Ylilääkäri Asko Järvinen sanoo että koulujen sulkemisesta ei ole ollut paljon hyötyä
Koulujen sulkeminen on ollut ehkä vähiten tehokas keino koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi sanoi HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen tänään Ylen Ykkösaamussa.
Eli lapset on laitettu kärsimään yksinäisyyttä ja kaipaamaan kavereitaan koteihin ihan turhaan.
Puhumattakaan niistä lapsista, joiden kotona on päihde- ja/tai mielenterveysongelmia.
Kommentit (396)
Ja on oikeassa.
Sairaana ei kenenkään pitäisi mennä töihin, kouluun tai vierailemaan.
Vaan pysytellä kotona kunnes on parantanut flunssasta
Vierailija kirjoitti:
Järvinen sanoi, että lapset sairastavat tätä virusta paljon lievemmin oirein. Hän sanoi myös että koulujen avaamisen tulisi olla ensimmäisten toimien joukossa, kun rajoituksia aletaan purkaa.
No hyvä. Se voi olla ensimmäisten toimien joukossa. Elokuussa.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on kertonut kotihälytysten määrän selvästä kasvusta. Kyllä minä soisin, että lapset pääsisivät pian kouluun. En halua kuulla yhdestäkään laajennetusta itsemurhasta nyt, kun joku päättää kunniassaan viedä mukanaan koko perheen, kun enää ei selvitä veloista.
Koronakuolematko sinua ei haittaa? Noita perhesurmia tapahtui silloin, kun koulut olivat auki. Myös 90-luvun lamassa koulut oli auki ja ihmisiä kuoli oman käden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kautta siis saisi todennäköisimmin lievemmän koronan. Jos tässä kaikkien nyt on pakko joku korona sairastaa, niin aika moni varmasti haluaisi sen lievemmän.
Ei, vaan lapsilla on ihan sama korona kuin muillakin. He itse eivät vaan saa siitä yhtä pahoja oireita kuin aikuiset.
Aikuiset voivat saada vaikka kuinka rajusti oireilevan koronan vaikka tartuttaja olisi lapsi.
Näitähän ei tiedetä varmasti. Arvellaan että yleisesti ottaen pienemmillä virusmäärillä saa lievemmän taudin. Ovatko he onnekkaimpia, jotka sairastavat koronan lievempänä, ja saavat jonkunlaisen immuniteetiin?

Tai johtuisikohan kotihälytysten lisääntyminen ihan vain siitä ettei koskaan ihmiset olleet näin paljon kotona vaan aivan ainutlaatuinen tilanne. Suhteessa kotonaolijoihin ja kotonaolotunteihin niin hälytysten määrät eivät ole varmasti nousseet. Aivan samoin voitaisiin uutisoida että baaritappelut vähentyneet dramaattisesti. Hälytystehtävät vain siirtyneet toisaalle mutta en usko kokonaismäärän lisääntyneen.
Ei tuo paljon lapsia lohduta, että baaritappelut on vain siirtyneet koteihin mutta hälytysten kokonaismäärä on ennallaan.

Uskokaa jo nyt, ettei ole olemassa mitään lievempää koronaa. Lapset sairastuvat ehkä lievemmin, mutta sana virus se silti on. Totuus kuitenkin on se, että valtaosa tulee viruksen sairastamaan. Toinen aalto voi olla jopa vakavampi kuin ensimmäinen. Näin oli Espanjan taudissakin.
Vierailija kirjoitti:
Italialaisethan varoittivat silloin alkuaikoina, että nimenomaan lapset tartuttavat keskenään.
Voisi haastatella jotain italialaista.

Tuossa on sama ajatus kuin rokotteessa. Altistuu taudille, mutta heikommin.
Minulle kelpaisi. Onnetonta se on kotona odotella, milloin saa kunnon jysäyksen. Mieluummin jatkaisin sitä entistä elämää ja ottaisin altistuksen joltain lapselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kautta siis saisi todennäköisimmin lievemmän koronan. Jos tässä kaikkien nyt on pakko joku korona sairastaa, niin aika moni varmasti haluaisi sen lievemmän.
Uskokaa jo nyt, ettei ole olemassa mitään lievempää koronaa. Lapset sairastuvat ehkä lievemmin, mutta sana virus se silti on. Totuus kuitenkin on se, että valtaosa tulee viruksen sairastamaan. Toinen aalto voi olla jopa vakavampi kuin ensimmäinen. Näin oli Espanjan taudissakin.
Virus mutatoituu koko ajan, ja siitä on liikkeellä lievemmin sairastuttava muoto ja vakavammin sairastuttava muoto.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se tauti jotenkin saatava liikkeelle tai meillä menee tähän vetkutteluun vuosikausia. Nykytahdilla meille tulee se tartuntapiikki toukokuussa 2022.
No sitten rohkeasti hengaamaan yleisille paikoille ja sormea nenään. Aloita itsestäsi.
Koululaisissakin on riskiryhmäläisiä. Miksi heitä ei suojeltaisi? Toivottavasti koulut pysyy etäopiskelussa nyt kevätkauden loppuun. Oma lapsi ei mene kouluun vaikka avautuisikin. Jos joku oppilas kuolee koronaan päätösten seurauksena niin ei paljoa omaisia lohduta "valitettava yksittäistapaus" -kommentit asiantuntijoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kautta siis saisi todennäköisimmin lievemmän koronan. Jos tässä kaikkien nyt on pakko joku korona sairastaa, niin aika moni varmasti haluaisi sen lievemmän.
Uskokaa jo nyt, ettei ole olemassa mitään lievempää koronaa. Lapset sairastuvat ehkä lievemmin, mutta sana virus se silti on. Totuus kuitenkin on se, että valtaosa tulee viruksen sairastamaan. Toinen aalto voi olla jopa vakavampi kuin ensimmäinen. Näin oli Espanjan taudissakin.
Ja tauti voi tappaa jopa puolet väestöstä. Näin oli mustassa surmassakin.
Tietoisuus viruksesta, mahdollisista lääkekomboista jotka siihen tehoavat ehkä jne lisääntyy koko ajan. Nyt on hyvä pelata aikaa jo senkin takia. Elokuussa on jo paljon enemmän tietoa tehdä näitä päätöksiä.
Siis koulut pysykööt kiinni.
Ei ole varmaa onko lapsilla oleva korona lievempi vai voiko lapselta saatu tartunta kuitenkin olla vakava jollekin toiselle.
Lienee mahdollista, että sairastamasi koronan vakavuuteen vaikuttaa kuitenkin se paljonko virusta olet saanut. Eli jos joku koronapotilas yskii suoraan päin naamaa, saat ehkä vakavamman taudin. Jos tauti tulee vaikka ostoskärrystä pisaratartuntana, saat vähemmän virusta ja ehkä lievemmän taudin. Arvailua tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on kertonut kotihälytysten määrän selvästä kasvusta. Kyllä minä soisin, että lapset pääsisivät pian kouluun. En halua kuulla yhdestäkään laajennetusta itsemurhasta nyt, kun joku päättää kunniassaan viedä mukanaan koko perheen, kun enää ei selvitä veloista.
Koronakuolematko sinua ei haittaa? Noita perhesurmia tapahtui silloin, kun koulut olivat auki. Myös 90-luvun lamassa koulut oli auki ja ihmisiä kuoli oman käden kautta.
Rehellisesti sanoen: eivät haittaa (koronakuolemat). Kyse on asiasta, johon emme voi paljonkaan vaikuttaa, joten turha tuhlata energiaa siihen, että antaa koronan haitata elämäänsä tai mielialaansa. Se tulee aikanaan kaikille. Mitä pikemmin, sen parempi minun mielestäni.
Maailmassa on aina ollut kulkutauteja. Ihmiskunta on sellainen joukkio, joka tarvitsee harvennusta. Luonto ei tästä kärsi, vaan kerrankin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on kertonut kotihälytysten määrän selvästä kasvusta. Kyllä minä soisin, että lapset pääsisivät pian kouluun. En halua kuulla yhdestäkään laajennetusta itsemurhasta nyt, kun joku päättää kunniassaan viedä mukanaan koko perheen, kun enää ei selvitä veloista.
Tai johtuisikohan kotihälytysten lisääntyminen ihan vain siitä ettei koskaan ihmiset olleet näin paljon kotona vaan aivan ainutlaatuinen tilanne. Suhteessa kotonaolijoihin ja kotonaolotunteihin niin hälytysten määrät eivät ole varmasti nousseet. Aivan samoin voitaisiin uutisoida että baaritappelut vähentyneet dramaattisesti. Hälytystehtävät vain siirtyneet toisaalle mutta en usko kokonaismäärän lisääntyneen.
Ei tuo paljon lapsia lohduta, että baaritappelut on vain siirtyneet koteihin mutta hälytysten kokonaismäärä on ennallaan.
Minulle taas positiivinen asia sillä lisää minun turvallisuuttani kun sekopäät hakkaa omia geenejään kantavia eivätkä sivullisia.
WHO ilmoitti juuri, että koronan sairastaminen ei välttämättä tuo immuniteettia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusteena oli se etteivät lapset sairasta taudin vakavaa muotoa.
Mutta eivätkö he toimisi silti viruksen kantajina perheenjäsenilleen ja nämä edelleen omille sidosryhmilleen?
Asko Järvinen ei tainnut kuitenkaan ehdottaa riskiryhmien altistumista koronalle. Terveet lapset eivät ole riskiryhmä, eikä ole suurin osa heidän vanhemmistaankaan. Isovanhemmat sitten pitäisi pitää eristyksissä edelleen.
Mutta kertokaa nyt te kaiken avaamista puoltavat, miten työssä käyvä riskiryhmäläinen voi suojautua, jos mitään rajoitteita tai suosituksia ei viranomaistahoilta ole? Ilmoitanko vaan töihin, että olen nyt vuoden saikkarilla? Onko vaihtoehdot nyt sitten työttömyys tai kuolema? Ja jos riskiryhmään kuuluvat sydän-ja verisuonisairaat, astmaatikot (joka itsekin olen) ja muut syöpäpoitilaat, ihmiset joilla on immuunipuolustus alentunut, tupakoijat ja ihmiset joiden bmi on 30+, niin meitä työssäkäyviä riskirymäläisiä on Suomessa PALJON.
Miten pitkään luulet yhteiskunnan kestävän sukutilaa? Nyt jo ihmisiä Suomessa menehtynyt muihin sairauksiin koronakaranteenin vuoksi. Kaikki hysteerikot voivat minun puolestani kaivautua vaikka poteroon loppuelämäkseen. Minä toivon vielä tekeväni töitä (nyt lomautettuna) ja osallistuvani yhteiskunnan ylläpitämiseen omalla panoksellani. Todennäköisesti prosentuaalisesti suuri määrä Suomalaisistakin tulee tuon taudin sairastamaan.
Olenkin jo ehtinyt harkita erakoitumista.
Tämä koronaeristys on kohentunut fyysistä ja psyykkistä hyvinvointiani niin paljon, että en halua luopua siitä.
Jos muilla ihmisillä on normaalielämässä tämmöistä, niin ymmärrän kyllä miksi haluavat normaalielämän takaisin.
Toivon myös että he oppisivat ymmärtämään kuinka raskasta ja ahdistavaa on olla jatkuvasti, päivästä toiseen epämukavuusalueella, eivätkä vaatisi sitä niin kovasti meiltä äärimmäisen introverteilta.
Minäkin haluan elää omana itsenäni enkä muiden määrittelemissä kahleissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on kertonut kotihälytysten määrän selvästä kasvusta. Kyllä minä soisin, että lapset pääsisivät pian kouluun. En halua kuulla yhdestäkään laajennetusta itsemurhasta nyt, kun joku päättää kunniassaan viedä mukanaan koko perheen, kun enää ei selvitä veloista.
Tai johtuisikohan kotihälytysten lisääntyminen ihan vain siitä ettei koskaan ihmiset olleet näin paljon kotona vaan aivan ainutlaatuinen tilanne. Suhteessa kotonaolijoihin ja kotonaolotunteihin niin hälytysten määrät eivät ole varmasti nousseet. Aivan samoin voitaisiin uutisoida että baaritappelut vähentyneet dramaattisesti. Hälytystehtävät vain siirtyneet toisaalle mutta en usko kokonaismäärän lisääntyneen.
Ei tuo paljon lapsia lohduta, että baaritappelut on vain siirtyneet koteihin mutta hälytysten kokonaismäärä on ennallaan.
Minulle taas positiivinen asia sillä lisää minun turvallisuuttani kun sekopäät hakkaa omia geenejään kantavia eivätkä sivullisia.
Tämä yhteiskunnan sulkeminen ei lisää kenenkään turvallisuutta, sillä rahat on kohta loppu ja sitten leikataan. Taloudellisista leikkauksista aiheutuu sitten lisää häiriökäyttäytymistä, joka voi osua sinunkin kohdallesi.