Eroon penisahdistuksesta
Reilu kolmekymppinen mies täällä, jolla ihan jäätävä epävarmuus oman varustuksen riittävyydestä. Takana pitkä historia koulukiusattuna, mukaan lukien yläasteen ja lukion kiusaaminen joka aina enemmän tai vähemmän liittyi sukupuolielimiin tai muuten ulkonäköön. Suurehkon pohjoisen kaupungin koulussa käytännössä kaikki tunsi nimellä mikromuna (terkkuja sinne k#sipäät). Yllättäen ei ollut seurustelusuhteita. Tämä pääosin siksi että murrosikä tuli kai vähän myöhemmin kuin muilla. Nyt pitkä parisuhde on takana ja ihan mieletön rimakauhu mennä treffeille ja lähestyä naisia, kun pelkään että tulee näpeille ja joku haukkuu pieneksi. En ole kuitenkaan keskiarvojen mukaan pieni, vaan jopa yli keskiarvon. Silti en pysty vakuuttumaan asiasta. Nuorempana kokeilin terapiaakin, mutta tuloksetta. Kysymykseni onkin, että koska tilastojen mukaan yli puolet miehistä kärsii ainakin jossain määrin samanlaisista ajatuksista, niin jonkun on pakko tietää miten niistä päästään eroon? Nyt olisi hyvä tilaisuus jakaa onnistumistarinoita.
Yrittäisin ainakin toivoa asiallista keskustelua, mutta eiköhän hirviöletkujen onnelliset omistajat tule kertomaan että olisi parempi tyytyä omaan käteen. En kuitenkaan halua elää elämääni yksin, haluan läheisyyttä ja seksiä tuskallisen paljon.
Kommentit (43)
Tällainen ketju pomppasi googlella yritin etsiä keinoja päästä omasta ahdistuksestani. Tämä on iso ongelma minulle ja tosi monelle miehelle. Siksi on lähes käsittämätöntä, miten apua ei tunnu saavan mistään. Olen nuoruudesta asti kamppaillut saman asian kanssa ja en vain pysty uskomaan että varustukseni on normaali. Tiedän että vika on korvien välissä, mutta tähän ei osaa edes seksuaaliterapeutit sanoa yhtään mitään muuta kuin viitata samoihin tilastoihin joita tässäkin ketjussa siteerataan. 90 euroa tunti ja käteen jää nettilinkki.
T. Sellainen parjattu 15-sentin mies
Ja palstahullulle tiedoksi, tiedän mitä aiot kirjoittaa tähän perään. Ei tunnu missään, joten älä turhaan vaivaudu. Mulla purut sentään on vielä aika paljon kuivemmat kuin sulla.
Vierailija kirjoitti:

Isoin ongelma on sinulla siinä, että keskityt itseesi, etkä naiseen. Naisen tyydyttämiseen ja mielentilaan pitää keskittyä 110% prosenttisesti, muu menee itsestään. Jos ja KUN saat naisen pillun syömään sormiasi ei kullin mitalla ole mitään väliä, kunhan on edes kahden sormen kokoinen ja kova.. Naiset haluaa miehen, joka on jumalainen nuolemaan pillua ja soittamaan pillusta sulosäveliä. Jos siihen pääset saat pillua niin paljon kuin haluat. Jos taas et saa naista himosta sekaisin, maailman suurinkaan kulli ei sinua pelasta. Toisin sanoen ASENNE ratkaisee enemmän kuin kullin mitat.
Ap, se on isompi kuin luulet. Mies näkee peniksensä kaikkein huonoimmasta vinkkelistä, mikä saa oman näyttämään aina pienemmältä kuin muiden. Kokeile ottaa muutama kuva eri kulmista ja saatat hämmästyä. Samalla huomaat miten iso vaikutus kuvakulmalla on esim pornossakin. Mua tämä ainakin auttoi, luin vinkin itse joskus netistä. Kantsii vaan kattoa että kuvat ei unohdu kansioon josta vahingossa esittelee kuvia muille :)