Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttääkö, jos 50-60-vuotiaat vertaavat nykylasten lapsuutta omaansa?
22.04.2020 |
Minua ärsyttää. Pari tuttavaani jaksavat jankuttaa omasta lapsuudestaan, kuinka silloin sitä ja tätä. Se oli 60-ja 70-luvulla se! Heidän vanhempansa olivat lapsia sota-aikana, pitikö heidänkin kuunnella sota-ajan lapsuusmuisteluita? Tällaiset ihannoidut muistelut 50 vuoden takaa on niin rasittavia. Nyt on nyt ja me kaikki olemme osaltamme vastuussa siitä, millainen maailmamme on nyt.
N55
Kommentit (33)
Riippuu tosiaan näkökulmasta. Jos yritetään antaa ylimielistä ohjeistusta, voin kiittää neuvoista toteamalla, että kasvattamalla 50-luvun tyyliin voi luovuttaa lapsensa samantien lastensuojelun viranomaisille. Entisaikojen perusvanhemmuus katsottaisiin räikeäksi laiminlyönniksi nyt.
Kokemuksia on mukava kuulla ja laajentaa omaa perspektiiviään. Mitään ylimielistä neuvomista en kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä kyllä, että eihän se lasten vika ole, jos heille on älylaitteita annettu ja ovat niistä riippuvaisiksi tullut. Eikä saa muita virikkeitä, istuvat vaan sisällä niiden kanssa. Sitten niitä lapsia arvostellaan...
Sota-aikana syntynyt anoppini kertoi usein juttuja siitä kuinka hän luki kirjoja salassa. Aina ei onnistunut hyvin siinä salailussa ja sai osakseen kovasti nuhteita, huutoa ja paheksuntaa. Silloin virsi kuului, että "ei noista mihinkään kunnon työhön koskaan ole, aina vaan laiskottelevat nenä kiinni kirjassa".
Nykyään kirjat ovat kuitenkin ihan hyväksyttyjä eikä niiden lukemista enää paheksuta.
Riippuu tavasta, miten lapsuudestaan kertoo ja miten sen vertaa tähän päivään.
Äitini oli sota-ajan lapsi ja minua kiehtoi lapsena tosi paljon kuunnella hänen muistojaan lapsuudestaan ennen sotaa ja sen aikana, Äidillä oli säästynyt, evakkoudesta huolimatta, muutamia leluja, kiiltokuvia ja kaikenlaisia koululaisten keskinäisiä muistokirjoja yms.
Haastattelin myös työn puolesta 15 sota-ajan lasta, joten tietoa kertyi niistä ajoista
Täytyy sanoa, että kun sen kaiken tiedon referoin tämän päivän lapsille erääseen tapahtumaan oli tosi kivaa ja liikuttavaa, miten lapsia se myös kiinnosti. Millaisia kommentteja tuli sota-ajan karkeista (teimme niitä) kuin myös kokeiltiin halkojen kantamista yms.
AInakaan lapsia ei pidä väheksyä siitä, mistä he innostuvat ja kiinnostuvat. Itse en vielä omaa lapsuuttani jaksa kaivella saati verrata mihinkään, sillä se oli niin ikävä ja ahdistava kaikin puolin.
Kyllä ainakin nyt Korona aikana olen huomannut että monet kouluikäiset rakentelevat majoja metsissä ainakin täällä pikku kaupungissa jossa itse asun, metsät ja luonto lähellä. Omatkin lapsenlapseni touhuavat paljon omissa oloissaan tosi on heillä sitten ohjattujakin harrastuksia, riippuu vanhemmista kuinka kiinnostuneita ovat lastensa asioista. Lasten kanssakin vanhemmat voi harrastaa vaikka mitä, käydä vaikka luontoretkillä eväät mukana, voi pelata erilaisia pelejä yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä kyllä, että eihän se lasten vika ole, jos heille on älylaitteita annettu ja ovat niistä riippuvaisiksi tullut. Eikä saa muita virikkeitä, istuvat vaan sisällä niiden kanssa. Sitten niitä lapsia arvostellaan...
Sota-aikana syntynyt anoppini kertoi usein juttuja siitä kuinka hän luki kirjoja salassa. Aina ei onnistunut hyvin siinä salailussa ja sai osakseen kovasti nuhteita, huutoa ja paheksuntaa. Silloin virsi kuului, että "ei noista mihinkään kunnon työhön koskaan ole, aina vaan laiskottelevat nenä kiinni kirjassa".
Nykyään kirjat ovat kuitenkin ihan hyväksyttyjä eikä niiden lukemista enää paheksuta.
Äitini on kertonut, että "paremmissa" perheissä lasten lukemista seurattiin ja valvottiin.
Vanhemmat valitsivat mitä kirjoja saa lukea ja myös lukemiseen käytettyä aikaa valvottiin.
Äiti oli lastenhoitajana (tai piikana) tällaisessa perheessä. Lapset saivat siis lukea, kunhan sitä valvottiin, eikä siihen käytetty liikaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä muistelemisesta mieltäni pahoita, olen muutenkin historiasta kiinnostunut ja kuuntelen mielelläni vanhemman väestön tarinoita lapsuudesta.
Kasvatusohjeita en kuitenkaan heiltä halua, ajat ovat muuttuneet ja vuosikymmenten takaiset neuvot vanhentuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Metsissä leikkiminen, majojen rakentelu kilomerien päässä kotoa, melukyläläistyylinen lapsuus kaukana vanhempien ulottumattomuudessa ei ole nykyään enää mahdollista, kun vaarat vaanivat. Säälihän se on, että lapsuudesta on tullut aikuisten ohjattu juttu. Ollaan koulussa aikuisen ohjauksessa, ollaan harrastuksessa aikuisten ohjauksessa. Vapaalle leikille ei jää juuri sijaa, eivätkä vanhemmat pidä sitä edes tärkeänä. Vanhemmista on hienoa, mitä enemmän lapset harrastavat eli viettävät lapsuutensa eri aikuisten ohjaamina.
Riippuu vanhemmista, antavatko siihen mahdollisuuden.
Me asutaan kolmen lapsen kanssa Helsingissä ja kaikki ovat kiipeilleet puussa, rakentaneet majoja, juosseet metsissä jne. kavereitrensa kanssa.
Ja mökille jopa rakentaneet leikkimökin/lautamökin ja 4-8v, sahasivat itse laudat, naulasivat ja maalasivat seinät.
Eikä vanhemmat auttaneet lautojen tai maalin hankinnassa, vaan lapset kävivät itse kaupassa / varastivat naapurilta / kerjäsivät lehti-ilmoituksella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä kyllä, että eihän se lasten vika ole, jos heille on älylaitteita annettu ja ovat niistä riippuvaisiksi tullut. Eikä saa muita virikkeitä, istuvat vaan sisällä niiden kanssa. Sitten niitä lapsia arvostellaan...
Sota-aikana syntynyt anoppini kertoi usein juttuja siitä kuinka hän luki kirjoja salassa. Aina ei onnistunut hyvin siinä salailussa ja sai osakseen kovasti nuhteita, huutoa ja paheksuntaa. Silloin virsi kuului, että "ei noista mihinkään kunnon työhön koskaan ole, aina vaan laiskottelevat nenä kiinni kirjassa".
Nykyään kirjat ovat kuitenkin ihan hyväksyttyjä eikä niiden lukemista enää paheksuta.
Eivätkä ainoastaan hyväksyttyjä, vaan lukeminen kehittää, ja kysymys onkin, miten enää saada nykylapsista suurta osaa lukemaan kirjoja?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ainakin nyt Korona aikana olen huomannut että monet kouluikäiset rakentelevat majoja metsissä ainakin täällä pikku kaupungissa jossa itse asun, metsät ja luonto lähellä. Omatkin lapsenlapseni touhuavat paljon omissa oloissaan tosi on heillä sitten ohjattujakin harrastuksia, riippuu vanhemmista kuinka kiinnostuneita ovat lastensa asioista. Lasten kanssakin vanhemmat voi harrastaa vaikka mitä, käydä vaikka luontoretkillä eväät mukana, voi pelata erilaisia pelejä yms.
Havaitsin saman ja jouduin melkein käsirysyyn yhden vanhemman kanssa sanoessani, että majanrakennus loppuu nyt, puista ei eläviä oksia saa katkoa, ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Vanhempi haistatteli ja kiroili, joten seuraavana viikonloppuna otin moottorisahan ja kaadoin kaikki alle 15 m mittaiset puut pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harvan 50v vanhemmat ovat olleet sodan ajan lapsia, vaan suurin osa kuuluu suuriin ikäluokkiin ja ovat syntyneet itsekin sodan jälkeen.
Ja ainakin meillä ja tuttavapiirissä lapset ovat itse kiinnostuneita ja haluavat tietää vanhempiensa ja isovanhempiensa lapsuudesta ja leikeistä ja kiinnostusta lisää jos lapselle luetaan kirjoja, koska monet sadut ja tapahtumat perustuvat menneeseen aikaan.
Eihän se lapsuus ja leikit ole paljoakaan muuttuneet eri vuosikymmenillä. Samoin leikkikalut.
Olen 51v ja mun vanhemmat sai mun nuorina. Isä syntyi sodan aikana, äiti heti sodan jälkeen. Eli tästä kun lasken, niin jos vanhempanne eivät olleet teinivanhempia, niin hyvin mahdollista, että vanhempanne olivat sodan ajan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä kyllä, että eihän se lasten vika ole, jos heille on älylaitteita annettu ja ovat niistä riippuvaisiksi tullut. Eikä saa muita virikkeitä, istuvat vaan sisällä niiden kanssa. Sitten niitä lapsia arvostellaan...
Sota-aikana syntynyt anoppini kertoi usein juttuja siitä kuinka hän luki kirjoja salassa. Aina ei onnistunut hyvin siinä salailussa ja sai osakseen kovasti nuhteita, huutoa ja paheksuntaa. Silloin virsi kuului, että "ei noista mihinkään kunnon työhön koskaan ole, aina vaan laiskottelevat nenä kiinni kirjassa".
Nykyään kirjat ovat kuitenkin ihan hyväksyttyjä eikä niiden lukemista enää paheksuta.
Äitini on kertonut, että "paremmissa" perheissä lasten lukemista seurattiin ja valvottiin.
Vanhemmat valitsivat mitä kirjoja saa lukea ja myös lukemiseen käytettyä aikaa valvottiin.
Äiti oli lastenhoitajana (tai piikana) tällaisessa perheessä. Lapset saivat siis lukea, kunhan sitä valvottiin, eikä siihen käytetty liikaa aikaa.
Ei se rahasta ollut kiinni tuolloinkaan, vaan perheen sivistyksestä. Isäni oli köyhän pienviljelijän poika, mutta hänellä oli lapsena paljon kirjoja, kun sodan takia vanhoiksipiioiksi jääneet tädit niitä pojalle ostivat. Mummollani olis siis monta siskoa, jotka hemmottelivat poikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä vertaan ja kaikin tavoin nyt on asiat paremmin. Lapset ja nuoret ovat tästä syystä fiksumpia kuin koskaan, heitä on rakastettu ja kuultu kaikessa. Lasten ei tarvitse uhmata.
N52
Tämäntyyppinen sarkasmi menee tällä palstalla hukkaan XDD
Sitä se teettää kun ihmiset eivät kovin hyvin siedä lasten kuolemia.
Siinä melukyläläistyylissä lapsikuolleisuus on korkealla.
Aikuisten tekemä ohjaaminen vähentää lasten tapaturmia ja lapsikuolleisuutta.