Kenelläkään muulla salainen perhehelvetti?

Itse teen eroa samankaltaisesta miehestä. Sitä on elänyt niin toisen ihmisen ehdoilla että nyt jopa kyseenalaistaa että onko minulla oikeus olla yksin ja onnellinen. (Tietenkin on) Mutta mieli vaan on niin ohjelmoitu miehen mieleiseksi että menee varmasti pitkään että tästä toipuu..

On meitä samankokeneita paljon...

Oma isä oli tuollainen. Hävetti katsoa miten äiti sietää ihan kaikkea.

Isä rauhoittui vasta kun otti olutta runsaasti. Sitten hänestä tuli kiva jätkä.

Muuten sai pelätä aina että milloin hermot napsahtaa.

Toivoin että isä joisi kokoajan olutta niin pysyisi rauhallisena ja ystävällisenä.

Työt ja yrittäminen sen hermoja raastoi ja kaatoi kaiken meille kotona.

Kaikista pahin oli kun päätti lopettaa alkoholinkäytön.

Lopulta äiti erosi mutta minä olin jo lentänyt pesästä siihen mennessä.

Minäkin olin samanlaisessa tilanteessa. Kuviossa on lapsiakin, joten eroa tein todella liian pitkään. 

Nyt reilun vuoden omillani oltuani en enää käsitä mitä kumpikaan meistä sai siitä avioliitosta. Ja lapset voivat vihdoin hyvin. 

Lähde.

Mulla ensimmäisenä osui silmään kun kerroit että miehen käytös muuttuu pahemmaksi, väkivalta lisääntynyt ja arvaamattomampi. Ehkä nyt olisi oikea aika lähteä, hälytyskellot helkkää ja kovaa näin ulkopuolisena. Helposti käy niin, että toisen käytöksen pahetessa aina 'totuttaa' itsensä siihen uuteen tilanteeseen ja oppii sietämään sitä. Kohta väkivalta on päivittäistä, mutta muutat vain omaa käytöstäsi, olet entistä varovaisempi ja yrität ennakoida ja paikkailla mahdollisia ärsykkeitä. Kohta tämäkään ei enää toimi, väkivalta vaan jatkuu yhtä voimakkaana tai pahenee entisestään. Koitapa sitten hakea tälla tavalla anonyymisti apua kun makaat liikuntakyvyttömänä yltä päältä ruhjeissa ja puhelimesi on viety. Sanon tämän lähimmäisenrakkaudella, hienoa että haet apua tilanteeseen, vaikka sitten näin vauvapalstalta. Haluan vain maalata mahdollisimman todenmukaisen kuvan kuinka tilanteessa saattaa käydä ja liian monelle on jo käynyt. Muutenkin hyvä aloitus, varmaan moni muukin on samassa tilanteessa ja ehkä saa kaipaamansa 'potkun persiille' tätä kautta.

Jatkan vielä, kun pääset suhteesta irti, hae myös itsellesi apua. Keskusteluapua, että saat käytyä läpi kokemaasi ja myös ymmärtämään miksi noinkin pitkään olit suhteessa. Opit itsestäsi varmasti paljon ja pääset oivaltamaan omia lukkojasi auki. Ei tarvitse olla hullu mennäkseen terapiaan, jos se olisi ilmaista ja sitä olisi rajattomasti saatavilla, suosittelisin terapiaa kaikille.

Kuinka sun oikein kävikään? Varmasti avopuoliso luki myös nämä txtit. Kontrollointi on ikävä tapa ihmisellä. Turvakoti on varmasti paras vaihtoehto tuossa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinä selviät. Minuakin pelotti lähteä suhteesta jossa minua litistettiin kaikin tavoin ja kaikki mahdollinen oli lopulta minun syytäni. Lopulta päässäni naksahti ja päätin etten voi enää elää näin. Arvosta itseäsi ja jätä tuollainen mies.

On lohdullista kuulla, että selvisit ja lähdit pois. Olen onnellinen puolestasi ja toivon, että elämäsi on nyt parempaa. Pystyisimpä samaan. Vaikka jäisikin suunnaton ikävä. Minun mielessäni aina toivon, että voisimme elää normaalia, tasaista arkea kun mieheni vähän toipuisi. Tätä olen odottanut jo niin kauan. Mutta en usko näin tapahtuvan enään. Kumpa osaisin enää arvostaa itseäni jotenkin. Olen vain niin väsynyt ja koen itseni arvottomaksi.

Joku kommentoi läheisriippuvuudesta ja uskon, että se on erittäinkin mahdollista.

Muuta nyt edes pois sieltä. Miehesi pitäisi itse tajuta tarvitsevansa apua ja sen, että sinä et ole vihollinen ja syypää hänen pahaan oloonsa, vaan olet (ainakin ollut) hänen puolellaan.

Parisuhteessa kyllä kuuluu tukea toinen toistaan, mutta se ei tarkoita sitä, että toisella on sylkykupin ja alistetun rooli, vaan että molemmat kantavat vastuun omasta käytöksestään ja hyvinvoinnistaan myös.

Onko miehesi myös alkoholisti? Käytös kuulostaa alkoholisoituneen käytökseltä ja kieroutuneelta ajatusmaailmalta.

Ihme lapamato ja koira tämä ap. Jokaiselle vastaajallekin toistelee samoja sanoja ja kiittelee ällömakeasti ja lässyttää. Kasvata selkäranka, nainen! Opettele aikuiseksi ihmiseksi. Yrität etsiä matomaisuudessasi nyt jotain tahoa johon voisit liimautua ja joka kertoisi sinulle mitä tehdä. Minäpä kerron. Kukaan muu ei voi muuttaa sinun elämääsi kuin sinä itse. Kukaan muu ei voi sanoa sinulle sellaisia taikasanoja että ymmärtäisit lähteä. Ei ole ketään, joka palauttaa sinulle ihmisarvosi, päätöskykysi ja itsenäisyytesi. Apua voi ja pitää hakea, mutta päätös lähteä tulee sieltä omasta ohjauskeskuksesta. 

Lässytys uhrin syyttömyydestä ei nyt auta vaan raaka faktojen katsominen. Näitä ovat: Mies ei tule tuosta muuttumaan. Joko lähdet TAI HYVÄKSYT, ETTÄ TULET SAAMAAN TURPAAN JATKOSSAKIN. Kun näin käy, älä turhaa heittäydy uhriksi vaan ajattele valinneesi sen itse, sillä juuri niin olet tehnyt. Hyväksy turpaan saaminen tai muuta se. 

 Ehkä jonakin päivänä olet kärsinyt tarpeeksi, heräät ja näet kirkkaasti: ei enää. 

Sitä ennen kärsi ihan rauhassa. 

P.s. En ole empatiakyvytön vaan ollut vastaavassa tilanteessa. Tämä realiteettien kohtaaminen on ainoa asia, joka voi sen muuttaa. 

Toivottavasti ymmärrät lähteä ja onneksi teillä ei ilmeisesti ole lapsia.

Meillä oli kotona aikoinaan vähän samanlaista ja vaikka se ei kohdistunut meihin lapsiin, niin jatkuvasti tuli elettyä pelossa ja se oli tosi raastavaa. Arkipäivät oli parempia, kun pääsi kouluun ja vanhemmat olivat töissä, mutta iltoja sai aina jännittää ja pelätä. Viikonloput oli ihan kamalia. Viina ei kuulunut kuvioon, joten siltä sentään säästyttiin.

 Musta tuli jo tuolloin aika totinen, en juurikaan hymyile. Opettajakin huomasi tämän ja oli puhunut siitä äidilleni. Lisäksi en pystynyt nukkumaan, kun kuuntelin omassa huoneessani, mitä talossa tapahtuu. Kouluarvosanat laskivat hieman. Saatoin mennä kouluun tuntiakin aikaisemmin, jotta ei tarvinnut olla kotona, vaikka siellä ei ollut muita. 

Onneksi meillä äiti tajusi lähteä ja viedä meidät mukanaan, sekä lopulta erota. Jälkeinpäin olen tajunnut kuinka paljon tämä vaikutti myös omaan elämääni. 

Sanon vielä sen, että oma arvottomuus ei kohene sillä että joku ulkopuolinen tulee lässyttämään sinulle kehuja vaan ainoastaan sillä, että alat oman elämäsi aktiiviseksi hallitsijaksi ja toimijaksi. Inhoat itseäsi sillä näet todellisuuden itsestäsi: olet lapamato. Sehän on totta. Kyllä minäkin inhoaisin itseäni tuossa tilanteessa ja inhosinkin. Kuka ei inhoaisi itseään jos jää vapaaehtoisesti kidutettavaksi? Kun itse aloin toimia itseni hyväksi enkä esim. enää ottanut väkivaltaa vastaan, arvottomuudentunteeni koheni. 

Sinun pitää löytää itsestäsi viha ja suuttumus väärintekijöitä kohtaan. Se on se voima joka omia rajoja alkaa suojella. 

t. 90

Monesti omia valintoja ymmärtää paremmin, kun miettii, että usein hakeudumme elämässä samankaltaisiin rooleihin, joihin olemme tottuneet lapsuudenperheessä. Jos olet vaikkapa lapsena kohdannut vanhempiesi vähättelyä, olet tuntenut olosi tutuksi samalla tavalla käyttäytyvän miehen kanssa.

Minä kärsin isäni alkoholismista lapsena. Ja pidin huolen, ettei alkoholistimiehet tosiaan kiinnostaneet. Mutta... sitten miehellä onkin jokin toinen riippuvuus.

Mutta ap, olet arvokas ihminen, älä tuhlaa hyvä vuosiasi tuossa tilanteessa! Pääset kyllä eteenpäin. Apua saa monesta paikasta!

Viestissäsi pisti silmään että yrität ymmärtää miehen mt-ongelmia. Ne ovat täysin erillisiä asioita suhteessa väkivaltaisuuteen. Väkivaltaisuus kumppania kohtaan liittyy miehen arvoihin ja asenteisiin - samoin valinnat olla hakematta apua. Ne ovat suhteellisen pysyviä läpi elämän. Sen sijaan mt-ongelmista kärsivä voi olla tukeva ja välittävä kumppani. Useat hakevat kaiken avun ongelmiin, mitä on tarjolla.

Parisuhde on ollut sinulle varmasti traumatisoiva, siksi et osaa tehdä päätöksiä. Yritä löytää jostakin lämpöä itseäsi kohtaan ja hae apua. Sinun täytyy alkaa huolehtimaan ja välittämään itsestäsi. (Siihen miten miehen käy elämässään, et pysty etkä voi vaikuttaa.) Hyvä päätös on soittaa auttavaan numeroon. Älä suostu häpeämään tilannetta, miehen käytös ei ole sinun syysi vaikka tekijä monesti yrittää syyllistää uhrin.

Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Nyt lakkaat ymmärtämästä ja eroat. Ansaitset parempaa. Joudut elämään pelossa ja silti sanot että rakastat miestäsi?

Läheisriippuvuus on lähellä narsismia: oletetaan, ettei toinen pärjää ilman minua, että minä rakkaudellani hänet muutan. Itsepetosta paskimmassa muodossaan.

Jää toki idiootti ja kärsi, ellet muuta käyttöä ainoalle elämällesi keksi.

Turvakotiin pääset vaikka taksilla. Jos sun rahatkin on viety, perillä maksetaan.

Kato tuolta: nettiturvakoti.fi

"En vain voi lähteä. Rakastan miestäni."  Ymmärrän. Mutta sun pitää päättää uhraudutko miehesi tarpeiden takia vai haluatko itsellesi parempaa elämää. Mitä haluat elämältä? Minkälaista haluat arjen olevan? Minkälainen itse haluat olla? Kukaan ei voi päättää eikä kehittää näitä sun puolesta vaikka hetkellisesti on kyllä apua tarjolla esim. juuri auttavat tahot joille voi soittaa tai turvatalot. Sä itse päätät, sä muutat elämäsi suunnan, sä teet sen työn ja opettelun, se on prosessi, se on vaikeaa ja pelottavaa, mutta sä pystyt siihen.

Auttaisi varmaan päästä joksikin aikaa pois sieltä, näet tilanteen eri silmin. Pääsetkö läheisten tai tuttavien luo tai lomalle johonkin? Tai lähde kotoa päivän ajaksi pois johonkin missä viihdyt. Onko sulla paljon asioita joista nautit ja koet merkitystä mitkä ei mieheesi liity? Jos ei niin ala etsiä näitä asioita.

Miehesi on itsekäs ja voi sut jättää koska tahansa jos et hypi pillinsä mukaan, muista se. Ala nyt kerätä rahaa säästöön jos sulla ei vielä ole jotta pääset omaan asuntoon mahdollisimman nopeasti jos haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vaan yksi elämä, MIKSI tuhlaat sen tuossa suhteessa? Rakkaus? Hän ei kuule rakasta sua, vaikka niin väittäisi.

En oikeasti tiedä, miksi olen niin liimaantunut tähän, miksi minun on niin mahdotonta lähteä - kai luulen, etten selviä enkä pärjää ilman häntä. Että hän on minun elämäni ainoa rakkaus. Että olen arvoton ja turha. Kuulen sitä kokoajan.

En itsekään usko hänen rakastavan minua enään, vain käyttävän turhaumiensa välikohteeksi - että olen vain likasampo. En edes usko ansaitsevani enempää.

Kiitos vastauksestasi. Arvostan kovasti.

Täällä toinen samanmoinen. Kävin muutama vuosi sitten narsistisen lähiomaisen vertais -tukiryhmässä. Mitä se antoi minulle ?

Ryhmän vetäjä oli ollut jo vuosia erossa puolisostaan, heillä lapsia ja silti sama paska vain jatkuu pienten lasten kautta.

Ja että jos minun tarinani on rankka, näiden muiden olivat kyllä veret seisauttavia. Tajusin, kuinka älyttömän sitkeä ja kovat voimavarat on oltava, että tuosta perhehelvetistä pääsee eroon. Ja jää monesti arvet koko loppuelämään.

Ei minulla näitä voimavaroja ole, ne voimat ovat loppuneet jo aikaa sitten.

Voi, jospa saisin Sinuun jotenkin yhteyden, voisimme alkaa tukea toinen toisiamme.

Syytä sysissä ja sepissä. Toisaalta en ihmettele että ap:n mies on turhautunut häneen kun ap on noin avuton. Mies on huomannut liian myöhään ettei ap ollutkaan sellainen mitä näytteli. Elämä ollut ehkä pitkään taistelua mihin ap on tottunut jo omassa kodissaankin. On kateellinen miehelleen jos tämä ottaa uuden naisen. Suosittelen ammattiauttajalle menoa pikaisesti.

Salainen perhehelvetti = tapa toimia ja pitää kulissit ylhäällä.

Meillä aamusta alkaen pientä henkistä sivallusta, joka etenee päivän mittään. Ruoka on huonosti laitettu, takka juurikin pöljästi lämmitetty, aina pitää karehtia (suuttua) kun mitään ei voi ihminen tehdä niin kuin ohjeet on annettu ja pieleen menee. Olen vähäjärkinen tollo, joka ei ymmärrä mistään mitään.

Jos puolustaudun millään tavalla, on viikon, kahden mykkäkoulu joka kuulemma opettaa minut noudattamaan annettuja ohjeita paremmin. Täällä on nyt meneillään neljäs päivä mykkäkoulua.

En muista mistä taas mykkäkoulu alkoi, varmaan kun koko sunnuntain nimitteli ja haukkui niin muisti on yhtä puuroa. Ja syyllinen olo. Miksi en ikinä opi ?

Lähtö suhteesta ja rakkautta itseä ja puolisoa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Salainen perhehelvetti = tapa toimia ja pitää kulissit ylhäällä.

Meillä aamusta alkaen pientä henkistä sivallusta, joka etenee päivän mittään. Ruoka on huonosti laitettu, takka juurikin pöljästi lämmitetty, aina pitää karehtia (suuttua) kun mitään ei voi ihminen tehdä niin kuin ohjeet on annettu ja pieleen menee. Olen vähäjärkinen tollo, joka ei ymmärrä mistään mitään.

Jos puolustaudun millään tavalla, on viikon, kahden mykkäkoulu joka kuulemma opettaa minut noudattamaan annettuja ohjeita paremmin. Täällä on nyt meneillään neljäs päivä mykkäkoulua.

En muista mistä taas mykkäkoulu alkoi, varmaan kun koko sunnuntain nimitteli ja haukkui niin muisti on yhtä puuroa. Ja syyllinen olo. Miksi en ikinä opi ?

Olen iloinen että idiootti pitää nyt turpansa kiinni ja saat olla rauhassa. Nauti vapaa-ajasta. Mitä sinä tällaista ääliötä miellyttämään?