Mikä teitä harmittaa tässä koronajutussa eniten? Mua ei se tauti, vaan matkailun rajoittaminen ja taloudelliset seuraukset.
Omassa elämässä matkustelu on ollut todella tärkeää, ja mua on alkanut ihan tosiaan ahdistamaan ajatus, jos maailmassa ei voi enää jatkossa matkustaa kuten ennen. Matkustin usein, vapaa-ajalla ja työssäni. Ihan kauheaa ajatellakin muuta.
Vaihtoehdoksi ajattelin toki jo Suomen kierrosta tälle kesälle, mutta sekin olisi perustunut kesätapahtumissa ja lavatansseisssa kiertelyyn, joten todella toivon että ne aukeaa.
Lisäksi on ihan järjetöntä ajaa talous alas näin radikaaleilla rajoitustoimilla. Näitä välillisseurauksia katsellaan vielä 10-20v päästä.
Vaikutukset lienee pahemmat kuin koronan, joka vaarallinen kuitenkin vain murto-osalle - heille nyt normi-influessa ja moni muukin asia on vaarallinen. Nyt yhteiskunta toimii ihan kuin olisi joku ebolan tasoinen tauti irti.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Tolkuton hysteria, panikointi, median älytön lypsäminen aiheella ja nettitrollien ja happenereiden loputon halu pelotella ihmisiä sekä halu rajoittaa muiden elämää.
Juuri tämä!
Hengityssuojaimien vaikea saatavuus, kestänyt jo melkein kuukauden. Vasta yhden sain.
Ap, korona on vaarallinen muillekin kuin niille joille influenssa on vaarallinen - ja kellepä se ei olisi, sehän on hengenvaarallinen sairaus! Mutta siihen on rokote.
Aika äkkiä ne suositukset unohtuu, jos ei muistuteta välillä. Kyllähän se jo nähtiin, että päissään kaikki estot ja turvavälit baareissa unohtuu. Sitten viemään ties mitä tartuntaa koko perheelle.
Taksvärkki kirjoitti:
Minua harmittaa kotona loisijat. Työmääräni on nyt äärirajoilla koska osa väestä on karanteenissa taudin vuoksi. Työttömien määrä lisääntyy päivä päivältä. Valtio ottaa velkaa elättääkseen loisijat ja rahoittaa sen verorahoillani. Sitä velkaa maksan todennäköisesti loppuelämäni.
Työskenteletkö Kelalle vai työkkärille...oi tuota ironian määrää.
Minua harmittaa lepsut rajoitukset ja aivan surkea kriisiviestintä. Harmittaa myös sairastumisen pelko.
No on taas niin minä minä - meininkiä että.
En ole nähnyt poikaystävääni kuukauteen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa eniten pelko riskiryhmään kuuluvien rakkaiden läheisten puolesta.
Niin, kyllähän meillä varmaan itse kullakin on riskiryhmiin kuuluvia läheisiä.
Siksi he ovat ITSE varovaisia, ja siksi en esim. itse ramppaa siellä ehdoin tahdoin mahd. viruksia viemässä (vaikken niitä uskoisi kantavanikaan kun jo yli kuukauden ollut vain lähes kotona..)
Mutta onko järkeä pysäyttää koko muu yhteiskunta ja toiminta siksi - ei!
Esim. ravintoloiden kiinni olo totaalisesti (noutoruokaa poislukematta) on täysin typerää. Kauppakeskuksessa ostetaan se noutoruoka ja sitten syödään se käytävän penkillä, joita on vain muutama, ja siinä ollaan sitten taas ahtaasti.
Olisi riittänyt että esim rajoitetaan pienempään kävijämääriä ravintoloissa, ja ehkä yökerhoja ja diskoja olisi voinut rajoittaa.
Lisäksi voisi luottaa ihmisten omaan harkintakykyyn enemmän.
ap
Mikä estää matkustamasta Ruotsiin bailaamaan? Anna mennä, kukaan ei jää kaipaamaan. Tämä on jo sadas versio ulinoistasi taloudesta. Säälittävää.
Siis saako sinne mennä / pääseekö sinne miten? Luulin että ulkoraja on kiinni? Ja eikös laivaliikennekin ole keskeytetty,ja halpoja lentoja tuskin on?
Muuten melkein menisinkin lasten kanssa.... tosin sinne on kiva mennä just laivalla, ja nyt ei sitä hauskuutta ole samalla tavoin.
ap
Mene pohjoisesta. Sieltä sitä koronaa tänne leviää jatkuvasti. Se on voi voi, jos et osaa hauskuuttaa itseäsi kuin laivalla. Luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Talous ei ole vielä pahassa jamassa, jos tauti taittuu kohta.
Mutta provhan tämä. Jatkuvasti tuota samaa matkustelun ylistelyä, kyllästyttää kun jotkut sairaaloissa taistelevat hengestään.
Eniten Suomessa näyttää olevan tartuntoja ikäluokassa 50-59 vuotiailla.
Kun matkustelu alkaa taas, tartuntaluvut kohdistuvat yhä nuorempiin ihmisiin.
No ei ole provo, kyllä ap on oikeasti juuri noin itsekeskeinen. Niitähän riittää. Onko v.ttu pakko huutaa toto provoa joka viestiketjuun?
Se, että joudun hoitoalan ammattilaisena etulinjassa riskeeraamaan oman henkeni ja terveyteni joka ainoa työpäivä ja koko ajan on myls riski altistaa ja tartuttaa myös lapseni ja puilisoni. Valmiuslain takia en voi kieltäytyäKään töistä. Irtisanomisaikani on 4 kk. Pidän varsinaisesta työstäni, mutta en tästä vaarallisesta pakkotyöstä. Koko ajan pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, korona on vaarallinen muillekin kuin niille joille influenssa on vaarallinen - ja kellepä se ei olisi, sehän on hengenvaarallinen sairaus! Mutta siihen on rokote.
Ja puolet niistä riskiryhmäläisistä, joille influenssarokote on ilmainen eivät vaivaudu sitä ottamaan. Pitäisi vanhuksille laittaa pakolliseksi (jos ei ole lääketieteellistä syytä olla ottamatta), niin eivät keuhkokuumeineen rasittaisi terveydenhoitoa.
Henkeeni ja terveyteeni kohdistuva uhka.
Riskiryhmäläinen, työikäinen, helsinki. Äiti. Ja pelkään, että koulut avataan ja lapseni tuovat taudin koulusta perheeseemme.
Pelkään tartuntaa.
Uhkaus kirjoitti:
Henkeeni ja terveyteeni kohdistuva uhka.
Riskiryhmäläinen, työikäinen, helsinki. Äiti. Ja pelkään, että koulut avataan ja lapseni tuovat taudin koulusta perheeseemme.Pelkään tartuntaa.
Olen ottanut influenssarokotuksen ja pneumokokki rokotuksen myös.
T. Työikäinen riskiryhmäläinen, monisairas, helsinkiläinen äiti
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa se että kaupat pullollaan niin trendikkäitä vegaaniruokia, eli jotka jääneet nyt hyllyyn.
Kaikki aiemmat kasvisruuan "koska minä pelastan maailman lihalta ja muovilta" -hehkuttajat ja gluteiinittomilla trendidieeteillä olevat ovat hamstranneet kaupoista kaikki lihat, kanat, kananmunat ja valkoiset jauhot!
Hädän keskellä ne lihanmakuiset vegaanikokkareet eivät sitten olleetkaan niin ihania?
Huh kuinka tyhmä kommentti, luuletko että vegaanit muuttuvat lihansyöjiksi heti kun kriisi iskee? Kaikki eivät ole yhtä primitiivisiä kuin sinä.
En aio syödä lihaa, kuollutta kidutettua eläintä - yök.
Muo harmittaa eniten, että selvisi läheisistä sukulaisista rahanahneus.
Toisaalta ehkä hyväkin asia.
Pelkkää säästöä ollut korona-aika, ei vaikutusta omaan työllisyyteen ja rahastoarvotkin palautuneet paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan.
Etten tiedä koska pääsen tapaamaan poikaystävääni, hänen vanhempiaan ja mummoaan. Ja isi ja äitikin soittelee koska tuun suomeen.
Ap, onko matkustelu ihmisoikeus? Moni maailman ihmisistä ei pääse koskaan minnekään, vaikka saattaisi nauttia yhtä lailla. Onhan näitä koko maailmaa syleileviä matkailijoita. Joskus vaan tulee niitä pettymyksiä ja ne täytyy ottaa osana elämää.
Onhan näitä harmituksen aiheita vaikka kuinka. Yksi harmitus on muiden kyttääminen. Aivan kauheaa miten jotkut kyttää toisten tekemisiä ja raportoi niitä sitten sosiaaliseen mediaan tai johonkin iltaroskaan.