Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Olemme nyt rauhallisissa puheväleissä. En ole ollut miehen sukuun yhteydessä. Tilanne ainakin nyt rauhoittunut vaikkei vielä nähty. Luultavasti huomenna tai viimeistään ylihuomenna nähdään jolloin asiat selkenee entisestään
-ap
Oletteko päässeet siis puhumaan tästä vaikeasta aiheesta vai mistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme nyt rauhallisissa puheväleissä. En ole ollut miehen sukuun yhteydessä. Tilanne ainakin nyt rauhoittunut vaikkei vielä nähty. Luultavasti huomenna tai viimeistään ylihuomenna nähdään jolloin asiat selkenee entisestään
-apOletteko päässeet siis puhumaan tästä vaikeasta aiheesta vai mistä?
Puhelimitse
-ap
Vierailija kirjoitti:
Haluaako mies jatkaa yhdessä?
Toivottavasti
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme nyt rauhallisissa puheväleissä. En ole ollut miehen sukuun yhteydessä. Tilanne ainakin nyt rauhoittunut vaikkei vielä nähty. Luultavasti huomenna tai viimeistään ylihuomenna nähdään jolloin asiat selkenee entisestään
-apOletteko päässeet siis puhumaan tästä vaikeasta aiheesta vai mistä?
Puhelimitse
-ap
Kysymys oli puhuitteko tästä vaikeasta aiheesta. Eli menikö puhelu näin:
"Anteeks että otin menneisyyden esille, pliis tuu takas kotiin! Lupaa käyttäytyä enkä enää ikinä puhy kielletyistä aiheista, teen kaiken minkä pyydän enkä enää ikinä suutu!"
Vai näin:
"Jotta voidaan selvittää jatkoa, meidän on pakko ensin selvittää tämä tilanne. Haluan pystyä kertomaan sulle tunteistani ja peloistani ilman että lähdet ovet paukkuen karkuun. Eli haluan vielä myös puhua ja selvittää tämä eksään liittyvä asia ja sen lisäksi keskustella siitä miksi reagoit niin rumasti lähtemällä konfliktia karkuun."
Veikkaan ensimmäistä.
Puhelussa ollut sekä ensimmäistä että toista
-ap
Puhelussa käsittelin sitä miltä minusta tuntunut, mitä tunnen häntä kohtaan, sitä kuinka riita saanut liian suuret mittasuhteet ja kyselin kotiin
-ap
Vierailija kirjoitti:
Puhelussa käsittelin sitä miltä minusta tuntunut, mitä tunnen häntä kohtaan, sitä kuinka riita saanut liian suuret mittasuhteet ja kyselin kotiin
-ap
Kerroitko siis miltä kuvat ovat sinusta tuntuneet ja miksi pyysit poistamaan ts. kävittekö kuvakeskustelun, joka meni ensin pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Puhelussa käsittelin sitä miltä minusta tuntunut, mitä tunnen häntä kohtaan, sitä kuinka riita saanut liian suuret mittasuhteet ja kyselin kotiin
-ap
Pyysikö mies myös anteeksi törkeää käytöstään? Toivottavasti osaa pyytää. Jos ei, niin voit koettaa auttaa häntä siinä ja sanallistaa asiaa, sanot että anteeksipyyntö olisi paikallaan, sillä hänen käytös ei ollut okei.
Mies ei ole anteeksi pyytänyt. Käsittelin kuva-asiaa mutta tällä hetkellä tuntuu että ilmapiiri parempi jos en kuvia puheissa käsittele hänelle enää sanallakaan jottei tule takapakkia
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole anteeksi pyytänyt. Käsittelin kuva-asiaa mutta tällä hetkellä tuntuu että ilmapiiri parempi jos en kuvia puheissa käsittele hänelle enää sanallakaan jottei tule takapakkia
-ap
Puhuitteko siitä miten valehteli, ettei pettänytkään eksän kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole anteeksi pyytänyt. Käsittelin kuva-asiaa mutta tällä hetkellä tuntuu että ilmapiiri parempi jos en kuvia puheissa käsittele hänelle enää sanallakaan jottei tule takapakkia
-ap
Toisinsanoen mies saa tehdä mitä lystää sinun tunteistasi välittämättä ja sinä olet jatkossakin varpaillasi, mitä uskallat sanoa, ettei mies vain suutu. Ja tämä on sinun käsityksesi hyvästä parisuhteesta ? et halua menettää ilmiselvästi moukkaa miestä ? No, onnea valitsemallesi kynnysmattona olemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole anteeksi pyytänyt. Käsittelin kuva-asiaa mutta tällä hetkellä tuntuu että ilmapiiri parempi jos en kuvia puheissa käsittele hänelle enää sanallakaan jottei tule takapakkia
-apPuhuitteko siitä miten valehteli, ettei pettänytkään eksän kanssa?
Kuittasi paikkansa pitämättömät sanomisensa suutuspäissään heittoina
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
10 vuoden jälkeen vielä hieroskelua ym. suhteessa. Miehet ei tee tuollaista muuta kuin silloin kun pettää. Hakee sen energian sieltä sivusuhteesta ja sitten jaksaa kotonakin esittää.
Av-logiikka kukoistaa: jos miehesi hieroo sinua kymmenen vuoden jälkeenkin hän pettää sinua, jätä se sika!
10 vuoden jälkeen ei parisuhteessa juuri muuta sanota kuin heipat toiselle. Miehet ei jaksa pitää yllä yritystä ensimmäistä vuotta pidemmälle jos sitäkään. Yleensä se loppuu siihen kun osoite on sama. Jos toiminta jatkuu 10 vuotta niin kyllä se on merkki, ihan useamman pettäjän kun tiedän, niin parhaat suhteet on olleet niillä ne, kun saa painaa vieraissa niin paljon kuin sielu sietää eikä kotona vaimo tiedä mitään. Pysyy se kiinnostus vaimossakin kun se on yksi nainen muiden joukossa.
Mitä ihmettä tää on? Miksi kukaan olis suhteeessa jos se ois tollasta? Kyllä mun mies sanoo rakastavansa edelleen koko ajan, reilu 20 v myöhemmin. Viihdytään yhdessä, luottamus, arvostus ja kommunikointi on kunnossa. Välitetään, rakastetaan, ajatellaan toista ja toisen parasta. En olisi suhteessa, jos se ei olisi tällaista.

Odotan yhä hänen näkemistä. Tiedän sitten paremmin mitä toisen mielessä liikkuu

Asiat järjestyvät tavalla tai toisella, ap. Kannattaa rohkeasti puhua vaikeistakin asioista, kun tämä keskusteluyhteys on nyt muodostunut. Salaisuudet ja käsittelemättömät asiat murentavat luottamusta ja etäännyttävät hiljalleen ihmisiä toisistaan. Nyt on todella hyvä tilaisuus käsitellä asiat ja jopa lähentyä miehen kanssa enemmän kuin koskaan. Tämä on se hyvä puoli kaikenlaisissa kriiseissä -vaikean alun jälkeen koettelemus voi hyvinkin kääntyä kasvuksi ja suuremmaksi tyytyväisyydeksi. Tämä vaatii rohkeutta ja halua miehelläkin tarkastella itseään ja omaa toimintaansa, mutta jos hän aidosti siihen kykenee ja suostuu ja on rehellinen ja avoin ajatuksistaan ja tunteistaan, on se hyvin rohkaiseva merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
10 vuoden jälkeen vielä hieroskelua ym. suhteessa. Miehet ei tee tuollaista muuta kuin silloin kun pettää. Hakee sen energian sieltä sivusuhteesta ja sitten jaksaa kotonakin esittää.
Av-logiikka kukoistaa: jos miehesi hieroo sinua kymmenen vuoden jälkeenkin hän pettää sinua, jätä se sika!
10 vuoden jälkeen ei parisuhteessa juuri muuta sanota kuin heipat toiselle. Miehet ei jaksa pitää yllä yritystä ensimmäistä vuotta pidemmälle jos sitäkään. Yleensä se loppuu siihen kun osoite on sama. Jos toiminta jatkuu 10 vuotta niin kyllä se on merkki, ihan useamman pettäjän kun tiedän, niin parhaat suhteet on olleet niillä ne, kun saa painaa vieraissa niin paljon kuin sielu sietää eikä kotona vaimo tiedä mitään. Pysyy se kiinnostus vaimossakin kun se on yksi nainen muiden joukossa.
Mitä ihmettä tää on? Miksi kukaan olis suhteeessa jos se ois tollasta? Kyllä mun mies sanoo rakastavansa edelleen koko ajan, reilu 20 v myöhemmin. Viihdytään yhdessä, luottamus, arvostus ja kommunikointi on kunnossa. Välitetään, rakastetaan, ajatellaan toista ja toisen parasta. En olisi suhteessa, jos se ei olisi tällaista.
Odotan yhä hänen näkemistä. Tiedän sitten paremmin mitä toisen mielessä liikkuu
-apAsiat järjestyvät tavalla tai toisella, ap. Kannattaa rohkeasti puhua vaikeistakin asioista, kun tämä keskusteluyhteys on nyt muodostunut. Salaisuudet ja käsittelemättömät asiat murentavat luottamusta ja etäännyttävät hiljalleen ihmisiä toisistaan. Nyt on todella hyvä tilaisuus käsitellä asiat ja jopa lähentyä miehen kanssa enemmän kuin koskaan. Tämä on se hyvä puoli kaikenlaisissa kriiseissä -vaikean alun jälkeen koettelemus voi hyvinkin kääntyä kasvuksi ja suuremmaksi tyytyväisyydeksi. Tämä vaatii rohkeutta ja halua miehelläkin tarkastella itseään ja omaa toimintaansa, mutta jos hän aidosti siihen kykenee ja suostuu ja on rehellinen ja avoin ajatuksistaan ja tunteistaan, on se hyvin rohkaiseva merkki.
Vaikka välit miehen kanssa palautuisi en tiedä käykö niin hänen puolen sukunsa kanssa
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole anteeksi pyytänyt. Käsittelin kuva-asiaa mutta tällä hetkellä tuntuu että ilmapiiri parempi jos en kuvia puheissa käsittele hänelle enää sanallakaan jottei tule takapakkia
-ap
Ei kuulosta tippaakaan siltä että ongelma ois niissö kuvissa, ei kai niistä tarvitsekaan puhua. Teidän pitäisi puhua kommunikaatiosta, sopia miten asioista puhutaan. Toi on niin törkeää että sun mies kohtelee sua noin surkeasti ja lähtee paikalta kun yrität puhua tärkeistä asioista.
Ja lapsille toi tilanne on myös huonoksi, ne kasvaa ajatellen että henkinen väkivalta on normaalia, siinä ei ole mitään väärää. Äiti hyväksyy sen ja isi hyväksyy sen. Äiti ei ole kovin arvokas ja isiä kannattaa pelätä sopivasti, on tärkeää olla juuri oikeanlainen tai isi voi lakata rakastamasta.
Lapset aistii KAIKEN, niille on ihan turha pitää kulisseja yllä.
Onko jotain matalan kynnyksen tukipalvelua ap:n kaltaisille ihmisille.. jotain kriisiapua henkisesti väkivaltaisessa suhteessa oleville tms. Kun ei oo tilanne ihan niin helppo että "lähde vaan menemään, jätät sen", kun ihminen ei itse näe sitä tilannettaan. Ap kirjoittaa jatkuvasti itsestään kuin ei olisi oikea ihminen, ei sellainen tunteva ja elävä kokonaisuus, jolla on oikeuksia ja vastuita. Hän tavallaan elää statistina miehen maailmassa, mies on tässä se tärkeä ja ap ei osaa elää ja hengittää päivää, jos mies ei ole paikalla antamassa hänelle arvoa. Mä oon lukenut koko ketjun ja nää on surullisia tekstejä. Toivoisin ap:lle apua.
On tavallaan mahdollista että myös tuosta suhteesta tulisi hyvä, jos menisivät vaikka pariterapiaan.. mutta kyllä ap sä tarttet apua ja tukea, sä et voi olla yksin ja eristyneenä maailmasta ja itsestäsi.
Kuka sä olet? Kuka sä olet ilman sun miestä, jos häntä tai ketään muutakaan vastaavaa ei olisi. Mihin suuntaan sä menisit, mitä sä haluaisit? Yritä löytää oma äänesi.
Ja toivottavasti joku vinkkaa tähän jonkun nettisivun tai puhelinnumeron tai jotain, mistä saisi apua tähän elämän vaikeaan vaiheeseen.