Poikani on siivooja
Mitä tämä tilanne ajatuksia herättää?
Kyselee hänen korkeakoulutettu äitinsä.
Kommentit (51)
Mäkin oon tehnyt siivoojan töitä useamman vuoden. Musta se oli ihan kivaa. Näkee oman työnjäljen ja saa rauhassa työskennellä.
Mitäs pahaa siinä.nyt on? Mun ekoja työpaikkoja oli kun opiskelun ohessa olin firmassa töissä mikä siivosi vanhusten asuntoja. Mummelit oli onnesta soikeita kun mies tuli tamppaamaan kunnolla mattoja. Tämä jo joskus 2000 luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs pahaa siinä.nyt on? Mun ekoja työpaikkoja oli kun opiskelun ohessa olin firmassa töissä mikä siivosi vanhusten asuntoja. Mummelit oli onnesta soikeita kun mies tuli tamppaamaan kunnolla mattoja. Tämä jo joskus 2000 luvun alussa.
Niin, mutta kun hän aikoo jäädä siihen tilanteeseen pysyvästi. Koko muulla perheellä on yliopistokoulutus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs pahaa siinä.nyt on? Mun ekoja työpaikkoja oli kun opiskelun ohessa olin firmassa töissä mikä siivosi vanhusten asuntoja. Mummelit oli onnesta soikeita kun mies tuli tamppaamaan kunnolla mattoja. Tämä jo joskus 2000 luvun alussa.
Niin, mutta kun hän aikoo jäädä siihen tilanteeseen pysyvästi. Koko muulla perheellä on yliopistokoulutus...
Ja sitte se laittaa oman firman pystyyn ja pyörittelee pian sellasen liikevaihdonfirmaa, että teidän KOULUTETTUJEN tulot on kärpäsen pas*aa. Ei tästä maasta siivominen ikinä tule loppumaan väestönkin kokoajan vanhetessa.
Korkeakoulutettu äiti ei varmaan ihan tajua, miten ihmisten uraputket nykyään menee. Enää ei opiskella tutkintoa ja jämähdetä samalle alalle ja samaan työpaikkaan eläkeikään asti.
Poikasi on nyt siivooja ja aikoo olla siivooja. Viiden vuoden päästä tilanne voi olla toinen. Saattaa mennä amikseen, amkiin tai vaikka sinne yliopistoon. Tai sitten hän siivoaa kuolemaasi saakka ja sen jälkeenkin.
Tärkeintä kai on, että poika on onnellinen? Ja selvästi hyvin kasvatettu, kun osaa seurata omaa sydäntään eikä sokeasti mennä sinne, minne äiti käskee! Olet siis tehnyt jotain oikein.
Yliopistokoulutettu perhe saa nyt vaan totutella tähän tai sitten ihmetellä, kun poika ei tulekaan enää jouluisin kotiin kuuntelemaan saarnaa ja halveksuntaa valitsemastaan alasta ja elämästä.
Usko tai älä on meitä kuten poikasi jotka oikeasti tykkäävät siivousalasta. Palkkaus saisi toki olla parempi.
Jos poikasi tosissaan on jäämässä alalle niin kannattaa hankkia alan koulutus ( voi vaikuttaa palkkaan ja saa monipuolisempia tehtäviä).
Ainut suositus miksi nuoren ei kannata tehdä siivoustyötä lopun ikää on, että se on fyysisesti raskasta ja kuluttavaa. Liikkeet ovat melko yksipuolisesti kuormittavia ja siksi kannattaakin hankkia pätevyys monipuolisiin tehtäviin.
Tältä alaltahan työt ei kyllä tekemällä lopu, joten siinä mielessä ala on tulevaisuuden turva.
Ole ylpeä pojastasi. Hänen valinnassaan ei ole mitään noloa, toisin kuin aloituksessasi.
Äiti on huolissaan, ettei poika saa naista?
Hyvä! Miehiä sillä alalla juuri tarvitaankin.
Liian raskasta pienikokoisille naisille, joita useimmat siivoojat ovat.
No mitäs nää yliopistokoulutetut sitten tekevät työkseen?
Mun mies vaihtoi alaa ja opiskeli ihan kypsässä iässä. Opiskelujen aikana teki siivoustöitä. Työtä siinä missä muutkin työt. Toi leipää pöytään, kun opiskelijana tulot putosivat kovasti. Arvostan tekemäänsä työtä silloin ja sitä mitä tekee nyt, sairaanhoitajaksi valmistui.
Aloittajan poika on varmaan vielä nuori, ja ehtii tehdä monenlaisia töitä elämänsä aikana. Ja vaikka päätyisi yliopistoelämään, ei laajempi työ-ja elämänkokemus haitaksi ole.
Ei mitään pahaa tuossa.
Terkuin _korkeakoulutettu_ siivooja.
Onko äiti liian vakavassa asiantuntijatyössä ?
Eikö tärkeintä ole että hän on tyytyväinen elämäänsä?
Jokainen tehköön sitä, mikä tekee onnelliseksi.
Opiskeluaikana tein siivoustöitä, nyt parikymmentä vuotta takana korkeakoulutetulla alalla ja välillä mietin vieläkin kaiholla, pitäisikö hypätä takaisin siivoojaksi. Se on työ, joka kiittää tekijäänsä (näkee kättensä jäljen heti) ja samalla työ, jonka voi jättää 100% työpaikalle, kunhan tekee työnsä hyvin. Nykyisessä työssä vaikka tekisin kuinka hyvin, niin iltaisin/viikonloppuisin/lomalla voi yhtäkkiä pulpahtaa työasioita mieleen.
Työnä yksi yhteiskunnan peruskivistä minkä päälle kaikki rakentuu ja mikä mahdollistaa yhteiskunnan toimimisen. Hyvä poika. Jos hän tykkää työstään ja on tyytyväinen voi äitikin olla.
Miä sitten? -Itse olen tominut korkeakoulutettuna (tavis maisterina) siivojana ja työkaverinani on ollut mm. tohtorinväiöskirjaa valmisteleva, kun jollain sitä ihmisen on elettävä.
Sitä en tiedä miten tai kuinka tämä väikkäriä tekevä työkaverini oli onnistunut paikkansa saamaan. Itse luulen, että sain paikan paljossa siksi, että ein samaa työtä osaksi "jo" opiskelujen ohessa.
Ei korkeakoulutuksesta toki ole mitään erityistä haittaa tai estettä siivojan työssä; ellei sitten itse tee siitä estettä. Haaste tosin saattaa olla saada siivojan paikka korkeakoulutettuna.
Tai ainakin jos itse olisin mahd. siivoustyönantaja, niin haluaisin työntekijän olevan sitoutunu ja kiinnosunut tekemään yönsä hyvin, eikä omaavan asennetta, että kokisi tai tuntisi isensä jotenkin vähempiarvoiseksi siksi, että on siivooja ja kuvitellen ja uskoen, että sehän on homma, jota kuka vaan osaa ja pystyy, kunhan vain tarttuu toimeen.
Aika paljon toki voi osata, mutta on siivoustyön aliarvioimista, jos kuvittelee olevansa heti alan ammattilainen.
Hyvä, mutta todella aliarvostettu ammatti.