Lue keskustelun säännöt.
Väsyneen ja yksinäisen kotiäidin tilitys
Aloittaja
21.04.2020 |
Minulla on reilun vuoden ikäinen huonosti nukkuva ja erittäin temperamenttinen pieni poika. Mies on töiden takia kohtalaisen paljon poissa kotoa, eikä hoitoapua tai ylipäätään mitään apua ole lähipiiristä oikein saatavilla... On siis sanomattakin selvää, että yhtään lapsivapaata ei tämä vuosi ole pitänyt sisällään, eikä sitä kuuluisaa omaa aikaa ole.
Väsymys tai oman ajan puute ei kuitenkaan ole ne suurimmat ongelmat, vaan yksinäisyys! Oma lapsuudenperheeni ei juuri ole siitä kiinnostunut, miten meillä menee. Työkavereita jaksoi kiinnostaa vaan sen hetken, kun vauva syntyi. Ystäviä minulla ei näköjään ole. Ainoastaan yksi 70 kilometrin päässä asuva ystävä, joka on hyvin kiireinen omien pienten lasten ja muiden sukulaistensa kanssa, että yhteen viestiin vastaaminenkin vie monta päivää tai viikonkin.
Ahdistaa, kun ei ole ketään, jolle kertoa ihan arkisista jutuista, saati sitten tilittää tuntojaan. Ketään ei kiinnosta minun kuulumiseni, ihan kuin olisin lakannut olemasta kokonaan. Kaipaisin niin pitkiä ja syvällisiä keskusteluja. Olisi myös ihana, jos joku haluaisi avautua ja tilittää omia tuntojaan minulle. Kaipaisin niin kaveria, jonka kanssa touhuta esimerkiksi lasten kanssa jotain tai viettää muuten vaan aikaa yhdessä.
Ollaan toki käyty kaiken maailman muskareissa ja perhekahviloissa. Niissä käynti on toki mukavaa ajankulua, mutta siihen se sitten tuntuu jäävän.
En tiedä, mitä tällä viestillä haen, ehkä vertaistukea? Tulipa ainakin avauduttua.
Kommentit (31)
Sellaista se on. Muiden elämä jatkuu, kun itse jäi äitiyslomalle. Toisaalta oli siinä opetelessa itselläkin niin puuhaa, ettei ehtinyt pitää yhteyttä aktiivisesti itse. Joten jossain vaiheessa, kun siitä alkuväsymys/sumusta putkahti ulos, huomasi, että muu maailma on mennyt eteen päin ilman minua.
Siihen oli totuteltava tai sitten olatava tyytymätön. Itse päätin, että tämän ajan pärjään kyllä ilman seuraakin. Ja tämä helpotti, kun tajusin, että tämä on vain aika lyhyt ajanjakso elämässä.
Enpä itsekkään tiedä, mitä osaisin vertaistukea sinulle kirjoittaa. Ei tämä varmaan ainakaan lohduttanut. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. Jotain sellaista, mikä toisi piristystä elämääsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko netissä mitään ryhmää tähän tarpeeseen?
Hyvä kun avauduit. Ymmärrän tilanteen.
Voin samaistua jopa siihen.
Neuvoja en anna.
Mutta lue filospfofiaa, vaikka n. 2000 v vitten kirjoitetun Senecan . Elämän lyhyydestä.
Siinä Senecan appiukko, joka pohtii, jäisikö eläkkeelle, kysyy Senecalta.
Seneca vastaa sata sivuisella kirjeellä, joka lyö ällikällä päähän tämän päivän ihmistä
Täydellinen self help..
Laita lähikaupan seinälle pieni ilmoitus äiti-lapsi -kaverin etsimiseksi. Aluksi nyt Koronan aikaan voitte vain mennä vaunujen kanssa kävelylle ja jutella ulkona. Myöhemmin sitten pidätte kahvikekkereitä. Tuskin olet ainoa seuraa kaipaava koko paikkakunnalla. Tapaamisia voi olla vaikka hangout-ryhmässä, tekniikkaakin löytyy. Suurin osa ihmisistä kaipaa toisten ihmisten seuraa. Lähempänä kuin 70 kilomertin päässä :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on. Muiden elämä jatkuu, kun itse jäi äitiyslomalle. Toisaalta oli siinä opetelessa itselläkin niin puuhaa, ettei ehtinyt pitää yhteyttä aktiivisesti itse. Joten jossain vaiheessa, kun siitä alkuväsymys/sumusta putkahti ulos, huomasi, että muu maailma on mennyt eteen päin ilman minua.
Siihen oli totuteltava tai sitten olatava tyytymätön. Itse päätin, että tämän ajan pärjään kyllä ilman seuraakin. Ja tämä helpotti, kun tajusin, että tämä on vain aika lyhyt ajanjakso elämässä.Enpä itsekkään tiedä, mitä osaisin vertaistukea sinulle kirjoittaa. Ei tämä varmaan ainakaan lohduttanut. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. Jotain sellaista, mikä toisi piristystä elämääsi
Hyvin kirjoitettu. Asia on juuri näin. Omalta osaltani se yhteydenpito kaikkiin jäi aivan täysin alussa, sillä kädet oli täynnä työtä vauvan kanssa.
Olen aina ollut enemmän introvertti ihminen, joten siksi tämä yksinäisyys onkin tullut täytenä yllätyksenä.
Onneksi on kevät niin päästään ulkoilemaan pojan kanssa aktiivisemmin, ja toivottavasti pian päästään taas perhekahviloihin ja muihin meidän harrastuksiin, niin kuluu aika taas mukavammin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mee töihin.
En vie näin pientä vielä hoitoon, joten se ei ole vaihtoehto. :)
Ja vastauksena teille kahdelle, jotka ehdotitte ilmoitusta kaupan seinälle tai ryhmää netissä, niin kuulun kyllä pariin whatsapp-ryhmään, joissa lähialueen äitien kesken sovitaan tapaamisia porukalla. Eihän tästä mitään sen syvällisempää ystävyyttä ainakaan vielä ole syntynyt, mutta tosi mukaviahan nämä tapaamiset ovat! Kunhan vaan saa porukkaa kasaan ja tapaamisen järjestymään...
Vierailija kirjoitti:
Nykyään en pidetä yhteyttä.
Tuntuu, että kaikki on niin kiireisiä oman perheen/suvun/vanhojen ystävien kanssa, että kellään ei ole aikaa tai tarvetta uusiin ihmissuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on. Muiden elämä jatkuu, kun itse jäi äitiyslomalle. Toisaalta oli siinä opetelessa itselläkin niin puuhaa, ettei ehtinyt pitää yhteyttä aktiivisesti itse. Joten jossain vaiheessa, kun siitä alkuväsymys/sumusta putkahti ulos, huomasi, että muu maailma on mennyt eteen päin ilman minua.
Siihen oli totuteltava tai sitten olatava tyytymätön. Itse päätin, että tämän ajan pärjään kyllä ilman seuraakin. Ja tämä helpotti, kun tajusin, että tämä on vain aika lyhyt ajanjakso elämässä.Enpä itsekkään tiedä, mitä osaisin vertaistukea sinulle kirjoittaa. Ei tämä varmaan ainakaan lohduttanut. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. Jotain sellaista, mikä toisi piristystä elämääsi
Hyvin kirjoitettu. Asia on juuri näin. Omalta osaltani se yhteydenpito kaikkiin jäi aivan täysin alussa, sillä kädet oli täynnä työtä vauvan kanssa.
Olen aina ollut enemmän introvertti ihminen, joten siksi tämä yksinäisyys onkin tullut täytenä yllätyksenä.
Onneksi on kevät niin päästään ulkoilemaan pojan kanssa aktiivisemmin, ja toivottavasti pian päästään taas perhekahviloihin ja muihin meidän harrastuksiin, niin kuluu aika taas mukavammin. :)
Toivottavasti tämä kevään myötä helpottaa.
Itse tutustuin keveästi pariin muuhun äitiin. En lähtenyt hakemaankaan mitään ystävyyttä, koska tiesin, että heillä oli kädet täynnä omia hommia. Mutta helpotti sitä näkymättömänä omien seinien sisällä oloa, kun oli aina joskus vaunulenkkikaveri, kenen kanssa höpöttää jotain kevyttä.
Yksin viihtyvä olen itsekkin ollut aina, mutta kun siitä sumuputkesta putkahti ulos, koin ensimäistä kertaa elämässä, että olen todella yksin ja pihalla koko muun maailman menosta.
Aurinkoa elämääsi ja pienen poikasi elämään
Tee "väsyneen ja yksinäisen kotiäidin" blogi.
Huomaat ettet ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko mennä hiekkalaatikolle aurinkoon kököttämään? Saattaisi piristää, vauva varmaan viihtyisi, voisit huudella vieruskaverille...
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on. Muiden elämä jatkuu, kun itse jäi äitiyslomalle. Toisaalta oli siinä opetelessa itselläkin niin puuhaa, ettei ehtinyt pitää yhteyttä aktiivisesti itse. Joten jossain vaiheessa, kun siitä alkuväsymys/sumusta putkahti ulos, huomasi, että muu maailma on mennyt eteen päin ilman minua.
Siihen oli totuteltava tai sitten olatava tyytymätön. Itse päätin, että tämän ajan pärjään kyllä ilman seuraakin. Ja tämä helpotti, kun tajusin, että tämä on vain aika lyhyt ajanjakso elämässä.Enpä itsekkään tiedä, mitä osaisin vertaistukea sinulle kirjoittaa. Ei tämä varmaan ainakaan lohduttanut. Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. Jotain sellaista, mikä toisi piristystä elämääsi
Hyvin kirjoitettu. Asia on juuri näin. Omalta osaltani se yhteydenpito kaikkiin jäi aivan täysin alussa, sillä kädet oli täynnä työtä vauvan kanssa.
Olen aina ollut enemmän introvertti ihminen, joten siksi tämä yksinäisyys onkin tullut täytenä yllätyksenä.
Onneksi on kevät niin päästään ulkoilemaan pojan kanssa aktiivisemmin, ja toivottavasti pian päästään taas perhekahviloihin ja muihin meidän harrastuksiin, niin kuluu aika taas mukavammin. :)
Toivottavasti tämä kevään myötä helpottaa.
Itse tutustuin keveästi pariin muuhun äitiin. En lähtenyt hakemaankaan mitään ystävyyttä, koska tiesin, että heillä oli kädet täynnä omia hommia. Mutta helpotti sitä näkymättömänä omien seinien sisällä oloa, kun oli aina joskus vaunulenkkikaveri, kenen kanssa höpöttää jotain kevyttä.
Yksin viihtyvä olen itsekkin ollut aina, mutta kun siitä sumuputkesta putkahti ulos, koin ensimäistä kertaa elämässä, että olen todella yksin ja pihalla koko muun maailman menosta.
Aurinkoa elämääsi ja pienen poikasi elämään
Vaunulenkkikaveri, jonka kanssa jutella ihan "kevyistä aiheista" olisi kyllä erittäin piristävä! Toki sellaisenkaan kaverin hankkiminen täällä maalla ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Juuri alkuvuodesta tosin pääsin onneksi tutustumaan paremmin moniinkin samalla kylällä asuviin äiteihin, mutta kiitos tämän koronan, niin sekin on nyt toistaiseksi tauolla.
Joskus tosiaan tuntuu, että elän yksin jossain aivan toisessa todellisuudessa kuin muut. Välillä mietin tästä koronastakin, että onkohan se edes todellisuutta vai olenko nähnyt vain unta, sen verran pihalla sitä tosiaan muusta maailmasta on. :D
Hyvää kevään jatkoa sinullekin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitko mennä hiekkalaatikolle aurinkoon kököttämään? Saattaisi piristää, vauva varmaan viihtyisi, voisit huudella vieruskaverille...
Täällä maalla lähin leikkipuisto hiekkalaatikkoineen on 15 kilometrin päässä. Muuten varmasti menisinkin, mutta nyt täytyy tyytyä vain oman pihan hiekkalaatikkoon.
Osta skumppasuklaata! Toimii aina, kun oot huono äiti!
Vierailija kirjoitti:
Tee "väsyneen ja yksinäisen kotiäidin" blogi.
Huomaat ettet ole yksin.
Olen oikeasti vitsillä pohtinut tätä. :D Luulen myös, että en voi täysin yksin tämän asian kanssa olla.
Minä olen yksinäinen ollut kohta 6 vuotta. Lapsen syntymän jälkeen olin niin väsynyt että yritin pitää ystävät lähellä mutta lopulta en enää jaksanut koska yhteydenpidot olivat minun aloitteita, tukea heiltä en saanut muuten kuin kävivät vauvaa kerran katsomassa.
Yleensä olen ollut se joka auttaa muita, pitää yhteyttä mutta nyt kun en jaksanut niin jäin yksin. Huolet ja murheet he soittavat säännöllisin väliajoin. Erot, työpaikan idiootti pomot yms. En jaksa kuunnella.
Sisarusta en lapselle saanut koska mies hävisi jo ennen lapsen syntymää ja baarissa pääsin käymään viiden vuoden aikana pari kertaa (!)
Minulla ei ole tukiverkostoa ja nyt koronan aikana olen kotona lapsen kanssa 24/7.
Joskus mietin lähtöä täältä mutten voi jättää lasta. Jos häntä ei olisi, lähtisin.
Yksinhuoltajia syrjitään joka paikassa enkä halua elää sellaista elämää. Kun odotin lasta, luulin että äitiys on ihanaa mutta kaiken paskan täällä saa niskaansa. Äitejä ei kunnioiteta ja lapsia katsotaan vihaisesti.
En ole saanut ystäviä kuin hetkeksi kunnes on selvinnyt että olen yh. Perheet eivät halua yh äitejä lähelleen. Kuitenkin olen ihan normaali äiti mutta niin monta syrjintää olen kokenut etten jaksa enää.
MInkä vuoksi asutte niin syrjässä, voisiko sitä harkita uudelleen? Koska myös lapsi kasvaa yksinäiseksi kun naapurista puuttuvat kaverit ja kaikkialle on pitkä matka. Onko miehen työpäivän pituus myös osaksi pitkien matkojen syytä? Puuttuuko sinulta auto, entä sitten kun omat työsi alkavat?
Jos kerran lapsuudenperhe ei ole syy siihen, että olette juurtuneet juuri tuonne, mikä sitten? Voiko mikään työpaikka olla lähellä? Jos asuisitte isommassa paikassa, olisi lähellä palveluita ja ihmisiä, joista saa iloa päiviin ja jotka merkittävästi helpottavat arkea. Aikaa säästyy, ei pitkiä kauppamatkoja, ei koulukyytejä, ei harrastuskuskauksia kun lapsi voi kulkea itse. Töitäkin on yleensä monipuolisemmin tarjolla muualla kuin metsän keskellä. Ja voisit vaikka opiskella uutta alaa, jos olet työsi vuoksi sidoksissa nykyiseen kotipaikkaan.
Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksinäinen ollut kohta 6 vuotta. Lapsen syntymän jälkeen olin niin väsynyt että yritin pitää ystävät lähellä mutta lopulta en enää jaksanut koska yhteydenpidot olivat minun aloitteita, tukea heiltä en saanut muuten kuin kävivät vauvaa kerran katsomassa.
Yleensä olen ollut se joka auttaa muita, pitää yhteyttä mutta nyt kun en jaksanut niin jäin yksin. Huolet ja murheet he soittavat säännöllisin väliajoin. Erot, työpaikan idiootti pomot yms. En jaksa kuunnella.
Sisarusta en lapselle saanut koska mies hävisi jo ennen lapsen syntymää ja baarissa pääsin käymään viiden vuoden aikana pari kertaa (!)
Minulla ei ole tukiverkostoa ja nyt koronan aikana olen kotona lapsen kanssa 24/7.
Joskus mietin lähtöä täältä mutten voi jättää lasta. Jos häntä ei olisi, lähtisin.
Yksinhuoltajia syrjitään joka paikassa enkä halua elää sellaista elämää. Kun odotin lasta, luulin että äitiys on ihanaa mutta kaiken paskan täällä saa niskaansa. Äitejä ei kunnioiteta ja lapsia katsotaan vihaisesti.
En ole saanut ystäviä kuin hetkeksi kunnes on selvinnyt että olen yh. Perheet eivät halua yh äitejä lähelleen. Kuitenkin olen ihan normaali äiti mutta niin monta syrjintää olen kokenut etten jaksa enää.
❤️
Tuttuja tuntemuksia. "Kaverit" on kummasti kadonneet lasten tulon jälkeen. Uusien ystävyyssuhteiden luominen ei todellakaan tunnu olevan helppoa enää aikuisena...