Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen huono äiti
15.04.2020 |
Olen masentunut. Siitä ei ole epäilystäkään. Parisuhteeni on mennyt melko huonosti jo 2,5 vuotta, vaikka ennen oltiin miehen kanssa aina niitä jotka vetivät yhtä köyttä kaikessa.
Nyt me riidellään jatkuvasti ja tuntuu, että kasvetaan erilleen hitaasti mutta varmasti. En haluisi näin tapahtuvan, koska mies on ollut elämäni rakkaus ja haluaisin saada elämäni joten kuten ennalleen.
Miehen ja minun riitely näkyy myös arjessa ja siinä etten enää jaksa olla aina se kiltti ja pullan tuoksuinen äiti, joka olin ennen.
Koen syyllisyyttä, mutta silti ajaudun myös riitaan lapsemme kanssa. Minusta tuntuu, että joudun yhä enemmän siihen ”huonomman” vanhemman rooliin, koska joudun esim. nyt kotikoulussa patistamaan lasta läksyihin ja isi sitten pääsee hoitamaan töiltään enemmän lapsen kanssa niitä kivoja juttuja. Pelailee lapsen kanssa ja touhuilee lapsen kanssa mieluisia juttuja.
Tämä taas näkyy siinä, että isän ja lapsemme suhde on vankempi ja läheisempi.
Itse koen ettei minulla pysy enää langat käsissä, mitä tulee vanhemmuuteen tai arjen pyörittämiseen ja koen vain syvempää masennusta.
Yritän tehdä hyvää ruokaa ja lasta sekä miestä miellyttäen, mutta aina koen riittämättömyyttä, koska yleensä ruoassa on jotain mistä lapsi ei pidä ja minä päädyn sitten nalkuttamaan, että kun pitäis sitä terveellistäkin ruokaa syödä.
Mies syyttää minua mustasukkaisuudesta hänen ja lapsemme väleistä ja sanoo minun olevan sairas ja hoitoa vailla. Tämä loukkaa minua syvästi. Ymmärrän että tarvitsisin terapiaa masennukseeni, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Tämän kaiken lisäksi miehelläkin on omia käsittelemättömiä asioita joihin tarvisi ammattiapua, muttei sitä aio hakea.
Ähh, sekava texti mutta toivottavasti saitte kiinni tästä.
Vertaistukea pliis?
Oletteko kokeneet vastaavia tunteita?
Kommentit (63)
Helposti käy niin, että kun yhdestä pääsee, etsii tilalle toisen joka antaa lapsekasta turvan tunnetta. Hinnalla millä hyvänsä.
Siitä tulee riippuvaisuus. Toinen ihminen on kuin turvariepu, joka käyttää valtaansa kunnes väsyy. Ja riippuu silti uhrissaan.
Lopulta ei tiedä, kumpi käyttää kumpaa. Ei sellainen ole aikuisten suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Siis hetkinen, saat raivarit, kun et onnistu muuttamaan miestäsi mieleiseksesi? Ne ei ole ihmekään, ettei parisuhteenne ole oikein hyvässä jamassa. Unohda miehesi vähäksi aikaa, keskity olemaan kiukuttelematta lapsellesi. Jos miehellä ja lapsella on kivaa keskenään, jätä heidät rauhaan ja tee jotain josta itse tykkäät. Kun et ole koko ajan miehen kimpussa, hänenkään ei tarvitse olla koko aikaa puolustuskannalla, ja suhteenne normalisoituu. Se mikä on ollut ennen, on mennyttä iäksi, sitä et saa takaisin vaikka kuinka raivoaisit. Keskity tekemään nykyhetkestä paras mahdollinen.
Siinähän oli taas oikein neuvo siskolta toiselle ?
Tottakai naisen tehtävä on olla huono että toinen voi olla hyvä jottase toinen ottaa rusinat pullasta?
Entäs jos onkin toinen nainen kierroksessa?
Parisuhteessa ei tietenkään ole kyse vaan siitä, kuka on oikeassa kuka väärässä, vaan tasa-arvoisesta, kunnioittavasta toisen kohtelusta, ei myöskään toisen tunteiden mitätöinnistä ja naisen alentamisesta tekeen ne pa**ahommat, kun kyse on sen saman lapsen vanhemmista- ei esimerkiksi jostain muukalaisista perheen sisällä.
Kai se naisen sen itse tajuaa, jos suhteessa on ongelmia? Työt jakautuu epätasa-arvoisesti, eikä mies välitä että naisesta tuntuu kurjalle, eikä tee sen eteen mitään että tilanne korjautuisi...??
Alue: Aihe vapaa
Myös ap:n olisi hyvä saada joku tukihenkilö ihan itselleen, että oppii seisomaan omilla jaloillaan.
Ei lopun ikäänsä voi tukeutua joka asiassa toiseen. Siinä valta keskittyy, toinen aikuinen taantuu lapseksi eikä oikea lapsi ei tiedä mikä hänen paikkansa on.
Olen nähnyt tällaista läheltä. Ei hyvä.