Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveystoimistojen suhtautuminen lääkekriittisiin potilaisiin
Kommentit (72)
Mä popsin kiltisti lääkärin määräämät lääkkeet ja koen hyötyväni niistä. Lähipiiri kiittää. Tarpeeksi masentuneena olisin syönyt vaikka kissan jätöksiä, jos joku olisi väittänyt sen auttavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menin aikoinani valittamaan yleislääkärille kovaa väsymystä, unettomuutta ja näistä johtuvaa mielialan laskemista. Hän kehotti 5 minuutin juttelun jälkeen ottamaan yhteyttä psykiatriin. Psykiatri kuunteli muutaman minuutin oirekuvaustani ja lätkäisi minulle reseptin ssri-lääkkeisiin. Olin aika ihmeissäni, mutta hän vannoi lääkkeiden olevan täysin turvallisia ja auttavan minua. Seuraava tapaaminen sovittiin parin kuukauden päähän hänen kesälomistaan johtuen.
Olin tässä vaiheessa kaikesta valvomisesta niin uupunut ja neuvoton, että aloin syömään kyseisiä lääkkeitä. Muutamassa viikossa minulle puhkesi todella rankkoja sivuvaikutuksia ja aloin saamaan paniikkikohtauksia ensimmäistä kertaa elämässäni. Myös toinen silmäni alkoi kärsiä jatkuvasta elohiirestä (joka kesti useita kuukausia vielä lääkkeiden lopettamisen jälkeen). Niihin oireisiin, joiden takia hain alunperin apua, lääke ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavoin, joten minulle määrättiin voimakkaita rauhoittavia lääkkeitä siihen päälle.
Lopetin kaikkien lääkkeiden syömisen kolmen kuukauden jälkeen koska vointini oli romahtanut täysin enkä saanut nukuttua edes sitä vähää mitä ennen sain. Menin myöhemmin oma-aloitteisesti erittäin kattaviin verikokeisiin joista selvisi että testosteronitason olivat hyvin matalat ja kaikki oireeni johtuivat tästä... Korvaushoidon saaminen oli itsessään ihan oma taistelunsa, mutta se mitä tästä kaikesta jäi käteen, oli täydellinen luottamuksen menettäminen terveydenhuollon ammattilaisiin. Asioin noina aikoina yksityisellä puolella Mehiläisen asiakkaana Helsingissä.
Joo. Minulle kokeiltiin Triptalia, Cipralexia ja Mirtazapinia ja minullekin alkoi tulla niistä paniikkituntemuksia. Oikea syy olikin sitten kilpirauhasen vajaatoiminta eikä masennus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tarvii lääkityksen, toiset ei, mutta jos kuulut kliinisesti masentuneisiin ja kieltäydyt lääkehoidosta, olet kuin diabeetikko joka kieltäytyy insuliinista tai astmaatikko, joka ei usko avaaviin.
Älä viitti. Yli kymmenen vuoden epäonnistuneiden masennuslääkekokeiden jälkeen uskon tietäväni paremmin kuin sinä. Ilman lääkkeitä mieliala sentään välillä nousee, kun niitten teidän tököttien kanssa se on pelkkää mustaa painajaista. Noi lääkkeet toimii lumelääkkeen tavoin joillekin kun niiden kanssa aloitetaan aina joku päiväsairaalajakso, tai terapia, tai sitä tai tätä. Sitten ihmiset hihkuu että hei, tää toimii, mä voin paremmin! Kunnes se tuki-jakso päättyy ja lääkäri joutuu toteamaan että mystisesti katos tästäkin lääkkeestä tehot.
Höpö höpö. Esim mulla on takana nolla sairaalajaksoa enkä tunne kuin pari masentunutta, jotka on sairaalassa olleet mielenterveyden vuoksi. Molemmilla muitakin diagnooseja kuin masennus. Itse en ole käynyt edes terapiassa. Ihan vaan lääkityksellä toivuin. Onnekas olen kyllä. On myös treatment resistant depression, mikä lie suomeksi, mutta siinäkin yleensä ennen pitkää oikea lääkesekoitus löytyy. Jos ei niin sitten on sähköhoito ja joku muu, mitä en nyt muista. Niin ja ketamiini, mut sekin on eräänlainen lääke.
Mulle lääkäri sanoi tosi tylysti, että sen mielestä mun pitäis käyttää lääkkeitä. Ihan hullu koko lääkäri. Ei tartte mennä kolmea metriä lähemmäs, niin sen ajatuset siirtyy mun päähän ja pyörii siellä loppupäivän. Ette tiedäkään, kuinka sekoja ajatuksia ja ne tulivat nopeasti kuin salamat. Parhaimman avun oon saanut kristallihoidoista.
Tunnen pari my-ihmistä ja totuus on että lääkkeet on ehdottoman tärkeitä. Aina kun lopettavat tulevat maanisiksi ja väkivaltaisiksi. On hyvä että yhteiskunta kaitsee näitä pakkohoitopäätöksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroinkin jo täällä kerran että luin vanhoja papereitani. Aika kamalaa kun olin kuvaillut tuntemuksiani jotka nyt tunnistan hyvin mistä ne johtuivat.
Psykiatri ei tajunnut.
Oli hilkulla etten joutunut systeemiin jossa laitetaan lääkkeet eikä ymmärretä että ihmisellä on traumoja.
No, en olisi lääkkeitä silti syönytkään.
Onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäkää tämä; lääkekokeilusta kieltäytyminen voi näyttäytyä etuuksia arvioitaessa, ettet ole hoitomyöntyväinen, joten kieltäytyminen on peruste evätä esim. kuntoutustuki.
Se on törkeää. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja oman terveyden suojeluun. Ketään ei voi rokottaa vasten tahtoaan, joten myöskään lääkkeistä kieltäytyminen ei myöskään saa olla syy evätä mitään kuntoutusta. Tekispä Arman tästä ohjelman.
Mun exällä kokeiltiin 10v ajan erilaisia lääkkeitä teini-ikäisestä saakka. Veriarvoja ei seurattu lääkkeen suhteen, vaikka ohjeessa käskettiin seuraamaan säännöllisesti. Lääkkeitä vaihdettiin ja kokeiltiin erilaisia. Mitä luulette, auttoiko masennukseen lääke joka vaikuttaa seksuaalisuuteen? Miltä itse psykiatreista mahtaisi tuntua kun ei seiso 20v:nä, vaikka on tyttöystävä? Tai kun kiveksissä kipua? Ketään ei kiinnostanut. Lääkkeet vei myös hänen tunteet, ei enää kokenut mitään tunteita. Yksi lääke teki aggressiiviseksi, jolloin pyysin häntä sanomaan asiasta lääkärille. Ei siltikään meinattu vaihtaa. Olin että ihan tosi? Eikö ne tajua että voi tyttiskin lähteä kun ei seiso mut toinen on aggressiivinen (en ole pinnallinen niin en lähtenyt).
Tarvitseeko edes sanoa että kun lopetti lääkkeet niin psykiatri ihmetteli ett olet parantunut, varmaan uusi lääke alkanut vaikuttaa. Oli aika hämmästynyt kun kertoi parantuneensa lopetettuaan lääkkeet. Silti ei muka siitä voinut johtua. Oli aivan eri ihminen ilman lääkkeitä, iloinen ja kaikki toimi!
Olin todella huolestunut hänen terveydestään. Suorastaan sairasta, että väkisin pakotetaan syömään lääkettä, joka vie kyvyn olla parisuhteessa! Mä mietin tuolloin, että entä jos ei saataisi lapsia koskaan, kun mitä jos tuo vaikuttaisi hedelmällisyyteen? Ketään ei huvittanut seurata nuoren miehen terveyttä mitenkään. Ei edes maksa-arvoja. Psykiatriaikaa ym aina oli todella vaikea saada, kaikki seuranta miten sattuu siinäkin!
Entä se miten tuo vaikutti minuun? Masennuin itsekin lopulta. Oli rankkaa katsoa sitä kaikkea vierestä. ☹ Mitä järkeä "parantaa" yksi ja samalla tuhota parisuhde, onnen kokemukset ym molemmilta? Ei kovin pitkälle noita seurauksia ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin monesti lopettanut lääkkeet ja mennyt huonoon kuntoon, että en enää kokeile. Otan mitä määrätään ja sillä hyvä. Ei ne psykoositkaan niin kivoja Kokemuksia ole ja voivat pahimmillaan jäädä päälle.
48) totta, jäin ajattelemaan taas että miksi ihmiset suostuvat " uhrilampaiksi"?
Missä on oma tahto?
Terveys menee kaikin puolin ja elämä pilalla.
Älkää suostuko lampaiksi!
Onneksi mulla on aina ollut syvä vakaumus etten syö lääkkeitä ja se on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.
Sen enempää en juttua avaa nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä kuulostaa, että 17 -vuotias uupunut, lupaava suorittajanuori pistetään kahdessa vuodessa kemikaalikoomaan pelkäämään suljetulle osastolle, vaikka tarvittu apu olisi ollut avopuolella. Ei vain tullut enää niitä kymppejä.
Miltä kuulostaa, että nuori pääsee sinne suljetulle ja kahden vuoden päästä ei tiedä enää kuka on.
Miltä kuulostaa nuoren seuraavat neljä vuotta joka päivä syömät lääkärin määräämät lääkkeet, diagnoosina edelleen kahden vuoden jälkeen mahdollinen epävakaa persoonallisuus: Seroquel prolong 800 mg, lamictal 200 mg, sertralin 200 mg, levozin 50 mg , opamox. Nämä kaikki lääkkeet yhtä aikaa.
51) ei pidä suostua tuollaiseen.
Meidän monenkin pitää tuoda oma tahto esiin eikä suostua lääketeollisuuden pelinappulaksi ja lääkäreiden mielivallan alle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
48) totta, jäin ajattelemaan taas että miksi ihmiset suostuvat " uhrilampaiksi"?
Missä on oma tahto?
Terveys menee kaikin puolin ja elämä pilalla.
Älkää suostuko lampaiksi!
Onneksi mulla on aina ollut syvä vakaumus etten syö lääkkeitä ja se on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.
Sen enempää en juttua avaa nyt.
Ei oo vaihtoehtoja. Just sen kuntoutustuen ym takia. Eli rahan takia. Muuten häntä lähetettiin esim. työkokeiluun vaikkei ollut kunnossa. Sama juttu osastohoidon kuin lääkkeidenkin kanssa. Jos ei suostunut siihen tai lääkkeisiin, loppui tuki. Parasta tässä on se, että alunperin lopetti ne lääkkeet (ennen parantumistaan) sen vuoksi, ettei kyennyt lääkkeiden vuoksi heräämään ajoissa sinne kuntouttavaan toimintaan/työpaikalle..... joten lopetti ne vastoin lääkärin ohjetta. Sitten huomasi voivansa paremmin. Ja todettiin parantuneeksi. Vielä vuosia myöhemmin ihan todettiin lopullisesti parantuneeksi.
En nyt kehoita ketään lopettamaan lääkkeitään tms mutta sen sijaam kyseenalaistan koko mielialalääkebisneksen ja etenkin tuon miten niitä lääkkeitä seurataan ja miten niitä sivuvaikutuksia vähätellään. Miten se auttaa masennuspotilasta parantumaan, jos hänet painostetaan syömään lääkkeitä vaikka ne tekevät elämästään pahimmillaan yhtä **lvettiä tai pilaavat ihmissuhteita tai jopa terveyden? Melkoista pelleilyä ihmisten kustannuksella, ihan kuin mt-potilailla ei olisi ihmisarvoa tai ihmisoikeuksia. Olen tuollaista kohtelua vastaan!
Varsinkin kun usein se terapia sitten monella jääkin.. ei siksi ettei itse olisi motivoitunut vaan koska kukaan ei muista sen olemassaoloa ollenkaan. Ilmeisesti lääkkeet kouraan ja suu kiinni, riittää.
Mulla meni luottamus mt-menetelmiin.
-48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen niin monesti lopettanut lääkkeet ja mennyt huonoon kuntoon, että en enää kokeile. Otan mitä määrätään ja sillä hyvä. Ei ne psykoositkaan niin kivoja Kokemuksia ole ja voivat pahimmillaan jäädä päälle.
Otan lääkkeeni injektiona, mikä oli aiemmin se viimeisin vaihtoehto, koska sitä ei voi itse lopettaa. Nyt se käy hyvin, eipä tarvi muistella joka aamu tuliko lääke otettua ja lääke pitoisuus on tasainen kehossa koko ajan. Olen lukenut lääkevastaisia kirjoja ja mielipiteitä. Nyt ei enää kiinnosta.
Mun onni on ollut se ettei mulle juurikaan mitkään lääkkeet sovi ja siitä on olemassa lääkärinlausunto, joka ei edes perustu omiin sanomisiini.
Aikoinaan kun vielä söin lääkkeitä, ei minua otettu tosissaan kun msinitsin sivu ja haittavaikutuksista ja se oli sitä aikaa kun lääkeyhtiöt halusivat pitää ne salassa.
Ja teille ihmettelijöille vaan tiedoksi niin mielenterveysongelmat eivät parane lääkkeillä.
Päinvastainen kokemus täältä.
En saanut puheavusta paljoakaan, jos nyt kuitenkin vähäistä helpotusta ja masennus+ahdistus siis kyseessä.
Ei missään nimessä kuulemma mitään lääkkeitä kokeilla ja käynnitkin lopetettiin kesken.
En tiedä missä vika, olen joitain vuosia aiemmin ollut jopa pakkohoidossa ynnä muuta, niin luulisi nyt että jotain vaihtoehtoa pohdittaisiin mutta ei sitten.
Pöh. Muistan että kela kyseli lääkehoidosta kun hain terapiaa. En syönyt lääkkeitä enkä syö nytkään.
Sain terapiatuen.
Ahdistus oireena on se reitti josta pääsee alkusyihin miksi ahdistaa.
Jos tukkii oireet lääkkeillä, terapia ei auta.
Saan kuntoutustukea, vaikka en ole lääkkeenkäyttäjä. Lääkkeitä söin yli vuosikymmenen ja olen sanonut "ei kiitos" lääkeille sen jälkeen. On niitä tarjottu, monta kertaa, senkin jälkeen kun olen kuvaillut niistä saamiani vaikeita lopetusoireita ja vaurioita. Joskus pelkoni lääkkeiden aiheuttamista vaurioista on kuitattu "harhaluuloksi" tai niitä ei ole uskottu. Joskus lääkekoktailit ja lääkkeet teki minut todella sisäisesti levottomaksi, toisinaan laukaisi paniikkia, toisinaan teki zombiksi jonka päässä ei tuntunut liikkuvan mitään.
Nuo eri pillerit varasti seksuaalisuuden kokonaan, teki riippuvaiseksi ja aiheutti vaikeita pitkäkestoisia lopettamisoireita. Olen varjo entisestä, kiitos kuuluu varmaan osaksi lääkitysyhdistelmille mitä minulle määrättiin milloin olo oli kuin lamaannutettu zombi. Kun alasajoin lääkkeeni, oloni on ollut paljon parempi ja helpottunut, ei ole ollut lääkkeiden aiheuttamaa taakkaa. Mt-diagnoosini ovat olleet raskaita (ei skitsofrenia tai kaksisuuntainen), ja mielestäni millä tahansa diagnoosilla ymmärrän halun lääkkeettömyyteen, koska olen itse käyttänyt mm.neuroleptejä ja kokenut niiden haitat
Alasajon jälkeen olen saanut traumat huomioivaa hoitoa ja siinä mielessä olen ollut onnekas. Mietin vain millainen tilanteeni olisi ollut, jos en aikanaan olisi laitettu nuorena heti pillereille. Nykyään suhtaudun mt-hoidon diagnoosipakkomielteisyyteen ja lääkekeskeisyyteen kriittisesti. Toki hyviäkin tyyppejä systeemistä löytyy.
Lääkekriittinen = mielisairas, paranoidi
Lääkepositiivinen = narkkari
Elämme siinä mielessä vapaassa yhteiskunnassa, ettei kukaan pakota sinua hakeutumaan sinulle maksuttomaan, nettoveronmaksajien kustantamaan hoitoon.
Voit mennä omilla rahoillasi mille tahansa hyväksi katsomallesi terapeutille keskustelemaan ilman lääkkeitä.