Mitä ajattelisit, jos (aikuinen) lapsesi kertoisi sinulle, ettei olisi koskaan halunnut syntyä?
Eikä aio tästä syystä myöskään koskaan hankkia omia lapsia?
Kommentit (37)
Katsoisin peiliin ja miettisin olenko painostanut häntä puuttuvilla lapsenlapsilla.
Tasan ei mee nallekarkit, jotkut haluaa kuolla / tehdä itsemurhan, ja jotkut saa tappavan taudin vaikka ei halua kuolla. Joo pahoittele ettei aborttia enää voi oikeen tehdä, ja kerro ettet voi ratkoa hänen ongelmiaan, mutta opasta mistä saa apua ongelman ratkaisuun
Vierailija kirjoitti:
Tasan ei mee nallekarkit, jotkut haluaa kuolla / tehdä itsemurhan, ja jotkut saa tappavan taudin vaikka ei halua kuolla. Joo pahoittele ettei aborttia enää voi oikeen tehdä, ja kerro ettet voi ratkoa hänen ongelmiaan, mutta opasta mistä saa apua ongelman ratkaisuun
Heh, olen tuo aloituksen aikuinen lapsi, en vanhempi. -Ap
Myöhästä itkee, kun paskat on housussa 😒
Käskisin hakea apua masennukseen.
Mulle ei luultavasti tule lastenlapsia ja se on ok, jos tulee, sekin on ok. Minulla on kaksi aikuista poikaa, jotka vaikuttavat ihan tyytyväisiltä elämäänsä ainakin ulkopuolisesti. Toinen tosin menetti työn koronan takia, kun vasta ehti alkaa, mutta hänellä on osaamista ja ehkä aloittaa vielä oman yrityksen. Toisella taas työt on sen takia lisääntyneet, toivottavasti ei pala loppuun, kun vielä opiskeleekin.
Itse en edes syvästi masentuneena itsemurhaa harkitessa mennyt sanomaan tuollaista äidilleni, koska olisihan tuo nyt aivan kamalaa kuultavaa oman lapsen suusta. En ymmärrä miksi asiakseen pitäisi satuttaa toista niin pahasti. En siis tarkoita ettei vanhemmalle voisi kertoa että miten pahalta tuntuu jne. mutta omasta pahasta olostaankin voi kertoa aiheuttamatta turhaa surua toisille.
Vaikka sinulla ap nyt olisi todella huono tilanne niin muista että tuo olo voi mennä ohi. Voit saada apua kun vain uskallat pyytää sitä. Toivottavasti elämä alkaa pian näyttää elämisen arvoiselta.
Lapsuudenkodissa ollut turvattomuutta tai jotakin muuta lapsesta johtumatonta ongelmaa.(perhehelvetti)
Käytäisiin keskustelu miksi lapsi kokee ettei elämänsä ole arvokasta ja hyvää.
Pitäisin aikuista lasta lapsellisena. Kukaan ihminen tai muu olento ei ole päässyt valitsemaan syntymäänsä. Useimmat tajuaa tämän viimeistään alakoulussa.
Tuo on kyllä tosiaan kova hätähuuto, tiedostatko sen itse? Vaikka tuo on raju ja ehkä sillä halutaan shokeerata, mut tosiaan se on hätähuuto vaikkakin ehkä syyllistävällä tavalla ilmaistu. En osaisi siitä loukkaantua. Mulle tulisi hätä lapseni puolesta. En tiedä millä konstilla hänet saisi ammattilaisen avun piiriin.
Ymmärtäisin aiheuttaneeni trauman omalle lapselleni, ja menisin itseeni.
Se riski on olemassa. Tällä lapsella kuitenkaan tuskin olisi vielä omaa perhettä.
T. ennen itsekin ajatellut, että parempi jos ei olisi syntynyr, traumatisoitunut ja ahdistunut. Jälkeenpäin perheellisenä löysin merkityksen elämääni
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin aikuista lasta lapsellisena. Kukaan ihminen tai muu olento ei ole päässyt valitsemaan syntymäänsä. Useimmat tajuaa tämän viimeistään alakoulussa.
Ihminen ei voi päättää, syntyykö hän tähän maailmaan, mutta voi silti itse olla lisääntymättä. Joidenkin ihmisten ei välttämättä olisi pitänyt koskaan hankkia lapsia, eikä se ettei voi enää perua tekoaan poista vastuuta tästä huonosta valinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin aikuista lasta lapsellisena. Kukaan ihminen tai muu olento ei ole päässyt valitsemaan syntymäänsä. Useimmat tajuaa tämän viimeistään alakoulussa.
Ihminen ei voi päättää, syntyykö hän tähän maailmaan, mutta voi silti itse olla lisääntymättä. Joidenkin ihmisten ei välttämättä olisi pitänyt koskaan hankkia lapsia, eikä se ettei voi enää perua tekoaan poista vastuuta tästä huonosta valinnasta.
Njaa, menee kategoriaan asioiden kanssa opitaan elämään. Suosittelen lukemaan Viktor Frankl:iä, hän oppi elämään asioiden kanssa ja opetti samaa taitoa myöhemmin muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin aikuista lasta lapsellisena. Kukaan ihminen tai muu olento ei ole päässyt valitsemaan syntymäänsä. Useimmat tajuaa tämän viimeistään alakoulussa.
Ihminen ei voi päättää, syntyykö hän tähän maailmaan, mutta voi silti itse olla lisääntymättä. Joidenkin ihmisten ei välttämättä olisi pitänyt koskaan hankkia lapsia, eikä se ettei voi enää perua tekoaan poista vastuuta tästä huonosta valinnasta.
Njaa, menee kategoriaan asioiden kanssa opitaan elämään. Suosittelen lukemaan Viktor Frankl:iä, hän oppi elämään asioiden kanssa ja opetti samaa taitoa myöhemmin muille.
Njöö, minusta on parempi olla tietoisesti lähettämättä ihmisiä keskitysleiriin kuin käskeä heidän vain oppia sietämään keskitysleiriä.
Eihän sitä keltään kysytä, sitten pitää vaan elää tai päättää lähteä. Ihan piruuttanikin aion elää, jos luoja suo.
Sanoisin, että menee kotionsa kiukutteleen.
Mulla on myös niin paskat geenit, että rehellisesti sanottuna mua ei olisi pitänyt tehdä. Tätä mieltä on ilmeisesti melko moni muukin, kaikesta päätellen myös mun omat vanhemmat. Tilanne oli kyllä täysin ennakoitavissa. En tiedä tuunko koskaan puhumaan tästä mun vanhemmille, mutta en näe miksi niin ei saisi tehdä.
Kertoisin että hän on rakas ja tärkeä monille ihmisille, ja kertoisin myös että arvostan hänen järkevää valintaansa, ja toivon että hän voi tulla onnelliseksi itsekin. Kertoisin että jos hän haluaa terapiaan, olen valmis maksamaan kustannuksia ja myös tulemaan hänen kanssaan keskustelemaan sinne tarvittaessa.
Ajattelisin, että lapselle täytyy saada apua. Olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa.
Oma tyttäreni oli lapsena maailman herttaisin. Hän oli yhtä iloa ja aurinkoa. Muistan ne pienet kädet kaulan ympärillä, muistan äidille poimitut voikukat, muistan iltasuukot joka ikinen ilta. Hänestä alkoi näkyä sairastumisen merkkejä 12-vuotiaana. Yhtäkkiä alkoi pelätä olla yksin kotona, vaikka kyse olisi ollut tunnista. Koulumatkojen ajan puhui joko isänsä tai minun kanssa puhelimessa, koska kuvitteli jonkun seuraavan. Se oli aina tumma ja paha, mikä seurasi. Puhelimessa puhuminen rauhoitti häntä. Minun oli pakko olla töissä, mutta otin myös palkatonta vapaata.
Hän sai kauppakeskuksessa paniikkikohtauksen ja alkoi huutaa ja hyperventiloida, kun oli vasta 13-vuotias. Koulupsykologilta sai lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle, joka totesi ensi käynnillä, että kaikki ei ole kunnossa. Hän siirtyi kotikouluun 8.luokan syksyllä, koska oli lukittautunut peloissaan koulun vessaan useana päivänä, eikä koululla ollut enää keinoja auttaa. Siihen aikaan hän puhui lähes koko ajan itsekseen, hiljaa, ja sanoi, että se auttaa häntä ymmärtämään, mikä on totta ja mikä ei.
Hän sanoi kerran kotona, että miksi hänen piti syntyä näin pahaan maailmaan, eikä olisi halunnut syntyä lainkaan. Odotimme pääsyä psyk.sairaalahoitoon, jonot ovat järjettömän pitkiä. Nyt kun hän on jo aikuinen, sairaus on onneksi tiedossa, siihen on lääkitystä ja myös terapiaa saa. Harhojakaan ei ole enää usein. Hänen mielensä tuskin paranee koskaan, mutta äitinä minua helpottaa se tieto, että nyt apua saa, jos tarvitsee. Meillä on hätätilanteita varten psyk.sairaalan päivystyksen numero, jonne voi soittaa milloin vain, ja on luvattu, että vaikka yöllä saa tulla, jos on pakko.
No sille asialle ei valitettavasti enää voi mitään ja lapsettomuus päätös on hänen oma valintansa.