Deitti valehtelee/esittää haluavansa vakavampaa suhdetta jotta saa seksiä - kuinka yleistä?
Varsinkin tinderin kautta tapaa tällaisia yksilöitä. Ihan helv*tin raivostuttavaa ja loukkaavaa. Kuinka yleistä tuollainen on?
Kommentit (647)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai jokaisella on oikeus myös muuttaa mieltään. Vaikka olisikin aidosti hakemassa kumppanuutta ja pitkäaikaista suhdetta, ei seksin harrastaminen velvoita sellaista aloittamaan. Ei kumpaakaan osapuolta. Sellaisiakin miehiä on tullut vastaan, jotka ovat loukkaantuneet, kun en seksin jälkeen olekaan enää halunnut jatkaa tapailua. Ihan kuin olisin sellaiseen sitoutunut, kun seksiin etenin.
Tämäkin on totta, että joskus vaan käy niin, että suhteen edetessä huomaa, ettei tämä olekaan mulle se oikea ihminen. Mutta jos esim. sinkkuäidille annetaan 6kk jälkeen syyksi, että kun sulla on lapsia ja lapset on olleet miehen tiedossa jo ennen ensimmäistäkään tapaamista, niin kyllä siinä on tapahtunut pahemman luokan vedätys tuon miehen toimesta.
Monesti tavataan baarissa ja ollaan pienessä hiprakassa. Alkoholi tekee ihmeitä naisen viehättävyydelle ja aamulla joutuu sitten syömään lupauksensa yhteisestä elämästä. Itse kun en mikään hyvä ole selittelemään erehdyksiäni ja tuntuu itsestäni todella pahalta jos nainen on surullinen minun vuoksi, niin kyllä minä liukenen vähin äänin paikalta ja katoan aamuiseen ihmisvilinään. Todella absurdia että porukka haluaisi kriminalisoida tuon, kun se on ihan luonnollista?
Vierailija kirjoitti:
No tuota mikä ongelma? Älä anna seksiä ja tarkkaile tilannetta useampi kuukausi. Luulisi että siinä ajassa jyvät erottuvat akanoista.
Jää imbotentit ja homot jäljelle mut jos ne riittää ni ok.
Vierailija kirjoitti:
Monesti tavataan baarissa ja ollaan pienessä hiprakassa. Alkoholi tekee ihmeitä naisen viehättävyydelle ja aamulla joutuu sitten syömään lupauksensa yhteisestä elämästä. Itse kun en mikään hyvä ole selittelemään erehdyksiäni ja tuntuu itsestäni todella pahalta jos nainen on surullinen minun vuoksi, niin kyllä minä liukenen vähin äänin paikalta ja katoan aamuiseen ihmisvilinään. Todella absurdia että porukka haluaisi kriminalisoida tuon, kun se on ihan luonnollista?
Ei yksi yö ole ongelma. Ei kukaan siinä ehdi rakastua. Pelimiehet vaan tapailee naista useita kuukausia höpöttäen yhteisestä tulevaisuudesta ilman pienintäkään aikomusta oikeasti toteuttaa mitään siitä.
Naiset tekevät myös tätä vedätystä, ei ole miesten yksinoikeus tai perusominaisuus. Mieltänsä saa toki muuttaa, mutta mielenliikkeen äkkinäisyys ja äärimmäisyys saavat miettimään, oliko kyse kuitenkin siitä ettei alunperinkään ollut muuta aikomusta kuin vedättää. Seuraava uhri on yleensä jo valmiina, kun asia käy ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Monesti tavataan baarissa ja ollaan pienessä hiprakassa. Alkoholi tekee ihmeitä naisen viehättävyydelle ja aamulla joutuu sitten syömään lupauksensa yhteisestä elämästä. Itse kun en mikään hyvä ole selittelemään erehdyksiäni ja tuntuu itsestäni todella pahalta jos nainen on surullinen minun vuoksi, niin kyllä minä liukenen vähin äänin paikalta ja katoan aamuiseen ihmisvilinään. Todella absurdia että porukka haluaisi kriminalisoida tuon, kun se on ihan luonnollista?
Aloituksessa puhuttiin deittailutilanteesta, ei mistään satunnaisesta baaripokasta.
Valehtelevathan monet miehet kuin naisetkin noissa parinvalinta puuhissa. . Miehet ilmeisesti aikeistaan ja naiset irtosuhteistaan sekä kumppaniensa määrästä. Melkolailla riskillä mennään. Jos pariutua haluaa kannattaa varautua myös pettymyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai jokaisella on oikeus myös muuttaa mieltään. Vaikka olisikin aidosti hakemassa kumppanuutta ja pitkäaikaista suhdetta, ei seksin harrastaminen velvoita sellaista aloittamaan. Ei kumpaakaan osapuolta. Sellaisiakin miehiä on tullut vastaan, jotka ovat loukkaantuneet, kun en seksin jälkeen olekaan enää halunnut jatkaa tapailua. Ihan kuin olisin sellaiseen sitoutunut, kun seksiin etenin.
Tämäkin on totta, että joskus vaan käy niin, että suhteen edetessä huomaa, ettei tämä olekaan mulle se oikea ihminen. Mutta jos esim. sinkkuäidille annetaan 6kk jälkeen syyksi, että kun sulla on lapsia ja lapset on olleet miehen tiedossa jo ennen ensimmäistäkään tapaamista, niin kyllä siinä on tapahtunut pahemman luokan vedätys tuon miehen toimesta.
Kukaan mies ei ole noin törppö että sanoisi pitkän ajan jälkeen syyksi lapset. Varmasti mies kuin mies keksii paremmankin syyn eroon jossa säilyttää kasvonsa. Tuollaisen syyn jälkeen se nainen varmasti kertoisi siitä kaikille muille naisille ja varoittaisi siitä sosiaalisessa mediassakin. Ei pidä miehiäkään aliarvijoida. Itse varmaan lähtisin jotenkin niin ettei sinussa ole mitään vikaa vaan minussa tai jotain vastaavaa esim "Pitää vielä jatkaa itseni etsimistä ennenkuin pariudun" tyylin kliseitä.... Kaikista idioottimaisinta olisi myöntää että halusi vain seksiä ja sitten eroaa koska nainen katkeroituu ja kostaa sen mustamaalamalla miehen.

Mitäh? Ei multa kyllä ole kukaan mies kyselly seksikumppanien määrästä tms. Itse toki tuon esille pitkät suhteet, jos tulee puhetta, mutta eihän kukaan nyt halua edes tietää, mitä olen tehnyt joskus 21-vuotiaana sinkkuna. Todella oudon mustasukkainen olisi mies, joka kyselisi sellaisia, ja mitä se mihinkään enää edes vaikuttaisi. En itse todellakaan haluaisi tietää mistään miehen lyhyistä jutuista. Korkeintaan yhdessä asumiset, avioliitot jne. kiinnostaa. N37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai jokaisella on oikeus myös muuttaa mieltään. Vaikka olisikin aidosti hakemassa kumppanuutta ja pitkäaikaista suhdetta, ei seksin harrastaminen velvoita sellaista aloittamaan. Ei kumpaakaan osapuolta. Sellaisiakin miehiä on tullut vastaan, jotka ovat loukkaantuneet, kun en seksin jälkeen olekaan enää halunnut jatkaa tapailua. Ihan kuin olisin sellaiseen sitoutunut, kun seksiin etenin.
Tämäkin on totta, että joskus vaan käy niin, että suhteen edetessä huomaa, ettei tämä olekaan mulle se oikea ihminen. Mutta jos esim. sinkkuäidille annetaan 6kk jälkeen syyksi, että kun sulla on lapsia ja lapset on olleet miehen tiedossa jo ennen ensimmäistäkään tapaamista, niin kyllä siinä on tapahtunut pahemman luokan vedätys tuon miehen toimesta.
Kukaan mies ei ole noin törppö että sanoisi pitkän ajan jälkeen syyksi lapset. Varmasti mies kuin mies keksii paremmankin syyn eroon jossa säilyttää kasvonsa. Tuollaisen syyn jälkeen se nainen varmasti kertoisi siitä kaikille muille naisille ja varoittaisi siitä sosiaalisessa mediassakin. Ei pidä miehiäkään aliarvijoida. Itse varmaan lähtisin jotenkin niin ettei sinussa ole mitään vikaa vaan minussa tai jotain vastaavaa esim "Pitää vielä jatkaa itseni etsimistä ennenkuin pariudun" tyylin kliseitä.... Kaikista idioottimaisinta olisi myöntää että halusi vain seksiä ja sitten eroaa koska nainen katkeroituu ja kostaa sen mustamaalamalla miehen.
Juuri näistä kliseevastauksista tunnistaa miehen, joka on hakenut alunperinkin pelkkää seksiä. Varsinkin jos sitä ei pysty edes kasvotusten sanomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai jokaisella on oikeus myös muuttaa mieltään. Vaikka olisikin aidosti hakemassa kumppanuutta ja pitkäaikaista suhdetta, ei seksin harrastaminen velvoita sellaista aloittamaan. Ei kumpaakaan osapuolta. Sellaisiakin miehiä on tullut vastaan, jotka ovat loukkaantuneet, kun en seksin jälkeen olekaan enää halunnut jatkaa tapailua. Ihan kuin olisin sellaiseen sitoutunut, kun seksiin etenin.
Tämäkin on totta, että joskus vaan käy niin, että suhteen edetessä huomaa, ettei tämä olekaan mulle se oikea ihminen. Mutta jos esim. sinkkuäidille annetaan 6kk jälkeen syyksi, että kun sulla on lapsia ja lapset on olleet miehen tiedossa jo ennen ensimmäistäkään tapaamista, niin kyllä siinä on tapahtunut pahemman luokan vedätys tuon miehen toimesta.
Kukaan mies ei ole noin törppö että sanoisi pitkän ajan jälkeen syyksi lapset. Varmasti mies kuin mies keksii paremmankin syyn eroon jossa säilyttää kasvonsa. Tuollaisen syyn jälkeen se nainen varmasti kertoisi siitä kaikille muille naisille ja varoittaisi siitä sosiaalisessa mediassakin. Ei pidä miehiäkään aliarvijoida. Itse varmaan lähtisin jotenkin niin ettei sinussa ole mitään vikaa vaan minussa tai jotain vastaavaa esim "Pitää vielä jatkaa itseni etsimistä ennenkuin pariudun" tyylin kliseitä.... Kaikista idioottimaisinta olisi myöntää että halusi vain seksiä ja sitten eroaa koska nainen katkeroituu ja kostaa sen mustamaalamalla miehen.
Hahaha, kun kävi mulle ihan oikeasti ja luulenpa, etten ole ainoa. Eiköhän tää ole ihan klassikko, että ensin ei yhtään haittaa, että on lapsia, kun eihän niitä siinä alussa tietenkään miehelle esitellä. Sitten kun nainen haluaisi siirtyä tapailusta vakavaan suhteeseen, niin ne lapset (joita mies ei ole edes tavannut), onkin ongelma. Tottakai mies veti nuo klassiset, että jos ei olisi sun lapsia, niin tää ois ollu tosi hyvä match ja kehui vielä jättäessään jne. Asun Helsingissä, eikä meillä yhteisiä tuttuja, enkä todellakaan mihinkään someen mitään ala huutelemaan, ettei mitään tuollaista seurausta miehellu tullut.
ei pidä sortua moiseen tyhmyyteen
Sen sitä saapi kun helposti antaapi. Ja sitten mies oppii, että tämähän toimii mainiosti, ja jatkaa toimintaansa. Olet tässä siis ilmiön mahdollistava tekijä.
Miehen näkökulmasta suhde on parhaimmillaan suhteen alussa, kun seksiä on paljon ja vastuita vähän. Mitä vakavammaksi suhde muuttuu, sitä huonompia se on miehelle. Joten yhdenkään naisen ei pidä ihmetellä, jos mies ei halua vakavaa suhdetta (sanoi mies mitä sanoi). Enemmän kannattaa ihmetellä jos mies ihan vakavissaan haluaa vakavaa suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Sen sitä saapi kun helposti antaapi. Ja sitten mies oppii, että tämähän toimii mainiosti, ja jatkaa toimintaansa. Olet tässä siis ilmiön mahdollistava tekijä.
Eli ei pidä sekaantua mihinkään mieheen koskaan millään tavalla, koska ei voi tietää, että selviääkö puolen vuoden jälkeen, että se olikin vain vedätystä vai tuleeko ehdotus, että muutettaisiinko yhteen?
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan enää 2020-luvulla ajattele, että naiset ei nauttisi seksistä? Itse olen sinkku 37v nainen. Olen ollut parissa pitkässä parisuhteessa 22-vuotiaasta asti. Nyt 2v sinkkuna, jona aikana yksi 5kk tapailusuhde. Eli aika vähän seksiä viimeisen 2v aikana. Rakastan seksiä. Sitä kiihkoa, haluttuna olemista ja saan orkunkin suht helposti. Toki itsekin sen itselleni aikaan saa, mutta siitä puuttuu se kiihko, mikä on ihanaa.
En kuitenkaan halua riskeerata, että joutuisin jonkun väkivaltaisen hullun hampaisiin. Siksi en hakisi seksiseuraa miltään hurjastelusivustolta (enkä ole mikään addikti, että voin olla ilmankin). Harmittaa, kun ns. tavalliset miehet ei halua seksisuhdetta. Heidän egonsa vaatii, että nainen myös rakastuu heihin, vaikka itse eivät haluaisikaan vakavaa suhdetta ko. naisen kanssa. Itse en kaipaa parisuhdetta, vaan ihan vaan sitä seksiä.
Mitä sinulle se seksi suhde tarkoittaa? Minä kun en saa pelkästä seksistä yhtään mitään, on todella huonoja kokemuksia sellaisista jutuista että on heti ilmoitettu että ei mitään vakavaa, vaan pelkkää seksiä. Ne puheet ovat menneet sitten seksiin kokonaan ja kaikki tunteita yhdistävä jää kokonaan pois. Sellainen on vain niin huonoa säätöä että paljon ennemmin runkkailen ihan itse ja katson pornoa. Parhaimmat seksi suhteet syntyvät kun ei edes yritä puhu seksistä mitään, luo vain itsestään hyvän mielikuvan naiselle (tietysti rehellisen) ja odottaa että jopa nainen ihan itse ilmoittaa että haluaa viettää yön kanssani. Silloin ei jännitä, eikä seksistä tule suorittamista kuten suoraan seksiin hyppäämällä. Mutta tottakai reilu peli pitää olla molemmin puolin. M37v
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta suhde on parhaimmillaan suhteen alussa, kun seksiä on paljon ja vastuita vähän. Mitä vakavammaksi suhde muuttuu, sitä huonompia se on miehelle. Joten yhdenkään naisen ei pidä ihmetellä, jos mies ei halua vakavaa suhdetta (sanoi mies mitä sanoi). Enemmän kannattaa ihmetellä jos mies ihan vakavissaan haluaa vakavaa suhdetta.
Ihan samalla tavalla se kaava menee naisellekin. Alkuhuuma on ihanaa, vastuut ei niinkään. Jostain syystä monesti vastuiden (esim. yhteisten lasten) tullessa kuvaan, naiset on ainoita keiltä löytyy selkärankaa.
Ihme valitusta kun ei tuo ole edes laitonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan naiset tuota tekevät ja jopa niin ilkeästi että luvataan ja hehkutetaan sitä seksiä sillä tavalla että saat varmasti joka ikinen päivä aina kun haluat. Mutta kunhan häät on pidetty, hankittu pari lasta ja otettu iso elinkautinen pankista niin johan alkaa luistaa lupaukset, ei v...ittuakaan kiinnosta enää se mies.
Tämä on eri asia, mutta voin selittää. Naisille mies on kokonaisuus. Jos mies sluibaa lapsiarjesta, ignooraa naista ja naisen tarpeita muissa asioissa ja siinä perusarjessa, estää tämä nauttimisen seksistä ko. miehen kanssa. Nainen tuntee itsensä vain seksinukeksi, jos mies huomaa naisen vain silloin, kun haluaa seksiä, muttei ollenkaan muuten. Tämä on loukkaavaa, ja vie halut. Ja lusmupaskaksi lapsiarjessa osoittautunut mies on kaikkea muuta kuin seksikäs. Kannattaa siis panostaa siihen yhteiseen arkeen ja naisen huomiointiin kokonaisvaltaisesti, niin alkaa naistakin taas haluttaa.
Mutta tämä on ihan yhtälailla toisinpäin. Tottakai yhteiseen arkeen panostetaan aivan yhtä lailla kuin suhteen alussakin, mutta siitä huolimatta nainen lusmuaa ja vaikka asiasta muistuttaa, huomataan se ja luvataan parempaa, koskaan ei kuitenkaan toteudu, miksi silloin myös mies ei saisi luistaa aivan samalla tavalla?
Kriminalisointi tarvittaisiin, koska naiset kokevat tilanteen raiskauksena ja miehet normaalina toimintana.