Mies kiinni lapsuudenperheessään

Mutä tapahtuisi, jos tulis "valintatilanne"? Ilmeisesti ette ole haaveilemassa lapsista, mutta jos vaikka ap sinä saitastuisit syöpään tai muuhun työlääseen ja vakavaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvää päivää...Ap. kertoo asettaneensa miehelle RAJAT jonka sisällä miehen tulee elää ja miten käyttäytyä.

Kuulostaa, kuin ap. oli miehelle äiti, jota hän yrittää kasvattaa mieleisekseen kuin lasta.

Voiko tuollainen parisuhde toimia ja molemmat olla onnellisia?

Opettele lukemaan. Ap ei sanonut tuollaista, vaan kirjoitti keskustelleensa rajoista. Hän voi tarkoittaa ja todennäköisesti tarkoittaakin sitä, että miehen pitäisi asettaa sukulaisilleen rajat millaisia asioita on kohtuullista pyytää ja mikä menee pompottelun puolelle. Aika moni ap:n dissaaja näyttää ignooraavan täysin sen puolen, että ap:n mukaan mies itsekin stressaantuu jatkuvasta hyppyyttämisestä muttei osaa sanoa ei.

En näe mitään järkeä olla suhteessa tuollaisen miehen kanssa. Ei tule muuttumaan, etsi aikuistunut mies ja jätä tuo mamman helmaan.

Istu miehesi kanssa alas ja ottakaa esille kynä ja paperi. Sitten kirjoitatte ylös viimeisen 5 kerran ajalta syyt miksi mies on pyydetty vanhemmilleen tai siskolleen.

Mietitte sitten kuinka paljon aikaa nuo pyydetyt tehtävät vievät. Voisiko joku muu tehdä niitä? Voisiko vanhempien kanssa sopia, että puoliso menee/menette yhdessä kerran kk käymään ja nuo asiat hoidetaan silloin.

Ehdotat miehelle, että hän ei enää lupaa suoraan puhelimessa tulevansa. Vaan sanoo avunpyytäjälle, että palaa huomenna asiaan. Niin voi kanssasi miettiä, onko apu oikeasti tarpeen.

Onko apu kaksisuuntaista?

Jos miehelle tulisi joku, ilmeisesti menisi sukunsa luo autettavaksi eikä kääntyisi ap:n puoleen. Ap on kaveri, lapsuusperhe on perhe.

Vierailija kirjoitti:

Istu miehesi kanssa alas ja ottakaa esille kynä ja paperi. Sitten kirjoitatte ylös viimeisen 5 kerran ajalta syyt miksi mies on pyydetty vanhemmilleen tai siskolleen.

Mietitte sitten kuinka paljon aikaa nuo pyydetyt tehtävät vievät. Voisiko joku muu tehdä niitä? Voisiko vanhempien kanssa sopia, että puoliso menee/menette yhdessä kerran kk käymään ja nuo asiat hoidetaan silloin.

Ehdotat miehelle, että hän ei enää lupaa suoraan puhelimessa tulevansa. Vaan sanoo avunpyytäjälle, että palaa huomenna asiaan. Niin voi kanssasi miettiä, onko apu oikeasti tarpeen.

Onko apu kaksisuuntaista?

Minun mielestäni mies ei ole velvollinen tekemään ap:lle tiliä käyntien sisällöstä. Ehdotin jo edellä, että he istuvat alas ja ottavat esille kynän ja kalenterin. Siihen seuraavan kuukauden työmenot, yhteiset menot, muut yhteiset sopimukset ja loput on omaa aikaa. Yhteisiä menoja ja sopimuksia ei ole lupa perua kuin erittäin perustellusta syystä eli vakava akuutti perheenjäsenen sairastuminen.

Jos mies ei ole halukas sopimaan ap:n kanssa yhteistä ajanviettoa niin se kertoo, että se on hänelle vastenmielistä ja jokin muu on houkuttelevampaa.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin italialaisen kanssa ja heillä vanhempieni luona käytiin 3-4 kertaa viikossa. Suomessa ei ole kyllä yhtään perhekulttuuria. 

Syömässä 3-4 kertaa viikossa? Italiassa aikuiset "lapset" jopa vaativat itselleen vanhempien elatuksen... lähinnä painajaista.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016042821486485

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kieltänyt häntä menemästä avuksi ja kieltämistä yritän välttää. Näitä tapahtuu vähintään kerran 2 viikossa ja sitten ollaan päiviä auttamassa. Tottakai tämä vaikuttaa meidän perheeseen, työhön tms. Kysynkin edelleen, että mitä voin tehdä? Olen puhunut rajoista, mutta mikään ei ole muuttunut? Olenko huono puoliso jos toivon muutosta?

T. Ap

Miten se mies hoitaa omat työnsä jos lähtee päiväkausiksi kotipuoleen? 1,5h matka on kuitenkin sen verran lyhyt että voi aamulla lähteä ja illalla tulla kotiin.

Enemmän tulee mieleen että sillä on vanha heila siellä kotikaupungissa kun tuo reissaaminen on noin säännöllistä. Jos se on tosiaan sukulaisten pyynnöstä niin mies on aika lapanen. Mieti kahdesti ennenkuin alat lisääntymään hänen kanssaan.

Sukurakkaus on tietysti hieno asia , kuin myös vanhempien auttaminen. Mutta jos haluaa itselleen aikuisen ihmisen perheen, kyllä silloin puolison pitää olla ykkönen. Ja ne sukureissut synkassa sen parisuhteen kanssa. Että puolisokin tulee otetuksi huomioon. Luulis olevan itsestäänselvää. Paitsi niille, joilla on jäänyt napanuora katkaisematta. Mut ap, semmoisen ihmisen kanssa ei perhe tule onnistumaankaan, jos näin on, olet aina kakkonen. Minä seurustelin kerran miehen kanssa jolla oli lähes salasuhde äitinsä kanssa. Oli tosi mukava perhe, ja äiti oli myös minua kohtaan kiva. Mut pinnan alla oli koko ajan menossa semmoinen äiti-lapsi- suhde, jossa poika uskoutui, turvautui, pyysi rahaa äidiltään, ja äiti hoiti poikansa (aikuinen mies) asioita, ja piti siis itseään tärkeänä pojalle. Ja tämä kaikki tapahtui salassa. Seurauksena siitä oli myös, että minä olin inhottava ihminen, ja äiti maailman paras nainen, kun minä odotin tasavertaista asioiden hoitamista ja vastuuta, äiti taas oli lämmin syli joka ehdoitta otti pikku poikansa vastaan ja hyvitteli kun maailma on niin julma.  Aika kauan kesti multa tajuta, mistä on kyse. Ja kun tajusin, tajusin myös lähteä. 

Auttamisen ymmärrän, mutta miksi ap mainitsi tärkeäksi jotkut sairaalareissut. Kai siellä perheen kotikaupungissa takseja ja lääkäreitä on? Miksi sen miehen pitää sinne mennä jonkun sairaalakäynnin vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin että tuota tapahtuu viikon aikana tyyliin päivittäin, mutta jos kerran kahdessa viikossa niin mitä sinä valitat? Onhan teillä yhteistä aikaa joka tapauksessa.

Minusta on hienoa, että perheet pitävät yhtä ja ovat valmiita auttamaan. Olen itsekin tiiviisti yhteydessä oman perheeni kanssa ja tarvittaessa käyn auttamassa sisaruksia tai vanhempiani, eikä minun tai miehen arkeen ole vaikuttanut millään tavalla. Samalla tavalla mieskin on valmiina auttamaan omaa perhettään.

Käytte siis joka toinen viikonloppu koko viikonlopun auttamassa?

Tuo "joka toinen viikonloppu" koski ap:tä, ei meitä. Opettele lukemaan.

Appiukkoni kyllä ymmärtää, että pojalla on oma elämä, mutta mieheni äiti ja sisko ei. Appiukko on samaa mieltä kanssani, mutta tosipaikan tullen ei tee asialle mitään. Hänellä menee avun pyytäminen toiseen ääripäähän kun ei lonkkaleikkausen jälkeen olisi kehdannut pyytää mitään apua. Sanoi tämän itse kun vaimo aina muutenki pyytelee.

Kun mies on auttamassa niin olen varma, että on siellä.

Nämä menot ovat vaan lisääntyneet.

Ja kuten joku sanoi niin minusta tämä on yksipuolista kun mies vaan menee. Kalenteria on kokeiltu, mutta sovittu ei pidä.

Kumpikin meistä käy työssä, mutta mieheni joutuu töitä välillä järjestelee auttamisen takia. Ei tosin ulkomaanmatkoja. Sitä tuskin työnantaja katsoisi hyvällä. Kun rajat menivät kiinni niin mieheni äiti totesi, että nyt pystyt kunnolla tulee kotiin.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat outoja. Perhe ei ole tärkeä ja välit ovat useinmiten kovin heikot. Muualla maailmassa usei koko suku on "lähiperhettä" ja heitä autetaan, pidetään yhteyttä, juhlitaan yhdessä jne.

Minusta on hienoa että joku huolehtii perheestään.

Puolisokin on perhettä.

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kieltänyt häntä menemästä avuksi ja kieltämistä yritän välttää. Näitä tapahtuu vähintään kerran 2 viikossa ja sitten ollaan päiviä auttamassa. Tottakai tämä vaikuttaa meidän perheeseen, työhön tms. Kysynkin edelleen, että mitä voin tehdä? Olen puhunut rajoista, mutta mikään ei ole muuttunut? Olenko huono puoliso jos toivon muutosta?

T. Ap

Mites miehen duunit? Sanooko myös sinne, että lähden nyt tästä auttelemaan muutamaksi päiväksi, palkattomana luultavimmin.

Millaisia ne asiat ovat , joissa tarvitaan apua?

Onko ne sellaisia, etteivät voi mitenkään odottaa? Jos olette sopineet vaikka jonkun etukäteen maksetun jutun, peruuko mies sen? Ehdottaako mies uutta tilaisuutta itse sen vuoksi, että joutuu lähtemään?

Huomaa tämän suomalaisen kulttuurin olla välittämättä perheistään. Alapeukkuja pukkaa niille, jotka rehellisesti kertovat käyvänsä auttamassa lapsuudenperhettään ja nimitetään oudoksi touhuksi.

Muissa maissa kun se perhe saattaa elää saman katon alla tai ainakin asuvat siinä jossain lähistöllä. Ei vanhempaa väkeä pulaan jätetä mistään hinnasta. Aasiassakin on lähinnä kunnia-asia että appivanhempia tai omia vanhempia autetaan.

Onko tämä jonkinlainen tabu suomalaisille? Että ei vierailla tai auteta omia vanhempiaan tai sisaruksia? Ainakin se on tullut selväksi, että appivanhempien tekemiset eivät kiinnosta.

Kuinka kaukana tuo on siitä, mitä suhteelta toivot? Haluatko vain irrallista aikuissuhdetta omissa asunnoissanne vai kiinteämpää yhteistä elämää? Onko sukulaisilla joku tilanne päällä, syöpä tms vai jatkuuko tuo ikuisesti?

Onko mahdollista löytää kompromissi, jossa molemmat tyytyväisiä? Kuka on miehen henkinen tukipilari, sinä, äiti vai joku muu?

Vierailija kirjoitti:

Huomaa tämän suomalaisen kulttuurin olla välittämättä perheistään. Alapeukkuja pukkaa niille, jotka rehellisesti kertovat käyvänsä auttamassa lapsuudenperhettään ja nimitetään oudoksi touhuksi.

Muissa maissa kun se perhe saattaa elää saman katon alla tai ainakin asuvat siinä jossain lähistöllä. Ei vanhempaa väkeä pulaan jätetä mistään hinnasta. Aasiassakin on lähinnä kunnia-asia että appivanhempia tai omia vanhempia autetaan.

Onko tämä jonkinlainen tabu suomalaisille? Että ei vierailla tai auteta omia vanhempiaan tai sisaruksia? Ainakin se on tullut selväksi, että appivanhempien tekemiset eivät kiinnosta.

Tuohan toimisikin ihan eri tavalla, jos suku asuisi samassa kaupungissa ja ap olisi mukana ja mies VASTAVUOROISESTI ap:n suvun kanssa.

Mies on rakentanut elämänsä toimimattomalla tavalla. Muut sukurakkaat eivät muuta kauas.

Puolison menoja ei voi määräillä, mutta sovitusta ei voi livetä. Vaadi, että sinulle tehdyt lupaukset pidetään. Jos teillä on lapsia, niiden hoidosta ei voi lintsata vanhempien auttelun vuoksi. Ilmoita, että seuraavasta perumisen jälkeen tarvitsette pariterapiaa. Älä enää hyväksy lupausten pettämistä ja perumisia.

Miehen pitäisi olla usein auttamassa anoppia ja vaimon sukulaisia, mutta annas olla, kun auttaa omia vanhempiaan tai sisaruksiaan, niin siitähän meteli nousee.

Mimmosia asioita ne on mitkä jää tekemättä?

Jos kyse jostain koti-ilasta, että on sovittu vaikka että katotaan lauantaina kotona leffa ja tilataan noutoruokaa niin tavallaan ymmärrän, että mies ei katso niitä kovin tärkeäkai vaan vain perusarjeksi mutta jos on luvattu vaikka lähteä jonnekkin niin en kauaa tuollaista (lupausten) pettämistä katsoisi.

Kun menet miehen mukaan niin millaista siellä on, onko hommaa todella pariksi päiväksi vai onko se enemmän sellaista pikkuhommia ja mamman lihapatojen äärellä makoilua?