Miten suhtautua deittimieheen joka puhuu "tyttishallituksesta" ym naisia alentavia juttuja mutta on muuten täydellinen
Ja kaikke tuollaista sanoo ääneen ettei arvosta nuorten kokemattomien naisten johtamista
Kommentit (114)
Tottahan se on, ettei ihmistä pitäisi päästää päättävään asemaan sukupuolen tai iän perusteella. Päättäjien ikä on alkanut muuttumaan nuoremmaksi ja naisia löytyy sieltä enemmän. Minua ei haittaa, jos päättäjä on nuori tai nainen, mutta kumpikaan ei ole meriitti itsessään. Päättäjän tärkein ominaisuus on pätevyys työhön, ja vanhemmalla ihmisellä vain on ollut vuosikymmeniä enemmän aikaa kerätä arvokasta kokemusta, joten pätevimmät luonnostaan ovat yleensä ennemmin vanhempia kuin nuoria. Kaikista tyhmintä on feministivillityksessä päättäjien valinta sukupuolen mukaan, esim. aikoinaan Tarja Halosen valinta sillä perustella, että täytyy saada naispresidentti ja nyt kohkaus naispääministeristä.
Jotenkin surkuhupaisaa vouhkaamista näiltä naisilta, jotka näkevät aloituksen miehen samantien sovinistina.
Jos nämä naiset olisivat lähtökohtaisesti edes omasta mielestäänn tasa-arvoisia miesten kanssa, heitä ei haittaisi miesten eriävät tai "vähättelevät" mielipiteet. Kyllä maailmaan mielipiteitä ja näkemyksiä mahtuu. En ymmärrä, miksi itsevarmaa ja kyvykästä naista pitäisi hetkauttaa kenenkään, niin miehen kuin naisenkaan, vähättelevät kommentit?
Mutta silloinhan ne menee ihon alle, jos jo lähtökohtaisesti asetutaan altavastaajiksi. Sitä voi nämä mielensäpahoittajanaiset sitten miettiä, miksi he asettavat itsensä vapaaehtoisesti huonompaan asemaan?
Minä reilu kolmekymppisenä naisena en kärsi siitä, vaikka kenen mielipide olisi mitä. Jos naisena olen parempi tai vahvempi mitä vähättelijät minusta ajattelevat, todistan heidät väärässä olevaksi. Jos taas olen heikko tai huono kuten joku ajattelee, todistan heidän olevan oikeassa.
Ja mitäs sitten? Ei mitään. Vinkkinä mielensäpahoittajille: kasvakaa aikuiseksi, ja hoitakaa oma tonttinne. Silloin teitä ei liikuta pätkääkään kenenkään väärä tai oikea mielipide teistä.
Vierailija kirjoitti:

Tässä kommentissa on todellista ja alkuperäistä feminististä voimaa! :)
Ei feminismin kuulu olla naiset vs miehet, vaan feminismi on naisten voimaa muihin vertaamatta ja muista riippumatta!
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surkuhupaisaa vouhkaamista näiltä naisilta, jotka näkevät aloituksen miehen samantien sovinistina.
Jos nämä naiset olisivat lähtökohtaisesti edes omasta mielestäänn tasa-arvoisia miesten kanssa, heitä ei haittaisi miesten eriävät tai "vähättelevät" mielipiteet. Kyllä maailmaan mielipiteitä ja näkemyksiä mahtuu. En ymmärrä, miksi itsevarmaa ja kyvykästä naista pitäisi hetkauttaa kenenkään, niin miehen kuin naisenkaan, vähättelevät kommentit?
Mutta silloinhan ne menee ihon alle, jos jo lähtökohtaisesti asetutaan altavastaajiksi. Sitä voi nämä mielensäpahoittajanaiset sitten miettiä, miksi he asettavat itsensä vapaaehtoisesti huonompaan asemaan?
Minä reilu kolmekymppisenä naisena en kärsi siitä, vaikka kenen mielipide olisi mitä. Jos naisena olen parempi tai vahvempi mitä vähättelijät minusta ajattelevat, todistan heidät väärässä olevaksi. Jos taas olen heikko tai huono kuten joku ajattelee, todistan heidän olevan oikeassa.
Ja mitäs sitten? Ei mitään. Vinkkinä mielensäpahoittajille: kasvakaa aikuiseksi, ja hoitakaa oma tonttinne. Silloin teitä ei liikuta pätkääkään kenenkään väärä tai oikea mielipide teistä.
Ilmoitin asiattomaksi. Nuori nainen on aina pätevin ihan kaikkeen!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sovi femakkovassarille ainakaan. :D
Tai sitten sovitaan että politiikasta ei kotona puhuta
Valitettavasti tuo asenne näkyy kyllä muussakin käytöksessä, ei rajaudu vain politiikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surkuhupaisaa vouhkaamista näiltä naisilta, jotka näkevät aloituksen miehen samantien sovinistina.
Jos nämä naiset olisivat lähtökohtaisesti edes omasta mielestäänn tasa-arvoisia miesten kanssa, heitä ei haittaisi miesten eriävät tai "vähättelevät" mielipiteet. Kyllä maailmaan mielipiteitä ja näkemyksiä mahtuu. En ymmärrä, miksi itsevarmaa ja kyvykästä naista pitäisi hetkauttaa kenenkään, niin miehen kuin naisenkaan, vähättelevät kommentit?
Mutta silloinhan ne menee ihon alle, jos jo lähtökohtaisesti asetutaan altavastaajiksi. Sitä voi nämä mielensäpahoittajanaiset sitten miettiä, miksi he asettavat itsensä vapaaehtoisesti huonompaan asemaan?
Minä reilu kolmekymppisenä naisena en kärsi siitä, vaikka kenen mielipide olisi mitä. Jos naisena olen parempi tai vahvempi mitä vähättelijät minusta ajattelevat, todistan heidät väärässä olevaksi. Jos taas olen heikko tai huono kuten joku ajattelee, todistan heidän olevan oikeassa.
Ja mitäs sitten? Ei mitään. Vinkkinä mielensäpahoittajille: kasvakaa aikuiseksi, ja hoitakaa oma tonttinne. Silloin teitä ei liikuta pätkääkään kenenkään väärä tai oikea mielipide teistä.
Ilmoitin asiattomaksi. Nuori nainen on aina pätevin ihan kaikkeen!!
Haha :D
Se on kumma kun nämä wannabe-feministit ei näe mitään epätasa-arvoista siinä, että he kaikin keinoin pyrkivät hakemaan ihailua ja hyväksyntää miehiltä politiikasta puutarhan hoitoon. Jos he haluaisivat todellista tasa-arvo, he eivät odottaisi hyväksyntää yhtään keneltäkään, niinkuin eivät nämä "toksiset miehetkään" odota omille toimilleen.
Wannabe-femakoilta on mennyt vähän puurot ja vellit sekaisin ns. Tasa-arvo fantasioittensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se on, ettei ihmistä pitäisi päästää päättävään asemaan sukupuolen tai iän perusteella. Päättäjien ikä on alkanut muuttumaan nuoremmaksi ja naisia löytyy sieltä enemmän. Minua ei haittaa, jos päättäjä on nuori tai nainen, mutta kumpikaan ei ole meriitti itsessään. Päättäjän tärkein ominaisuus on pätevyys työhön, ja vanhemmalla ihmisellä vain on ollut vuosikymmeniä enemmän aikaa kerätä arvokasta kokemusta, joten pätevimmät luonnostaan ovat yleensä ennemmin vanhempia kuin nuoria. Kaikista tyhmintä on feministivillityksessä päättäjien valinta sukupuolen mukaan, esim. aikoinaan Tarja Halosen valinta sillä perustella, että täytyy saada naispresidentti ja nyt kohkaus naispääministeristä.
Js naiset olisivat halunneet väen väkisin naisen presidentiksi, niin silloin naiset olisivat äänestäneet Riitta Uosukaista. Kumma, kun aiemmin Paavo Väyysen tai Esko Ahon iät eivät olleet mitään esteitä, päin vastoin julkisuudessa vain ihasteltiin, miten fiksuja nuoria miehiä löytyykään.
Tuollainen mies ei ole täydellinen. Naisviha näkyy käytöksessä ja muissakin puheissa enkä ainakaan minä halua olla miehen kanssa, jonka mielestä hän on parempi kuin kaikki naiset vain sukupuolensa perusteella.
kyllä syksyn vaali mainoksissa on isoja utareita. tiina järkkää ne bonuksena hyvistä kaupoista. pekkakin saa ihan uuden läven
Vierailija kirjoitti:
KOKEMATON, ei siis halvenNa naisia vaan sanoo heidän olevan kokemattomia mikä on 100% FAKTA
Nuorta kokematonta naista ei saa sanoa nuoreksi kokemattomaksi naiseksi tai muuten eukko lähtee :)
Kelpaa vakipanoksi ja keskivertoa heikommaksi rölliksi av:lle.
Tyttis = tyttöystävä.
Kuvitteleeko, että ministerit ovat tyttöystäviään?
Onpas harhainen kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surkuhupaisaa vouhkaamista näiltä naisilta, jotka näkevät aloituksen miehen samantien sovinistina.
Jos nämä naiset olisivat lähtökohtaisesti edes omasta mielestäänn tasa-arvoisia miesten kanssa, heitä ei haittaisi miesten eriävät tai "vähättelevät" mielipiteet. Kyllä maailmaan mielipiteitä ja näkemyksiä mahtuu. En ymmärrä, miksi itsevarmaa ja kyvykästä naista pitäisi hetkauttaa kenenkään, niin miehen kuin naisenkaan, vähättelevät kommentit?
Mutta silloinhan ne menee ihon alle, jos jo lähtökohtaisesti asetutaan altavastaajiksi. Sitä voi nämä mielensäpahoittajanaiset sitten miettiä, miksi he asettavat itsensä vapaaehtoisesti huonompaan asemaan?
Minä reilu kolmekymppisenä naisena en kärsi siitä, vaikka kenen mielipide olisi mitä. Jos naisena olen parempi tai vahvempi mitä vähättelijät minusta ajattelevat, todistan heidät väärässä olevaksi. Jos taas olen heikko tai huono kuten joku ajattelee, todistan heidän olevan oikeassa.
Ja mitäs sitten? Ei mitään. Vinkkinä mielensäpahoittajille: kasvakaa aikuiseksi, ja hoitakaa oma tonttinne. Silloin teitä ei liikuta pätkääkään kenenkään väärä tai oikea mielipide teistä.
Ilmoitin asiattomaksi. Nuori nainen on aina pätevin ihan kaikkeen!!
Haha :D
Se on kumma kun nämä wannabe-feministit ei näe mitään epätasa-arvoista siinä, että he kaikin keinoin pyrkivät hakemaan ihailua ja hyväksyntää miehiltä politiikasta puutarhan hoitoon. Jos he haluaisivat todellista tasa-arvo, he eivät odottaisi hyväksyntää yhtään keneltäkään, niinkuin eivät nämä "toksiset miehetkään" odota omille toimilleen.
Wannabe-femakoilta on mennyt vähän puurot ja vellit sekaisin ns. Tasa-arvo fantasioittensa kanssa.
Ja miesten pitäisi esim. työyhteisössä vain ymmärtää naisten kynsienlaittoviikonloput kyseenalaistamatta niitä.
Toisaalta naiset ovat hyviä ratsastamaan miesten tietämyksellä ja kokemuksella.
Eli mies sanoo faktat: naisia, nuori naisia, kokemattomia naisia
Ja sitten kertoo ettei tykkää millaista politiikkaa tekevät.
Eli jos johdossa olisi vanhoja miehiä joita sanoisi vanhoiksi miehiksi ja ei tykkäisi näiden tekemisistä kaikki olisi ihan hyvin.

Juuri näin. Heikon itsetunnon omaavat kuvittelevat rivien väliin sellaista negatiivisuutta mitä siellä ei ole. Jos heidän näkemyksensä haastaa, alkavat tivaamaan "miksi sitten käytit sanaa "nainen", etkä puhunut vain sukupuolettomasti ministereistä?" ikään kuin ne olisivat oikeasti todisteita toisen mielipiteistä eikä omista mielenterveysongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Eli mies sanoo faktat: naisia, nuori naisia, kokemattomia naisia
Ja sitten kertoo ettei tykkää millaista politiikkaa tekevät.
Eli jos johdossa olisi vanhoja miehiä joita sanoisi vanhoiksi miehiksi ja ei tykkäisi näiden tekemisistä kaikki olisi ihan hyvin.
Ei, vaan nuorilla naisilla ei valitettavasti ole tarpeeksi kokemusta. Ja tässähän ei ollut kyse politiikasta, vaikka todellakin on.
Aloitus on jonkun ulimiehen tekemä trolli. Ensinnäkin ap häipyi kuin pieru saharaan, eikä avannut yhtään sitä, millä tavalla tämä sulhasehdokas sitten oli niin täydellinen. Toisekseen en usko että yksikään nainen pitäisi miestä "muuten täydellisenä", jos tämä päästelisi naisvihamielistä läppää. Samaa mieltä ei tarvitse olla politiikasta, mutta metsään mennään kun perusteluna käytetään poliitikon sukupuolta ja/tai ikää. Sieltä ne asenteet tulee esiin.
Kyseessä on harvinainen alpha-male, eli alfauros. Pidä kynsin ja hampain ja reisilukolla kiinni.