Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelisit, jos (aikuinen) lapsesi kertoisi sinulle, ettei olisi koskaan halunnut syntyä?
16.04.2020 |
Eikä aio tästä syystä myöskään koskaan hankkia omia lapsia?
Kommentit (37)
Toivon, että omani eivät tekisi lapsia. Tämä siksi, kun itselläni on pahoja mt-ongelmia ja tiedän lasteni kärsineen niistä. He eivät ole saaneet hyviä lähtökohtia elämälleen. Toivon, että he keskittyisivät itsestä huolehtimiseen ja ymmärtäisivät, että lapsia ei kannata tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin aikuista lasta lapsellisena. Kukaan ihminen tai muu olento ei ole päässyt valitsemaan syntymäänsä. Useimmat tajuaa tämän viimeistään alakoulussa.
Mitä sinä nyt lässytät? Ei tietenkään pääse valitsemaan, mutta jos on syntynyt, niin tietenkin olla sitä mieltä, että ei olisi halunnut syntyä.
Sen takia nämä vauvakuumeilevat multilisääntyjät aiheuttavat säälin tunteita niitä lapsia kohtaan.
Ei olisi tullut mieleenikään kertoa vanhemmilleni noita ajatuksia, kun lasten saanti oli molemmille tärkeä osa elämää. Masennus oli minun masennus, ei heidän, eikä heidän syytään ollut se miten maailma mua on kohdellut. Miksi pitää olla niin julma? Ei kärsimys helpota levittämällä sitä muillekin. Eri asia jos vanhempasi ovat jotain persoonallisuushäiriöisiä hulluja ja lapsuutesi kamala heidän takiaan. Mieti nyt tarkkaan minne suuntaan palautetta annat.
Mä en olisi halunnut syntyä tähän pahaan maailmaan, mutta en ole kertonut vanhemmilleni ainakaan muistaakseni. Olen tuntenut näin 10 vuotiaasta asti, nyt olen 40. Olin herkkä ja helppo lapsi, mutta se herkkyys piti vanhempien mielestä nujertaa. Olin vääränlainen. Opin piilottamaan tunteet. Miksi kertoisin vanhemmille? Ei ne osaisi auttaa kuitenkaan, tulisi vain lisää ongelmia ja välirikko. Jos joku ajattelee, että tulkoot, itsepä sen aiheuttivat, niin kyllä minä siitä kärsisin, koska olen herkkä enkä ole osannut itseäni kovettaa. Omia lapsia ei ole, ei todellakaan!
En mitään. En minäkään halunnut syntyä. Muistaakseni yksi lapsistani on myös todennut saman. Mikäs siinä, kyllähän sen ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän sitä keltään kysytä, sitten pitää vaan elää tai päättää lähteä. Ihan piruuttanikin aion elää, jos luoja suo.
Monet puhuu tosta lähtemisestä, mut minne sitä mukamas lähtee? Eikös sitä vaan lopeteta olemasta ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Mä en olisi halunnut syntyä tähän pahaan maailmaan, mutta en ole kertonut vanhemmilleni ainakaan muistaakseni. Olen tuntenut näin 10 vuotiaasta asti, nyt olen 40. Olin herkkä ja helppo lapsi, mutta se herkkyys piti vanhempien mielestä nujertaa. Olin vääränlainen. Opin piilottamaan tunteet. Miksi kertoisin vanhemmille? Ei ne osaisi auttaa kuitenkaan, tulisi vain lisää ongelmia ja välirikko. Jos joku ajattelee, että tulkoot, itsepä sen aiheuttivat, niin kyllä minä siitä kärsisin, koska olen herkkä enkä ole osannut itseäni kovettaa. Omia lapsia ei ole, ei todellakaan!
Et taitaisi osata elää ilman vanhempiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarjoaisin apuani siihen, että hän pääsisi keskustelemaan jonkun kanssa, koska jonkin asteinen masennushan tuossa olisi todennäköisesti taustalla. Tukisin tietysti myös puolisoaan sen mukaan miten pystyisin.
Lapsia he eivät aio hankkia, siinä ei ole kysymys masennuksesta vaan kumpikaan ei vain ole kiinnostunut lapsiperhe-elämästä.
Vierailija kirjoitti:
En mitään. En minäkään halunnut syntyä. Muistaakseni yksi lapsistani on myös todennut saman. Mikäs siinä, kyllähän sen ymmärtää.
Masennus periytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelisin että olen epäonnistunut vanhemmuudessa. Ei siinä mitään, jos ei halua itse hankkia lapsia. Mutta tuo ettei olisi itse halunnut syntyä... se kertoo siitä että on kokenut elämänsä olevan niin huonoa että olisi parempi jos ei olisi olemassakaan.
Että hän on varmaan vakavasti masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitään. En minäkään halunnut syntyä. Muistaakseni yksi lapsistani on myös todennut saman. Mikäs siinä, kyllähän sen ymmärtää.
Masennus periytyy.
Näin. Mutta periytyminen on lähinnä sosiaalista. Kun joutuu elämään masentuneen, ilottoman, jaksamattoman, mistään kiinnostumattoman, flegmaattisen, ärtyneen, ailahtevan vanhemman kanssa lapsuutensa.... onhan ihan selvä ettei voi normaalisti kasvaa ja kehittyä, iloita omasta oppimisestaan, rakentaa hyvää itsetuntoa, kokea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi. Koko elämä ja suhtautuminen siihen vääristyy jo lapsesta asti. Jatkuva surumielisyys, epävarmuus, painostava ja iloton ilmapiiri tappaa lapsen henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasan ei mee nallekarkit, jotkut haluaa kuolla / tehdä itsemurhan, ja jotkut saa tappavan taudin vaikka ei halua kuolla. Joo pahoittele ettei aborttia enää voi oikeen tehdä, ja kerro ettet voi ratkoa hänen ongelmiaan, mutta opasta mistä saa apua ongelman ratkaisuun
Heh, olen tuo aloituksen aikuinen lapsi, en vanhempi. -Ap
Osaatko arvioida, onko sinulle käynyt lapsuudessa jotain, minkä vuoksi halusit nimenomaan vanhemmalle tuoda tämän ajatuksen esille? Eli ikäänkuin häneltä saada anteeksipyyntöä tai ylipäänsä keskustella menneistä? Kannattaa tosiaan hakea apua, kohentaa todennäköisesti elämänlaatua huomattavasti. Tsemppiä!!
Hyvä vanhempi ei ryhdy vanhemmaksi lainkaan.
Lapseni oltua masentunut hän ei koskaan suoraan sitä sanonut, mutta itse tunsin syyllisyyttä siitä, että olin hänet saattanut tähän maailmaan kärsimään pahasta olosta.