Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen huono äiti
15.04.2020 |
Olen masentunut. Siitä ei ole epäilystäkään. Parisuhteeni on mennyt melko huonosti jo 2,5 vuotta, vaikka ennen oltiin miehen kanssa aina niitä jotka vetivät yhtä köyttä kaikessa.
Nyt me riidellään jatkuvasti ja tuntuu, että kasvetaan erilleen hitaasti mutta varmasti. En haluisi näin tapahtuvan, koska mies on ollut elämäni rakkaus ja haluaisin saada elämäni joten kuten ennalleen.
Miehen ja minun riitely näkyy myös arjessa ja siinä etten enää jaksa olla aina se kiltti ja pullan tuoksuinen äiti, joka olin ennen.
Koen syyllisyyttä, mutta silti ajaudun myös riitaan lapsemme kanssa. Minusta tuntuu, että joudun yhä enemmän siihen ”huonomman” vanhemman rooliin, koska joudun esim. nyt kotikoulussa patistamaan lasta läksyihin ja isi sitten pääsee hoitamaan töiltään enemmän lapsen kanssa niitä kivoja juttuja. Pelailee lapsen kanssa ja touhuilee lapsen kanssa mieluisia juttuja.
Tämä taas näkyy siinä, että isän ja lapsemme suhde on vankempi ja läheisempi.
Itse koen ettei minulla pysy enää langat käsissä, mitä tulee vanhemmuuteen tai arjen pyörittämiseen ja koen vain syvempää masennusta.
Yritän tehdä hyvää ruokaa ja lasta sekä miestä miellyttäen, mutta aina koen riittämättömyyttä, koska yleensä ruoassa on jotain mistä lapsi ei pidä ja minä päädyn sitten nalkuttamaan, että kun pitäis sitä terveellistäkin ruokaa syödä.
Mies syyttää minua mustasukkaisuudesta hänen ja lapsemme väleistä ja sanoo minun olevan sairas ja hoitoa vailla. Tämä loukkaa minua syvästi. Ymmärrän että tarvitsisin terapiaa masennukseeni, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Tämän kaiken lisäksi miehelläkin on omia käsittelemättömiä asioita joihin tarvisi ammattiapua, muttei sitä aio hakea.
Ähh, sekava texti mutta toivottavasti saitte kiinni tästä.
Vertaistukea pliis?
Oletteko kokeneet vastaavia tunteita?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Kuka tahansa joka on jäänyt tuollaiseen tuleen makaamaan kokee juuri yhtä synkkiä ajatuksia kuin sinä. Lopeta häpeileminen.
Miehesi savustaa sinua ulos perheestä. Ei välttämättä tietoisesti, mutta kuitenkin. Hän on tajunnut ettei pysty pitämään sinua loputtomiin tossun alla, joten hän liittoutuu lapsen kanssa pitääkseen edes tämän. Tai sitten hän on astetta kyynisempi ja pelaa sinut ulos nimenomaan pitääkseen sinut, koska olettaa ettet pysty lähtemään kun hän seisoo päälläsi. Ja sinä kirjoitat paidanselkääsi, että tervetuloa. Tässä tapauksessa hän itse asiassa on täysin piittaamaton myös siitä, että lapsi tarvitsisi hyvinvoivan äidin.
Aika monessa perheessä taitaa käydä jotenkin näin, vaikka oltaisiin suhteellisen järkeviäkin ihmisiä. Meillä se johti eroon, vaikka mies ei ollut juurikaan narsistinen. Sinun on, melko vahvasti. Silloin toiminnan logiikka on häiriintynyt ja johtaa tasaisen varmasti kamalaan lopputulokseen, vaikka miehesi oikeastikin pystyisi jonkinasteiseen myötätuntoon.
Onko sinulla ollut vanhempi, jota olet joutunut mielistelemään? Vai miksi heittäydyt yrittämään niin kovasti? Ei se lisää lapsen tai miehen rakkautta sinua kohtaan, vaan lisää heidän ylemmyydentuntoaan, jota he toisissaan ruokkivat. Lapsi saattaa ymmärtää alitajuisesti, että isä ei oikeastaan hänestäkään välitä, joten hän kasvaa tuossa kieroon jos tilannetta ei laiteta poikki.
Tuollainen kolmiopeli perheessä ajaa kenet tahansa teuraskuntoon. Minun piti saada lapsi ja tehdä sitten väitöskirjaa. Sen sijaan aloin tehdä hidasta itsemurhaa, koska kivasta vaikka hiukan puukorvaisesta jeesmiehestäni sukeutuikin kilpailija, joka sysi minua syrjään minkä ehti. Lopeta sinä sellainen touhu nopeammin kuin minä ymmärsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.Olen tätä miettinyt, mutta mies sanoo että se on täysi ero sitten eikä mitään taukoja.
Olen lapsenkin takia yrittänyt, koska joutuisin liian kauaksi hänestä jos lähden. Haluaa jäädä isänsä kanssa asumaan.
Antakaa minulle armoa ihmiset hyvät, älkääkä lynkatko. Tiedän että kuulostan säälittävältä paskaläjältä, mutten ole vielä yli 30 vuotisen elämäni aikana kokenut näin pahaa masennusta, joka toisinaan vetää täysin sängyn pohjalle itkemään.Oletko hakenut siihen apua?
Miksi lähtisit kauas?
Kysy apua viranomaisilta, ei tuo selviä muuten.Hain apua kyllä, mutta julkiselle en enää mene ja yksityinen terapia.. noh on liian kallista. En voi kertoa enempää missä asumme, mutta joutuisin lapsestani jopa tuhansien kilometrien päähän koska miehen työ vie välillä kauas.
Ja lapsi jäisi isälleen? Mitä järkeä??
Nyt ap soitat sosiaalitoimistoon. Heti huomenna. Ei lasta voi käyttää tuollaisena välikappaleena.
Sinä tarvitset käytännön apua ja lapsi omanlaistaan. Teidän aikuisten suhde ei toimi, kun molemmat ahdistatte toinen toistanne ja tulette vain riippuvaisemmiksi siitä paineesta.Lapsi itse haluaa jäädä isänsä kanssa.
12- vuotias saa päättää, mihin jää. Nuorempaa toki kuullaan, mutta jos mies reissaa paljon, kuka sitten hoitaa häntä? Eikö vanhemmuutta voi jakaa?
Lapsi sanoo noin, koska juuri nyt et jaksa häntä. Jos saat apua, hän piristyy samalla ja alkaa luottaa sinuun. On tutkittu juttu että samalla kun äitiä autetaan, autetaan myös lasta.Jakaisin varmasti, mutta tämä tilanne on sellainen, että mies aikoo eron tullessa muuttaa ulkomaille asumaan. Mies tekee kotona enimmäkseen töitä, joten hän kyllä pystyisi lapsesta huolehtimaan.
Minusta tuo täyttää vieraannuttamisen tunnusmerkit. Se on laitonta. Ymmärtääkö lapsi, että isä aikoo viedä hänet niin kauas?
Tuo muuttaminen kuulostaa myös uhkailulta. Sinuna todella soittaisin sinne sos.toimistoon.
En usko että lapsi ymmärtää. Kun ei mies itsekään osaa sanoa minne aikoo muuttaa.
Mitä siellä sosiaalitoimistossa voitaisiin tehdä? Varsinkin näin koronan aikaan?
Heti huomenna soitto. Ehkä teidän olisi syytä mennä turvakotiin tms.
Miehen tekemiset ja aikeet ei ole terveen ihmisen. Hän käyttää hankkimaansa ylivaltaa, kun tietää millä sinut saa säikytettyä.
En ihmettele, vaikka koko ulkomaille muutto olisi pelkkää höpöpuhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.Olen tätä miettinyt, mutta mies sanoo että se on täysi ero sitten eikä mitään taukoja.
Olen lapsenkin takia yrittänyt, koska joutuisin liian kauaksi hänestä jos lähden. Haluaa jäädä isänsä kanssa asumaan.
Antakaa minulle armoa ihmiset hyvät, älkääkä lynkatko. Tiedän että kuulostan säälittävältä paskaläjältä, mutten ole vielä yli 30 vuotisen elämäni aikana kokenut näin pahaa masennusta, joka toisinaan vetää täysin sängyn pohjalle itkemään.Oletko hakenut siihen apua?
Miksi lähtisit kauas?
Kysy apua viranomaisilta, ei tuo selviä muuten.Hain apua kyllä, mutta julkiselle en enää mene ja yksityinen terapia.. noh on liian kallista. En voi kertoa enempää missä asumme, mutta joutuisin lapsestani jopa tuhansien kilometrien päähän koska miehen työ vie välillä kauas.
Ja lapsi jäisi isälleen? Mitä järkeä??
Nyt ap soitat sosiaalitoimistoon. Heti huomenna. Ei lasta voi käyttää tuollaisena välikappaleena.
Sinä tarvitset käytännön apua ja lapsi omanlaistaan. Teidän aikuisten suhde ei toimi, kun molemmat ahdistatte toinen toistanne ja tulette vain riippuvaisemmiksi siitä paineesta.Lapsi itse haluaa jäädä isänsä kanssa.
12- vuotias saa päättää, mihin jää. Nuorempaa toki kuullaan, mutta jos mies reissaa paljon, kuka sitten hoitaa häntä? Eikö vanhemmuutta voi jakaa?
Lapsi sanoo noin, koska juuri nyt et jaksa häntä. Jos saat apua, hän piristyy samalla ja alkaa luottaa sinuun. On tutkittu juttu että samalla kun äitiä autetaan, autetaan myös lasta.Jakaisin varmasti, mutta tämä tilanne on sellainen, että mies aikoo eron tullessa muuttaa ulkomaille asumaan. Mies tekee kotona enimmäkseen töitä, joten hän kyllä pystyisi lapsesta huolehtimaan.
Minusta tuo täyttää vieraannuttamisen tunnusmerkit. Se on laitonta. Ymmärtääkö lapsi, että isä aikoo viedä hänet niin kauas?
Tuo muuttaminen kuulostaa myös uhkailulta. Sinuna todella soittaisin sinne sos.toimistoon.En usko että lapsi ymmärtää. Kun ei mies itsekään osaa sanoa minne aikoo muuttaa.
Mitä siellä sosiaalitoimistossa voitaisiin tehdä? Varsinkin näin koronan aikaan?
Ottaa teidän asia käsittelyyn. Satun tietämään, että ne toimii ihan kuin ennenkin. Olen juuri toiminut, tosin eri työssä, eräässä kaupungintalossa, jossa sos.toimisto työskentelee normaalisti.
Mies siis aikoo ottaa lapsen ja muuttaa, muttei tiedä minne?
Kuulostaa sekavalta. Ja koronasta puhuen, kuka nyt osaa suunnitella muuttoa, kun ei tiedä koska se on mahdollista?
Jos minulta kysytään, lapselle olisi parasta päästä tuoteperheeseen. Vaikka vain sillon tällöin, viikonlopuiksi. Ap:n pitäisi erota ja todella tutkiskella itseään. Kuka olet, ja miksi ajauduit tuohon tilanteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minulta kysytään, lapselle olisi parasta päästä tuoteperheeseen. Vaikka vain sillon tällöin, viikonlopuiksi. Ap:n pitäisi erota ja todella tutkiskella itseään. Kuka olet, ja miksi ajauduit tuohon tilanteeseen?
TUKIPERHEESEEN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Kuka tahansa joka on jäänyt tuollaiseen tuleen makaamaan kokee juuri yhtä synkkiä ajatuksia kuin sinä. Lopeta häpeileminen.
Miehesi savustaa sinua ulos perheestä. Ei välttämättä tietoisesti, mutta kuitenkin. Hän on tajunnut ettei pysty pitämään sinua loputtomiin tossun alla, joten hän liittoutuu lapsen kanssa pitääkseen edes tämän. Tai sitten hän on astetta kyynisempi ja pelaa sinut ulos nimenomaan pitääkseen sinut, koska olettaa ettet pysty lähtemään kun hän seisoo päälläsi. Ja sinä kirjoitat paidanselkääsi, että tervetuloa. Tässä tapauksessa hän itse asiassa on täysin piittaamaton myös siitä, että lapsi tarvitsisi hyvinvoivan äidin.
Aika monessa perheessä taitaa käydä jotenkin näin, vaikka oltaisiin suhteellisen järkeviäkin ihmisiä. Meillä se johti eroon, vaikka mies ei ollut juurikaan narsistinen. Sinun on, melko vahvasti. Silloin toiminnan logiikka on häiriintynyt ja johtaa tasaisen varmasti kamalaan lopputulokseen, vaikka miehesi oikeastikin pystyisi jonkinasteiseen myötätuntoon.
Onko sinulla ollut vanhempi, jota olet joutunut mielistelemään? Vai miksi heittäydyt yrittämään niin kovasti? Ei se lisää lapsen tai miehen rakkautta sinua kohtaan, vaan lisää heidän ylemmyydentuntoaan, jota he toisissaan ruokkivat. Lapsi saattaa ymmärtää alitajuisesti, että isä ei oikeastaan hänestäkään välitä, joten hän kasvaa tuossa kieroon jos tilannetta ei laiteta poikki.
Tuollainen kolmiopeli perheessä ajaa kenet tahansa teuraskuntoon. Minun piti saada lapsi ja tehdä sitten väitöskirjaa. Sen sijaan aloin tehdä hidasta itsemurhaa, koska kivasta vaikka hiukan puukorvaisesta jeesmiehestäni sukeutuikin kilpailija, joka sysi minua syrjään minkä ehti. Lopeta sinä sellainen touhu nopeammin kuin minä ymmärsin.
Huh, miten puitkaan sanoiksi ajatuksiani mitä en itse osannut tai uskaltanut edes sanoiksi pukea.
Itsekin koen kuolevani sisältä, koska tämä tilanne on jatkunut jo liian kauan.
Olen ollut kiusattu koulussa ja toinen vanhemmistani lelli minua lohduttaakseen minua. Toinen vanhemmistani taas ei juurikaan koskaan ollut läsnä, koska aina töissä.
Olen joutunut lapsena hyväksikäytetyksi ja nuorena myös.
Ne tunteet ovat heränneet uudelleen nyt vasta kunnolla aikuistuttua ja tuonut tietynlaista turvattomuutta elämääni. Kun tapasin mieheni, tunsin olevani turvassa.
Lisäksi olen kokenut pari sairaskohtausta tässä parin vuoden sisällä ja ne vaikuttavat päätökseeni lähteä, koska en osaa toimia enää kuten ennen mm. koska muistini takkuaa.
En uskalla kertoa oikein edes sairasteluistani, koska uskon, että yksinkertaisesti minua pidetään vain vähän hölmönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.Olen tätä miettinyt, mutta mies sanoo että se on täysi ero sitten eikä mitään taukoja.
Olen lapsenkin takia yrittänyt, koska joutuisin liian kauaksi hänestä jos lähden. Haluaa jäädä isänsä kanssa asumaan.
Antakaa minulle armoa ihmiset hyvät, älkääkä lynkatko. Tiedän että kuulostan säälittävältä paskaläjältä, mutten ole vielä yli 30 vuotisen elämäni aikana kokenut näin pahaa masennusta, joka toisinaan vetää täysin sängyn pohjalle itkemään.Oletko hakenut siihen apua?
Miksi lähtisit kauas?
Kysy apua viranomaisilta, ei tuo selviä muuten.Hain apua kyllä, mutta julkiselle en enää mene ja yksityinen terapia.. noh on liian kallista. En voi kertoa enempää missä asumme, mutta joutuisin lapsestani jopa tuhansien kilometrien päähän koska miehen työ vie välillä kauas.
Ja lapsi jäisi isälleen? Mitä järkeä??
Nyt ap soitat sosiaalitoimistoon. Heti huomenna. Ei lasta voi käyttää tuollaisena välikappaleena.
Sinä tarvitset käytännön apua ja lapsi omanlaistaan. Teidän aikuisten suhde ei toimi, kun molemmat ahdistatte toinen toistanne ja tulette vain riippuvaisemmiksi siitä paineesta.Lapsi itse haluaa jäädä isänsä kanssa.
12- vuotias saa päättää, mihin jää. Nuorempaa toki kuullaan, mutta jos mies reissaa paljon, kuka sitten hoitaa häntä? Eikö vanhemmuutta voi jakaa?
Lapsi sanoo noin, koska juuri nyt et jaksa häntä. Jos saat apua, hän piristyy samalla ja alkaa luottaa sinuun. On tutkittu juttu että samalla kun äitiä autetaan, autetaan myös lasta.Jakaisin varmasti, mutta tämä tilanne on sellainen, että mies aikoo eron tullessa muuttaa ulkomaille asumaan. Mies tekee kotona enimmäkseen töitä, joten hän kyllä pystyisi lapsesta huolehtimaan.
Minusta tuo täyttää vieraannuttamisen tunnusmerkit. Se on laitonta. Ymmärtääkö lapsi, että isä aikoo viedä hänet niin kauas?
Tuo muuttaminen kuulostaa myös uhkailulta. Sinuna todella soittaisin sinne sos.toimistoon.En usko että lapsi ymmärtää. Kun ei mies itsekään osaa sanoa minne aikoo muuttaa.
Mitä siellä sosiaalitoimistossa voitaisiin tehdä? Varsinkin näin koronan aikaan?Ottaa teidän asia käsittelyyn. Satun tietämään, että ne toimii ihan kuin ennenkin. Olen juuri toiminut, tosin eri työssä, eräässä kaupungintalossa, jossa sos.toimisto työskentelee normaalisti.
Mies siis aikoo ottaa lapsen ja muuttaa, muttei tiedä minne?
Kuulostaa sekavalta. Ja koronasta puhuen, kuka nyt osaa suunnitella muuttoa, kun ei tiedä koska se on mahdollista?
Mies on sanonut, että ottaa koronan huomioon ja että muutto ei heti ole mahdollinen, mutta tilanteen tasoituttua kyllä. Hyvinkin uskon hänen lähtevän, koska ei omien sanojensa mukaan halua enää nähdä tai olla kanssani tekemisissä jos ero tulee.
Ap
Muistisi voi takuta myös tilanteesi takia. Elät jatkuvassa piilopaniikissa, koska perheessä on piilovihollinen. Silloin ei jää oikein mitään mieleen. Koska huomio menee selviytymiseen. Luultavasti nukkumisesikin on vähän mitä sattuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistisi voi takuta myös tilanteesi takia. Elät jatkuvassa piilopaniikissa, koska perheessä on piilovihollinen. Silloin ei jää oikein mitään mieleen. Koska huomio menee selviytymiseen. Luultavasti nukkumisesikin on vähän mitä sattuu?
Täytyy myöntää, että toisinaan en nuku juurikaan ja seuraava päivä menee zombeillessa.
Älä missään nimessä keskustele erosta tuon miehen kanssa. Ei ole keskustelun asia, se vain kiihdyttää sinun lyttäämistäsi. Erota voi keskustelemattakin ja joskus se on ainoa vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä keskustele erosta tuon miehen kanssa. Ei ole keskustelun asia, se vain kiihdyttää sinun lyttäämistäsi. Erota voi keskustelemattakin ja joskus se on ainoa vaihtoehto.
Terapeutti neuvoi toisin, koska mukana on myös lapsi. Hänen mukaansa olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen erosta, jotta lapselle jäisi turvallisempi olotila vaikka toinen vanhemmista lähtisikin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Kuka tahansa joka on jäänyt tuollaiseen tuleen makaamaan kokee juuri yhtä synkkiä ajatuksia kuin sinä. Lopeta häpeileminen.
Miehesi savustaa sinua ulos perheestä. Ei välttämättä tietoisesti, mutta kuitenkin. Hän on tajunnut ettei pysty pitämään sinua loputtomiin tossun alla, joten hän liittoutuu lapsen kanssa pitääkseen edes tämän. Tai sitten hän on astetta kyynisempi ja pelaa sinut ulos nimenomaan pitääkseen sinut, koska olettaa ettet pysty lähtemään kun hän seisoo päälläsi. Ja sinä kirjoitat paidanselkääsi, että tervetuloa. Tässä tapauksessa hän itse asiassa on täysin piittaamaton myös siitä, että lapsi tarvitsisi hyvinvoivan äidin.
Aika monessa perheessä taitaa käydä jotenkin näin, vaikka oltaisiin suhteellisen järkeviäkin ihmisiä. Meillä se johti eroon, vaikka mies ei ollut juurikaan narsistinen. Sinun on, melko vahvasti. Silloin toiminnan logiikka on häiriintynyt ja johtaa tasaisen varmasti kamalaan lopputulokseen, vaikka miehesi oikeastikin pystyisi jonkinasteiseen myötätuntoon.
Onko sinulla ollut vanhempi, jota olet joutunut mielistelemään? Vai miksi heittäydyt yrittämään niin kovasti? Ei se lisää lapsen tai miehen rakkautta sinua kohtaan, vaan lisää heidän ylemmyydentuntoaan, jota he toisissaan ruokkivat. Lapsi saattaa ymmärtää alitajuisesti, että isä ei oikeastaan hänestäkään välitä, joten hän kasvaa tuossa kieroon jos tilannetta ei laiteta poikki.
Tuollainen kolmiopeli perheessä ajaa kenet tahansa teuraskuntoon. Minun piti saada lapsi ja tehdä sitten väitöskirjaa. Sen sijaan aloin tehdä hidasta itsemurhaa, koska kivasta vaikka hiukan puukorvaisesta jeesmiehestäni sukeutuikin kilpailija, joka sysi minua syrjään minkä ehti. Lopeta sinä sellainen touhu nopeammin kuin minä ymmärsin.
Huh, miten puitkaan sanoiksi ajatuksiani mitä en itse osannut tai uskaltanut edes sanoiksi pukea.
Itsekin koen kuolevani sisältä, koska tämä tilanne on jatkunut jo liian kauan.Olen ollut kiusattu koulussa ja toinen vanhemmistani lelli minua lohduttaakseen minua. Toinen vanhemmistani taas ei juurikaan koskaan ollut läsnä, koska aina töissä.
Olen joutunut lapsena hyväksikäytetyksi ja nuorena myös.
Ne tunteet ovat heränneet uudelleen nyt vasta kunnolla aikuistuttua ja tuonut tietynlaista turvattomuutta elämääni. Kun tapasin mieheni, tunsin olevani turvassa.Lisäksi olen kokenut pari sairaskohtausta tässä parin vuoden sisällä ja ne vaikuttavat päätökseeni lähteä, koska en osaa toimia enää kuten ennen mm. koska muistini takkuaa.
En uskalla kertoa oikein edes sairasteluistani, koska uskon, että yksinkertaisesti minua pidetään vain vähän hölmönä.
Tuo oli tyhjentävästi sanottu. Jos ja kun kerrot sairauksistasi, sinua osataan auttaa oikein.
Kumpi on parempi, lapsi tukiperheessä ja itse autettuna silloin tällöin, kun lapsi miehellä, joka tulevaisuudessakin keksii mitä tahansa kostomielessä, lasta henkisesti hyväksi käyttäen?
Siinä tapauksessa oman perheesi kuvio toistuu. Et kai sitä halua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä keskustele erosta tuon miehen kanssa. Ei ole keskustelun asia, se vain kiihdyttää sinun lyttäämistäsi. Erota voi keskustelemattakin ja joskus se on ainoa vaihtoehto.
Terapeutti neuvoi toisin, koska mukana on myös lapsi. Hänen mukaansa olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen erosta, jotta lapselle jäisi turvallisempi olotila vaikka toinen vanhemmista lähtisikin. Ap
Keskustele sitten kun on erottu. Lapselle voi kertoa, että muutetaan erilleen, mutta toista vanhempaa saa jatkossakin tavata.
Niin minä kerroin omalle 2-vuotiaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä keskustele erosta tuon miehen kanssa. Ei ole keskustelun asia, se vain kiihdyttää sinun lyttäämistäsi. Erota voi keskustelemattakin ja joskus se on ainoa vaihtoehto.
Terapeutti neuvoi toisin, koska mukana on myös lapsi. Hänen mukaansa olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen erosta, jotta lapselle jäisi turvallisempi olotila vaikka toinen vanhemmista lähtisikin. Ap
Keskustele sitten kun on erottu. Lapselle voi kertoa, että muutetaan erilleen, mutta toista vanhempaa saa jatkossakin tavata.
Niin minä kerroin omalle 2-vuotiaalle.
Ja mieheni kanssa pystyi keskustelemaan vasta eron jälkeen.
Turha vatvominen vain pahentaa asioita. Toinen haukkuu ja yrittää puhua ympäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.Olen tätä miettinyt, mutta mies sanoo että se on täysi ero sitten eikä mitään taukoja.
Olen lapsenkin takia yrittänyt, koska joutuisin liian kauaksi hänestä jos lähden. Haluaa jäädä isänsä kanssa asumaan.
Antakaa minulle armoa ihmiset hyvät, älkääkä lynkatko. Tiedän että kuulostan säälittävältä paskaläjältä, mutten ole vielä yli 30 vuotisen elämäni aikana kokenut näin pahaa masennusta, joka toisinaan vetää täysin sängyn pohjalle itkemään.Oletko hakenut siihen apua?
Miksi lähtisit kauas?
Kysy apua viranomaisilta, ei tuo selviä muuten.Hain apua kyllä, mutta julkiselle en enää mene ja yksityinen terapia.. noh on liian kallista. En voi kertoa enempää missä asumme, mutta joutuisin lapsestani jopa tuhansien kilometrien päähän koska miehen työ vie välillä kauas.
Ja lapsi jäisi isälleen? Mitä järkeä??
Nyt ap soitat sosiaalitoimistoon. Heti huomenna. Ei lasta voi käyttää tuollaisena välikappaleena.
Sinä tarvitset käytännön apua ja lapsi omanlaistaan. Teidän aikuisten suhde ei toimi, kun molemmat ahdistatte toinen toistanne ja tulette vain riippuvaisemmiksi siitä paineesta.Lapsi itse haluaa jäädä isänsä kanssa.
12- vuotias saa päättää, mihin jää. Nuorempaa toki kuullaan, mutta jos mies reissaa paljon, kuka sitten hoitaa häntä? Eikö vanhemmuutta voi jakaa?
Lapsi sanoo noin, koska juuri nyt et jaksa häntä. Jos saat apua, hän piristyy samalla ja alkaa luottaa sinuun. On tutkittu juttu että samalla kun äitiä autetaan, autetaan myös lasta.Jakaisin varmasti, mutta tämä tilanne on sellainen, että mies aikoo eron tullessa muuttaa ulkomaille asumaan. Mies tekee kotona enimmäkseen töitä, joten hän kyllä pystyisi lapsesta huolehtimaan.
Minusta tuo täyttää vieraannuttamisen tunnusmerkit. Se on laitonta. Ymmärtääkö lapsi, että isä aikoo viedä hänet niin kauas?
Tuo muuttaminen kuulostaa myös uhkailulta. Sinuna todella soittaisin sinne sos.toimistoon.En usko että lapsi ymmärtää. Kun ei mies itsekään osaa sanoa minne aikoo muuttaa.
Mitä siellä sosiaalitoimistossa voitaisiin tehdä? Varsinkin näin koronan aikaan?Ottaa teidän asia käsittelyyn. Satun tietämään, että ne toimii ihan kuin ennenkin. Olen juuri toiminut, tosin eri työssä, eräässä kaupungintalossa, jossa sos.toimisto työskentelee normaalisti.
Mies siis aikoo ottaa lapsen ja muuttaa, muttei tiedä minne?
Kuulostaa sekavalta. Ja koronasta puhuen, kuka nyt osaa suunnitella muuttoa, kun ei tiedä koska se on mahdollista?Mies on sanonut, että ottaa koronan huomioon ja että muutto ei heti ole mahdollinen, mutta tilanteen tasoituttua kyllä. Hyvinkin uskon hänen lähtevän, koska ei omien sanojensa mukaan halua enää nähdä tai olla kanssani tekemisissä jos ero tulee.
Ap
Siinähän muuttaa, mutta lapsen asioista pitää sopia virallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Kuka tahansa joka on jäänyt tuollaiseen tuleen makaamaan kokee juuri yhtä synkkiä ajatuksia kuin sinä. Lopeta häpeileminen.
Miehesi savustaa sinua ulos perheestä. Ei välttämättä tietoisesti, mutta kuitenkin. Hän on tajunnut ettei pysty pitämään sinua loputtomiin tossun alla, joten hän liittoutuu lapsen kanssa pitääkseen edes tämän. Tai sitten hän on astetta kyynisempi ja pelaa sinut ulos nimenomaan pitääkseen sinut, koska olettaa ettet pysty lähtemään kun hän seisoo päälläsi. Ja sinä kirjoitat paidanselkääsi, että tervetuloa. Tässä tapauksessa hän itse asiassa on täysin piittaamaton myös siitä, että lapsi tarvitsisi hyvinvoivan äidin.
Aika monessa perheessä taitaa käydä jotenkin näin, vaikka oltaisiin suhteellisen järkeviäkin ihmisiä. Meillä se johti eroon, vaikka mies ei ollut juurikaan narsistinen. Sinun on, melko vahvasti. Silloin toiminnan logiikka on häiriintynyt ja johtaa tasaisen varmasti kamalaan lopputulokseen, vaikka miehesi oikeastikin pystyisi jonkinasteiseen myötätuntoon.
Onko sinulla ollut vanhempi, jota olet joutunut mielistelemään? Vai miksi heittäydyt yrittämään niin kovasti? Ei se lisää lapsen tai miehen rakkautta sinua kohtaan, vaan lisää heidän ylemmyydentuntoaan, jota he toisissaan ruokkivat. Lapsi saattaa ymmärtää alitajuisesti, että isä ei oikeastaan hänestäkään välitä, joten hän kasvaa tuossa kieroon jos tilannetta ei laiteta poikki.
Tuollainen kolmiopeli perheessä ajaa kenet tahansa teuraskuntoon. Minun piti saada lapsi ja tehdä sitten väitöskirjaa. Sen sijaan aloin tehdä hidasta itsemurhaa, koska kivasta vaikka hiukan puukorvaisesta jeesmiehestäni sukeutuikin kilpailija, joka sysi minua syrjään minkä ehti. Lopeta sinä sellainen touhu nopeammin kuin minä ymmärsin.
Huh, miten puitkaan sanoiksi ajatuksiani mitä en itse osannut tai uskaltanut edes sanoiksi pukea.
Itsekin koen kuolevani sisältä, koska tämä tilanne on jatkunut jo liian kauan.Olen ollut kiusattu koulussa ja toinen vanhemmistani lelli minua lohduttaakseen minua. Toinen vanhemmistani taas ei juurikaan koskaan ollut läsnä, koska aina töissä.
Olen joutunut lapsena hyväksikäytetyksi ja nuorena myös.
Ne tunteet ovat heränneet uudelleen nyt vasta kunnolla aikuistuttua ja tuonut tietynlaista turvattomuutta elämääni. Kun tapasin mieheni, tunsin olevani turvassa.Lisäksi olen kokenut pari sairaskohtausta tässä parin vuoden sisällä ja ne vaikuttavat päätökseeni lähteä, koska en osaa toimia enää kuten ennen mm. koska muistini takkuaa.
En uskalla kertoa oikein edes sairasteluistani, koska uskon, että yksinkertaisesti minua pidetään vain vähän hölmönä.Tuo oli tyhjentävästi sanottu. Jos ja kun kerrot sairauksistasi, sinua osataan auttaa oikein.
Kumpi on parempi, lapsi tukiperheessä ja itse autettuna silloin tällöin, kun lapsi miehellä, joka tulevaisuudessakin keksii mitä tahansa kostomielessä, lasta henkisesti hyväksi käyttäen?
Siinä tapauksessa oman perheesi kuvio toistuu. Et kai sitä halua?
”Alle 7-vuotiaalle lapselle kerrotaan erosta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen käytännön erotilannetta. Vanhemmille lapsille voi kertoa jo hieman tätä aikaisemmin. Käytännön asioiden, kuten asumisjärjestelyiden, tulisi olla selvillä ennen kertomishetkeä.”
Tätä se terapeutti yritti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Kuka tahansa joka on jäänyt tuollaiseen tuleen makaamaan kokee juuri yhtä synkkiä ajatuksia kuin sinä. Lopeta häpeileminen.
Miehesi savustaa sinua ulos perheestä. Ei välttämättä tietoisesti, mutta kuitenkin. Hän on tajunnut ettei pysty pitämään sinua loputtomiin tossun alla, joten hän liittoutuu lapsen kanssa pitääkseen edes tämän. Tai sitten hän on astetta kyynisempi ja pelaa sinut ulos nimenomaan pitääkseen sinut, koska olettaa ettet pysty lähtemään kun hän seisoo päälläsi. Ja sinä kirjoitat paidanselkääsi, että tervetuloa. Tässä tapauksessa hän itse asiassa on täysin piittaamaton myös siitä, että lapsi tarvitsisi hyvinvoivan äidin.
Aika monessa perheessä taitaa käydä jotenkin näin, vaikka oltaisiin suhteellisen järkeviäkin ihmisiä. Meillä se johti eroon, vaikka mies ei ollut juurikaan narsistinen. Sinun on, melko vahvasti. Silloin toiminnan logiikka on häiriintynyt ja johtaa tasaisen varmasti kamalaan lopputulokseen, vaikka miehesi oikeastikin pystyisi jonkinasteiseen myötätuntoon.
Onko sinulla ollut vanhempi, jota olet joutunut mielistelemään? Vai miksi heittäydyt yrittämään niin kovasti? Ei se lisää lapsen tai miehen rakkautta sinua kohtaan, vaan lisää heidän ylemmyydentuntoaan, jota he toisissaan ruokkivat. Lapsi saattaa ymmärtää alitajuisesti, että isä ei oikeastaan hänestäkään välitä, joten hän kasvaa tuossa kieroon jos tilannetta ei laiteta poikki.
Tuollainen kolmiopeli perheessä ajaa kenet tahansa teuraskuntoon. Minun piti saada lapsi ja tehdä sitten väitöskirjaa. Sen sijaan aloin tehdä hidasta itsemurhaa, koska kivasta vaikka hiukan puukorvaisesta jeesmiehestäni sukeutuikin kilpailija, joka sysi minua syrjään minkä ehti. Lopeta sinä sellainen touhu nopeammin kuin minä ymmärsin.
Huh, miten puitkaan sanoiksi ajatuksiani mitä en itse osannut tai uskaltanut edes sanoiksi pukea.
Itsekin koen kuolevani sisältä, koska tämä tilanne on jatkunut jo liian kauan.Olen ollut kiusattu koulussa ja toinen vanhemmistani lelli minua lohduttaakseen minua. Toinen vanhemmistani taas ei juurikaan koskaan ollut läsnä, koska aina töissä.
Olen joutunut lapsena hyväksikäytetyksi ja nuorena myös.
Ne tunteet ovat heränneet uudelleen nyt vasta kunnolla aikuistuttua ja tuonut tietynlaista turvattomuutta elämääni. Kun tapasin mieheni, tunsin olevani turvassa.Lisäksi olen kokenut pari sairaskohtausta tässä parin vuoden sisällä ja ne vaikuttavat päätökseeni lähteä, koska en osaa toimia enää kuten ennen mm. koska muistini takkuaa.
En uskalla kertoa oikein edes sairasteluistani, koska uskon, että yksinkertaisesti minua pidetään vain vähän hölmönä.Tuo oli tyhjentävästi sanottu. Jos ja kun kerrot sairauksistasi, sinua osataan auttaa oikein.
Kumpi on parempi, lapsi tukiperheessä ja itse autettuna silloin tällöin, kun lapsi miehellä, joka tulevaisuudessakin keksii mitä tahansa kostomielessä, lasta henkisesti hyväksi käyttäen?
Siinä tapauksessa oman perheesi kuvio toistuu. Et kai sitä halua?”Alle 7-vuotiaalle lapselle kerrotaan erosta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen käytännön erotilannetta. Vanhemmille lapsille voi kertoa jo hieman tätä aikaisemmin. Käytännön asioiden, kuten asumisjärjestelyiden, tulisi olla selvillä ennen kertomishetkeä.”
Tätä se terapeutti yritti.
No kertoisiko ulkomaille lapsi kainalossa karkaava mies lapselle? Tuskin.
Tuo toimii, jos erosta on sovittu yhdessä suhteellisen sovussa. Sinun tapauksessasi en kertoisi erosta kotona, vaan turvallisessa ympäristössä kuten turvakodissa. Siellä on koulutettua henkilökuntaa tukemassa viestiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä keskustele erosta tuon miehen kanssa. Ei ole keskustelun asia, se vain kiihdyttää sinun lyttäämistäsi. Erota voi keskustelemattakin ja joskus se on ainoa vaihtoehto.
Terapeutti neuvoi toisin, koska mukana on myös lapsi. Hänen mukaansa olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen erosta, jotta lapselle jäisi turvallisempi olotila vaikka toinen vanhemmista lähtisikin. Ap
Keskustele sitten kun on erottu. Lapselle voi kertoa, että muutetaan erilleen, mutta toista vanhempaa saa jatkossakin tavata.
Niin minä kerroin omalle 2-vuotiaalle.
Viikkoa ennen kuin mies muutti. Joka päivä viikon ajan.
Alue: Aihe vapaa
Mikäli mies vie lapsen luvatta, puhuu sinusta pahaa, eristää normaalista ympäristöstään, se on rikollista.
Huoltajuudesta on sovittava viranomaisen kanssa, vaikkette oliskaan avioliitossa.