Mitäs jos ihmiset huomaavatkin, että elämä onkin ihan kivaa ilman ulkomaanreissuja, shoppailua ja kaikenlaisia kissanristiäisiä?
Eivätkä palaakaan tähän elämäntyyliin enää koronan jälkeen? Viettävä jatkossa aikaa perheen kanssa ja tekevät retkiä lähialueille?
Kommentit (57)
No helkkari, on sitä muutakin noiden mainitsemiesi lisäksi, mitä ei nyt saa tehdä. Ei voi käydä kirjastossa, ei voi nähdä ystäviä tai sukulaisia, ei voi syödä ravintoloissa. Mä käyn tähän aikaan vuodesta jo ratsastuskisoissa hevosenhoitajana, mutta eihän kisoja nyt järjestetä. Tykkään myös matkailla lähialueilla ja Suomessa ylipäätään, mutta ei sekään nyt viisasta ole. Ei tarvitse elää mitenkään pinnallista elämää, että tuntee nyt olonsa rajoittuneeksi.
Minulle matkustelu on tapa elää -ja perhe tulee tietysti mukaan kun on tehnyt jo 20 vuotta.
En ikinä luovu matkustelusta, ehei!
Sanoisin että aikuisikäni yhtä parasta aikaa. Voi olla kotona ilman menopakkoja, pl työt ja niistäkin 80% etänä.
Bucket List'illani on vielä kymmeniä kohteita, jotka haluaisin ehtiä eläessäni nähdä. Haluan myös päästä elokuviin, musiikkikeikoille ja teatteriin. Niitä retkiä on tehty ennenkin ja tehdään jatkossakin, eivät ne korvaa matkoja kauemmas.
Me tykätään olla kotona. Ei tunnu eristäytyminen missään. Kotona on parasta!
Ei ole. Voin kertoa, ettei siellä lähimetsässäkään jaksa vuodesta toiseen retkeillä.
Kyllä shoppailen ja lähden taas tapahtumiin heti kun voi.
Vierailija kirjoitti:
No helkkari, on sitä muutakin noiden mainitsemiesi lisäksi, mitä ei nyt saa tehdä. Ei voi käydä kirjastossa, ei voi nähdä ystäviä tai sukulaisia, ei voi syödä ravintoloissa. Mä käyn tähän aikaan vuodesta jo ratsastuskisoissa hevosenhoitajana, mutta eihän kisoja nyt järjestetä. Tykkään myös matkailla lähialueilla ja Suomessa ylipäätään, mutta ei sekään nyt viisasta ole. Ei tarvitse elää mitenkään pinnallista elämää, että tuntee nyt olonsa rajoittuneeksi.
Me ei juuri harrasteta matkustelua, vaan ihan normaaleja asioita kaivataan. Haluan mennä töihin, salille ja kahville, joskus kirjakauppaan. Haluan pitää lapselle synttärit ja kyläillä sukulaisten luona, viedä lapsen Korkeasaareen ja Lintsille.
Vähän sellainen fiilis ettei tästä mitään opita. Kriisin jälkeen alkaa elvytys ja se tehdään helpoimmalla tavalla eli olemassa oleviin rakenteisiin ja mikään ei muutu.
Mulla kaksijakoiset fiilikset, toisaalta nautin pysähtyneisyyden tunteesta. Ajatuksesta, että ennen vanhaan myös aika lailla eleltiin yksinkertaisesti, ei kaivattu matkoja, ravintoloita. Tyytyväisenä oltiin kotona, puuhailtiin siellä jotain, nähtiin lähimpiä ihmisiä, elämä oli varmasti pitkäveteistä. Mutta se ei ollut stressaavaakaan. On ollut aikaa ihmetellä ja miettiä.
Ja sitten taas kaipaan ihmisjoukkoja, tapahtumia, ravintoloita..Myös matkoja. Mutta olen nyt huomannut, että näissä kaikissa on ollut myös suorittava tunnelma. Kenelle suoritan? Kuinka ihanaa olla kotona ilman, että on paineita olla jotain, tehdä jotain.
no 911 jälkeen lentoliikenne pysäytettiin ja keksittiin kaikenlaisia uusia matkustusrajoituksia
arveltiin että kaikki uudet hankaluudet johtaa merkittävään lentomatkustelun vähenemiseen
kaikkea kanssa. puolen vuoden päästä tehtiin jo uusia ennätyksiä
näin käy nytkin
Vierailija kirjoitti:
Vähän sellainen fiilis ettei tästä mitään opita. Kriisin jälkeen alkaa elvytys ja se tehdään helpoimmalla tavalla eli olemassa oleviin rakenteisiin ja mikään ei muutu.
Pahimmassa tapauksessa käsketään kuluttaa kahta enemmän, ainakin maissa jossa ekoajattelu ei ole voimissaan (Kiina, Intia), on täysin vapaaehtoista (USA) tai muuten vain mahdotonta.
Minä lähden ulkomaille ainakin heti syksyllä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kaksijakoiset fiilikset, toisaalta nautin pysähtyneisyyden tunteesta. Ajatuksesta, että ennen vanhaan myös aika lailla eleltiin yksinkertaisesti, ei kaivattu matkoja, ravintoloita. Tyytyväisenä oltiin kotona, puuhailtiin siellä jotain, nähtiin lähimpiä ihmisiä, elämä oli varmasti pitkäveteistä. Mutta se ei ollut stressaavaakaan. On ollut aikaa ihmetellä ja miettiä.
Ja sitten taas kaipaan ihmisjoukkoja, tapahtumia, ravintoloita..Myös matkoja. Mutta olen nyt huomannut, että näissä kaikissa on ollut myös suorittava tunnelma. Kenelle suoritan? Kuinka ihanaa olla kotona ilman, että on paineita olla jotain, tehdä jotain.
Totuus löytynee noiden kahden välistä. Liika kotielämä ja urautuminen stressaa sekin,toisella tavalla.
Kivaa elää ilman perusopetusta, kouluruokailua, ilman hammaslääkärille tai lääkäriin pääsyä...
No ainakin epäilen että tämän takia liikunnan suosio alkaa nousemaan.
Kun tämä on ohi niin voi että se ryntäys kuntosaleille on pahempaa kuin Tammikuussa jolloin uudenvuoden lupailijat täyttää salit.
Aika takuulla myös lennot ovat täynnä myös, koska onhan se ihmisluonto sellainen että se tahtoo tehdä tutkimusmatkoja.
Jos kaikki viettävät hiljaiseloa, talous ei lähde nousuun. Vaikka kuluttamattomuus maapallolle parempi onkin. Jos talous ei lähde nousuun, loppuu työpaikat ja Kelan ja työttömyyskassojen rahatkin. Itse jaksan kyllä retkeillä lähimetsässä.
Juu, kiitos ei.
Sillä minuutilla kun tämä loppuu, lähde kaupungille ostoksille ja sitten lentokoneella jonnekin lämpimään.
Ja niin tekevät muutkin.
Shoppailu kyllä vähenee, mutta ruuanlaitto lisääntyy ja kyllä minä vielä jollekin matkallekin lähden.
Ruuan suhteen jatkan näillä terveellisimmillä elämäntavoilla ja jätän herkut ostamatta jatkossakin.
Ei ole tehnyt yhtään mieli ostaa mitään hömppäruokaa ja olen syönyt paljon enemmän kasvisruokaa.
Tulee syöminen edulliseksi, kun ostaa kuivattuja linssejä, papuja ja kikherneitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki viettävät hiljaiseloa, talous ei lähde nousuun. Vaikka kuluttamattomuus maapallolle parempi onkin. Jos talous ei lähde nousuun, loppuu työpaikat ja Kelan ja työttömyyskassojen rahatkin. Itse jaksan kyllä retkeillä lähimetsässä.
Tässäpä tiivistettynä nykyisen markkinajärjestelmän mielipuolisuus.
Ilmasto kiittää jos käy ap:n kuvaamalla tavalla. Osa ihmisistä varmasti vähentääkin kulutusta ja matkustelua kun huomaa että niinkin voi elää. Osa painaa entisestään kaasua kun karanteeni hellittää.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen tulee vaatimaan ihmisiltä vielä paljon ja isoja elämänmuutoksia. Ja osa niistä tehdään pakottamalla koska valtaosa ihmisistä on itsekkäitä hedonisteja tyyliin "matkustelusta en luovu".