Olen hyvin elämässä pärjäävä ADHD/Asperger aikuinen, mitä haluat tietää?

Good for you!

Haluaisin tietää, laitetaanko lihariisipasteijoihin pitkäjyväistä riisiä vai puuroriisiä. Reseptissä ei kerrota. Näin koronaeristyksen aikana on kiva leipoa.

Vierailija kirjoitti:

Good for you!

kommentista tulikin mieleen, ettei ole tarkoitus keskustelulla lytätä heitä jotka kyseisten oireyhtymien kanssa joutuvat kamppailemaan. Haluaisinkin tähän väliin mainita että niin ADHD kuin Asperger ovat molemmat hyvin yksilöllisiä. Oireet voivat olla sieltä aika huomaamattomasta invalidisoiviin. Jos minulle oireiden kanssa eläminen sujuu,ei tarkoita että sujuu myö toisella ihmisellä samojen diagnoosien kanssa. Hyvä kuitenkin tietää että ON keinoja, joilla toimintamalleja voi harjoittaa ja saada arki rullaamaan paremmin. Kuulun myös heihin, jotka vaativat harjoittelua ja puolison ymmärrystä js tukea monissa asioissa..

T: keskustelun aloittaja

Mikä automerkki on paras ja miks se on bemari?

Emma K. kirjoitti:

Haluaisin tietää, laitetaanko lihariisipasteijoihin pitkäjyväistä riisiä vai puuroriisiä. Reseptissä ei kerrota. Näin koronaeristyksen aikana on kiva leipoa.

Hyvä kysymys. Itse laittaisin varmaan sitä mitä kaapista löytyy. Leipomisen iloa sinne

- aloittaja

Näkyykö diagnoosi mitenkään arjessasi? Tarvitko minkäänlaista apua/tukea/lääkitystä? Mikä on hankalinta?

Minä vuonna/minkä ikäisenä sait dg:n? Mistä kaikki alkoi, millä perustein menit tutkimuksiin?

Mä sain saman diagnoosin ihan äskettäin ja olen 30 v. Korkeakoulutettu olen, puoliso on mutta vakityötä ei. Elämä on ollut aikalailla kärsimystä sosiaalisten vaikeuksien ja aistiyliherkkyyksien takia. 

Kävin jo lapsena ja teini-iässä psykiatrisissa tutkimuksissa liittyen ahdistuneisuuteen, mutta mitään vikaa ei löydetty. Viime vuonna masennuksen takia jouduin uudelleen tutkimuksiin ja sieltä se sitten tuli, älytön helpotus. 

Syötkö lääkkeitä?

Itsellä ADD ja olen päätynyt olemaan ilman lääkkeitä. Parantavat kyllä keskittymiskykyä ja tekevät minusta paljon tehokkaamman, mutta samalla tuntui etten ollut yhtään oma itseni lääkkeissä. Esim luovat jutut eivät onnistu yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Näkyykö diagnoosi mitenkään arjessasi? Tarvitko minkäänlaista apua/tukea/lääkitystä? Mikä on hankalinta?

'

Näkyy se. Olen hyvin kaaottinen ihminen. Pidän luovuudesta ja taiteesta. Hieman kapinoin yhteiskunnan normeja vastaan kuitenkin suorittaessani niitä samalla. Tavarani sijaitsevat usein vähän oudoissa paikoissa minne ne huomaamattani jätän.  Olen iän myötä skarpannut asian suhteen eikä enää täyskaaosta pääse tulemaan. Osittain siksi, koska en asu yksin ja täytyy huomioida myös toinen ihminen. Toki noottia epäjärjestelmällisyydestä aika ajoin saan.

Viihdyn todella hyvin omissa oloissani ja pystyn ylikeskittymään itseäni kiinnostaviin asioihin. Omaan muille outoja kiinnostuksen kohteita, joihin saatan "jumiutua" pitkiksi ajoiksi ja unohtaa samalla syödä/nukkua.

Työpaikkapalavereissa saatan lipsauttaa vahingossa mitä sylki suuhun tuo. Usein minua pidetään tämän takia hauskana tyyppinä. Autistinen piirre näkyy mm. siinä etten aina tajua mitä hauskaa juuri muka sanoinkaan. Huumorintajuni on verrattaen erilainen kuin muilla.  Minua kiinnostaa oudot ja erilaiset ihmiset. En halua sanoa tätä seuraavaa lausetta ketään loukatakseni, olemme kaikki tavallamme erilaisia, mutten tiedä miten seuraavan selittäisin: normaalit "tylsät hajuttomat mauttomat"- ihmiset eivät kiinnosta minua yhtään. Tulen kaikkien kanssa toimeen esimerkiksi töissä, mutta tämä tietty "live love laugh" valkoisine sisustuksineen eivät ole todellakaan minun ihmistyyppiä. Se mikä ihmistyyppi minua sitten kiinnostaa, en osaa vastata. Kai kyse on ihmiskemioista, joita luen paljon. Tarkkailen paljon, aistin paljon. Small-talk on minulle myrkkyä. Pitäisi aina päästä juttelemaan syvällisiä merkityksellisiä asioita. Ymmärrän ettei uuden tai puolitutun ihmisen kanssa normaalisti mennä pintaa syvemmälle, mutta minulla on vahva taipumus tähän. Kai tällä tavoin olen löytänyt oudoissa tilanteissa outoja ihmisiä kun lörpöttelen puolituntemattomalle syväanalyyseja vaikka omista energiateorioistani.

Sosiaalisesti olen suhteellisen älykäs. Tilanne ei ole ollut tosiaakaan näin aina vaan olen pikkuhiljaa sosiaalisessa työssä ja elämässä muutenkin opetellut ja oppinut.  Tunteet minulla on todella suuret niin hyvässä ja pahassa. Tietty musiikki tai kaunis runo saa minut herkistymään esimerkiksi itkuun (hyvä tunne) Negatiiviset tunteet koen myös todella voimakkaina, raskaina ja loppupeleissä uuvuttavina. Pieni vastoinkäyminen voi siis kirjaimellisesti väsyttää. Kehosta tunteet vievät niin paljon energiaa. Olen aika intensiivinen ihminen. Kaikki eivät siintä tykkää.  Tässäkin kesken tekstin huomaan poikkeavani sivuraiteilla aikamoisesti..

Lääkityksestä ja tuesta:   Olen aikaisemmin käynyt aikuisten vertaistukiryhmissä. Aikani niissä käytyäni alkoi aiheet toistaa itseään, mutta vasta diagnoosin saaneelle suosittelen ryhmiä todella suuresti!  ADHD lääkettä olen syönyt jos on suuria ponnisteluita vaativia tehtäviä, joista en ole kiinnostunut. Lääkitystä en käytä muuten. Nuorempana söin päivittäin. Olen opetellut elämään ilman lääkettä ja etsinyt toimintamalleja, jotka sopivat minulle.  Lääke oli/ silloin tällöin on metyylifenidaatti Concerta

Pahoittelen puhetulvaa, se minulta tosiaan aina tulee.

Vierailija kirjoitti:

Syötkö lääkkeitä?

Itsellä ADD ja olen päätynyt olemaan ilman lääkkeitä. Parantavat kyllä keskittymiskykyä ja tekevät minusta paljon tehokkaamman, mutta samalla tuntui etten ollut yhtään oma itseni lääkkeissä. Esim luovat jutut eivät onnistu yhtään.

Tossa äsköisessä pitkässä viestissä aihetta sivusin, mutta concerta on minulla varalla tilanteisiin jotka vaativat todella suurta ponnistelua. En ole syönyt concertaa nyt reiluun vuoteen. Viimeinen ponnisteluni oli päättötyö, johon söin 2 peräkkäisenä päivänä concertaa. Sain silloin kirjoitettua yhteensä 37 sivua tekstiä, joten voisin sanoa hyötyväni siintä. Olen kuitenkin samalla kannalla kanssasi, etten arjessa lääkettä myöskään käytä. Tiedän selviytyväni asioista jotka ei niin kiinnosta. En esimerkiksi siivoamiseen ota lääkettä. Myös raportit ja yksittäiset tehtävät onnistuvat lääkkeettä.

-aloittaja

Miten varhain ADHD sinulla todettiin? Ja onko diagnoosista ollut sulle hyötyä? Mä olen 42 ja epäilen, että mulla on ADD. On korkekoulututkinto myös ja luovalla alalla työskentelen. Arjessa harmia aiheuttaa kaoottisuuteni ja lyhytjännitteisyyteni.  Ylikeskittymisen avulla pystyn sitten paikkaamaan tilanteen nopeasti työelämässä, mutta parisuhteeseen se tuo jännitteitä (koti voi olla viikon kaaoksessa ja mun huomio täysin työssä).

Mietin, olisiko diagnoosista mitään iloa.

Pärjäätkö hyvin koska sait diagnoosin niin nuorena? Miten olisi käynyt jos et olisi saanut hoitoa?

Vierailija kirjoitti:

Minä vuonna/minkä ikäisenä sait dg:n? Mistä kaikki alkoi, millä perustein menit tutkimuksiin?

Mä sain saman diagnoosin ihan äskettäin ja olen 30 v. Korkeakoulutettu olen, puoliso on mutta vakityötä ei. Elämä on ollut aikalailla kärsimystä sosiaalisten vaikeuksien ja aistiyliherkkyyksien takia. 

Kävin jo lapsena ja teini-iässä psykiatrisissa tutkimuksissa liittyen ahdistuneisuuteen, mutta mitään vikaa ei löydetty. Viime vuonna masennuksen takia jouduin uudelleen tutkimuksiin ja sieltä se sitten tuli, älytön helpotus. 

Olin muistaakseni 15-vuotias kun nämä diagnosoitiin. Piirteistäni oli haittaa koulussa ja kotona merkittävästi.  Aistiyliherkkyyksiä on myös minulla, luennoilla istuin mm. aurinkolasti päässä joka herätti hilpeyttä. Osaan suhtautua asioihin aika huumorilla, myös itselleni nauran mikä auttaa näiden kanssa elämistä. Noloja tilanteita sattuu jatkuvasti kun ADHD tyyppisesti sohlaa ja Autistimaisesti ei ymmärrä kaikkia tilanteita, ilmeistä, eleitä ja töksäyttää väärään paikkaan asioita jne.    

Oletko kokeillut vertaistukiryhmiä? Isoimmilla paikkakunnilla ainakin on suht hyvin! Minulle niistä on ollut apua. Pyörin niissä muutamia vuosia. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita, mutta koen että vaikeus niihin on alkanut hieman helpottaa. Sosiaaliset tilanteet kuitenkin edelleen kuormittaa minua aikalailla, joten esimerkiksi kaverin kanssa kahvittelun jälkeen saatan joutua nukkumaan päiväunet tai 15h yöunet. Tästä moni loukkaantuu, kun joudun törkeästikkin kieltäytymään tilaisuuksista kuormittavuuden takia. Parisuhteessa myös luonut omia ongelmiaa, sekä uniikki yksinolon tarpeeni..   Tsemppi halaus täältä. Muista että meitä on muitakin näiden kanssa painivia!  Erilaisuuden kääntäminen voimavaraksi auttaa itseä. Ihmisten "olet outo" kommentit olen myös kääntänyt "niin olenkin, kuinka siistiä"- versioksi.

-aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Miten varhain ADHD sinulla todettiin? Ja onko diagnoosista ollut sulle hyötyä? Mä olen 42 ja epäilen, että mulla on ADD. On korkekoulututkinto myös ja luovalla alalla työskentelen. Arjessa harmia aiheuttaa kaoottisuuteni ja lyhytjännitteisyyteni.  Ylikeskittymisen avulla pystyn sitten paikkaamaan tilanteen nopeasti työelämässä, mutta parisuhteeseen se tuo jännitteitä (koti voi olla viikon kaaoksessa ja mun huomio täysin työssä).

Mietin, olisiko diagnoosista mitään iloa.

Oletko minä? :D tosin mulla voi koti olla kaaoksessa viikkotolkulla ja keskityn niin kaaoksesta ahdistumiseen että jumiudun täysin... diagnoosia ei ole, mutta tiedän että add/adhd kirjossa olen, kuten diagnosoitu lapseni

Onko puolisosi 'nt'?

Miten varhain ADHD sinulla todettiin? Ja onko diagnoosista ollut sulle hyötyä? Mä olen 42 ja epäilen, että mulla on ADD. On korkekoulututkinto myös ja luovalla alalla työskentelen. Arjessa harmia aiheuttaa kaoottisuuteni ja lyhytjännitteisyyteni.  Ylikeskittymisen avulla pystyn sitten paikkaamaan tilanteen nopeasti työelämässä, mutta parisuhteeseen se tuo jännitteitä (koti voi olla viikon kaaoksessa ja mun huomio täysin työssä).

Mietin, olisiko diagnoosista mitään iloa.

Pärjäätkö hyvin koska sait diagnoosin niin nuorena? Miten olisi käynyt jos et olisi saanut hoitoa?

Vastaan näihin nyt samalla kertaa. Olen muissa kommenteissa jo kerennyt sivuta aiheita.  Omassa diagnosointiprosessisani isälläni todettiin myös ADHD jonka kanssa on luovinut. Elämässä näkyy useat avioiliitot, yritykset, konkurssit jne, mutta hyvin tuo on luovinut menemään. Uskon siis myös siihen, että vaikka osa minun kaltaisista joutuu rötösten tielle tai syrjäytyy, on se myös kiinni kodin, ystävien, perheen tuesta miten elämässä lopulta pärjää oli diagnoosi mikä tahansa.   Minulla on vähän ystäviä, mutta he ovat sitäkin merkittävämmässä asemassa elämässäni. Heidän tuellaan olen selviytynyt monista tilanteista jo lapsena. Uskon, että ilman diagnoosejakin pärjäilisin vaikka ihmettelisin kyllä miksi koen, tunnen ja näen kaiken niin eritavoin.  Koulusuoriutumiseni on aikalailla ollut kiinni siintä, että olen saanut opiskella alaa, joka minua kiinnosti. Suoritin tutkintoni muita nopeammin ja hyvin itsenäisesti (en paljoa pakollista enempää koululla käynyt)

Kyllä koen diagnooseista myös positiivisia asioita. Olen usein miettinyt tunne-elämääni. Olisinko valmis luopumaan siintä että tunnen hyvät asiat sielussani asti.  Usein mietin että olisi kiva olla "normaali" ja tuntea asiat hieman tasapainoisemmin.  Mutta...    Hyvä asia ei tarvitse olla kuin kaunis classinen musiikki, runo, hyvä kirja, elokuva tai keskustelu ystävän kanssa.  Pääsen hyvän tunteen avulla ihan pilveen ja saan voimakasta euforian tunnetta. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta tunnen niin syvältä ihan kaiken.  En ole koskaan tarvinnut päihteitä näiden tuntemuksien saavuttamiseksi.  Haittapuolena on, että niin ne huonot tunteetkin ilmaantuvat voimakkaina.

Diagnoosista voi olla se ilo, että saa ja pääsee kokeilemaan lääkitystä. Jos tämä ei ole mielessä niin eipä sillä juurikaan mitään tee, jos itsensä vaan hyväksyy sellaisena kuin on ja sitä suosittelen!

-aloittaja

Ap kuulostaa osittain minulta ja olen normaali.

Oletko itsekeskeinen ja itsekäs? Tunnen ainostaan yhden, omien sanojensa mukaan diagnosoidun, adhd-miehen ja hän on erittäin manipuloiva ja itsekäs. Adhd on tekosyy kaikkeen ja lisäksi hän kehuskelee kuinka on niin outo ja luova ja väärinymmärretty nero.

Vierailija kirjoitti:

Onko puolisosi 'nt'?

Jos nt:llä viittaat nenttiin, niin kyllä.  Samat oireet omaavan kanssa ei seurustelusta tule mitään. Kaikki "onnistuneet" suhteeni ovat aikalailla minun vastakohtieni kanssa. Kerran olen seurustellut ADHD miehen kanssa ja voin sanoa, mitään ei tullut. 

-aloittaja

Miten koit diagnoosisi teininä ja haitko niihin mielelläsi apua? Omalla teinilläni on samoja juttuja ja hän kieltäytyy tällä hetkellä kaikesta tuesta koska kokee, ettei tarvitse apua.