Deitti valehtelee/esittää haluavansa vakavampaa suhdetta jotta saa seksiä - kuinka yleistä?
Varsinkin tinderin kautta tapaa tällaisia yksilöitä. Ihan helv*tin raivostuttavaa ja loukkaavaa. Kuinka yleistä tuollainen on?
Kommentit (647)
Vierailija kirjoitti:
Mä sain vakavan suhteen ja olen nyt naimisissakin, kun sanoin miehelle haluavani pelkkää seksiä. Sitten vielä sanoin, etten halua nukkua yhdessä ja sen piti lähteä aina yömyöhään ajamaan kotiinsa seksin jälkeen. Ja sanoin, etten haluaviettää liikaa aikaa yhdessä, joten se tuli luokseni vain seksiä harrastamaan, laitoin johonkin aikaa illasta viestin, että nyt voit lähteä tulemaan. Se kävi miehelle aika raskaaksi. Sitten sanoin, että haluaisin tapailla muitakin miehiä, pidetään taukoa ja että tämä riittää ja ehdotin eroa. Mies halusi ehdottomasti jatkaa aina vaan.
Käänteispsykologiaa ilmeisesti, vaikka olin ihan tosissani koko ajan, oikeasti en halunnut vakavaa suhdetta.
Ainahan näitäkin miehiä jostain löytyy. Ilmeisesti mies oli melko kokematon ja innostui seksistä ja jäi koukkuun. Tai oli läheisriippuvainen.
Et puhunut mitään siitä miksi sitten annoit periksi ja menitte yhteen. Oliko mukana rakkautta tai kiintymystä lainkaan?
Vai ajauduitteko sitten vain tähän tilanteeseen.
Jotenkinkirjoituksesta kuvastuu, voin olla väärässäkin, että ainakaan omalta puolestasi et mitään suuria tunteita mieheen tuntenut. Ja miehellekin olit joku pakkomielle enemmän kuin rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne aidosti haluavatkin parisuhteen, mutta ei juuri sun kanssa.
Miksi etsit seuraa tinderistä, kyllä kaikki tietää mitä sieltä haetaan.
Miksi annat niin helposti?Ei tätä nyt mitenkään kääntelemällä saa "antajan " viaksi. Jos ei halua sitä vakaa suhdetta ap:n kanssa (joka on ilmoittanut vakavaa suhdetta hakevansa), niin hakee niihin kevyisiin suhteisiin sellaisen, joka sitä hakee. Ihan moraalitonta on valehdella.
Jos mies aidosti on hakemassa suhdetta mutta jossain vaiheessa päättääkin että nyt ei natsaa? Pitäisikö sitä vaan valehdella siitä eteenpäin ja sitoutua ihmiseen joka ei sytyttänytkään?
Aika moni ihastuu mutta huomaakin että nyt kemiat ei mene yksiin, joskus sitä seksiä on keretty harrastamaankin.
Se on vaan jännä miten sen kemian puutteen huomaakin just sopivasti siinä kohtaa, kun on seksiä harrastettu. Tällöin ainakin minun on vaikea uskoa, että suhteesta mitään muuta on alun alkaenkaan haettu.
Tottakai pitää valehdella, jotta saisi seksiä. Yksinkertaisesti ei ole muuta mahdollisuutta.
MIes esittää haluavansa vakavampaa suhdetta = saa seksiä
Mies kertoo rehellisesti haluavansa vain seksiä = ei saa seksiä
Naisena huomasin sinkkumarkkinoilla, että tämä toimi myös toisin päin. En ollut etsimässä vielä varsinaisesti vakavaa suhdetta, mutta halusin katsella ympärilleni, tutustua ihmisiin ja harrastaa seksiä.
Toin tämän kyllä esille, mutta moni mies olisi kuitenkin halunnut enemmän. Eräs loukkaantui verisesti, kun en halunnutkaan ruveta seurustelemaan. Hänelle seksin harrastaminen oli tarkoittanut lupausta suhteesta.
Jotenkin tämä "katselen ja tutustun, en etsi suhdetta" oli miehille ylivoimaisen vaikea yhtälö. Ehkä moni heistä koki samalla lailla kuin mitä te naiset täällä: että deittikumppami "valehteli" saadakseen seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuaikana nimenomaan oli niin, että jos ja vaikka en jostain miehestä ajatellut vakavaa suhdetta saatoin olla hänen kanssaan seksisuhteessa aika piankin. Jos mies oli kivan näköinen ja oli kemiaa niin tavallaan otin tilanteesta vaarin. Sai olla varattu vaikka. Mutta en silloin valehdellut tai luritellut miehelle mitään.
Mutta sitten kun oli joku mies jonka kanssa ajattelin, että saattaa tulla jotain vakavampaakin niin nimenomaan en heti mennyt seksiin. Koska halusin tutustua ja syventää suhdetta ensin. Toki seksi tuli sitten luontevasti mukaan kuvioon, ei tarkoita seksitöntä suhdetta. Miten joku nyt edes täällä ajattelee, että jos ei heti tai toisilla treffeillä seksiä niin se tarkoittaa ettei seksiä myöhemminkään tai nainen on pihtari. Tosi tyhmää.
Seksi voi olla tosi hyvää ja paljon parempaa kuin hetken tuttavuuden kanssa.
Olen joskus sanonut jollekin hyvälle miehelle, että ei pilata tätä liian nopealla etenemisellä, kun olen halunnut olla hänen kanssaan vakavammin. Yksikään fiksu mies ei ole tästä suuttunut tai lähtenyt.
Jos tosiaan täytyy valehtelemalla saada seksiä niin on jotain vikaa miehen ajatusmaailmassa tai itse miehessä.
Fiksu mies pystyy odottamaan jonkin aikaa ja ottamaan naisen mielipiteen huomioon. Ettei ole se alapää ensimmäisenä ja ainoana asiana mielessä.
Mitä iloa edes on valehtelemalla saadusta seksistä.Fiksu mies ei kyllä sinun kanssasi suhteeseen alkaisi.
Joo, ja minä en olisi ollut kanssasi edes huvin vuoksi. Meillä tuskin olisi mitään yhteistä, ei fyysistä puhumattakaan muusta.
Muuten, mitä vikaa on siinä ajatuksessa, että haluaa ensin tutustua siihen ihmiseen jos on vakavissaan?
Ja puolustatko siis sitä, että ihmiselle voi ja saa valehdella saadakseen itselleen jotain etua?

Varattujen kanssa vehtaajat eivät yleensä ottaen ole kovin fiksuja.
Vierailija kirjoitti:
Naisena huomasin sinkkumarkkinoilla, että tämä toimi myös toisin päin. En ollut etsimässä vielä varsinaisesti vakavaa suhdetta, mutta halusin katsella ympärilleni, tutustua ihmisiin ja harrastaa seksiä.
Toin tämän kyllä esille, mutta moni mies olisi kuitenkin halunnut enemmän. Eräs loukkaantui verisesti, kun en halunnutkaan ruveta seurustelemaan. Hänelle seksin harrastaminen oli tarkoittanut lupausta suhteesta.
Jotenkin tämä "katselen ja tutustun, en etsi suhdetta" oli miehille ylivoimaisen vaikea yhtälö. Ehkä moni heistä koki samalla lailla kuin mitä te naiset täällä: että deittikumppami "valehteli" saadakseen seksiä.
Jos kertoo rehellisesti että katselee ja tutustuu eikä etsi suhdetta ja toimii sen mukaan, silloin tietenkään kyse ei ole valehtelusta. Jos joku ei tätä käsitä ja elättelee toivita jostain muusta, silloin vika on hänessä. Sen sijaan jos sanoo että etsii tosissaan suhdetta mutta teot ovat ristiriidassa puheiden kanssa, asia on täysin eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä osa sinusta kuluu seksissä?
En osaa sanoa kenen kanssa parisuhde syntyy etukäteen, mutta asiaa selvitellessä en jaksa olla ilman.
Haluatko mielummin että mies nusuttelee muita samalla kun deittailee sun kanssa ilman seksiä?
M43
Onko siis niin, että jos mies ihastuu ja haluaa jonkun tietyn naisen kanssa olla, niin silti ei jaksa odottaa hetken aikaa vaan nusuttelee samaan aikaan muita?
Vai onko täysin tuntematon asia haluta tutustua mielenkiintoiseen ihmiseen? Vaikka joutuisi esimerkiksi kuukauden olemaan ilman seksiä?
Surullista jos näin on.
Kertokaa nyt mikä on aika jonka jaksatte odottaa ennenkuin menette nusuttelemaan muita?
Tunti, vuorokausi, viikko, kolme viikkoa?
Minulla oli sinkkuaikana kokoajan useita naisia työn alla seksisuhteisiin, reissailuun jne, yksi niistä seksisuhteista sitten muuttui pidemmäksi ja rakastuttiin. Sen jälkeen olen ollut uskollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä osa sinusta kuluu seksissä?
En osaa sanoa kenen kanssa parisuhde syntyy etukäteen, mutta asiaa selvitellessä en jaksa olla ilman.
Haluatko mielummin että mies nusuttelee muita samalla kun deittailee sun kanssa ilman seksiä?
M43
Onko siis niin, että jos mies ihastuu ja haluaa jonkun tietyn naisen kanssa olla, niin silti ei jaksa odottaa hetken aikaa vaan nusuttelee samaan aikaan muita?
Vai onko täysin tuntematon asia haluta tutustua mielenkiintoiseen ihmiseen? Vaikka joutuisi esimerkiksi kuukauden olemaan ilman seksiä?
Surullista jos näin on.
Kertokaa nyt mikä on aika jonka jaksatte odottaa ennenkuin menette nusuttelemaan muita?
Tunti, vuorokausi, viikko, kolme viikkoa?Minulla oli sinkkuaikana kokoajan useita naisia työn alla seksisuhteisiin, reissailuun jne, yksi niistä seksisuhteista sitten muuttui pidemmäksi ja rakastuttiin. Sen jälkeen olen ollut uskollinen.
Sama M43
Juu, näitä on tarjolla. Itse tutustuin pienehkössä kotikaupungissani Suomi24- treffien kautta kolmeen varteenotettavaan kumppaniehdokkaaseen. Etsin nimenomaan vakituista seurustelusuhdetta yhteinen tulevaisuus kiikarissa. Kaikki kolme olisivat olleet mieleisiä ja kaikki halusivat tutustua lisää, joten lyhyt ensitapaaminen muuttui kokonaisen illan vietoksi.
Illan päättyessä tuli eteen kysymys " meilla vai teille", ja kun selvisi, että haluan tavata useammin ennen petipuuhia, jutut tyssäsivät siihen. Kaikki kolme etsivät seurustelukumppania netissä edelleen näin parin vuoden jälkeenkin, minä myös. Tänä aikana olis ehtinyt seksiä harrastaa vaikka kyllästymiseen asti! Se harmittaa minua erityisesti, koska tykkäisin siitä puuhasta.
Mikä mahtaa olla se sopiva aika yritellä parisuhdetta, että se ei ole "hyväksikäyttöä"?
Jos kumpikin ilmaisee, että tahtoo parisuhteen, mutta sitä ei kuitenkaan synny, kumpi on valehtelija? Se on valehtelija, jonka mielestä suhde ei ollut mahdollinen, niinkö?
Vierailija kirjoitti:
Siis te naiset haluatte vakavan suhteen, mutta aina löydätte itsenne tilanteesta, jossa olette harrastaneet kepeää seksiä. Kymmeniä kertoja sama vain tapahtuu eikä teillä ole käytökseenne mitään osaa ei arpaa. Miesten vika tietenkin.
Se on sun vika, jos valehtelet saadaksesi seksiä. Tajuatko? Se on hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä mahtaa olla se sopiva aika yritellä parisuhdetta, että se ei ole "hyväksikäyttöä"?
Jos kumpikin ilmaisee, että tahtoo parisuhteen, mutta sitä ei kuitenkaan synny, kumpi on valehtelija? Se on valehtelija, jonka mielestä suhde ei ollut mahdollinen, niinkö?
Jos jättää välittömästi kun on oltu sängyssä, varmaan käsität miksi voi tulla käsitys hyväksikäytöstä. Eipä siitä välttämättä ole ollut kyse, mutta varmasti se monelle jätetylle on tuossa tilanteessa ensimmäinen ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Jos ne aidosti haluavatkin parisuhteen, mutta ei juuri sun kanssa.
Miksi etsit seuraa tinderistä, kyllä kaikki tietää mitä sieltä haetaan.
Miksi annat niin helposti?
Miten niin miksi annan niin helposti? Miksi sä oot niin saakelin tyhmä? En ymmärrä yhtään :D
Vierailija kirjoitti:
Tottakai pitää valehdella, jotta saisi seksiä. Yksinkertaisesti ei ole muuta mahdollisuutta.
MIes esittää haluavansa vakavampaa suhdetta = saa seksiä
Mies kertoo rehellisesti haluavansa vain seksiä = ei saa seksiä
Munaton hyväksikäyttäjä bongattu. Oot ihan helvetin oksettava ja loukkaat muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä mahtaa olla se sopiva aika yritellä parisuhdetta, että se ei ole "hyväksikäyttöä"?
Jos kumpikin ilmaisee, että tahtoo parisuhteen, mutta sitä ei kuitenkaan synny, kumpi on valehtelija? Se on valehtelija, jonka mielestä suhde ei ollut mahdollinen, niinkö?
Se, jolla on useampi säätö samanaikaisesti, joista sitten jostakin ehkä tulee oikea suhde tai sitten ei, on valehtelija. Myös sitä säätöä kohtaan, josta lopulta tulee kumppani, hän on valehtelija. Valehtelija on aina valehtelija. Tämä siis koskee niitä, jotka ilmaisevat etsivänsä vakavaa suhdetta uuden kumppaniehdokkaan kanssa, mutta toimivat noin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuvittelit tuon sanomisen estävän? Tuo vain alleviivaa, että olet ainakin jaellut joskus helposti, ja todennäköisesti teet niin vieläkin. Sitä paitsi itse olen huomannut, että menee maksimissaan kolmet treffit ennen sänkyyn päätymistä, kun nainen ilmoittaa ettei heti sänkypuuhia. Joskus on mennyt pidempään ihan normaalisti tapaillessa.
Mutta on tuo todella yleistä. Netin toimimattomuus on ajanut tavallisetkin miehet epätoivoisiksi. Seksimaanikot ovat sitten oma lukunsa, joka tekee mitä vain päästäkseen pukille.
Vaikutat vähän psykopaatilta... Sori, en halua kuitenkaan olla tyly. Mun pointti oli, että hyväksikäyttö on saatanan loukkaavaa.
Ap
Etenkin yksi tämmöinen on jäänyt mieleen. Heti alusta asti oli "yliyrittämässä", juuri näillä "haluan sinut lasteni äidiksi" ym. -jutuilla. Kävipä kuitenkin niin että itse en ollut vakavissani seuraa hakemassa, kerroin sen kyllä ja tämän tyypin kanssa pitkään aina silloin tällöin tapailtiin. Kertoi että hänelle se "saalistaminen" on se juttu, kun lohkeaa niin ei enää kiinnosta. Joka tapauksessa taisi toimia toistekinpäin tämä juttu, koska rakastui meikäläiseen. :)
Vierailija kirjoitti:
Tottakai pitää valehdella, jotta saisi seksiä. Yksinkertaisesti ei ole muuta mahdollisuutta.
MIes esittää haluavansa vakavampaa suhdetta = saa seksiä
Mies kertoo rehellisesti haluavansa vain seksiä = ei saa seksiä
Ilman oleminen ei sitten ole mikään vaihtoehto?
Valehtelijoiden kuuluisi AINA jäädä ilman. Toivon ja uskonkin että kaikilla valehtelijoilla kolahtaa joskus vielä omaan nilkkaan, tavalla tai toisella.
Fiksu mies ei kyllä sinun kanssasi suhteeseen alkaisi.