Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En ole taimnut koskaan olla oikeasti onnellinen, tai ainakaan varma että elämä on hyvää juuri nyt
24.04.2020 |
Aika kamalaa.
Ainoa tunne, jonka muistan läpi elämän on ahdistus ja pelko, häpeä ja suru. Olen selvinnyt jotenkin, mutta elämäni on ollut tasaisesti matalalentoa ilman hienoja saavutuksia tai onnistumisia.
Kaikkea hyvääkin leimaa omituinen, piilossa oleva häpeä: olisin sisimmissäni halunnut mennä miehen kanssa kahdestaan naimisiin jossain kauniissa paikassa Suomessa tai ulkomailla, mutta vihkiminen oli kirkossa ja juhla seurantalolla ja tunnelma väkinäinen.
Minulla on kolme lasta, ja äitiyttäni leimaa (siis edelleen syvällä sisimissäni, en puhu tästä koskaan kenellekään) ahdistus ja häpeä. Olen huonon lapsuuden elänyt ja tukiverkoton, ja mietin usein miksi ryhdyin tähän ja siirrän tarinani eteenpäin. Murehdin, vaikuttaako tämä lapsiini, että koska äiti on kouluttamaton, heistäkin automaattisesti tulee vaikka yrittäisin mitä.
Olen aina vain tyytynyt. Olen pahojen pelkotilojen takia jättänyt kaikki koulut kesken, ja julkisella puolella minut suorastaan ajettiin eläkkeelle, koska traumaterapia on kallista ja minuun ei haluttu panostaa.
Unelmoin monesta asiasta, ihan pienistä, mutta en jotenkin pääse missään eteenpäin. Pelkään niin paljon, että kaikki epäonnistuu. Pyöritän arkea parhaani mukaan mutta tiedostan, että lapsilla voisi olla paljon paremminkin asiat.
Ja vielä. Olen päihteetön, aina ollut. En ole missään tapauksessa koulutusvastainen, vaan teroitan aina lapsilleni että koulut täytyy käydä hyvin, että minä autan ja tuen, ja että heistä voi tulla mitä vain. En itse saanut lapsena tai nuorena kannustusta en kotoa, enkä koulusta, mutta koska olen itse kouluttamaton, mietin että riittääkö tämä. Leimataanko lapseni jossain vaiheessa kuitenkin minun vuokseni epäonnistujiksi?
Ja mies on normaali ja työssäkäyvä ja en aio vastata edes siihen että miksi valitan kun minulla on perhe. Perheettömillä on omat murheensa, perheellisillä omansa, piste. Ja ei tässä ollut päätä eikä häntää, tiedän, kunhan avauduin.
Kommentit (4)
Kiitos kommentistasi! Joskus mietin, että olenko minä ainoa jolla on käytynä vain peruskoulu. Tältä pohjalta ei kyllä mennä mihinkään kouluun, ei amikseenkaan koska todistukseni on sellainen vitosen todistus. En pärjännyt koulussa, sillä kaikki energia meni elämäntilanteessa ja ahdistuksessa ym selviämiseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommentistasi! Joskus mietin, että olenko minä ainoa jolla on käytynä vain peruskoulu. Tältä pohjalta ei kyllä mennä mihinkään kouluun, ei amikseenkaan koska todistukseni on sellainen vitosen todistus. En pärjännyt koulussa, sillä kaikki energia meni elämäntilanteessa ja ahdistuksessa ym selviämiseen.
Ap
Aikuispuolelle pääsee monelle alalle huonollakin todistuksella. Kun vaan keksii, mitä haluaa. :)
Et ole ainoa, jolla on vain peruskoulu. Omassa suvussa useita. Kuitenkin ovat ihan fiksuja, tavallisia ihmisiä ja ovat työelämässä.
Toivon ilon hetkiä elämääsi.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa kovin tutulta. Itselläni myös traumatausta ja ahdistus on varjostanut koko elämääni. Olen myös päihteetön, mutta sinusta poiketen minulla on nuorempana ollut paljonkin päihdeongelmia. Onneksi niistä päässyt. Olen myös perheellinen.
Omalla kohdallani koen, että syy siihen, etten pysty olemaan onnellinen on osittain se, etten kykene olemaan läsnä hetkessä. Olen aina ns. askeleen edellä, peläten, valmiina pettymään.
Minulla on vain perustutkinto, mutta olen hakenut yliopistoon. Pääseminen hyvistä yo-arvosanoista huolimatta tuntuu kovin kaukaiselta. En uskalla uskoa onnistuvani. Suoritin yo-tutkinnonkin vasta aikuisena.
Mielestäni vaikutat viisaalta ihmiseltä js hyvältä äidiltä. En todellakaan usko, että "siirrät" kouluttamattomuutesi lapsiisi, koska kannustat heitä lämpimästi. Voisitko itse vielä kouluttautua? Toki parasta ehkä olisi, että tajuaisit olevasi yhtä arvokas ja hyvä kuin muut ilman koulutustakin. Äitiys ja se että olet sinä, on itsessään jo arvokas elämäntehtävä. En halua tuputtaa, mutta itselläni uskoon tulo oli se, joka auttoi lopulta hiukan eteenpäin. Edelleen olen masentunut, ahdistunut ja koen olevani huono kaikessa, mutta joku toivon ja lohdun hento vire on päässyt elämääni.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!