Asiat jotka vaikuttavat kivoilta, mutta eivät ole sitä todellisuudessa

Sikakallis design sohva tai nojatuoli. Näyttää varmasti kivalta instassa, mutta ei niissä yleensä ole hyvä istua tai löhötä. (Poikkeuksia toki on) Ja kuka uskaltaa edes istua siihen punkkulasin kanssa tai päästää siihen lapsia tai lemmikkejä, kun designerit ei koskaan ole harrastaneet irtopäällisiä.

Terveiset ikea-sohvalta, jonka päällisiä olen joutunut pesemään, vaikka ei ole lapsia tai eläimiä edes.

Lomakohteidn allasbaarit joissa tuolit vedessa (uima-altaassa). Nayttaa hienolta, mutta ei siina voi kuin hetken istua kun tulee kylma vesirajan alle (vaikka ilma kuin lammin). Tervetuloa virtarakontulehdus!

Lopulta aika monet asiat, omissa mielikuvissa niitä ikäviä asioita ei huomioi. Auringossa päivän viettäminen ei olekaan niin mukavaa: on kuuma, asentoa pitää korjailla, aurinko häikäisee, hyönteiset kiusaavat, kirjaan tai lehtijuttuun ei pysty keskittymään. Ei sitä jaksa useita tunteja.

Rannalle meno!

En puhu nyt välttämättä suomalaisista biitseistä - asun Etelä-Euroopassa eräässä kaupungissa, jonka lähellä on runsaasti isompia ja pienempiä hiekkarantoja, puhun siis kokemuksistani näille rannoille menosta ja siellä olemisesta.

Ensinnäkään mulla ei ole autoa, ja kaikki hiekkarannat ovat n. 30km päästä kaupungin keskustasta. Täytyy siis ottaa ensin metro isommalle bussiasemalle, ja sitten odotella 20-30 minuuttia sitä rantsulle vievää, täpötäyttä bussia. Ihmisillä on mukanaan kylmälaukut, rantapallot, pyyhkeet, päivänvarjot jne. jne. joten linja-autossa on tosiaan tunnelmaa. Harvoin noissa on edes toimivaa ilmastointia, eli siinä puolen tunnin bussimatkalla ehtii jo kivasti nyhjääntyä ja hermostua. Kun bussi pääsee kohteeseen, siitä pitää vielä tallustaa about 20 minsaa itse rannalle.

Keli on kesäisin usein tukalan kuuma, ja vaikka meren rannalla usein käykin tuulenvire, sekin on kuin lehmänhenkäys eikä siis kovasti viilennä - pääasiassa vain kuivattaa hien iholle. Aurinko porottaa julmasti, rantakassin olkain hiertää inhottavasti olkapäähän joka on mukavan niljainen hiestä ja aurinkovoiteesta. Varvassandaalit saavat aikaan rakon suunnilleen välittömästi. Hiekka on saatanallisen kuumaa ja siinä on hankala kävellä kaikkine kantamuksineen.

Kun hyvä paikka löytyy, täytyy kaikki purkaa ja asetella järkevästi. Sitä hiekkaa on jo joka paikassa vaikka kuinka olisi yrittänyt varoa. Ensin tietty holvataan uusi kerros aurinkorasvaa, joka onkin lähinnä ihonkuorintaa koska hienonhienoa santaa on kaikkialla... Sitten uimaan! Kivaa! Mutta merivesi on shokeeraavan kylmää ulkolämpötilaan verrattuna, eikä siellä kauaa viihdy. Aallokossa on myös hankala uida. Suolainen vesi tekee hiuksista koppurat ja ihosta tiukan tuntuisen. Taas levitellään rasvaa, mutta nyt iho on jo hieman punakka, ja tekee kipeää raapia hiekkaisilla käsillä voidetta.

Jossain vaiheessa kaikesta rasvailusta ja aurinkohatuista huolimatta tuntuu siltä, että on korventunut. Iho on arka ja on liian kuuma. Yritykset peittää itsensä pyyhkeellä tms. eivät tuota tulosta. Siinä kärvistellään pari tuntia, kunnes muu joukkio on vihdoin valmis siirtymään... rantabaariin. Ihana mennä sinne hiukset pystyssä, iho helakanpunaisena, tavarat hiekkaisina ja aurinkovoiteen lähmääminä. Juodaan parit oluet. Sitten tajutaankin, että on kamala nälkä, pitäisi liikkua takaisin kaupunkiin. Bussimatka takaisin on täyttä tuskaa, eikä ole mitään takeita että saisi edes istumapaikan. Joka paikkaa hiertää ja kirvelee, tukka edelleen kuin Meduusalla, olo on oudon väsynyt. Mutta pakko silti vielä ottaa bussinkin jälkeen metro, ja siitäkin niillä helvetin sandaaleilla tarpoa kotiin. 

Kun kaikki on saatu purettua ja olo on hetken parempi viileän suihkun jälkeen, sitä hiekkaa saakin siivota JOKA PAIKASTA seuraavat 8 viikkoa :))) vittttuuuhhhh!! Nimim. Ai miksi en tykkää biitseistä

Ulkoilu muakin ottaa päähän sellaisessa oikein kylmässä raikkaassa syksysäässä.  En tiiä mikä siinä mättää, mutta ärsyttää, kun ollaan jossain ja joku sitten keksii, että hei nyt lähetään reippailemaan tonne ulkoilmaan!  Ja sitten kaikki kirkasääniset akat kailottaa koko ajan, miten IIHANAAA tämä on, eikö mennä vielä tonne ja tonne, käydääs kattomassa sitä ja sitä ja mun tekee vaan mieli päästä sisälle ja lämpimään.

Mieluiten ulkoilen oikein paskasäässä, viima iskee päin ja on pimeetä, ketään muita ei ole ja itse määrittelen, minne menen ja mihin asti jaksan.  Silloin on ihanaa tulla kotiin sisälle, kun on oikein hyvä olla siitä, että olen ollut ulkoilmassa, vaikka sitten paukkupakkasessa, mutta omilla ehdoilla!   

Seurassa ulkoileminen on persiistä.  Tukkakin menee ihan liiskaksi eikä sitä pysty laittamaan jossain hevon kuusessa.

Sama koskee myös yhdessä saunomista jonkun porukan kanssa.  Jossain hiton mökillä.  NYT MENNÄÄN SAUNAAN KAIKKI !   Ei mitään mahdollisuutta kieltäytyä, vaikka olisit juuri ennen lähtöä saunonut ja kylpenyt kotona, eli ET OLE LIKAINEN!  Sitten se kaikki vaiva vaatteitten ja pyyhkeitten ja pesuaineitten kanssa ja taas se hiusten laittaminen, mikä ei sitten välttämättä edes onnistu jossain sähköttömällä mökillä tms.  Eikä muutenkaan ole tullut otetuksi mukaan kuivaimia eikä kihartimia eikä hiustenhoito- ja kampaamisaineita.  Minulla kun ei ole mikään tuulen tuivertama poikatukka, jonka kanssa on ihan sama, onko se kuiva vai märkä ja onko se pystyssä vai päätä pitkin.  Veetuttaa nää ainaiset saunomishullut.  En muutenkaan tykkää olla alasti muiden kuin oman perheen kesken.

Eli ulkoileminen ja saunominen on kivaa.  Mutta vain mun omilla ehdoilla.  

Lentoemännän ammatti.

Vierailija kirjoitti:

Mökkeily kaverin mökillä. Oletus on, että istutaan lonkeroiden kanssa saunan jälkeen, katsellaan järvelle, rentoudutaan ja kokkaillaan luonnon helmassa ihanassa kesäsäässä. 

Totuus: ötököitä, kylmä kostea mökki, jota pitää lämmittää, sää on se Suomen peruskesä. Kostealle haisevat petivaatteet, joita ei ole pesty pitkään aikaan, ei wifiä, ei telkkaria, ei mitään muuta kuin kortti- ja lautapelejä ja vanhoja valittuja paloja. Helkkarin kova sänky, josta heräät jäykkänä aamulla.  Veden kantoa, siivousta pihalla ja sisällä, vadissa tiskaamista. Kaveri hommailee jotain koko ajan, sellaista mitä en osaa kuten puunpilkkomista. Karmea silmiä särkevä sisustusmökissä. Illalla, jos johonkin lähdetään, voi valita tasan yhdestä kylän räkälästä, jossa mökkiläiset on nähtävyys. Ruokakaupassa on kallista ja huono valikoima. On pilvistä ja sataa, mutta mökkeilystä innostuneet haluaa lähteä viiden kilometrin kävelylle johonkin jorpakkoon, jossa kasvaa joku erikoiskasvi, joka pitää nyt nähdä kukassa.  Juntit mökkinaapurit tulevat kylään ja puhuvat ihmisistä joita en tunne ja kylän juoruja, jotka ei kiinnosta. Ekan yön jälkeen odotat milloin pääsee pois, mutta vielä pitää kestää jonkin aikaa... Ei se yksi saunailta lonkeron kanssa laiturilla korvaa kaikkea tätä muuta. 

Pro vinkki: sitä lonkeroa kannattaa ottaa pikkuhiljaa ja koko ajan. Heti aamusta kun aloittaa tissuttelun niin kaikki vastoinkäymiset on hauskaa vaan.

Työ jossa hyvä palkka mutta tosi vähän tekemistä.

Päivät katselen kun kollegat raatavat hiki hatussa samalla kun omat projektit lakkautetaan yksi kerrallaan. Koskakohan joku huomaa etten tee mitään? Ehkä n. 1h ajaksi päivisin hommia.

Uusi pomoni. Ekat 2kk oli tosi kiva, ja luulin firmani osuneen rekrytoinnissa napakymppiin. Honeymoonin päätyttyä sieltä on alkanut kuitenkin paljastua hyvin härski pelaaja, joka ei epäröi etsiä työntekijöistä syntipukkia milloin mihinkin ongelmaan. 

Toisesta firmasta työpaikkakiusaamisen takia toiseen firmaan pelastettu työntekijä. Raukka, aluksi kaikille uudessa työpaikassa kertomassa kuinka on kokenut vääryyttä vaikka on tosi hyvä tyyppi. Ihmeellisesti ihan kaikki edellisessä paikassa ovat häntä kiusanneet, todennäköisesti koska ovat kateellisia kun hän on niin taitava työntekijä.

Eipä aikakaan kun osoittautuu että kiusattu onkin itse ollut pääkiusaaja ketä vastaan lopulta kaikki muut onneksi ovat uskaltaneet nousta ja kiusaaja vasta sitten joutunut vaihtamaan työpaikkaa.

Tämä korona-kökkiminen, introvertin näkökulmasta.

Ensinnäkään en ymmärrä, mitä kukaan normaalijärkinen introvertti saa siitä, että kaikki muutkin pakotetaan sisätiloihin eristäytymään? Hirveästi on ollut heidän puoleltaan ilonpitoa siitä, kun nyt muutkin joutuvat kotoilemaan. En tajua, en sitten millään. Toisekseen, on joo kivaa jäädä sohvalle lukemaan kirjaa rauhassa JOS pääsee myös halutessaan ulos ovesta tapaamaan ystävää kahvilaan tai hakemaan vaikka itselleen päivällistä lähiravintolasta. Tylsäksi se sohvalla oleskelu muuttuu, jos sille ei ole juuri vaihtoehtoja: kuinka kauan introverttikaan jaksaa tallata samoja ulkoilureittejä, varsinkin nyt kun ne alkavat ruuhkautumaan?

Lenkkeily. Se on raakaa työtä mutta näyttää kyllä jotenkin freshiltä,vapauttavalta ja tervehenkiseltä. Jo alkuaskeleilla aina miettii, että kuinka kauan vielä ja ulospääsyä siitä tilanteesta, vaikka aina juoksee sen saman reitin ja tietää kyllä tasan tarkkaan milloin se loppuu. Ja vauhtiakaan ei voi hiljentää sellaiseksi, että toimenpide ei tuottaisi suurta henkistä tuskaa, koska jo maksimivauhdilla koko touhusta ei juuri ole kuntosaliharjoitteluun verrattavaa hyötyä tuloksissa. Mutta silti lenkkeilen säännöllisesti, koska raitis ilma.

Vierailija kirjoitti:

Rannalle meno!

En puhu nyt välttämättä suomalaisista biitseistä - asun Etelä-Euroopassa eräässä kaupungissa, jonka lähellä on runsaasti isompia ja pienempiä hiekkarantoja, puhun siis kokemuksistani näille rannoille menosta ja siellä olemisesta.

Ensinnäkään mulla ei ole autoa, ja kaikki hiekkarannat ovat n. 30km päästä kaupungin keskustasta. Täytyy siis ottaa ensin metro isommalle bussiasemalle, ja sitten odotella 20-30 minuuttia sitä rantsulle vievää, täpötäyttä bussia. Ihmisillä on mukanaan kylmälaukut, rantapallot, pyyhkeet, päivänvarjot jne. jne. joten linja-autossa on tosiaan tunnelmaa. Harvoin noissa on edes toimivaa ilmastointia, eli siinä puolen tunnin bussimatkalla ehtii jo kivasti nyhjääntyä ja hermostua. Kun bussi pääsee kohteeseen, siitä pitää vielä tallustaa about 20 minsaa itse rannalle.

Keli on kesäisin usein tukalan kuuma, ja vaikka meren rannalla usein käykin tuulenvire, sekin on kuin lehmänhenkäys eikä siis kovasti viilennä - pääasiassa vain kuivattaa hien iholle. Aurinko porottaa julmasti, rantakassin olkain hiertää inhottavasti olkapäähän joka on mukavan niljainen hiestä ja aurinkovoiteesta. Varvassandaalit saavat aikaan rakon suunnilleen välittömästi. Hiekka on saatanallisen kuumaa ja siinä on hankala kävellä kaikkine kantamuksineen.

Kun hyvä paikka löytyy, täytyy kaikki purkaa ja asetella järkevästi. Sitä hiekkaa on jo joka paikassa vaikka kuinka olisi yrittänyt varoa. Ensin tietty holvataan uusi kerros aurinkorasvaa, joka onkin lähinnä ihonkuorintaa koska hienonhienoa santaa on kaikkialla... Sitten uimaan! Kivaa! Mutta merivesi on shokeeraavan kylmää ulkolämpötilaan verrattuna, eikä siellä kauaa viihdy. Aallokossa on myös hankala uida. Suolainen vesi tekee hiuksista koppurat ja ihosta tiukan tuntuisen. Taas levitellään rasvaa, mutta nyt iho on jo hieman punakka, ja tekee kipeää raapia hiekkaisilla käsillä voidetta.

Jossain vaiheessa kaikesta rasvailusta ja aurinkohatuista huolimatta tuntuu siltä, että on korventunut. Iho on arka ja on liian kuuma. Yritykset peittää itsensä pyyhkeellä tms. eivät tuota tulosta. Siinä kärvistellään pari tuntia, kunnes muu joukkio on vihdoin valmis siirtymään... rantabaariin. Ihana mennä sinne hiukset pystyssä, iho helakanpunaisena, tavarat hiekkaisina ja aurinkovoiteen lähmääminä. Juodaan parit oluet. Sitten tajutaankin, että on kamala nälkä, pitäisi liikkua takaisin kaupunkiin. Bussimatka takaisin on täyttä tuskaa, eikä ole mitään takeita että saisi edes istumapaikan. Joka paikkaa hiertää ja kirvelee, tukka edelleen kuin Meduusalla, olo on oudon väsynyt. Mutta pakko silti vielä ottaa bussinkin jälkeen metro, ja siitäkin niillä helvetin sandaaleilla tarpoa kotiin. 

Kun kaikki on saatu purettua ja olo on hetken parempi viileän suihkun jälkeen, sitä hiekkaa saakin siivota JOKA PAIKASTA seuraavat 8 viikkoa :))) vittttuuuhhhh!! Nimim. Ai miksi en tykkää biitseistä

En muista koskaan eläytyneeni täällä lukemaani tekstiin näin :DDD Olin töissä Australiassa jossa asuin n. 30 metriä meren rannasta. Eli toki en joutunut kokemaan tätä bussihelvettiä. Toki voin kuvitella, koska meiltä matka keskustaan oli 45min bussille 50 asteen helteessä. Muutoin niin samaistuin tässä kaikkeen. Vihasin käydä rannalla, olin siellä oikeasti vuoden aikana ehkä neljä kertaa :D Hirveetä kuraa, niin yliarvostettua

Tästä aasinsiltana elämä ulkomailla:

Aurinkoa, palmuja, uusia mukavia tuttavuuksia, uuden kielen oppimista. Joka hetki on tanssia ja juhlaa, elämäsi hienoin kokemus. Jatkuvalla syötöllä kuvia instagramiin täydellisesti biitsilaiffista. Olet ruskettunut, hoikka - et suinkaan liho reissussa - ja auringon vaalentama pitkä tukka liehuu.

No kylläpä kyllä.. Arkea se sielläkin oli. Vapaapäiviä se samat kaksi viikossa kuin Suomessakin. Kavereita ei tuosta vaan saa, varsinkaan vieraalla kielellä. Muutamat suomalaiset kaverit nappasin itselleni, muuten olin ihan yksin. Kuuma. Niin kuuma. Siis niin kuuma, että kävellen kun odotti valojen vihreäksi vaihtumista oli istuttava maahan ettei pyörry. Sanoinkuvailematonta. Punainen kuin possu, saman kokoinen kuin possu. Pitkä tukka kellastunut ja hiestä päänahkaan liimaantunut. Ikävä perhettä ja oikeita ystäviä. 

Anoppi.

01715f43c18a00120b07cd0a8fa00004e008800d0086e

Eikö me koskaan päästä tuosta pornospämmääjä sweetgöölistä eroon?

hi hi hi

Vierailija kirjoitti:

Lääkärin työ. Ihmisillä on ihmeellinen ruusunpunapilvilinnahöttökuvitelma siitä. Todellisuus on ihan toinen, raatamista, raatamista, raatamista. Kuunneltuasi vuosien ajan ihmisten vittuilua ja paskanpuhumista siitä, tulet siihen tulokseen, että tuon vittuilijankin olisi kiva tietää jotain todellisuudesta ja yrität kertoa, millaista elämää todellisuudessa vietät. Eihän semmoista voi kukaan uskoa todeksi, kun se arki on niin kaukana omista kokemuksista. Varsinkaan kun se ei ihan noudata työaikalakikaan, mikä on mahdotonta uskoa todeksi. Työajat on kuin orjillPalkastakin saa lukea ihan uskomattomia juttuja. Missähän nekin rahat? Ei minun tilipussissa ikinä! Luulevat, että valehtelen. Mutta tulipa tehtyä ja päivätyö on nyt tehty. Työperäinen vakava sairaus armahti minut. Joku muu olisi onneton, että piti tällainen sairaus tulla. Minulle se oli armahdus ja pääsy vapauteen.

Kokemuksesta tiedän, että loanheitto ja paskanpuhuminen alkaa nyt, koska ihmiset luulevat tietävänsä ne työolot paremmin kuin minä, ja siihen "tietoon" nojautuen "tietävät", että valehtelen. Eihän tuommoista voi uskoa, eikä asioita voi ajatella uudelleen tai tarkistaa piintyneitä vääriä käsityksiään. Loanheitto, vittuilu ja paskanpuhuminen on paljon helpompaa kuin ajatteleminen. Kirjoitinpa silti.

Ei sinulla mikään kummoinen ulosanti ainakaan ole.

Melkeen kaikki pornojutut

hi hi dear