Mikä on ollut julminta mitä olet joutunut parisuhteessa kokemaan?

Oletteko kaikki lähteneet noista hirveistä suhteista??

Vierailija kirjoitti:

Mietin aiheesta juuri joku päivä sellaista, että kuinka sitä itsekin ennen saattoi sanoa, että pienimmästäkin väkivallan vihjeestä lähtekää vaan kävelemään. Mutta, kun se omalle kohdalle osuu niin yleensä sinä olet hänelle jo niin tuttu, että ensinnäkään sinä et usko sitä mitä tapahtui. Jos et usko sitä todeksi sitä ei välttämättä tapahtunutkaan. Partnerisi saattaa kieltää kaiken, päin naamaasi. Et voi uskoa sitäkään todeksi. Tuo kaikkihan pitää ensin sisäistää eikä se tapahdu hetkessä, siinä kohtaa sinä et ole lähtenyt, vaikka sinun piti lähteä heti. Sitten se asia pitää käsitellä, vaikka mitään käsiteltävää ei oikeasti ole. Toiseksi väkivallan kohteeksi joutuminen oli paljon kauheampaa kuin yksikään esim. raainkaan juttu alibissa on voinut sinua etukäteen valmistaa. Lukeminen aiheesta on eri asia kuin asian kokeminen. Mutta selvisit siitä joten kykenet varmasti selviämään kaikesta muustakin ja vaikka useamman vuoden ajan. Ja sehän oli kuitenkin alkujen aluksi vain se yksi ja ainoa kerta. Ihminen ei valitettavasti ole niin pessimisti, etteikö luottaisi siihen, ettei noin tapahtuisi enää koskaan uudelleen. Eikä kahta ilman kolmatta, sitten se menee jo rutiinilla. Pääasia, ettei ole tylsää ja yksin. Harva meistä on niin vahva, että pystyisi jättämään sen joka ainoana on meidän kanssa. Kun vaihtoehtona on yksinäisyys. Sanat ovat turhaa lätinää. Todellisuus on toinen. Minäkään en lähtenyt mihinkään. Minut revittiin siitä irti. Rakkaus repi minut irti siitä helvetistä.

Onneksi pääsit pois..

Avomieheni jätti minut täysin yllättäen todella rakastavan seitsemän vuoden jälkeen seuraavana aamuna siitä, kun olin vihdoin uskaltanut mennä lääkäriin hakemaan apua masennukseeni, joka johtuu lapsuuden traumakokemuksista (narsistiset / alkoholistivanhemmat). En saanut mitään selitystä. Epäilin toista naista mutta hän pontevasti sen kieltsi ja minä uskoin, koska luotin häneen. 

Muutaman kuukauden kuluttua selvisi, että hänellä on suhde työkaverinsa kanssa. 

Menetin elämäni rakkauden, enkä usko, että pystyn sellaista rakkautta tai yhtä hyvää miestä enää löytämään - kaikesta huolimatta hän oli todella ihana puoliso, poislukien viimeiset kuukaudet. Menetin myös yhteisesti ottamamme koiranpennun, koska en pysty tapaamaan miestä koiranvaihdon merkeissä. 

Oudosti tuntuu siltä, että tavallaan miehen loppusuhteen aikaiset teot (valehtelu, lähinnä) ikään kuin mitätöivät kokonaan sen hyvän vuosien suhteen, joka meillä oli. Ihan kuin en sittenkään olisi tuntenut koko tyyppiä ja on aika outo olo sen suhteen, että valehtelikohan hän minulle koko suhteen ajan, että rakasti, että välitti, että halusi elää ja rakentaa tulevaisuutta kanssani.

Suren tätä kaikkea edelleen (tästä on yli vuosi), ajattelen häntä ja koiraa päivittäin, en vieläkään voi uskoa, että näin todella kävi. Pelkään törmääväni mieheen ja omaa reaktiotani kohtaamiseen.

Entäs sitten se oma masennukseni sitten - mielialalääkkeet ja terapia toimivat todella hyvin ja voin kaikesta paskasta huolimatta hyvin. Tällaista se vaan on, minun elämäni, aina - pelkkää paskaa. Mutta tällä mennään :)

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan se miten toinen sai sut näyttämään crazy bitchiltä muiden silmissä ja itse se näytti kaikkien hurmaajalta ja sai kehuja jatkuvasti. Ei sitä mielen horjumista vaan pysty selittämään muille jotka ei oo samaa kokenut. Noissa tyypeissä asuu pahuus.

Minutkin leimattiin miehen kaveriporukassa mustasukkaiseksi ja kontrolloivaksi hulluksi, kun minua sattui kiinnostamaan minne hän yhtäkkiä päätti lähteä esim. perjantaisin suoraan töistä ja tuli ehkä lauantaina kännissä hakemaan jotain puhelimen laturia kotoa tms. ja jatkoi taas matkaansa... Kavereita jeesasi aina ja oli aina kaikessa ensimmäisenä mukana, mutta minun kanssani ei tehnyt ikinä mitään eikä minua koskaan pyydetty noihin joka viikonloppu toistuviin rientoihin. Olin siis crazy bitch, kun kehtasin soittaa ja kysyä missä hän on. Kun homma lähti kokonaan lapasesta, niin minä muutin sanomatta pois.

Toki oltiin nuoria vähän päälle parikymppisiä, mutta kyllä joskus aina mietin, että miksi tyydyin tuollaiseen elämään tuolloin.

Voi teitä kaikkia.. Voimahali..

Vierailija kirjoitti:

Nksksk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniiin tässäpä naisten uhriutumisketju! Mässäilkää!

Onko se niin vaikeaa lukea ettei naisia kuulu lyödä henkisesti tai fyysisesti tai että moni on tullut petetyksi ja jätetyksi parisuhteessaan?

Taidat olla itse sellainen naisten alistaja hullu, joka sarjadeittailet naisia muttet koskaan löydä onnea? Olisiko aika katsoa peiliin miksi et koskaan löydä etsimääsi?

Onhan täällä miehetkin kertonut kokemastaan väkivallasta.

Suurin osa on naisten kertomuksia.

Joka kertoo enemmän miehistä kuin naisista

Kuvottavaa millaisia miehiä Suomikin on pullollaan. P a s k i a i s i a

Vierailija kirjoitti:

Kamalia kertomuksia. Fakta: Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille.

Jep, ja toisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpia!

No ei ihan parisuhteessa mutta siihen liittyen MAAILMAN PASKIN ANOPPI!!

Mies ei lohduttanut, kun itkin.

Toinen kun kerran hyvin vihaisena haistatteli

Tosin myöhemmin pahoitteli asiaa ja selitti syyn. Ainoa parisuhde, jossa olen ollut, eikä mun mies ole julma vaan ihana. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan se miten toinen sai sut näyttämään crazy bitchiltä muiden silmissä ja itse se näytti kaikkien hurmaajalta ja sai kehuja jatkuvasti. Ei sitä mielen horjumista vaan pysty selittämään muille jotka ei oo samaa kokenut. Noissa tyypeissä asuu pahuus.

Minutkin leimattiin miehen kaveriporukassa mustasukkaiseksi ja kontrolloivaksi hulluksi, kun minua sattui kiinnostamaan minne hän yhtäkkiä päätti lähteä esim. perjantaisin suoraan töistä ja tuli ehkä lauantaina kännissä hakemaan jotain puhelimen laturia kotoa tms. ja jatkoi taas matkaansa... Kavereita jeesasi aina ja oli aina kaikessa ensimmäisenä mukana, mutta minun kanssani ei tehnyt ikinä mitään eikä minua koskaan pyydetty noihin joka viikonloppu toistuviin rientoihin. Olin siis crazy bitch, kun kehtasin soittaa ja kysyä missä hän on. Kun homma lähti kokonaan lapasesta, niin minä muutin sanomatta pois.

Toki oltiin nuoria vähän päälle parikymppisiä, mutta kyllä joskus aina mietin, että miksi tyydyin tuollaiseen elämään tuolloin.

Ei tarvitse olla edes mikään nuori elämää kokematon juippi, vaan näitä tällaisia oman pään (ja viinan) mukaan meneviä vanhempia perheenisiäkin on.

Kysyin mieheltä näytänkö lihavalta näissä farkuissa ja mies vastasi että näytän 😢

Vierailija kirjoitti:

Mies petti äitini parhaan ystävän kanssa. Olivat samassa tehtaassa töissä ja mies oli hänen pomonsa. Pieni paikkakunta, kaikki muut tiesi asiasta paitsi minä. Sisarenikaan ei katsonut asiakseen "sekaantua asiaan" ja piti omana tietonaan. Asia selvisi minulle vasta kun jätin miehen koska se nyt vaan oli henkisesti väkivaltainen sika koko tyyppi ja totesin että ei ainakaan huonompaan voi vaihtua. Sitten alkoi asiat paljastua. Tivasin äidiltäni miksi tämä ei kertonut minulle mitä selkäni takana tapahtuu, hän vastasi vaan että jos olen niin tyhmä että minua voi noin pettää, olen sen ansainnut.

Mies vielä mustamaalasi minut ja levitti minusta perättömiä huhuja kostoksi siitä että kehtasin lähteä.

Äitini nauttii nyt lapsettomasta vanhuudesta. Sisareni kuoli syöpään ja minä en ole missään tekemisissä, muutin toiselle puolelle Suomea ja katkaisin välit saman tien 20 vuotta sitten. Enkä ole katunut päivääkään.

Ihan oikein teit.

Jos yhtään lohduttaa niin mullon kans tuommoinen "herttainen" äiti paitsi että asuu naapurissa.

Vierailija kirjoitti:

Kysyin mieheltä näytänkö lihavalta näissä farkuissa ja mies vastasi että näytän 😢

Voi sinua ressukkaa! Mutta kyllä on minuakin kohdeltu kaltoin: Tarjottiin kylmää punaviiniä illallisella! Hyvä jos kymmenasteista oli! Voi sitä pettymyksen määrää ja parkumisen kovuutta mikä suustani lähti!

Nainen kiristi seksillä. 

Henkinen väkivalta ja pettäminen. Ihana mies muuttui täydeksi kusipääksi ihastuttuaan toiseen naiseen. Tästä alkoi liki kahden vuoden mittainen helvetti. Koin olevani maailman huonoin ihminen, kaikki mitä tein oli väärin, en osannut mitään, jne. Minut mitätöitiin täysin. Olin kuin ilmaa. Sanomattakin on selvää, että tällainen syö ihmistä sisältäpäin ja omaan huonommuuteen alkaa uskoa lopulta itsekin. Selkäni takana vehdattiin ja mulle valehdeltiin päin naamaa. Lähipiiri tiesi toisesta naisesta, mutta kukaan ei mulle sanonut mitään. Ehkä pahinta oli se, että mies kertoi tälle hoidolleen minun luottamuksellisia asioita, joita kukaan muu ei ole tiennyt. Sitä en voi varmaan koskaan antaa anteeksi. Sanomattakin lienee selvää, että mies onnistui murtamaan minut henkisesti ja lopulta jouduin hakemaan eroa. Mies ei sitä aikaiseksi saanut. Olen vahva ja monesta vaikeudesta selvinnyt ihminen, mulle on edelleen vaikea ymmärtää, miksi annoin kohdella itseäni näin.

Sain ison määrän henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sekä pettämistä naisystävältäni, joka kulutti kaikki rahat ja kohteli minua kuin pas haa. Mt-ongelmat tuli ja järki lähti. En päivääkään ole katunut että lopetin suhteen. Yhden jätin kun tajusin että kuuluu myös niihin, jotka nauttii maassa makaavien satuttamisesta. Valehteli aluksi ummet ja lammet, mutta asian kääntöpuoli näyttäytyy nopeasti, jos on kokemusta entuudeestaan. Olin tyhmä että luotin ja liian helppo hyväksikäytölle, koska toivon muista parempaa.

Ihmisissä on paljon enemmän samaa kuin eroavaisuuksia. Naiset ovat samanlaisia kuin miehetkin, hyvässä ja pahassa, ongelma on yleinen, enkä missään nimessä voi sietää sekstististä asennetta tekijöitä tai heidän uhrejaan kohtaan. Usein ne on myrkyllisyyden merkkejä, jos perustelee toista sukupuolta tunteettomana, sikamaiseina(eläimenä), tai muuten eri-arvoisena. Omat oikeutukset väärinkäytöön on helppo piilotella yleistyksiin toisen sukupuolen väkivaltaisuudesta tai alempi arvoisesta asemasta (joka ei tietenkään ole totta). Täältä löytyy myös ihmisiä, joiden sydämet on täyttä kultaa, niiden puheenvuoro on vain vasta viimeisenä <3

jk. jättäkää ne ihmiset, jotka ei näe teidän oikeaa arvoa. Jos etsitte rakkautta kumppanistanne, seuratkaa ennemmin heidän intuitiotaan, jota edes pettäjät eivät tajua piilotella, älkääkä uskoutuko pelkästään sanoihin ja tekoihin. 

Näitä on parikin (siis kahden eri miehen toteuttamia):

1. Mies lopetti pari vuotta kestäneen suhteen puhelimitse (jätti uuden naisen vuoksi). Minun tavaroitani oli jäänyt hänelle, ja sain järjestettyä niiden noudon kuukauden päähän. Pyysin etukäteen, että hän tulisi yksin, ettei minun tarvitsisi tavata uutta naista. Mies kuitenkin raahasi naisen mukaan, ja oli myös mennyt tämän kanssa kihloihin sen kuluneen kuukauden aikana. Olin aivan tyrmistynyt (sekä miehen käytöksestä, että siitä, että uudella naisella oli otsaa ängetä mukaan.

2. Toinen mies jätti minut vuosien mittaisen seurustelun ja avoliiton jälkeen jouluna kesken ulkomailla tapahtunutta opiskelijavaihtoani. Ero tuli aivan puskista. Olin pyytänyt miestä kertomaan jo ennen lähtöäni, jos hän näkee ettei suhteella ole tulevaisuutta.

Olin haaveillut vaihtoon lähtemisestä vuosia. Mies kieltäytyi keskustelemasta asiasta mitenkään, en saanut häneltä minkäänlaista selitystä tapahtuneelle tai vastauksia mihinkään kysymyksiini (enkä ole saanut niitä vieläkään).

Vaihto meni aivan pipariksi, ja loppuajan vietin lähinnä erilaisissa yliopiston opiskelijahuoltopalveluissa ja laitoksen johtohenkilöiden puheilla kertaamassa tapahtunutta (ja uudelleenelämään traumaa) uudestaan ja uudestaan. Koen edelleen, että mies tuhosi minulta yhden elämäni suurimmista unelmista.

Petettiin ja jätettiin. Ensirakkaus. Yhtenä yönä olikin suudellut luokkakaveriaan ja mennyt tälle yöksi. Ei kertonut pettämisestä heti, kuulin siitä vasta eromme jälkeen yhteiseltä ystävältämme, jolle eksä oli myöntänyt. Jätti minut kaiken lisäksi puhelimessa vaikka asuimme yhdessä. Erosimme kesäkuussa, hän muutti vasta syyskuussa pois vaikka sanoin että voisitko hoitaa asian nopeasti. Oli alkanut jo kesäkuussa seurustelemaan tämän uuden kanssa, mikä heti sai minut epäilemään eron oikeaa laitaa. Olin niin väsynyt ja masentunut erosta, etten jaksanut käskeä häntä painumaan nopeammin pois kodistani (minä jäin asumaan asuntoon, siitä ei tullut mitään riitaa tai väittelyä) Ei kuitenkaan suostunut menemään tälle uudelle asumaan, vaan asui yhteisessä kodissamme, kun tein töitä kesän muualla. Hän jopa toi tämän uuden naisen kotiini, vaikka kielsi asian. Ystävä, joka kertoi minulle pettämisestä, oli nähnyt sen naisen kodissani. Sen jälkeen yhteisen ystävän ja eksäni välit tulehtuivat. Yritin saada eksääni hoitamaan asiat nopeammin pois, että pääsisin omaan kotiini, mutta ei... Hän tässä erota halusi, muttei toiminut vaan toisten piti pitää huoli siitä, että hän hoiti asiat. Tämä uusi nainen ei voinut sietää minua (olimme tavanneet kerran opiskelijabileissä ja tiesi, että olen eksäni tyttöystävä tai siis olin). Olisi pitänyt aavistaa jo ajat sitten, että jotain oli meneillä, mutta luotin eksääni. Tästä on viisi vuotta ja olen nyt seurustellut nykyiseni kanssa pian kolme vuotta. Olen kertonut nämä kaikki, häntäkin suututtaa miten aikuinen mies voi käyttäytyä näin. 

Nksksk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniiin tässäpä naisten uhriutumisketju! Mässäilkää!

Onko se niin vaikeaa lukea ettei naisia kuulu lyödä henkisesti tai fyysisesti tai että moni on tullut petetyksi ja jätetyksi parisuhteessaan?

Taidat olla itse sellainen naisten alistaja hullu, joka sarjadeittailet naisia muttet koskaan löydä onnea? Olisiko aika katsoa peiliin miksi et koskaan löydä etsimääsi?

Onhan täällä miehetkin kertonut kokemastaan väkivallasta.

Olin kuusi vuotta parisuhteessa äkillisiä raivokohtauksia saavan naisen kanssa, ja suhteen viimeiset vuodet sisälsivät myös fyysistä väkivaltaa. Aluksi hän saattoi vain heitellä astioita minua kohti, mutta jossain vaiheessa tulivat myös suorat nyrkiniskut ja potkut mukaan kuvioihin. On käsittämättömän lamaannuttava tunne, kun se tapahtuu. Miten rakastamani ihminen voi vihata minua niin paljon, että haluaa vahingoittaa minua fyysisesti?

Vaikka olinkin fyysisesti selvästi tyttöystävääni voimakkaampi, niin en voinut puolustautua mitenkään. Ja kyllä naisellakin on voimaa ihan tarpeeksi toisen vahingoittamiseen. Kerran, kun hän löi minua, otin hänen molemmista käsistään kiinni, ja pidin häntä paikoillaan jotta se loppuisi. Myöhemmin kuulin, että hän oli kertonut muutamalle ystävälleen minun käyneen häneen käsiksi.

Itse en ikinä kehdannut kertoa asiasta kenellekään ja en tiennyt alkuunkaan mistä olisin edes voinut hakea apua... Loppujen lopuksi onnistuin jotenkin keräämään jostain tarpeeksi voimia ja lähdin suhteesta. Se kaikki jätti minulle kuitenkin todella syvät haavat ja kärsin niistä tapahtumista vieläkin ihmissuhteissani, vaikka aikaa onkin kulunut lähemmäs kymmenen vuotta.

En halua todellakaan syyllistää naisia ryhmänä millään tavoin, mutta mielestäni on tosiaan tärkeää tiedostaa, että myös tätä tapahtuu ja varmasti paljon enemmän kuin edes tajuamme. Kaikki väkivalta yhtä on väärin, kohteesta riippumatta.