Millaisia vanhanaikaisia tapoja sinulla vielä on?
Tuli mieleen kun tuossa siliti uusia verhoja että kyllä mä ne edelleen perinteisellä suihkepullo+silitysrauta-systeemillä vedän vaikka se silitysrauta olisi höyrymallinen. En ole koskaan opetellut käyttämään sitä edes, ihan sellainen muistikuva on että olisi joskus purskauttanut kaikki vedet ulos kun kokeilin niin siihen jäi.
Ja autossa on perustiekartta, sekin jo 15 vuotta vanha mutta siinä on hyvin merkattu nähtävyydet :D
Kommentit (69)
Ei ole mitään instoja, twitteriä, linkediniä, snapchatia tms. Mitä näitä turhakkeita nyt on. Facebook oli muutamia vuosia ja sielläkin olin peruskäyttäjä enkä mikään egominäminätorvelo.
Nykyään löytyy vain messenger jossa on perheenjäsenet (asuvat toisella paikkakunnalla). N26
Pidin naimisiin mennessä oman sukunimeni.
En puhu ihmisten päälle. En vauhkoonnu omistani eriävistä poliittisista mielipiteistä. Osaan olla eri mieltä kohteliaasti, omat kantani argumentoiden ja silti toista keskustelijaa kunnioittaen. Kunnioitan ihmisiä ja heidän yksityisyyttään ylipäänsä korkealle. Minulla on oikeasti hyvin erilaisista taustoista, ammateista, uskonnoista ja poliittisista suuntauksista elämänvirtansa ponnistavia kavereita.
Usein tuntuu, että nykymaailma on tehty jakamaan meitä entistä pienempiin leireihin, jotka omista juoksuhaudoistaan tulittavat toisiaan muita ymmärtämättä ja maailmalle sokeina. Toisaalta, ehkä aina on ollut pääsääntöisesti näin.
Vierailija kirjoitti:
Pidin naimisiin mennessä oman sukunimeni.
Tuo on näitä nykyajan kotkotouksia. Vanhanajan tavan mukaan vaimo ottaa miehensä sukunimen, koska avioliiton myötä liittyy miehen sukuun.
Komennan lapsiani ja annan heille rangaistuksia.
Mä teen meidän ruoat. Vanhanaikaista, olen nainen. Ja meistä kahdesta paljon parempi kokki.
Lähetän syntymäpäivä-, nimipäivä-, pääsiäis- ym. kortteja.
Vierailija kirjoitti:
Vastaaja 6 vaikutti lähinnä itseriittoiselta. Onneksi sellainen on vanhanaikaista.
Mikä tuossa vastauksessa sitten mielestäsi antoi itseriittoisen vaikutelman?
Ei seksiä ennen papin aamenta.
Terv. Mummo naapurista, 83v.
Käytöstavat, kuten tervehtiminen.
Soitan ihmisille mieluummin kuin laitan jotain helposti ignoorattavaa viestiä.
Pidän kiinni sovituista asioista. Esim. kun sovitaan tapaaminen, niin pidän siitä kiinni ja sen jälkeen tulevat muut asiat sovin se mielessä pitäen. Enkä niin, että valikoin itsekkäästi vain itselleni mieluisimmat, edukkaimmat, helpoimmat, parhaimmat jne asiat, peruen sitten kaikki muut sovitut kylmästi jollain viestillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidin naimisiin mennessä oman sukunimeni.
Tuo on näitä nykyajan kotkotouksia. Vanhanajan tavan mukaan vaimo ottaa miehensä sukunimen, koska avioliiton myötä liittyy miehen sukuun.
Se että vaimo ottaa miehen sukunimen oli itse asiassa maan tapa ja pakollista vain muutaman vuosikymmenen ajan.
Tykkään juoda olutta pullosta. Asun helsingissä ja pääkaupunkiseudulla lahden erikois a -olutta saa pullossa ainoastaan yhdessä paikassa, vantaan jumbossa. Kerran viikossa teen ylimääräisen kauppareissun tuohon paikkaan

Minä noudatan vanhaa tapaa, jotkut taas ”vanhaa”. On suhteellisen uusi tapa, että nainen ottaa miehen sukunimen. ”Paikkalan mukaan miehen sukunimen ottaminen ei ole kuitenkaan alun perin suomalainen tapa, vaan kulkeutunut tänne Ranskan, Saksan, Sveitsin ja Ruotsin kautta. Suomalainen vanha tapa on ollut se, että nainen on käyttänyt omaa sukunimeään myös avioliitossa. Tämä muuttui vasta vuonna 1930.”
Vierailija kirjoitti:
Tykkään juoda olutta pullosta. Asun helsingissä ja pääkaupunkiseudulla lahden erikois a -olutta saa pullossa ainoastaan yhdessä paikassa, vantaan jumbossa. Kerran viikossa teen ylimääräisen kauppareissun tuohon paikkaan
Et tainnut ymmärtää kysymystä ollenkaan ;D
En pyyhi takapuoltani paperilla, vaan rahkasammalella. Talveksi kerään ja kuivatan sammalta. Tarpeen mukaan otan varastosta viikon satsin ja kuivan sammaleen kostutan sopivaksi pyyhkimistä varten. Toimii!
Vaihdan verhot ja keittiöpyyhetelineen kirjotun peitinliinan vuodenaikojen mukaan.
(Asun isoäidiltä perityssä talossa.)
Vierailija kirjoitti:
Otan päähineen pois sisätiloissa, varsinkin ruokaillessani.
Avaan oven naiselle metoota uhmaten.
Autan joskus ihmisiä.
Kivoja tapoja
Pidän myös ovea auki ihmisille ja olen opetellut kärsivällisyyttä niitä miehiä kohtaan, jotka jäävät odottamaan pidellen ovea auki vaikka ehtisivät jo kauas ja olen oikeasti tosi kiusaantunut, koska minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Minusta on todella vaikeaa olla se hetki olemassa kun mies tuijottaa kun kävelen ovea kohti. Lähinnä siis sen takia että en viitsi kiirehtiä kun en pyytänyt sitä oveakaan aukaisemaan. Mieluummin vajoaisin maan alle pois silmistä.
Olen opetellut sanomaan kiitos heille, jotka pitävät ovea auki ja se on vaatinut todella paljon.
Halusin nyt lähinnä tuoda esille sen, että muitakin syitä kuin metoo on sille, miksi jotkut eivät pidä ovien availusta, mutta näköjään siihenkin voi tottua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidin naimisiin mennessä oman sukunimeni.
Tuo on näitä nykyajan kotkotouksia. Vanhanajan tavan mukaan vaimo ottaa miehensä sukunimen, koska avioliiton myötä liittyy miehen sukuun.
Se että vaimo ottaa miehen sukunimen oli itse asiassa maan tapa ja pakollista vain muutaman vuosikymmenen ajan.
Minä pidän sitä tapaa vanhanaikaisena, koska sellainen käytäntö oli minun lapsuudessani. t. eri
Haluan tavata ihmisiä kasvokkain (sitten kun se taas on mahdollista) enkä vain viestitellä whatsappissa tms.