajuttomaksi. En tiedä miksi. Jotenkin häpeän sitä itse.

Nämä jutut lähtivät ainakin omassa suhteessani todella pienestä. Ei oikein kehdannut ystävälle kertoa, mitä alkuun pieniä juttuja mies oli tehnyt. Hävetti. Sitten kun jutut alkoivat olla jo todella pahoja, oli tietysti vielä vaikeampaa kertoa. Mitenkäs sitä nyt puskista aloitat, että mies hajotti eilen mun tietokoneen ja pahoinpiteli, kun siihen asti kaikki on muka ollut hyvin.

Sitä omaa yksinäisyyttä tilanteessa tietysti lisää se, että ystävät voivat pitää tätä kumppania hyvänä tyyppinä ja puhua hänestä juuri siihen sävyyn, jolloin jo se saa uhrin kyseenalaistamaan itsensä. Mutta kun ne ystävät eivät tiedä, koska et ole kertonut heille!

Joku ystävä taas on lukenut rivien välistä alusta asti tai sanonut heti suoraan, ettei pidä miehestä, mutta sitten uhri saattaa puolustella ja sanoa, että höpö höpö, ihana mies on. Ihan vain siksi, että häpeää ja kokee itse olevansa niin huono, että ansaitsee väkivallan.

Minulla kokemusta henkisestä väkivallasta reilun 20 vuoden ajalta.

Ei fyysistä väkivaltaa, ei alkoholin käyttöä (puoliso on absolutisti) ja kun ei juo itsekään en ole minäkään saanut edes jouluna viinilasillista ruoan kanssa ottaa, kun aikuiset lapset ovat kotona käyneet.

Niin asiaan.. hän oli alusta saakka sanotaanko haastava, mutta en halunnut nähdä sitä. Kai minulla oli tarve saada monien yksinäisten vuosien jälkeen vierelleni edes joku.

Hän mm pisteytti minut asteikolla 1-10 ja koskaan en päässyt yli 5, mutta alaspäin pääsin.

Olimme olleet yhdessä noin vuoden, kun hän uhkasi jättää minut ensimmäisen kerran ja minä rukoilin ja itkin, että älä jätä minua. Olet niin hyvä ja ihana mies, etten selviä ilman sinua.. tämä kuvio sitten toistui melkein joka vuosi! Hän saattoi jättämisen syyksi ilmoittaa ihan minkä asian tahansa (mutta syy löytyi aina minusta mm milloin valitin työkiireitä, väsymystä)

15 vuoden aikana olin ajautunut tilanteeseen etten enää jakanut, en jaksanut enää kuukausien mykkäkouluja, en ivailuja tyylitajuttomuudestani, en kuittailuja tyhmyydestäni, en kestänyt enää yksinäisyyden tunnetta, joten vähin äänin hankin asunnon ja lähdin.

Ensimmäiset 6kk olin päivittäin helpottunut ja onnellinen. Kotiin oli ihana mennä, kun tiesi ettei esim kukkakimpun ostamisesta tullut sanomista, tai jos halusin ostaa uudet sohvatyynyn päälliset sain ne rauhassa ostaa ilman pelkoa.

Mutta mitä tapahtui? Vuoden jälkeen itkin miehen oven takana ja pyysin päästä takaisin hänen luokseen! Lupasin muuttua, lupasin jatkossa olla hiljaa, olla juuri sellainen kuin hän haluaa, ja tehdä kaiken kuten hän parhaaksi katsoo kohdallani.

Mies päätti miten pukeudun (en pukeutunut tyylitajuttomasti kun hän valitsi hyvällä maulla vaatteeni) hiukset leikattiin miehen toivomalla tavalla, puhelin hankittiin miehen mieltymysten mukaan minulle, katsoin televisiosta miehen valitsemat ohjelmat, töitä tein miehen ohjeiden mukaan, ystävät jätin koska mies suositteli eristäytymään kaikista, en soitellut äidilleni, ostin miehen suositteleman auton jossa hänen valitsemat lisävarusteet (en ymmärtänyt tuolloinkaan) mihin niitä tarvitsin)

Näin jaksoin muutamia vuosia, mutta alkoi tuntuman hassulle ja oudolle ettei yli 40v nainen voi päättää omista asioistaan. Ja vaikka tuona aikana tein kaiken kuten pyydettiin sain osakseni mielenosoitus mykkäkouluja, kylmää ja etäistä kohtelua.

Paluuni jälkeen ei meidän suhteessa ollut enää läheisyyttä, ei halauksia, ei mitään mitä kahden aikuisen ihmisen suhteessa pitäisi olla.

Emme liikkuneet yhdessä, emme pitäneet lomia samaan aikaan, emme tehneet päätöksiä mistään yhdessä.

Olemme nyt tilanteessa josta ei ole muuta ulospääsyä kuin lähteä eri teille.

Olen väsynyt olemaan ns holhottava, koska kuitenkin olen työssäkäyvä aikuinen. Minulla on omat tulot joilla voin elää ihan omaa elämää.

Meillä on aina ollut omat rahat ja tilit. Mies ei ole rahoittanut elämästäni koskaan.

Varmaankin olen läheisriippuvainen, koska olen ollut kiinni tässä suhteessa jossa olen vain ollut hyvin onneton ja surullinen. En ole kokenut olevani tasavertainen kumppani. Koen olevani sukupuoleton, ei haluttava ruma ja vastenmielinen (kuitenkin nyt muutamat miespuoliset työkaverit ovat sanoneet, että olen hyvännäköinen, viehättävä, naisellinen ja ihan miellyttävä henkilö johon voisi joku vaikka tutustua)

Uskon, että seuraavan kerran kun lähden tästä suhteesta, olen jo niin voimakas etten enää palaa.

Harvoin nämä suhteen uudelleen lämmittämiset onnistuu, jonkin vuoksi siitä onnettomasta suhteesta on lähdetty.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni luuseriksi. Erosin miehestä joka ei ollut fyysisesti väkivaltainen mutta henkisestä väkivaltaa oli suhteessa paljon. Kaipaan miestä niin kovasti. Ajatukset solmussa :( tekisi mieli vaan yrittää järjestää asiat kuntoon miehen kanssa

Mene ihmeessä rukoilemaan että ottaa sinut armeliaasti takaisin.

Hankkiudu sitten nopeasti raskaaksi ja tee muutama ankkuri-vauveli siihen, että tulee lisää mielenterveysongelmaisia lapsia jotka oppivat, kiitos äidin,  kuinka ihanaa elämä onkaan ydinperheessä.

Ei ole saksalaista perhehelvettiä kun en ole koskaan käynyt saksassa.

Kannattaa hakea apua, terapeuteistakin saa valita, ei ole pakko puhua kelle vaan.  Näissä asioissa suomi on hyvä maa. Hädässä löytyy apua. Päätös: nyt riittää on tehtävä ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en koskaan ole pystynyt kellekkään kertoa että entinen mieheni kuristi mut tajuttomaksi. En tiedä miksi. Jotenkin häpeän sitä itse.

Nämä jutut lähtivät ainakin omassa suhteessani todella pienestä. Ei oikein kehdannut ystävälle kertoa, mitä alkuun pieniä juttuja mies oli tehnyt. Hävetti. Sitten kun jutut alkoivat olla jo todella pahoja, oli tietysti vielä vaikeampaa kertoa. Mitenkäs sitä nyt puskista aloitat, että mies hajotti eilen mun tietokoneen ja pahoinpiteli, kun siihen asti kaikki on muka ollut hyvin.

Sitä omaa yksinäisyyttä tilanteessa tietysti lisää se, että ystävät voivat pitää tätä kumppania hyvänä tyyppinä ja puhua hänestä juuri siihen sävyyn, jolloin jo se saa uhrin kyseenalaistamaan itsensä. Mutta kun ne ystävät eivät tiedä, koska et ole kertonut heille!

Joku ystävä taas on lukenut rivien välistä alusta asti tai sanonut heti suoraan, ettei pidä miehestä, mutta sitten uhri saattaa puolustella ja sanoa, että höpö höpö, ihana mies on. Ihan vain siksi, että häpeää ja kokee itse olevansa niin huono, että ansaitsee väkivallan.

En vaan voi ymmärtää tällaista salailua ja häpeämistä, vaikka syy on pahoinpitelijässä. Olin itse aikoinaan avoliitossa, jossa mies alkoi ensin käyttämään henkistä väkivaltaa ja osoittautui sairaalloisen mustasukkaiseksi. Lähimmät sukulaisetkin ihmettelivät miehen käytöstä kerran uudenvuoden juhlissa. Ei tullut mieleenikään peitellä miehen törkeää käytöstä, vaan kerroin siitä kaikille. Ainoastaan mummoni piti kiinni siitä miehen antamasta kulissista, että tämä on mukava ja hyvä mies. Avoimuuteni takia minun oli helppo saada apua ja tukea läheisiltäni, kun lopulta päätin erota. Eropäätöksen tein siinä vaiheessa, kun mies heilui keittiöveitsen kanssa sänkyni vieressä. Väkivaltaa en ehtinyt kokemaan, mutta se olisi ollut seuraava askel. 

Ap, ovatko taloudelliset syyt mahdollisesti taustaesteenä lähtemisellesi?

Yksi asia mikä on varma, ettei miehesi tule muuttumaan.

Sinun vaan täytyy päättää, että haluatko jatkaa tuollaisessa suhteessa vai lähdetkö siitä pois.

Minulla oli samankaltainen perhehelvetti vuosia sitten: Väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistä, alistamista monin tavoin ja jatkuvaa pelkoa. Mies joi ja petti. Nykyisin olen onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa miehen kanssa, joka on minua jokusen vuoden vanhempi mutta aidosti rakastaa minua ja lapsiani. Kiitos tästä kuuluu vain ja ainoastaan selvännäkijä Naomi Mesinille, joka sai valettua minuun hyvän tulevaisuuden uskoa silloin kun en sitä enää itse jaksanut edes toivoa. Olin aivan loppu ja alkanut sairastella, painoni oli noussut. Töissä, jossa vielä jotenkuten jaksoin käydä, se olikin ainoa mihin pääsin menemään kauppareissujen lisäksi koska mies vahti kaikkia menemisiäni, eräs vanhempi rouva sanoi olevansa menossa hyvälle selvännäkijälle ja kysyi haluaisinko lähteä mukaan. Ajattelin että eipä ole juuri menetettävääkään ja kiitän sitä päivää ja tuota rouvaa että menin! Siitä alkoi elämässäni uusi luku. Muistan miten Naomi katsoi minua. Hänen katseessa ja koko olemuksessa oli jotain todella syvää ja rauhoittavaa ja hänestä huokui sellainen myötätunto että aloin melkein heti itkeä. Sain jotenkin puhuttua ja kun hän sanoi mitä mulle nousi, en ollut siis siinä viellä edes puhunut mun tilanteesta, hän sanoi jotenki että sinulla on ylläsi uhka joka on sinua heikompi. Sanoi että syksyllä jo asuisin uudessa asunnossa ennen ensilumen satamista. Ensilumi satoi päivää ennen kuin muuttokuormaa vietiin. Sanoi muutakin mutta en muista mutta sen muistin kanssa mitä oli sanonut miten tapaan tämän nykyisen mieheni ja että muuttaisin kauniiseen omakotitaloon kanssaan. Aloin heti sen käynnin jälkeen lenkkeillä ja sain helposti painoa pudotettua. Sain siellä käynnillä valtavasti energiaa ja ensimmäistä kertaa todella tajusin itse missä mennään. 

Ap: Ei rakkaus merkitse tuossa tilanteessa mitään. Rakastaahan koirakin väkivaltaista omistajaansa, ja lapset vanhempiaan olivat ne millaisia hyvänsä. Rakkaus ei ole riittävä peruste parisuhteelle, kun kumppani on väkivaltainen tms. Parisuhde perustetaan, jotta ihminen saisi turvaa, tukea, luottamusta, iloa ja keveyttä elämäänsä, ei pelkoa ja tuskaa. Ylipäätään se mitä koet miestäsi kohtaan ei kuullosta rakkaudelta, vaan riippuvuudelta. Ja se mitä hän kokee sinua kohtaan, kuullostaa lähinnä vihalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en koskaan ole pystynyt kellekkään kertoa että entinen mieheni kuristi mut tajuttomaksi. En tiedä miksi. Jotenkin häpeän sitä itse.

Nämä jutut lähtivät ainakin omassa suhteessani todella pienestä. Ei oikein kehdannut ystävälle kertoa, mitä alkuun pieniä juttuja mies oli tehnyt. Hävetti. Sitten kun jutut alkoivat olla jo todella pahoja, oli tietysti vielä vaikeampaa kertoa. Mitenkäs sitä nyt puskista aloitat, että mies hajotti eilen mun tietokoneen ja pahoinpiteli, kun siihen asti kaikki on muka ollut hyvin.

Sitä omaa yksinäisyyttä tilanteessa tietysti lisää se, että ystävät voivat pitää tätä kumppania hyvänä tyyppinä ja puhua hänestä juuri siihen sävyyn, jolloin jo se saa uhrin kyseenalaistamaan itsensä. Mutta kun ne ystävät eivät tiedä, koska et ole kertonut heille!

Joku ystävä taas on lukenut rivien välistä alusta asti tai sanonut heti suoraan, ettei pidä miehestä, mutta sitten uhri saattaa puolustella ja sanoa, että höpö höpö, ihana mies on. Ihan vain siksi, että häpeää ja kokee itse olevansa niin huono, että ansaitsee väkivallan.

En vaan voi ymmärtää tällaista salailua ja häpeämistä, vaikka syy on pahoinpitelijässä. Olin itse aikoinaan avoliitossa, jossa mies alkoi ensin käyttämään henkistä väkivaltaa ja osoittautui sairaalloisen mustasukkaiseksi. Lähimmät sukulaisetkin ihmettelivät miehen käytöstä kerran uudenvuoden juhlissa. Ei tullut mieleenikään peitellä miehen törkeää käytöstä, vaan kerroin siitä kaikille. Ainoastaan mummoni piti kiinni siitä miehen antamasta kulissista, että tämä on mukava ja hyvä mies. Avoimuuteni takia minun oli helppo saada apua ja tukea läheisiltäni, kun lopulta päätin erota. Eropäätöksen tein siinä vaiheessa, kun mies heilui keittiöveitsen kanssa sänkyni vieressä. Väkivaltaa en ehtinyt kokemaan, mutta se olisi ollut seuraava askel. 

Ei se salailijakaan ymmärrä. Itse pystyin kertoa vasta eropäätöksen tultua, ja alkuun lievemmistä, mutta näissä suhteissa usein uhria alistetaan ja nöyryytetään jatkuvasti, joten se itseluottamus on jo poissa. Ei sitä pysty selittämäön. Uhri ajattelee kyllä usein jos joku muu olisi samanlaisessa tilanteessa ettei se ole hyväksyttävää.

Olikohan tämä provo kun apsta ei ole kuulunut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olikohan tämä provo kun apsta ei ole kuulunut mitään.

Tai sitten ap on saanut maistaa miehen vappujuhlinnan seurauksia oikein isän kädestä.

Oletkin jo saanut hyviä neuvoja. Tsemppiä irtiottoon, sairasta suhdetta ei vain kannata enää jatkaa. 

Voimia, ja jos tuntuu että kukaan ei rakasta, niin muista että Jeesus ainakin rakastaa  <3

Ap, täällä ollaan huolissaan sinusta. Voisitko ilmoittaa että kaikki on kunnossa.

"

Ihmiset ei tiedä . . . . . . vaikka kertoisi eivät uskoisi koska eihän hän nyt voi olla tuollainen koska on niin rempseä, huumorintajuinen ja iloinen... Niin julkisesti....[/quote]

Perheväkivaltaan syyllistyneistä tulisi olla kuvakavalkadi koska viekoittelevat seuraavan pahaa-aavistamattoman kumppanin taas uudeksi uhrikseen aina kun jäävät yksin. Nämä hengenvaaralliset kahjothan ovat parisuhdeihmisiä.

En haluasi lähteä koska sitten menisi ihana iso koti,matkat, ravintolassa käynnit yms.

En usko että voisin elää jollain minimitulolla yksiössä.

ap.

Vierailija kirjoitti:

En haluasi lähteä koska sitten menisi ihana iso koti,matkat, ravintolassa käynnit yms.

En usko että voisin elää jollain minimitulolla yksiössä.

ap.

Enpä usko että olet ap.

AP ilmoittle itsestäsi, että olet kunnossa. (Toivotaan ettei ollut provo) Tämän ketjun voi laittaa jollekin luotetulle jos tuntuu vaikealta kertoa mistä kyse.

Ap, olethan turvassa?

Ap toivon sydämestäni että ilmottaisit että kaikki ok.