Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveystoimistojen suhtautuminen lääkekriittisiin potilaisiin
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Toi Laakso on ihan hirveä. Mulla nyt sattui lääkäri joka ei tajua mistään mitään ja kokoajan mokaa. Kauhean hätäinen.
Neuropsykiatrian poli on ihan eri maailma, sielkä on sellainen lääkäri kuin Pekka Tani joka om läsnäoleva ja erinomainen! Palvelu on siellä uskomattoman hyvä, harmi vain että ne vain totea asioita eivätkä hoida.
En ymmärrä miksi Laaksoon heitetään potilaat kun siellä on jäätävä toi ammattitaidottomuus.
Harkitsen jo itsemurha. Nimenomaan ne sai mut tähän kuntoon niiden byrokratialla ja välinpitämättömyydellä.
Ai? Mulla taas neuropoli munas ja meni todella pitkään että sen sai oikastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut tarvii lääkityksen, toiset ei, mutta jos kuulut kliinisesti masentuneisiin ja kieltäydyt lääkehoidosta, olet kuin diabeetikko joka kieltäytyy insuliinista tai astmaatikko, joka ei usko avaaviin.
Ei varmaankaan hirvrän vakavista masennustiloista kyse jos pelottaa edes kokeilla lääkkeitä...
Meillä päin ei kuulemma edes pääse psyk. polin hoitoon, jos ei ole kokeillut vähintään kahta lääkettä kahta kuukautta täydellä annoksella.
Olisin halunnut terapiaa, mutta ei sieltä saanut. Ei ole kuulemma terapeutteja. Eikä mulla edes ois varaa mihinkään terapiaan. Eli jään ilman apua! Kela eväsi kuntoutustuen, koska en käytä lääkkeitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi käyt siellä jos olet lääkekriittinen? Idea siellä on lääkehoito.
Mistä lääkekriittisen sitten tulisi hakea apua mielenterveysongelmiinsa?
-Eri
Siellä on vino pino yksityistä palveluntuottajaa, joista valita. Psykiatrit varmasti kaikki kyllä pitää lääkehoitoa ykkösenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan hirvrän vakavista masennustiloista kyse jos pelottaa edes kokeilla lääkkeitä...
Oletko sinä itse kokeillut yli kymmentä eri lääkettä? Onko käynyt mielessä, että masennus ei ole ainoa mielenterveydellinen ongelma. IDIOOTTI!
Mä pelkään, että psykiatri on kirjoittanut mun olevan hoitovastainen, kun lopetin kerran terapian. Syy oli pääasiassa se kun huomasin terapeutin olevan liian vähän älykäs eikä pysty oikein siitä lähtökohdasta auttamaan mua tarpeeksi. Selitin tämän kysyttäessä kautta rantain, koska asia on tabu ja olisin kuulostanut ylpeältä ja harhaiselta kertoessani, että en pitänyt terapeuttia älyllisesti riittävänä. En ole uskaltanut vielä kurkata omakannasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ketään voi pakottaa syömään lääkkeitä. Sehän on kemiallinen pakkohoito.
Lääke turruttaa ja vie tunteet.
Mun oireiden taustalla on vakavat traumat ja niitä pitäisi käsitellä, ei siinä lääkkeet auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, että kannattaisi esittää syövänsä jotain halpaa masennuslääkettä. Kävis hakemassa apteekista ja heittäisi sitten apteekin kierrätykseen. Typeräähän se on, mutta saisi olla rauhassa kaikenlaisesta hoitovastaisuussyyttelystä.
Kiitos vaan. Just sun kaltaisten paskiaisten takia sitten ne väittää ettei niistä muka saa sivuoireita kun ei valiteta.
Jos päädyn tähän ratkaisuun, niin voin valittaa myös sivuoireista. Olen syönyt joskus lääkkeitä ja muistan, että niitä kyllä oli. Ihan hyvä pointti, mutta koeta ymmärtää että mullakin on vähän hankala tilanne, koska lääkkeistä kieltäytyminen aiheuttaa muun hoidon ja tarvitsemieni etuuksien eväämisen.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tarvii lääkityksen, toiset ei, mutta jos kuulut kliinisesti masentuneisiin ja kieltäydyt lääkehoidosta, olet kuin diabeetikko joka kieltäytyy insuliinista tai astmaatikko, joka ei usko avaaviin.
Älä viitti. Yli kymmenen vuoden epäonnistuneiden masennuslääkekokeiden jälkeen uskon tietäväni paremmin kuin sinä. Ilman lääkkeitä mieliala sentään välillä nousee, kun niitten teidän tököttien kanssa se on pelkkää mustaa painajaista. Noi lääkkeet toimii lumelääkkeen tavoin joillekin kun niiden kanssa aloitetaan aina joku päiväsairaalajakso, tai terapia, tai sitä tai tätä. Sitten ihmiset hihkuu että hei, tää toimii, mä voin paremmin! Kunnes se tuki-jakso päättyy ja lääkäri joutuu toteamaan että mystisesti katos tästäkin lääkkeestä tehot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistää miettimään miten vapaassa yhteiskunnassa elämmekään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan hirvrän vakavista masennustiloista kyse jos pelottaa edes kokeilla lääkkeitä...
Oletko sinä itse kokeillut yli kymmentä eri lääkettä? Onko käynyt mielessä, että masennus ei ole ainoa mielenterveydellinen ongelma. IDIOOTTI!
Olen koikeillut. Tämä idiootti myös tietää että lääkitys on tärkeä osa myös monien muiden mielenterveydellisten ongelmien hoidossa, kuten vaikka kaksisuuntaisen tai skitsofrenian... Kuinkahan itse suhtaudette vaikka psykoosisairautta sairastavan henkilön lääkekriittisyyteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaankaan hirvrän vakavista masennustiloista kyse jos pelottaa edes kokeilla lääkkeitä...
Oletko sinä itse kokeillut yli kymmentä eri lääkettä? Onko käynyt mielessä, että masennus ei ole ainoa mielenterveydellinen ongelma. IDIOOTTI!
Olen koikeillut. Tämä idiootti myös tietää että lääkitys on tärkeä osa myös monien muiden mielenterveydellisten ongelmien hoidossa, kuten vaikka kaksisuuntaisen tai skitsofrenian... Kuinkahan itse suhtaudette vaikka psykoosisairautta sairastavan henkilön lääkekriittisyyteen?
Suhtaudun niin että on oikeus olla lääkekrittinen ja jos sen takia on vaarallinen ympäristölleen, niin otetaan pois kadulta kuleksimasta kuten muutkin väkivaltavillet. Jos taas sekoilee muuten vaan, niin se on ihan jokaisen oma oikeus.
Nyt kun talous menee lamaan koronaviruksen seurauksena, meillä ei ole varaa ylläpitää tällaisia järjestelmiä, jotka pakottavat käyttämään haitallisia lääkkeitä. Systeemi pitäisi uudelleenrakentaa siten, että sen tavoitteena on edistää ihmisten terveyttä. Lääkkeidenkäytö maksimointi tulee hirveän kalliiksi.
Olen saanut apua ilman lääkkeitä. Jatkuvasti niitä silti tyrkytetään. Olen myös elänyt vaiheen, jossa suostuin lääkekokeiluihin ja mulla oli monta erilaista. Kuitenkaan yhdestäkään ei oikein ollut apua. Edelleen tyrkytetään, jos pyydän apua.
Menin aikoinani valittamaan yleislääkärille kovaa väsymystä, unettomuutta ja näistä johtuvaa mielialan laskemista. Hän kehotti 5 minuutin juttelun jälkeen ottamaan yhteyttä psykiatriin. Psykiatri kuunteli muutaman minuutin oirekuvaustani ja lätkäisi minulle reseptin ssri-lääkkeisiin. Olin aika ihmeissäni, mutta hän vannoi lääkkeiden olevan täysin turvallisia ja auttavan minua. Seuraava tapaaminen sovittiin parin kuukauden päähän hänen kesälomistaan johtuen.
Olin tässä vaiheessa kaikesta valvomisesta niin uupunut ja neuvoton, että aloin syömään kyseisiä lääkkeitä. Muutamassa viikossa minulle puhkesi todella rankkoja sivuvaikutuksia ja aloin saamaan paniikkikohtauksia ensimmäistä kertaa elämässäni. Myös toinen silmäni alkoi kärsiä jatkuvasta elohiirestä (joka kesti useita kuukausia vielä lääkkeiden lopettamisen jälkeen). Niihin oireisiin, joiden takia hain alunperin apua, lääke ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavoin, joten minulle määrättiin voimakkaita rauhoittavia lääkkeitä siihen päälle.
Lopetin kaikkien lääkkeiden syömisen kolmen kuukauden jälkeen koska vointini oli romahtanut täysin enkä saanut nukuttua edes sitä vähää mitä ennen sain. Menin myöhemmin oma-aloitteisesti erittäin kattaviin verikokeisiin joista selvisi että testosteronitason olivat hyvin matalat ja kaikki oireeni johtuivat tästä... Korvaushoidon saaminen oli itsessään ihan oma taistelunsa, mutta se mitä tästä kaikesta jäi käteen, oli täydellinen luottamuksen menettäminen terveydenhuollon ammattilaisiin. Asioin noina aikoina yksityisellä puolella Mehiläisen asiakkaana Helsingissä.
Itselleni oli ongelmallista se, että uskoin lääkinnälliseen apuun ja suhtauduin skeptisesti näihin urheiluopastuksiin. Joskus hetken sain apua jostain lääkkeestä ja mielessäni syvällä oli tunne, että lääke auttaa. Eipä se sitten auttanut. Vieläkään tosin en lenkkeile.
Öh, kökkö. Mielenterveystoimistoon ei kannata mennä, ei sieltä saa kuin vittuilua. Kannattaa hommata kavereita kenen kanssa puhua. Jos neuroleptejä tai masennuslääkkeitä haluaa, ne saa kyllä tk-lääkäriltä tai yksityiseltäkin. Mielenturhuustoimisto on vaan ihmisten alistamista varten.
Minua väitetään lääkevastaiseksi, vaikken sitä ole. Voin ottaa tarvittaessa sellaisia lääkkeitä, jotka auttavat johonkin vaivaan, joka minulla on. Harmi vaan, kun ei voida määrätä edes melatoniiniä pitemmällä reseptillä, vaan jokainen purkillinen pitää erikseen aina uudelleen lääkäriltä kärttää.
Kieltäydyn syömästä sellaisia jatkuvaan syötäviä lääkkeitä, joista kokeilemattakin tiedän, etteivät ne minulle eivät sovi, jo senkään takia, että ahdistuisin siitä, mitä ne minulle tekevät. En pysty syömään edes e-pillereitä, kun sitten en voi nukkua enkä olla yksin, kun kokoajan pelkään, että saan veritulpan. Onneksi mieheni onkin kieltänyt minua sekä psyykenlääkkeitä että e-pillereitä käyttämästä, koska hänen eksänsä niistä sekosi ja tuli ero.
Ei ole järkeä alkaa vetää neuroleptejä "psykoosin estoon", ne joutuisi kuitenkin lopettamaan ja vieroitus voi olla hankalaa. Minun ADHD:lla ne lääkkeet ois myös alta aikayksikön hukassa ja mitä sitte, niitä kun ei psykoosin puhkeamisvaaran takia saa lopettaa yhtäkkiä, vaan pitää vähennellä. Sieltähän se psykoosi jo sitten tullajollottaakin, kun ne lääkkeet lopettaa...
Selvisin edellisestä psykoosista sillä, että aloin nähdä harhoja, josta ymmärsin, että "Nuohan on harhoja. Ei tuommoista ole olemassa, taidan olla joko psykoosisssa tai tripillä". Jolloin päätin istua vaan ja hengitellä ja rauhoittua, jolloin ne menivät ohi n.tunnissa. Haitta tuosta psykoosista oli, että hukkasin toisen kumisaappaan, jotka muutenkin olivat liian pienet. Perus kännissä menee minulta toimintakyky enempi, kuin psykoosissa. Koskaan en ole ollut itsetuhoinen ja silti vaan väkisellä kirjotellaan kahen vuoden neuroleptireseptejä, vaikka olen sanonut moneen kertaan, etten ota semmoisia, kun niistä olisi minulle vaan haittaa.
Katkaiskaa hyvät ihmiset ne "hoitokontaktit". Ne ihmiset haluaa vaan kiusata ja alistaa ja tuhota teitä.
Mä olen kieltäytynyt lääkkeistä, joten mua pidetään toimintakykyisenä. Ongelmani on traumaperäisiä ja neurologisia (yli 10 vuotta sitten diagnosoitu asperger), enkä ole ennenkään saanut apua lääkkeistä. Reagoin niihin usein liian herkästi tai väärällä tavalla.
Tästä on ehkä hyvä puhua, koska en ole ikinä nähnyt keskusteluita aiheesta. Mun lääkkeettömyyttäni aina ihmetellään ja mulle on tarjottu useaan otteeseen lääkkeitä, jotka eivät mulle sovi. Esim seroquel prolongia on tyrkytetty jo vuosia. Söin sitä vuosia isolla annoksella ja siitä vierottuminen oli hurja kokemus. Sen jälkeen en ole sietänyt vastaavia valmisteita. Koko kroppa kutiaa ihan mielettömästi, ja on sekava olo.
Mua tosiaan pidetään työ- ja opiskelukyisenä, vaikken sitä ole. En halua kuitenkaan mitään mulle ehdotetuista lääkkeistä, koska mulla on niistä pitkäaikaista kokemusta, eivätkä ne toimi.
En ole oikein saanut apua.