Lue keskustelun säännöt.
EN KESTÄ enää tätä lihavana oloa!!
05.04.2020 |
Olen laihduttaja ja saanut painoni putoamaan jo 6 kiloa, mutta kun pudotettavaa on yhä 15 kiloa jäljellä! En kestä katsoa itseäni peilistä kun hävettää niin paljon tuo viime vuosien yli 20 kilon painonnousu! Minua nolottaa liikaa kun miehenikin on minua kevyempi ja kun seksiä harrastetaan niin vatsamakkarani vaan hölskyvät. Mikään vaate ei istu hyvin, naama on turvonnut ja hävettää niin paljon.
Miten te muut lihavat olette pärjänneet tällaisten tuntemusten kanssa? Laihdutan niin hyvin kuin pystyn, mutta kun 15 kiloa ei katoa yhdessä yössä.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ainakaan toimi tuo "fittien instapimujen" katseleminen. Olen varmaan pari vuotta seurannut ja joka päivä päättänyt olla samanlainen muutaman kuukauden päästä (tiputettavaa n. 5-6kg siihen, lihakset on jo valmiina), mutta ei siitä vain tule mitään. Rakastan ruokaa, rakastan syömistä ja ne määrät, mitä ne syövät, on todella pieniä urheilevalle ihmiselle. Ehkä sitten, jos elämän ainoa sisältö olisi näyttää hyvältä instakuvissa ja käydä salilla, voisin siihen pystyä. En nyt kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä.
Fakta 1: et pääse samaan kuntoon muutaman kuukauden päästä. Ota realistisempi ote ja laita tavoite vuoden päähän. Ei todellakaan tapahdu hetkessä, ei vaikka olisi lihaksia valmiina. Ja vaikka tapahtuisi, on tulosten ylläpito vaikeinta ikinä!
Fakta 2: fittien instapimujen kuntoon päästäkseen pitää syödä paljon, mutta oikein. Niin myös ne fitit pimut tekevät. Amatöörin yleisin harhaluulo on se, ettei painonpudottaja tai kovaa treenaava saisi syödä. PÄINVASTOIN: nimenomaan tulee syödä, usein ja riittävästi, mutta myös oikein. Kovaa treenaava voi tosin myös herkutella välillä, kulutus on kovaa ja ylimääräinen sulaa nopeasti pois.
Sitten on tietysti erikseen laihat instapimut, Metit ja muut, mutta hehän eivät olekaan fittejä. He syövät vähän. Mutta en lähtisi ottamaan heistä mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä itselläni vientiä on lihavanakin, ei minun miesten takia tarvitse laihduttaa. Terveys tässä on isoin syy. Ja se että olisi kepeä ja taipuisa olo.
Paljoa kiinnosta mitkään instapimut :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ollut tuollaisia itseinhon tunteita edes silloin kun olin 110-kiloinen. Toki näin peilistä, että olen todella lihava, mutta en minä silti pitänyt itseäni ällöttävänä.
Minulta meni vuosi, kun laihdutin 105 -> 77. Ja monta vuotta meni ajatusta kypsytellessä kun mietin miten kauan minulta kestäisi laihduttaa edes (itselleni) siedettäviin mittoihin. Lopulta se laihduttaminen oli helppoa eikä edes tuntunut laihduttamiselta, kun otin sen aika rennolla otteella. Suurin ongelma oli se, että hidas prosessi ahdisti välillä korvien välissä.
Nyt olen vajaan vuoden sisään lihonut 10 kg ja olo ei enää ole ollenkaan kiva ja sutjakka. Tuo 77kg oli minulle sellainen paino missä viihdyin aika hyvin vaikka tiedän sen olevan vielä kaukana mistään ihannepainosta (olen 166cm pitkä). Mutta tämä on niin suhteellista. Kun on pahimmillaan painanut 112kg niin siihen verrattuna 77kg on aika jees. Nyt kun olen taas lihonut, niin en oikein viihdy tässä nykyisessä koossa. Mutta en silti inhoa itseäni, pikemminkin harmittelen että olen syönyt taas itseni tähän kuntoon. Tässä on ollut vähän sellaista sairaudesta johtuvaa ahdistusta ja stressiä mihin olen syönyt. Ja nyt koronassa syön pitkästyneisyyteen.
En ajattele painonhallintaa enää prosessina, jolla olisi joku maali mihin pitää päästä. Enempi se on sellainen elämänmittainen sota, jossa välillä hävitään ja voitetaan taisteluita. Ja näin viisikymppisenä sitä miettii enemmän omaa terveyttä kuin jotain ulkonäköseikkoja. Vaikka nyt olenkin plösähtäneessä tilassa, en ajattele että tämä on lopullinen tuomio. Kyllä jossain kohtaa taas alan pitää itsestäni parempaa huolta ja säädän syömisiä terveellisempään ja järkevämpään suuntaan.
Kuinka laihdutit noin paljon vuodessa?
Olen samanpituinen ja laihdutin vajaassa vuodessa 10kg (painoin aloittaessa yli sata). Ruuat 2-3h välein ja pienempiä annoksia, juomana vain tee, pepsimax ja vesi. Tosin silloin minulla oli alle kouluikäiset lapset, stressaava elämäntilanne ja univajetta. Nyt elämä on rennompaa ja kilot palanneet, joita nyt alan sulattamaan terveysvaikutusten vuoksi. Vinkkejä otetaan vastaan :)
Lopeta nyt ainakin tuo jatkuva syöminen ja limut.
Limut? Sokerilimuja ja mehuja en juo ollenkaan, pepsimaxia ruuan kanssa ja makeanhimoon pieniä annoksia. Nimenomaan tasainen ruokarytmi, enintään 3h ruokien välillä auttaa laihtumaan.
En silti ymmärrä miten 30kg lähtee vuodessa, ellei ala jollekin ihmedieetille (keto tms) mihin en itse kyllä lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ainakaan toimi tuo "fittien instapimujen" katseleminen. Olen varmaan pari vuotta seurannut ja joka päivä päättänyt olla samanlainen muutaman kuukauden päästä (tiputettavaa n. 5-6kg siihen, lihakset on jo valmiina), mutta ei siitä vain tule mitään. Rakastan ruokaa, rakastan syömistä ja ne määrät, mitä ne syövät, on todella pieniä urheilevalle ihmiselle. Ehkä sitten, jos elämän ainoa sisältö olisi näyttää hyvältä instakuvissa ja käydä salilla, voisin siihen pystyä. En nyt kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä.
Fakta 1: et pääse samaan kuntoon muutaman kuukauden päästä. Ota realistisempi ote ja laita tavoite vuoden päähän. Ei todellakaan tapahdu hetkessä, ei vaikka olisi lihaksia valmiina. Ja vaikka tapahtuisi, on tulosten ylläpito vaikeinta ikinä!
Fakta 2: fittien instapimujen kuntoon päästäkseen pitää syödä paljon, mutta oikein. Niin myös ne fitit pimut tekevät. Amatöörin yleisin harhaluulo on se, ettei painonpudottaja tai kovaa treenaava saisi syödä. PÄINVASTOIN: nimenomaan tulee syödä, usein ja riittävästi, mutta myös oikein. Kovaa treenaava voi tosin myös herkutella välillä, kulutus on kovaa ja ylimääräinen sulaa nopeasti pois.
Sitten on tietysti erikseen laihat instapimut, Metit ja muut, mutta hehän eivät olekaan fittejä. He syövät vähän. Mutta en lähtisi ottamaan heistä mallia.
Jos tiputtaisin 2kg kuussa, siihen menisi noin 2-3kk, kun olisin haluamassani tavoitepainossa ja näyttäisin "instapimuilta" eli ei tarvitse ottaa tavoitteeksi kokonaista vuotta.
Toiseksi väitän edelleen, että pysyäkseen niin sanotusti melko "leaninä" ympäri vuoden, on syötävä melko vähän.
Kolmanneksi, ne "instapimut" ei mitenkään erityisen paljon treenaa. Jos käy tunnin vääntämässä punttia kuusi kertaa viikossa, se ei vielä ole paljoa. Teen niin itsekin, olen tehnyt monta vuotta, ja tiedän, ettei kaloreiden kulutus ole silloin verrattavissa esimerkiksi tunnin kovaan cardioon (jos oletuksena on normaali salitreeni, eikä varta vasten toteuttu mahdollisimman paljon kaloreita kuluttava salikerta). Lihasten kasvaminen toki vaatii pluskaloreita, mutta sen jälkeen rasvan polttaminen lihasten päältä ja kunnon pitäminen jatkuvasti tiukkana, vaatii pieniä kaloreita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ollut tuollaisia itseinhon tunteita edes silloin kun olin 110-kiloinen. Toki näin peilistä, että olen todella lihava, mutta en minä silti pitänyt itseäni ällöttävänä.
Minulta meni vuosi, kun laihdutin 105 -> 77. Ja monta vuotta meni ajatusta kypsytellessä kun mietin miten kauan minulta kestäisi laihduttaa edes (itselleni) siedettäviin mittoihin. Lopulta se laihduttaminen oli helppoa eikä edes tuntunut laihduttamiselta, kun otin sen aika rennolla otteella. Suurin ongelma oli se, että hidas prosessi ahdisti välillä korvien välissä.
Nyt olen vajaan vuoden sisään lihonut 10 kg ja olo ei enää ole ollenkaan kiva ja sutjakka. Tuo 77kg oli minulle sellainen paino missä viihdyin aika hyvin vaikka tiedän sen olevan vielä kaukana mistään ihannepainosta (olen 166cm pitkä). Mutta tämä on niin suhteellista. Kun on pahimmillaan painanut 112kg niin siihen verrattuna 77kg on aika jees. Nyt kun olen taas lihonut, niin en oikein viihdy tässä nykyisessä koossa. Mutta en silti inhoa itseäni, pikemminkin harmittelen että olen syönyt taas itseni tähän kuntoon. Tässä on ollut vähän sellaista sairaudesta johtuvaa ahdistusta ja stressiä mihin olen syönyt. Ja nyt koronassa syön pitkästyneisyyteen.
En ajattele painonhallintaa enää prosessina, jolla olisi joku maali mihin pitää päästä. Enempi se on sellainen elämänmittainen sota, jossa välillä hävitään ja voitetaan taisteluita. Ja näin viisikymppisenä sitä miettii enemmän omaa terveyttä kuin jotain ulkonäköseikkoja. Vaikka nyt olenkin plösähtäneessä tilassa, en ajattele että tämä on lopullinen tuomio. Kyllä jossain kohtaa taas alan pitää itsestäni parempaa huolta ja säädän syömisiä terveellisempään ja järkevämpään suuntaan.
Kuinka laihdutit noin paljon vuodessa?
Olen samanpituinen ja laihdutin vajaassa vuodessa 10kg (painoin aloittaessa yli sata). Ruuat 2-3h välein ja pienempiä annoksia, juomana vain tee, pepsimax ja vesi. Tosin silloin minulla oli alle kouluikäiset lapset, stressaava elämäntilanne ja univajetta. Nyt elämä on rennompaa ja kilot palanneet, joita nyt alan sulattamaan terveysvaikutusten vuoksi. Vinkkejä otetaan vastaan :)
Lopeta nyt ainakin tuo jatkuva syöminen ja limut.
Limut? Sokerilimuja ja mehuja en juo ollenkaan, pepsimaxia ruuan kanssa ja makeanhimoon pieniä annoksia. Nimenomaan tasainen ruokarytmi, enintään 3h ruokien välillä auttaa laihtumaan.
En silti ymmärrä miten 30kg lähtee vuodessa, ellei ala jollekin ihmedieetille (keto tms) mihin en itse kyllä lähde.
Nimenomaan tuo jatkuva syöminen ja limujen juonti auttaa lihomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herkuttelu ja herkkupäivät kielivät pelkästään vääristyneestä suhteesta ruokaan.
Syökää nyt hemmetti luonnosta tulevaa ravintoa ja valmistakaa se itse, unohtakaa kokonaan kaikki teollinen ja sokeri, käykää päivittäin ulkona 45-90min kävelyllä.
Ei oikeasti ole niin vaikeaa, menee pari viikkoa totutteluun, sitten loppu on vain omaa valintaa.
Vierailija kirjoitti:
Herkuttelu ja herkkupäivät kielivät pelkästään vääristyneestä suhteesta ruokaan.
Syökää nyt hemmetti luonnosta tulevaa ravintoa ja valmistakaa se itse, unohtakaa kokonaan kaikki teollinen ja sokeri, käykää päivittäin ulkona 45-90min kävelyllä.
Ei oikeasti ole niin vaikeaa, menee pari viikkoa totutteluun, sitten loppu on vain omaa valintaa.
Luonnollinen ruokahan on täysin suositusten vastaista. Kaikki keinoruoka on sen sijaan ravitsemusterapeuttien mukaan hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti positiivisesti, syksyllä voit olla jo ihannepainossasi.
Olet hyvässä tilanteessa, jos 6kg mennyt, joten kun motvaatiota on, saat loputkin 15kg pois. Ukkosikin sinusta ilmeisesti tykkää, kun harrastatte seksiä.
Häpeä pois, osta nätit oikean koon vaatteet ja kiitä itseäsi tuosta 6kg, hieno saavutus.
Hyvät hiihtokelit teillä vielä, anna suksen suihkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ylipainoa alunperin 40 kg, ja olen 10 vuotta taistellut repsahtelun yms kanssa. Onnistun aina laihtumaan vähän, sitten annan vähän periksi ja lihon takaisin.
Nyt alkaa kuitenkin terveys olla jo siinä kunnossa että lääkäri määräsi laihduttamaan keinolla millä tahansa, käytännössä VLCD:llä. Toistaiseksi yllättävän helppoa olla pelkällä pussiruoalla, mutta vanhojen kokemusten takia mietin kauanko tämä jatkuu, ja repsahtaako ihan valtavasti sitten kun repsahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten herkkuhimojen kanssa? Miten selviytyä niistä :(
Herkkuhimot lähtee muuttamalla ruuan sisältöä.
Oman kokemuksen mukaan vaikeahkokin sokerikoukuttuminen lähtee viimeistään kahdessa viikossa kun pakottaa itselleen max yhden herkkupäivän viikossa. Parin viikon päästä ei edes luvan kanssa saadut herkut enää niin kovasti himota/ei maistu niin isot määrät kerralla kuin ennen.
Itselläni oli myös tapana oikein kaivaa himoa esiin kaupan hyllyillä miettimällä mille mikäkin maistuu, heti kun päätin etten osta mitään mitä en TODELLA himoitse, loppui sellainen heräteostostelu ja himon herättely.
Miksi ihmeessä pitää pakottaa itselle se yksi herkkupäivä?
Ihmettelen samaa. Ei itselleen tarvitse muistuttaa, miten hyviä ne herkut ovat. Lopettaa vain niiden syömisen, ja jossakin vaiheessa keho unohtaa niiden ihanuuden ja himo katoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljaa hyvä tulee! Tsemppiä! Tuo fiilis kyllästymisestä omaan kehoon antaa motivaatiota laihduttamiseen. Itse painan noin 60kg nyt, mutta olen painanut joskus 20kg enemmän. Joskus jos alkaa tehdä mieli syöpötellä muistelen sitä oloa, mikä lihavana oli. En halua siihen koskaan enää. Lihavat voivat väittää olevansa hyvässä kunnossa, mutta aika moni yllättyisi jos saisivat hetken aikaa olla normaalipainoisia. Kaikki on paljon kevyempää ja helpompaa silloin, keho toimii ja jaksaa. Mikään ruoka ei ole sen arvoista, että kannattaisi vaihtaa kevyt olo tunkkaiseen pyylevyyteen. Anteeksi, tämä on vähän kovaa puhetta, mutta todella toivoisin, että mahdollisimman moni saisi olla normaalipainossa.
Itse olen lihava myös, 163cm/77 kg ja olo on kamala. Olen joskus ollut sirompi.
Kesä tulossa ja turha haaveilla laittavansa uima-asua päälle. Muutama vuosi sitten olin vielä hoikka. Sairastelut ja kaikki vastoinkäymiset ovat ajaneet minut mässäilyyn ja ylensyömiseen, olen enää vain kömpelö läski. Miehiä ei ole ollut vuosiin, tuntuu että minua vaan halveksitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Painoa on tällä hetkellä hurjat 120kg. En kestäkään tätä, en kestänyt silloinkaan kun painoin paljon vähemmän. Minulla on masennusta, ja traumatausta, johon liittyy olennaisesti ruoan kanssa sekoilu (vanhempani pitivät minua nälässä, myöhemmin opin syömään tunteisiini ym.). Jos olisi ratkaisu joka toimii, olisin löytänyt sen jo. Terapiastakaan ei ollut apua, koska olin lukenut aiheesta enemmän kuin terapeuttini.
Juuri nyt pakkolaihdutan polttamalla tupakkaa. Näyttää olevan ainoa asia, joka hillitsee loputonta ruokahalua ja herkkuhimoa edes jotenkin. Aina kun tekee mieli herkutella, poltankin tupakan. Toistaiseksi on toiminut yllättävän hyvin. Ei ole kiva polttaa lasten nähden tai haista, mutta ajatus kuolemisesta nelikymppisenä läskipallona ei sekään mieltä ylennä.
Sama! Sain 15 kg pois tupakalla 103->88kg.
Lopetin tupakoinnin, paino on 105kg.
Vituttaa, ei olisi pitänyt lopettaa
Minulla ei ainakaan toimi tuo "fittien instapimujen" katseleminen. Olen varmaan pari vuotta seurannut ja joka päivä päättänyt olla samanlainen muutaman kuukauden päästä (tiputettavaa n. 5-6kg siihen, lihakset on jo valmiina), mutta ei siitä vain tule mitään. Rakastan ruokaa, rakastan syömistä ja ne määrät, mitä ne syövät, on todella pieniä urheilevalle ihmiselle. Ehkä sitten, jos elämän ainoa sisältö olisi näyttää hyvältä instakuvissa ja käydä salilla, voisin siihen pystyä. En nyt kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä.
Itseinhoon sanoisin, että sen tunteminen ei välttämättä riipu kiloista. Laihtuminen ei myöskään välttämättä tuo onnea. Sen sijaan kannattaa pyrkiä ajattelemaan niin, että riittää kunhan pääsee ruoan orjuudesta eroon eli pakkosyömisestä tai/ja makean sekä herkkujen jatkuvasta kierteestä pois. Että tekee sen kaiken terveyden vuoksi.
Minäkin suhteellisen hoikkana ja hyväkroppaisena inhoan itseäni välillä. Nuorempana koin itseni ällöttäväksi, vaikka nyt tajuan olleeni aivan mielettömän hyvännäköinen vartaloltani. Enää en niinkään ja olenkin hyväksyvämpi itseäni kohtaan, mutta silti edelleen joskus epätoivoisena mietin, että miksi helv***sä en pysty laihduttamaan niitä muutamaa kiloa.