Palstan opettajat, nyt viestiä Li:lle!!
Että emme suostu menemään massakouluihin hakemaan tautia omiin perheisiimme. Opetan tuhannen oppilaan koulussa, joten tartunta tuolta on ns.varma. Onko meidät tosiaan varaa uhrata tälle sairaudelle??
Kommentit (102)
2m turvaväli riittää jos kukaan ei naura, laula, yski, tai aivasta eikä koskettele kasvojaan koko päivänä. Kyllä on tietoinen päätös olla piittaamaton terveydestä. Etäkoulua on riittävä ollut nyt ja riittää vielä loputkin kevään koulupäivät. Elokuussa on kertynyt paljon lisää tietoa ja taitoa ja lääkkeitä hoitaa koronasairauksia. Silloin tiedetään esim että pitääkö paikkansa että koronan sairastaminen voi tehdä steriiliksi pojan.
Kun koivuallergiakausi on pahimmillaan, yskijöitä ja niistäjiä riittää.
Olen opettaja myös ja samaa mieltä, että en todellakaan kannata koulujen aukaisemista etuajassa. Kyse ei ole minun laiskuudestani tai ahkeruudestani, samat tunnit pidän oli se sitten etänä tai lähiopetuksena, mutta kun on 900 oppilasta ahdettuna 600 oppilaalle suunniteltuihin AVOIMIIN oppimisympäristöihin, niin siellä ei ole mitenkään mahdollista pitää edes metrin väliä toiseen ihmiseen. Aika sumpussa ollaan ja siellä kun aivastaa niin se altistaa samoin tein 300 henkilöä eli yhden kerroksellisen jengiä.
Ihan ei ole suunniteltu pandemioihin näitä uusia innovatiivitiloja tai miten päättäjät näitä viisauksissaan kutsuvatkaan.
Ihan eri asia olisi, jos olisi 20 oppilasta ja yksi seinällinen ja ovellinen luokka kuin tuo 900 1-9 luokkalaista samassa hallissa ilman sisäseiniä. Kukaan jolla on lapsia ei varmasti halua tällaista koulua nyt auki.
Elokuussa jo varmaan on saatu lisäinfoa taudista ja naapurimaiden kokeiluista. Ei sinne meidän tarvitse rynnätä etunenässä sössimään tämänhetkistä vielä hyvää tilannettamme taudin suhteen.
Ap, ei ole mitään syytä käyttää kaksoispistettä tuossa. Kirjoitetaan vain Lille, vaikka se hassulta näyttääkin.
Vierailija kirjoitti:
Laitoin jo eilen viestin ihan omalla nimelläni ja työpaikkani virallisesta sähköpostista. Ei ole ainakaan vielä vastattu.
T. Paula Jyväskylästä
Laitoin viestiä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hallitus jo päättänyt, että koulut avataan toukokuun puolivälissä, vai miksi asiasta nyt jo vauhkotaan? En itse näe lainkaan todennäköisenä että kouluja avattaisiin enää ennen kesää eikä käsittääkseni tässä vaiheessa vielä voi sellaisesta edes päätöksiä tehdä. Ei ole vielä edes toukokuu alkanut.[/
Tällä hetkellä takaraja koulujen kiinni pitämiseen on 14.5.
Avataanko vai ei, siitä hallitus ilmoittaa todennäköisesti jo tällä viikolla.Minun lapsi jää joka tapauksessa kotiin.
Sairaalassa käytetään suojavarusteita eikä olla tuhannen potilaan kanssa yhtä aikaa avonaisissa oppimisympäristöissä. Älkää tulko vertailemaan tuhannen oppilaan kouluihin, joissa ei ole edes väliseiniä.
Oon täysin samaa mieltä useamman kommentoijan kanssa siitä, että koulujen on syytä pysyä kiinni kesälomaan asti. Etäopetus on toiminut hyvin. Suomessa on onnistuttu nyt hyvin tartuntojen rajaamisessa. Ei lähdetä pilaamaan hyvää työtä sillä että luovutetaan vielä. Itse olen opettaja ja mieheni on opettaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoin jo eilen viestin ihan omalla nimelläni ja työpaikkani virallisesta sähköpostista. Ei ole ainakaan vielä vastattu.
T. Paula Jyväskylästä
Laitoin viestiä myös.
Minäkin laitoin koulujen avaamisen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Oon täysin samaa mieltä useamman kommentoijan kanssa siitä, että koulujen on syytä pysyä kiinni kesälomaan asti. Etäopetus on toiminut hyvin. Suomessa on onnistuttu nyt hyvin tartuntojen rajaamisessa. Ei lähdetä pilaamaan hyvää työtä sillä että luovutetaan vielä. Itse olen opettaja ja mieheni on opettaja.
Laitapa linkki johonkin tietoon missä kerrotaan että etäopetus on sujunut hyvin? Vai ihanko on henkilökohtainen mielipiteesi?
Opet vaan töihin. Huivia suun eteen, kyllä se siitä. Näin meillekin ohjeistetaan. Bussilla joka päivä kuljetaan. Ei voi valita. T. Hoitsu.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin laitoin viestiä, vaikken edes ole opettaja. Lapsellani nyt sattuu olemaan astma, enkä todellakaan ajatellut ottaa turhia riskejä tässä tilanteessa.
Lapset joilla on hoitotasapainossa oleva astma, eivät ole riskiryhmässä. Luulisi sinun sen tietävän jos sinulla oikeasti on lapsi jolla astma.
Minä olen opettaja ja näkemykseni kuuluu vähemmistömielipiteeseen, eli mielestäni koulut pitäisi avata. Yläkoulun oppilaista muutama on syrjäytymisvaarassa ja etäopetus on opettajalle monin verroin lähiopetusta rankempaa. Kotona tulee kuitenkin joskus, paras olisi sairastaa se kesällä pois.
Vierailija kirjoitti:
Opet vaan töihin. Huivia suun eteen, kyllä se siitä. Näin meillekin ohjeistetaan. Bussilla joka päivä kuljetaan. Ei voi valita. T. Hoitsu.
Ei ne bussikuskitkaan kitise vaikka eivät edes sitä pientä asiaa saaneet tehdä jolla olisivat voineet suojella itseään. Kaupoissakin jengi ryysii normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ole mitään syytä käyttää kaksoispistettä tuossa. Kirjoitetaan vain Lille, vaikka se hassulta näyttääkin.
Li on lyhenne
Lithium Andersson
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opettaja ja näkemykseni kuuluu vähemmistömielipiteeseen, eli mielestäni koulut pitäisi avata. Yläkoulun oppilaista muutama on syrjäytymisvaarassa ja etäopetus on opettajalle monin verroin lähiopetusta rankempaa. Kotona tulee kuitenkin joskus, paras olisi sairastaa se kesällä pois.
Miten aiot ehkäistä näiden nuorten syrjäytymistä 2,5 kuukauden kesäloman aikana?
Vierailija kirjoitti:
Olen opettaja myös ja samaa mieltä, että en todellakaan kannata koulujen aukaisemista etuajassa. Kyse ei ole minun laiskuudestani tai ahkeruudestani, samat tunnit pidän oli se sitten etänä tai lähiopetuksena, mutta kun on 900 oppilasta ahdettuna 600 oppilaalle suunniteltuihin AVOIMIIN oppimisympäristöihin, niin siellä ei ole mitenkään mahdollista pitää edes metrin väliä toiseen ihmiseen. Aika sumpussa ollaan ja siellä kun aivastaa niin se altistaa samoin tein 300 henkilöä eli yhden kerroksellisen jengiä.
Ihan ei ole suunniteltu pandemioihin näitä uusia innovatiivitiloja tai miten päättäjät näitä viisauksissaan kutsuvatkaan.
Ihan eri asia olisi, jos olisi 20 oppilasta ja yksi seinällinen ja ovellinen luokka kuin tuo 900 1-9 luokkalaista samassa hallissa ilman sisäseiniä. Kukaan jolla on lapsia ei varmasti halua tällaista koulua nyt auki.
Elokuussa jo varmaan on saatu lisäinfoa taudista ja naapurimaiden kokeiluista. Ei sinne meidän tarvitse rynnätä etunenässä sössimään tämänhetkistä vielä hyvää tilannettamme taudin suhteen.
Kinnarin koulu, Järvenpää.
Li nauraa, kun kokoomus-opettajat vikisevät hänelle hädissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon täysin samaa mieltä useamman kommentoijan kanssa siitä, että koulujen on syytä pysyä kiinni kesälomaan asti. Etäopetus on toiminut hyvin. Suomessa on onnistuttu nyt hyvin tartuntojen rajaamisessa. Ei lähdetä pilaamaan hyvää työtä sillä että luovutetaan vielä. Itse olen opettaja ja mieheni on opettaja.
Laitapa linkki johonkin tietoon missä kerrotaan että etäopetus on sujunut hyvin? Vai ihanko on henkilökohtainen mielipiteesi?
Ollaan yläasteilla ainaskin tehty kysely, jonka perusteella kaikki on sujunut hyvin
Laitan heti viestiä opettaja:lle, ministeri:lle ja presidenti:lle!!!