Lue keskustelun säännöt.
Kuvittelin elämän lapsettomana, uusi suhde nosti asian esiin
26.04.2020 |
Olin kuvitellut elämäni lapsettomana. Tapasin kuitenkin 6kk miehen, jonka kanssa olemme nyt seurustelleet sen puoli vuotta. Miehellä on haave perheestä ja omista lapsista. Olemme molemmat noin 30v, itse hieman alle, ja korkeasti koulutettuja.
Nyt olen ajatellut asiaa uudestaan, olisiko minusta siihen. Edelleen näen enemmän plussia lapsettomassa elämässä, arvostan omaa aikaa ja huoletonta elämää. Olen ajatellut sijaisperhetoiminta jossain vaiheessa elämää, mutta omat lapset eivät ole tuntuneen omalta vaihtoehdolta. Suuri asia mikä huolettaa, on vastuun jakautuminen. Olen läheltä todistanut ns. yh-vanhemmuutta, vaikka pariskunta on yhdessä. Mies on lupautunut perhearjen jakamiseen tasaisesti, mutta vielä ei täyttä luottoa ole, tietääkö hän mihin on ryhtymässä? Olen ehdottanut hoitovapaan jakamista puoliksi. Lisäksi olen tuonut esiin, etten halua luopua omista harrastuksista. Mies on tässä vaiheessa sitä mieltä, että saan mennä harrastuksiin, ja hän voi ottaa vastuuta perheen pyörittämisestä työpäivän jälkeen. Nukkuminen on myös yksi asia, joka tuntuu vaikealta ajatukselta pienten lasten kanssa, en ole kykenevä luopumaan pitkistä ja hyvistä yöunista ainakaan niin, että minä olen se, joka valvoo lapsen/lasten kanssa kaikki yöt.
En itsekään tiedä kuinka realistiselta tämä kuulostaa. Mietin myös sitä, että kuinka paljon tästä on turhaa pelkoa ja pelkoa sitä sitoutumista kohtaan. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedetään, että korkeasti koulutetut hankkivat vähemmän lapsia. Olisi kyllä ehkä pitänyt laittaa, että olemme molemmat uraorientoituneita, etenkin minä. Molemmat ollaan haastavassa työssä, jossa ei säännöllistä työaikaa.
Painoindeksi on minulla 25, miehellä 24 kun se kerran kiinnosti. Olisiko sinulla vastausta kysymykseeni?
Ap
Väitteesi oli vain puoliksi oikeassa. Korkeastikoulutetut naiset saavat vähemmän lapsia, mutta korkeastikoulutetut miehet enemmän.
Tiesitkö muuten, että joka kolmas esikoinen on vahinko?
Noin muuten on tietysti hyvä puhua lapsihaaveista jo suhteen alkumetreillä, että on yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat. Siitäkin huolimatta, että monen mieli muuttuu matkan varrella suuntaan tai toiseen.
Hurjalta tuntuisi, jos kierukasta huolimatta raskaudun. Pohdinnassa asia on myös siksi, että mies tietää, että haluaa lapsia. Olemme jo sen ikäisiä, että asiaa on pakko tarkastella alkuvaiheessa. Tuntuisi epäreilulta todeta miehelle esim 5v päästä hänen ollessa 36v, etten halua lapsia.
Ap
Miehellä ei ole asian kanssa kummoistakaan kiirettä. Sinulla sen sijaan alkaa olla, joten sikäli pohdintasi on hyvä asia. Itse nuorempana kuvittelin, että lapset nyt vaan kuuluvat elämän kiertokulkuun. Kun erosin entisestä avovaimostani vähän alle 30-vuotiaana seitsemän vuoden jälkeen, tajusin, etten oikeasti edes pidä lapsista. Sitten olikin melkoinen homma etsiä vela vaimoksi. Onneksi sellainen löytyi. Aikaa tuosta on jo 20 vuotta ja edelleen olemme päätökseemme tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on maailman kurjin ja yksinäisin rooli, jossa ei pidä laskea mitään kenenkään muun varaan. Mitään ei pidä laskea muiden tuen varaan, ei henkisesti, ei fyysisesti, eikä taloudellisesti.
Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä, mutta ei äitiys sentään pelkkää kurjuutta ja yksinäisyyttä ole, silloinkaan kun ei tukea saa mistään. Äitiydestä saa myös paljon iloa. Ne kuuluisat vaakakupit.
Kiitos tästä hyvästä kommentista. Minusta tuntuu, että jos ryhdyn perheen perustamiseen, minun tulee olla valmis myös yksinhuoltajuuteen. Olen sen verran realisti, että tiedän erotilastot ja olen nähnyt monenlaista eroperhettä. Tuo on juuri se mitä pohdin toisessa vaakakupissa, tuo ilo ja side lapseen. Toisaalta se huoli ja murhe mitä se myös tuo mukanaan, sekin mietityttää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on maailman kurjin ja yksinäisin rooli, jossa ei pidä laskea mitään kenenkään muun varaan. Mitään ei pidä laskea muiden tuen varaan, ei henkisesti, ei fyysisesti, eikä taloudellisesti.
Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä, mutta ei äitiys sentään pelkkää kurjuutta ja yksinäisyyttä ole, silloinkaan kun ei tukea saa mistään. Äitiydestä saa myös paljon iloa. Ne kuuluisat vaakakupit.
Ei tietenkään ole. Lapsia tehdään silkkaa itsekkyyttä juurikin tyydyttämään niitä omia tarpeita esim läheisyyden kaipuuta, poistamaan yksinäisyyden pelkoa, jne. Jos näitä tarpeita ei ole kannattaa mennä realismin kautta ja se on aina negatiivistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on maailman kurjin ja yksinäisin rooli, jossa ei pidä laskea mitään kenenkään muun varaan. Mitään ei pidä laskea muiden tuen varaan, ei henkisesti, ei fyysisesti, eikä taloudellisesti.
Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä, mutta ei äitiys sentään pelkkää kurjuutta ja yksinäisyyttä ole, silloinkaan kun ei tukea saa mistään. Äitiydestä saa myös paljon iloa. Ne kuuluisat vaakakupit.
Ei tietenkään ole. Lapsia tehdään silkkaa itsekkyyttä juurikin tyydyttämään niitä omia tarpeita esim läheisyyden kaipuuta, poistamaan yksinäisyyden pelkoa, jne. Jos näitä tarpeita ei ole kannattaa mennä realismin kautta ja se on aina negatiivistä.
Kiitos tästä. Olen samaa mieltä ja se juuri on itsekästä. Kuten on myös minunkin näkemys, mutta minun pohdinnassa keskiössä on myös se, mitä tarjoaisin lapselle. Mitkä kortit elämään.
Vierailija kirjoitti:
Älä ikinä ryhdy sijaisperhetoimintaan. En suosittele.
Omia biologisia vaan yrittämään tai sitten lahjasukusoluilla. Suosittelen.
Miksi? Haluaisin toimia kiireellisissä sijoituksissa/huostaanotoissa lyhytaikaisena sijoitusperheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole valmis siihen, että hoidat lapsen ja lapsiperhearjen yksin, ei kannata hankkia lapsia. En tiedä yhtä ainutta perhettä, jossa mies tekisi enemmän kuin nainen lasten suhteen, en toki väitä etteikö näitä olisi, mutta selvästi harvemmassa ovat.
Voiskohan olla, että olet aika paljon aloittajaa vanhempi? Mä oon karvan alle nelikymppinen, ja omassa tuttavapiirissäni kyllä vanhemmuus on keskimäärin tasa-arvoista. Mä en todellakaan olisi valmis siihen, että hoitaisin lapset ja perheen arjen yksin. En pysty keksimään skenaariota, jossa olisin joutunut siihen tilanteeseen. Varmasti johtuu siitä, että olen monessa suhteessa aika mukavuudenhaluinen ja laiska.
Ihan uteliaisuudesta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedetään, että korkeasti koulutetut hankkivat vähemmän lapsia. Olisi kyllä ehkä pitänyt laittaa, että olemme molemmat uraorientoituneita, etenkin minä. Molemmat ollaan haastavassa työssä, jossa ei säännöllistä työaikaa.
Painoindeksi on minulla 25, miehellä 24 kun se kerran kiinnosti. Olisiko sinulla vastausta kysymykseeni?
Ap
Väitteesi oli vain puoliksi oikeassa. Korkeastikoulutetut naiset saavat vähemmän lapsia, mutta korkeastikoulutetut miehet enemmän.
Tiesitkö muuten, että joka kolmas esikoinen on vahinko?
Noin muuten on tietysti hyvä puhua lapsihaaveista jo suhteen alkumetreillä, että on yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat. Siitäkin huolimatta, että monen mieli muuttuu matkan varrella suuntaan tai toiseen.
Hurjalta tuntuisi, jos kierukasta huolimatta raskaudun. Pohdinnassa asia on myös siksi, että mies tietää, että haluaa lapsia. Olemme jo sen ikäisiä, että asiaa on pakko tarkastella alkuvaiheessa. Tuntuisi epäreilulta todeta miehelle esim 5v päästä hänen ollessa 36v, etten halua lapsia.
Ap
Miehellä ei ole asian kanssa kummoistakaan kiirettä. Sinulla sen sijaan alkaa olla, joten sikäli pohdintasi on hyvä asia. Itse nuorempana kuvittelin, että lapset nyt vaan kuuluvat elämän kiertokulkuun. Kun erosin entisestä avovaimostani vähän alle 30-vuotiaana seitsemän vuoden jälkeen, tajusin, etten oikeasti edes pidä lapsista. Sitten olikin melkoinen homma etsiä vela vaimoksi. Onneksi sellainen löytyi. Aikaa tuosta on jo 20 vuotta ja edelleen olemme päätökseemme tyytyväisiä.
Kiitos kommentista. Onneksi vielä muutamia vuosia aikaa, olen 27v. Onneksi tuo on totta, että miehillä ikä ei ole niin suuri tekijä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitetaan siitä, että mulla on myös akateeminen koulutus ja vaativa työ ja en ollut lainkaan kiinnostunut lapsista ennen kuin pitkästi yli kolmekymppisenä. Painoindeksi on 22,2 ;)
Lapsen saaminen muuttaa elämää niin perusteellisesti, että paluuta entiseen ei ole. Tulee valtavasti työtä, valvottuja öitä ja tv:n katselun ja monet harrastukset joutuu laittamaan tauolle. Mutta vastaavasti lapset tuovat elämään aivan uutta: ensinnäkin perheeseenne muuttaa uusi tyyppi, jonka kehitys ja luonne ja tavat tuottavat teille toistuvasti yllätyksiä, ihmettelyä ja ihailua. Koette tyrmäävää, molemminpuolista rakkautta, epätoivoa, pelkoa, jännitystä ja kaikkia mahdollisia tunteita. Elämänpiirinne avautuu aivan uusiin suuntiin, tutustutte uusiin ihmisiin ja paikkoihin, joihin ainoastaan lapsi voi teidät johdattaa. Koko loppuelämän ajan.
On turha kuvitella, että voisitte jatkaa elämäänne kuten ennenkin. Mutta lopulta huomaatte, että siihen ei ole mitään tarvettakaan, koska uusi elämä on paljon rikkaampaa, antoisampaa, työläämpää ja ihanampaa kuin aiempi elämänne.
Työnjaosta kannattaa sopia etukäteen, koska töitä on tiedossa. Myös huonosti nukuttuja öitä. Mutta loputon analysointi ja jahkaaminen ei tuo selvyyttä, koska livenä tilanne on kuitenkin ihan jotain muuta.
Kiitos lapsirakkaan aviomiehen, ehdin uran luomisen lisäksi saada kaksi lasta, jotka ovat kaikkein parasta tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on maailman kurjin ja yksinäisin rooli, jossa ei pidä laskea mitään kenenkään muun varaan. Mitään ei pidä laskea muiden tuen varaan, ei henkisesti, ei fyysisesti, eikä taloudellisesti.
Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä, mutta ei äitiys sentään pelkkää kurjuutta ja yksinäisyyttä ole, silloinkaan kun ei tukea saa mistään. Äitiydestä saa myös paljon iloa. Ne kuuluisat vaakakupit.
Kiitos tästä hyvästä kommentista. Minusta tuntuu, että jos ryhdyn perheen perustamiseen, minun tulee olla valmis myös yksinhuoltajuuteen. Olen sen verran realisti, että tiedän erotilastot ja olen nähnyt monenlaista eroperhettä. Tuo on juuri se mitä pohdin toisessa vaakakupissa, tuo ilo ja side lapseen. Toisaalta se huoli ja murhe mitä se myös tuo mukanaan, sekin mietityttää.
Ap
Jos ei ole lapsia, joista huolehtia ja murehtia, on yleensä jotain muuta. Tuntuu, että aika harva loppujen lopuksi elää sellaista elämää, että kaikki asiat vain soljuvat kitkattomasti eteenpäin. Kyse on myös siitä, millaisiin ongelmiin huomionsa suuntaa. Kun on lapsia, jää monet toiset ongelmat vähemmälle huomiolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on maailman kurjin ja yksinäisin rooli, jossa ei pidä laskea mitään kenenkään muun varaan. Mitään ei pidä laskea muiden tuen varaan, ei henkisesti, ei fyysisesti, eikä taloudellisesti.
Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä, mutta ei äitiys sentään pelkkää kurjuutta ja yksinäisyyttä ole, silloinkaan kun ei tukea saa mistään. Äitiydestä saa myös paljon iloa. Ne kuuluisat vaakakupit.
Ei tietenkään ole. Lapsia tehdään silkkaa itsekkyyttä juurikin tyydyttämään niitä omia tarpeita esim läheisyyden kaipuuta, poistamaan yksinäisyyden pelkoa, jne. Jos näitä tarpeita ei ole kannattaa mennä realismin kautta ja se on aina negatiivistä.
Ja osa tekee lapsia siitä syystä, että niitä vaan kuuluu tehdä. Ihan kuin se olis ihmisyyden vaatimus. Ja kun on vanhempia ihmisiä kuunnellu, niin ne ovat kertoneet suvun painostaneet lisääntymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole valmis siihen, että hoidat lapsen ja lapsiperhearjen yksin, ei kannata hankkia lapsia. En tiedä yhtä ainutta perhettä, jossa mies tekisi enemmän kuin nainen lasten suhteen, en toki väitä etteikö näitä olisi, mutta selvästi harvemmassa ovat.
Tähän en ole valmis. Olisin valmis siihen, että kaikki jakautuu 50% ja parisuhde on hyvä. Siitä vaan ei ole taetta, en halua lasten takia jäädä huonoon suhteeseen, mutta en myöskään olla yh. Koska kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee, on pakko tätäkin miettiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitetaan siitä, että mulla on myös akateeminen koulutus ja vaativa työ ja en ollut lainkaan kiinnostunut lapsista ennen kuin pitkästi yli kolmekymppisenä. Painoindeksi on 22,2 ;)
Lapsen saaminen muuttaa elämää niin perusteellisesti, että paluuta entiseen ei ole. Tulee valtavasti työtä, valvottuja öitä ja tv:n katselun ja monet harrastukset joutuu laittamaan tauolle. Mutta vastaavasti lapset tuovat elämään aivan uutta: ensinnäkin perheeseenne muuttaa uusi tyyppi, jonka kehitys ja luonne ja tavat tuottavat teille toistuvasti yllätyksiä, ihmettelyä ja ihailua. Koette tyrmäävää, molemminpuolista rakkautta, epätoivoa, pelkoa, jännitystä ja kaikkia mahdollisia tunteita. Elämänpiirinne avautuu aivan uusiin suuntiin, tutustutte uusiin ihmisiin ja paikkoihin, joihin ainoastaan lapsi voi teidät johdattaa. Koko loppuelämän ajan.
On turha kuvitella, että voisitte jatkaa elämäänne kuten ennenkin. Mutta lopulta huomaatte, että siihen ei ole mitään tarvettakaan, koska uusi elämä on paljon rikkaampaa, antoisampaa, työläämpää ja ihanampaa kuin aiempi elämänne.
Työnjaosta kannattaa sopia etukäteen, koska töitä on tiedossa. Myös huonosti nukuttuja öitä. Mutta loputon analysointi ja jahkaaminen ei tuo selvyyttä, koska livenä tilanne on kuitenkin ihan jotain muuta.
Kiitos lapsirakkaan aviomiehen, ehdin uran luomisen lisäksi saada kaksi lasta, jotka ovat kaikkein parasta tässä maailmassa.
Ihana kommentti. Kiitos. Tälläisiä kokemuksia haluan kuulla
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on maailman kurjin ja yksinäisin rooli, jossa ei pidä laskea mitään kenenkään muun varaan. Mitään ei pidä laskea muiden tuen varaan, ei henkisesti, ei fyysisesti, eikä taloudellisesti.
Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä, mutta ei äitiys sentään pelkkää kurjuutta ja yksinäisyyttä ole, silloinkaan kun ei tukea saa mistään. Äitiydestä saa myös paljon iloa. Ne kuuluisat vaakakupit.
Kiitos tästä hyvästä kommentista. Minusta tuntuu, että jos ryhdyn perheen perustamiseen, minun tulee olla valmis myös yksinhuoltajuuteen. Olen sen verran realisti, että tiedän erotilastot ja olen nähnyt monenlaista eroperhettä. Tuo on juuri se mitä pohdin toisessa vaakakupissa, tuo ilo ja side lapseen. Toisaalta se huoli ja murhe mitä se myös tuo mukanaan, sekin mietityttää.
Ap
Jos ei ole lapsia, joista huolehtia ja murehtia, on yleensä jotain muuta. Tuntuu, että aika harva loppujen lopuksi elää sellaista elämää, että kaikki asiat vain soljuvat kitkattomasti eteenpäin. Kyse on myös siitä, millaisiin ongelmiin huomionsa suuntaa. Kun on lapsia, jää monet toiset ongelmat vähemmälle huomiolle.
Jopa omat ongelmat ja hyvinvointi saattaa unohtua, jos huolehtii liikaa lasten asioista. Jotkut elävät omaa elämäänsä lasten kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole valmis siihen, että hoidat lapsen ja lapsiperhearjen yksin, ei kannata hankkia lapsia. En tiedä yhtä ainutta perhettä, jossa mies tekisi enemmän kuin nainen lasten suhteen, en toki väitä etteikö näitä olisi, mutta selvästi harvemmassa ovat.
Voiskohan olla, että olet aika paljon aloittajaa vanhempi? Mä oon karvan alle nelikymppinen, ja omassa tuttavapiirissäni kyllä vanhemmuus on keskimäärin tasa-arvoista. Mä en todellakaan olisi valmis siihen, että hoitaisin lapset ja perheen arjen yksin. En pysty keksimään skenaariota, jossa olisin joutunut siihen tilanteeseen. Varmasti johtuu siitä, että olen monessa suhteessa aika mukavuudenhaluinen ja laiska.
Oon 40v. Ja tunnen perheitä kaikista ikäluokista. Totta kai vanhemmuus on useimmiten nuoremmilla tasa-arvoisempaa, mutta pintaa syvemmällä suurin osa on edelleen naisen harteilla, varsinkin kun osa on ihan fyysisiä juttuja. Kouluttautuneimmissa on tasa-arvoisempaa, mutta ei sekään missään nimessä mene aina niin, näkee näissä suorittamista ja kilpailua ja ihan perheen/parisuhteen välillä. Hyvä jos omassa perheessäsi ei ole tällaista tilannetta, mutta uskon, että olet vähemmistössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitetaan siitä, että mulla on myös akateeminen koulutus ja vaativa työ ja en ollut lainkaan kiinnostunut lapsista ennen kuin pitkästi yli kolmekymppisenä. Painoindeksi on 22,2 ;)
Lapsen saaminen muuttaa elämää niin perusteellisesti, että paluuta entiseen ei ole. Tulee valtavasti työtä, valvottuja öitä ja tv:n katselun ja monet harrastukset joutuu laittamaan tauolle. Mutta vastaavasti lapset tuovat elämään aivan uutta: ensinnäkin perheeseenne muuttaa uusi tyyppi, jonka kehitys ja luonne ja tavat tuottavat teille toistuvasti yllätyksiä, ihmettelyä ja ihailua. Koette tyrmäävää, molemminpuolista rakkautta, epätoivoa, pelkoa, jännitystä ja kaikkia mahdollisia tunteita. Elämänpiirinne avautuu aivan uusiin suuntiin, tutustutte uusiin ihmisiin ja paikkoihin, joihin ainoastaan lapsi voi teidät johdattaa. Koko loppuelämän ajan.
On turha kuvitella, että voisitte jatkaa elämäänne kuten ennenkin. Mutta lopulta huomaatte, että siihen ei ole mitään tarvettakaan, koska uusi elämä on paljon rikkaampaa, antoisampaa, työläämpää ja ihanampaa kuin aiempi elämänne.
Työnjaosta kannattaa sopia etukäteen, koska töitä on tiedossa. Myös huonosti nukuttuja öitä. Mutta loputon analysointi ja jahkaaminen ei tuo selvyyttä, koska livenä tilanne on kuitenkin ihan jotain muuta.
Kiitos lapsirakkaan aviomiehen, ehdin uran luomisen lisäksi saada kaksi lasta, jotka ovat kaikkein parasta tässä maailmassa.Ihana kommentti. Kiitos. Tälläisiä kokemuksia haluan kuulla <3
Ap
Miksi haluat kuulla? Eihän tuokaan kokemus mitenkään vaikuta miten sinulla käy omassa elämässäsi. Saatat vaan kehitellä päässäsi kuvitelmaa, että varmasti sullekin käy samoin.
Itse vastaavanlaisissa olosuhteissa: yksi lapsi.
Enempään en taivu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitetaan siitä, että mulla on myös akateeminen koulutus ja vaativa työ ja en ollut lainkaan kiinnostunut lapsista ennen kuin pitkästi yli kolmekymppisenä. Painoindeksi on 22,2 ;)
Lapsen saaminen muuttaa elämää niin perusteellisesti, että paluuta entiseen ei ole. Tulee valtavasti työtä, valvottuja öitä ja tv:n katselun ja monet harrastukset joutuu laittamaan tauolle. Mutta vastaavasti lapset tuovat elämään aivan uutta: ensinnäkin perheeseenne muuttaa uusi tyyppi, jonka kehitys ja luonne ja tavat tuottavat teille toistuvasti yllätyksiä, ihmettelyä ja ihailua. Koette tyrmäävää, molemminpuolista rakkautta, epätoivoa, pelkoa, jännitystä ja kaikkia mahdollisia tunteita. Elämänpiirinne avautuu aivan uusiin suuntiin, tutustutte uusiin ihmisiin ja paikkoihin, joihin ainoastaan lapsi voi teidät johdattaa. Koko loppuelämän ajan.
On turha kuvitella, että voisitte jatkaa elämäänne kuten ennenkin. Mutta lopulta huomaatte, että siihen ei ole mitään tarvettakaan, koska uusi elämä on paljon rikkaampaa, antoisampaa, työläämpää ja ihanampaa kuin aiempi elämänne.
Työnjaosta kannattaa sopia etukäteen, koska töitä on tiedossa. Myös huonosti nukuttuja öitä. Mutta loputon analysointi ja jahkaaminen ei tuo selvyyttä, koska livenä tilanne on kuitenkin ihan jotain muuta.
Kiitos lapsirakkaan aviomiehen, ehdin uran luomisen lisäksi saada kaksi lasta, jotka ovat kaikkein parasta tässä maailmassa.Ihana kommentti. Kiitos. Tälläisiä kokemuksia haluan kuulla <3
Ap
Miksi haluat kuulla? Eihän tuokaan kokemus mitenkään vaikuta miten sinulla käy omassa elämässäsi. Saatat vaan kehitellä päässäsi kuvitelmaa, että varmasti sullekin käy samoin.
Siis haluan kuulla kokemuksia, jossa lähtötilanne sama kuin minulla. Että kuinka kävi lopulta. Vaikutat vähän raskaalta tyypiltä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tiedetään, että korkeasti koulutetut hankkivat vähemmän lapsia. Olisi kyllä ehkä pitänyt laittaa, että olemme molemmat uraorientoituneita, etenkin minä. Molemmat ollaan haastavassa työssä, jossa ei säännöllistä työaikaa.
Painoindeksi on minulla 25, miehellä 24 kun se kerran kiinnosti. Olisiko sinulla vastausta kysymykseeni?
Ap
Ei pidä paikkaansa. Korkeasti koulutetuilla nimenomaan on lapsia.
T. Akateeminen 4 lapsen äiti, jonka kavereilla myös 3-4 lasta ja akateeminen ura.
Vierailija kirjoitti:
Itse vastaavanlaisissa olosuhteissa: yksi lapsi.
Enempään en taivu.
Tätä olen minäkin pohtinut.
Ap
Niin. Nautin omasta elämästäni ja tämä on nyt kivaa. Siksi pohdinkin, että haluanko lapsia ja voinko olla sitten äitinäkin muutakin kuin äiti. Kukapa ei eläisi itselleen lapsettomana ja etenkin sinkkuna? Mielestäni on myös itsekästä hankkia lapsia tilanteeseen, jossa haluaa lapsia vain oman itsensä takia eikä pohdi lasten elinympäristöä, omaa parisuhdetta ja omaa sitoutumista. Haluan punnita asiaa.
AP