Mitä lelua et lapsena saanut, vaikka kuinka halusit?

Vierailija kirjoitti:

Minisuksia

Mulla oli turkoosit minisukset. Mitään niillä ei voinut tehdä, koska koko ajan lensi p*rseelleen. Häntäluu vain tuli kipeäksi.

Legoja (paloasema) ja Stiga-jääkiekkopeli. Oli luulemma liian poikamaisia leluja tytölle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ihmeen Furby, Gizmo. Niistä Gremlings elokuvista :D

Maksoi silloin kun tuli kauppoihin yli 100 euroa jos oikein muistan.

Onhan tuosta aikaa jo 20 vuotta varmaan. 

Eikös 20 v sitten ollut vielä markat valuuttana?

No ollut varmaan juuri siinä rajoilla oliko vai ei vielä. En edes muista. Muistan kyllä markkoja lapsena saaneeni myöskin säästöön. 

Mutta kuitenkin tuon lelun hinta oli kalliista päästä silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ihmeen Furby, Gizmo. Niistä Gremlings elokuvista :D

Maksoi silloin kun tuli kauppoihin yli 100 euroa jos oikein muistan.

Onhan tuosta aikaa jo 20 vuotta varmaan. 

Mulla on sellainen, edelleen kirjahyllyn päällä. Se ei enää oikein toimi kunnolla ja välillä pelästyttää kaikki sanomalla jotakin randomilla 😅

Jos sen nyt ostaisi viimein oman lapsen käyttöön :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikää; maailma pelastui, kun ette saaneet tuota roinamäärää! Mihin vanhempanne olisivat kaikki isot muoviset linnahässäkät laittaneet, kun kiinnostus leikkiä niillä lopahti?

Minun vanhempani ovat säästäneet miltei kaiken ja mielestäni lelut olivat kestävempiä silloin aikanaan. Omat lapseni leikkii mummolassa minun vanhoilla leluillani 😊

Sama täällä. Mutta vähän hirvittää, kun joku päivä ne tulee mulle perintönä. Sitten on lasten lelut ja vielä omat vanhatkin.

kampauspää, Barbien matkailuauto, robottikoira :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

leikkipianoa. En edes ostaa omilla rahoillani, joita oli säästössä. No en mä ole musikaalinen, mutta uskon, että olisin oppinut pimputtamaan. Muutaman kappaleen olen onnistunut oppimaan, kun on jossain ollut hetki aikaa opetella ja saada testata. Aika nopeasti helpot kappaleet opin - en musikaalisuuden, vaan matemaattisuuden ja hyvän muistin takia varmaankin.

Ymmärrän vanhempiasi hyvin

Sain kitaran myöhemmin :D Kävin myös tunneilla, mutta en minä sitä oppinut soittamaan. Mulla on musiikkikorva, mutta ei lauluääntä eikä luontaista lahjakkuutta. Kuulen kyllä jos joku soittaa tai laulaa väärin.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/51b-wlUjsDL._AC_.jpg

Tuota creepyn morsomaiselta näyttävää tarinankertojalelua haikailin telkkarimainoksista mutta en koskaan saanut (ja hyvä niin!)

Meikkipää.

Koottavan lentokoneen olisin halunnut ja kauko-ohjattavia autoja. Veljet saivat niitä, minä en, koska olin tyttö. Nukke tuntui pahalta pettymykseltä, koska en sitä toivonut.

Rahallisella arvolla ei sinänsä ollut merkitystä, esim. kiiltokuvat olivat mahtava joululahja :). Mutta joka joulu pettymys niistä autoista ja lentokoneista mitä en saanut. No, ostin lukioaikana opintotuella koottavan lentokoneen ja sitä liimailin. Mutta ei se oikein enää tuntunut samalta...

Barbieta.

- my little pony

- aidot barbiet

- polly pocket-mininuket ja niiden kodit

- aito nukketalo (esim. Lundby) 

- kinder suklaamunat pääsiäisenä

Mitä sain:

Nukeista sain hurjalla kerjäämisellä vain feikkibarbeja, jotka olivat ihan kökköä laatua. Painoivat murto-osan oikeasta barbista, niiden raajat olivat onttoja ja pullahtelivat torsosta ulos itsekseen. Nukketalona äiti askarteli itse kenkälaatioista alkeellisen nukketalon, jonka kalusteet ja hahmot olivat itsetehtyjä paperinukkeja. Joka pääsiäinen pyysin Kinder-munia, sanoin että riittäisi vaikka yksi kinder eikä yhtään jauhosuklaamunaa. Mutta silti tuli 10 syömäkelvotonta halpismunaa eikä yhtään kinderiä. 

Vanhempani olivat hyvin toimeentulevaa ja tienaavaa akateemista keskiluokkaa. Iso omakotitalo, kaksi autoa, etelänmatkat yms. joten rahasta ei ollut kyse. Osittain kyse oli muustakin pihiydestä (esim. nyt 2500euron nettoeläkkeellä ja velattomassa kämpässä asuva äitini ostaa vaikkapa käsilaukut 20 euroa Cittarista ja pitää minua pröystäilijänä kun minulla on vain muutamia kalliita merkkilaukkuja, jotka kestävät vuosikymmeniä). Osin kyse oli myös vainoharhaisesta ajattelusta, että lapset haluavat leluja vain siksi, että niitä mainostetaan ja lapset ovat mainosten aivopestyjä uhreja. Ajatus vaikkapa siitä, että se halpis feikkibarbi on käytännössä ihan yhtä hyvä ja laadukas tuote kuin oikea barbi, mutta mainokset saavat meidät haluamaan vain sitä kalliimpaa versiota. Ymmärrän, että joissain tapauksissa voi pitää paikkaansa mutta joissain tapauksissa laadulla on väliä. 

Barbien miestä, Keniä. En ymmärrä miksi, kun naispuolisia barbeja sain joka joulu. Ostin sitten aikuusena itse miesbarbin kirjahyllyn koristeeksi 😄

Kaalimaan kakara 80-luvun puolivälissä on muistikuvissani ensimmäinen sellainen lelu, jota kovasti toivoin, mutta en koskaan saanut.

Aitoa Barbieta jolla olisi ollut joku ihana prinsessamekko, sain kuitenkin yhden aidon, mutta se oli jumppapuvussa... Hyvä toki se että edes sen sain. Ne Prinsessamekkoiset maksoi 200-300mk.

Halusin baby born nuken, kaverilla oli sellainen. En saanut, äidin mielestä olin liian vanha leikkimään nukeilla. Olin siis kolmannella luokalla.

No nyt olen 35 eikä vauvat kiinnosta yhtään. Pidän kyllä lapsista, mutta en välitä vauvoista.

Vierailija kirjoitti:

Koottavan lentokoneen olisin halunnut ja kauko-ohjattavia autoja. Veljet saivat niitä, minä en, koska olin tyttö. Nukke tuntui pahalta pettymykseltä, koska en sitä toivonut.

Rahallisella arvolla ei sinänsä ollut merkitystä, esim. kiiltokuvat olivat mahtava joululahja :). Mutta joka joulu pettymys niistä autoista ja lentokoneista mitä en saanut. No, ostin lukioaikana opintotuella koottavan lentokoneen ja sitä liimailin. Mutta ei se oikein enää tuntunut samalta...

Minäkin ostin koottaavan lentokoneen itselleni 18-vuotiaana. :D Ei niitä tyttönä saanut.

En saanut Brion junarataa enkä aitoa Barbieta vaikka kuinka toivoin. Eipä muitakaan leluja meille kovin paljon ostettu. Kävin usein kavereilla sitten leikkimässä.

Elektroniikkapeliä toivoin, mutten saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en saanut Lundbyn nukkekotia 70-luvun alussa. Sain peltisen nukkekodin, missä oli huonekalut piirretty. Harmitti aivan valtavasti, kun naapurin tytöillä oli "laillinen" nukkekoti. Isompana kyllä ymmärsin, ettei vanhemmilla riittänyt rahaa kaikkeen, joten no hard feelings.

Mulla sama kokemus, en saanut "kaupan" nukkekotia, vaan isän itse tekemän lastulevystä. Mutta kas kummaa, kaveri olivatkin mun nukkekodista puolestaan kateellisia, kun sinne mahtui barbinuket ja se oli isompi kuin heidän ja näytti myös eri tavalla oikealta talolta. En minä hirveän pettynyt ollut kun sen sain, vähän vain. Lopulta sillä tuli leikittyä paljon, sekä yksin että kavereiden kanssa.

Meilläkin isä teki ison nukkekodin johon mahtui barbit. Sitä käytettiin myös yöpöytänä ja sen päällä pystyi istua ja kiipeillä. Oli niin tukeva. 80- luvulla.