En koe tarvetta antaa anteeksi. Miksi pitäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohtamisella ei tarkoita sitä, että tapahtunut häviää muistista kokonaan. Voi tietoisesti unohtaa sillä tavalla, että ei anna niille tapahtumille minkäänlaista valtaa. Jos ne tulee mieleen, opettelee kääntämään ne saman tien pois. Hyväksyy että tämä asia nyt on tapahtunut, se ei määrää minun tätä päivää, eikä minun tarvitse sitä enää koskaan ajatella. Minulla on vaikka kuinka paljon tällaisia pahoja asioita menneisyydessä, ja olen opetellut päästämään niistä irti. Muistan että ne tapahtuivat, mutta niiden ja minun välissä on tuhat kerrosta eristysvillaa.

Kuulostaa siltä, että joudut aktiivisesti käyttämään paljon energiaa pitääksesi vaikeat menneet kokemukset poissa mielestäsi. Tuo ei kuulosta siltä, että olisit oikeasti vapautunut näihin kokemuksiin liittyvästä tunnelatauksesta.

Tämä on kyllä niin tyypillistä tälle palstalle. :D Joku kertoo löytäneensä ratkaisun, miten pystyy elämään jonkun asian kanssa aivan hyvää elämää, niin joku tulee kertomaan, että "kuulostaa siltä ettei tuo toimi". 

Sinun mielestäsikö on siis mainio ajatus dissosiaation avulla lohkoa mieltään niin, ettei mikään tunnu enää miltään?

Hei en kaipaa sun keittiöpsykologiturinoitasi. Tein vain huomion; tyypillä ei tuntunut olevan mitään ongelmaa asian kanssa, mutta sehän ei sulle riitä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

Tokihan kannattaa soittaa jää syyllistää toistuvasti pahoinpideltyä lasta siitä, ettei hän vielä aikuisenakaan ole sinut kokemansa kanssa. Mikäänhän ei ole parempaa kuin kuvitteellinen moraalinen ylemmyydentunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

No he eivät miettineet ja se siitä. Miten se muuksi muuttuu sillä, että sinä et kykene unohtamaan?

Ei ole mikään pakko. Onko joku edes pyytänyt? Yleensä anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen liittyy suhteiden palauttamiseen. Jos mitään suhdetta ei ole, tai sellaiseen ei ole toivetta, koko anteeksianto voi olla hieman turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

No he eivät miettineet ja se siitä. Miten se muuksi muuttuu sillä, että sinä et kykene unohtamaan?

Mikä on syy siihen, että olet täällä aukomassa päätäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

No he eivät miettineet ja se siitä. Miten se muuksi muuttuu sillä, että sinä et kykene unohtamaan?

Mikä on syy siihen, että olet täällä aukomassa päätäsi?

On varmasti suurimmalle osalle ihmisistä täysin selvää, että jos ihmisellä on sillä hetkellä riittävästi voimavaroja jättääkseen menneet kokemukset aidosti taakseen, niin hän myös toimisi niin.

En ajattele sitä anteeksi antamisena, vaan taakseen jättämisenä. Kun totuus jostain ihmisestä paljastuu, niin se opettaa aina jotain jatkoa varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

Ohiksena sanoisin, että tärkeintä on aktiivinen _pyrkimys_ sisäiseen anteeksiantoon. Silloin antaa luvan itselle mennä eteenpäin, jättää taakse ne pahat kokemukset ja niistä huolimatta pyrkiä hyvään oloon.

Rankkojen kokemusten kohdalla tuskin kukaan odottaa, että asiat pystyy tuosta noin vain jättämään kerralla taakse. Se on pitkä, vuosikymmeniä kestävä prosessi ja senkin jälkeen vanhat pahat olot nousevat pintaan. Itse ajattelen, että on joitakin keinoja, joilla niitä voi opetella työntämään pois sen jälkeen, kun ne edelleen käsittelyn jälkeen nousevat pintaan.

Tottakai rankka lapsuus vaikuttaa koko lopun elämää. Ihmisellä on niin kova tarve saada tuntea olevansa turvassa ja rakastettu lapsena ja jos jää vaille niitä, tuskasta ei pääse koskaan täydellisesti eroon. Lapsuuden tuhoaminen on pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä. Jujuna on yrittää opetella elämään sen kanssa tuntien silti paljon hyvää nykyisessä elämässä.

Ehkä anteeksiantoa voisi ajatella niin, että sen sijaan, että antaisit anteeksi vanhemmillesi, pyrkisin antamaan anteeksi elämälle. Lopulta se on sama asia.

Ei tosiaankaan mulkuilta tarvitse anteeksi pyytää eikä heille anteeksi antaa mitään.

Heidänhän se pitäisi, mutta kunnon pystyyn nostettu mulkku ei moiseen taivu. On niin "kova".

Niistä ikävistä kokemuksista kannattaa yrittää vapautua, päästä irti.

Mutta ei mitään anteeksipyytelyä eikä -antoa tarvitse uhrin tehdä.

Se on rikollisen omallatunnolla oleva asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on joitakin ihmisiä, joille en anna anteeksi milloinkaan. En voisi koskaan enää olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ei vaan onnistuisi millään.

Mutta en vello tunteesta. Suhtaudun heihin täysin välinpitämättömästi.

Ei kuulosta siltä, että suhtaudut näihin ihmisiin täysin välinpitämättömästi, jos et kykene enää lainkaan olemaan heidän kanssaan tekemisissä.

Olen eri, mutta en ymmärrä mitä tarkoitat? Miksi pahaa tehneiden ja loukanneiden kanssa pitäisi olla tekemisissä? 

Minustakin välinpitämättömyys juuri osoittaa, että asia on käsitelty. Ei pidä olla jatkossakaan tekemissä kenenkään kanssa, joka osoittaa samanlaisia oireita kuin nuo, joille pitäisi anteeksi antaa. Tämä on juuri se opetus, minkä tällaisista keisseistä saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se heidän elämäänsä heilauta suuntaan eikä toiseen annatko anteeksi vai et.

Entä sitten? En ole kiinnostunut siitä mitä nämä ihmiset ajattelevat minusta.

Mitä sinä siis siitä voitat, että "juot myrkkyä" pienen annoksen joka ikinen päivä. Stressihormonisi ovat koholla ja sairastuttavat sinut vähitellen.

Ehkäpä vanhempieni olisi pitänyt miettiä mitä seurauksia toistuvalla kaltoinkohtelulla voi mielenterveydelleni olla. En kykene unohtamaan perhehelvettiä, jossa kasvoin, vaan tuska on yhä olemassa.

Ohiksena sanoisin, että tärkeintä on aktiivinen _pyrkimys_ sisäiseen anteeksiantoon. Silloin antaa luvan itselle mennä eteenpäin, jättää taakse ne pahat kokemukset ja niistä huolimatta pyrkiä hyvään oloon.

Rankkojen kokemusten kohdalla tuskin kukaan odottaa, että asiat pystyy tuosta noin vain jättämään kerralla taakse. Se on pitkä, vuosikymmeniä kestävä prosessi ja senkin jälkeen vanhat pahat olot nousevat pintaan. Itse ajattelen, että on joitakin keinoja, joilla niitä voi opetella työntämään pois sen jälkeen, kun ne edelleen käsittelyn jälkeen nousevat pintaan.

Tottakai rankka lapsuus vaikuttaa koko lopun elämää. Ihmisellä on niin kova tarve saada tuntea olevansa turvassa ja rakastettu lapsena ja jos jää vaille niitä, tuskasta ei pääse koskaan täydellisesti eroon. Lapsuuden tuhoaminen on pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä. Jujuna on yrittää opetella elämään sen kanssa tuntien silti paljon hyvää nykyisessä elämässä.

Ehkä anteeksiantoa voisi ajatella niin, että sen sijaan, että antaisit anteeksi vanhemmillesi, pyrkisin antamaan anteeksi elämälle. Lopulta se on sama asia.

Ehkä tarkoitat samaa asiaa, mutta minusta tuskasta kyllä voi päästä eroon, vaikka siihen meneekin aikaa. Täytyy surra sitä mitä ei saanut, mutta anteeksi ei tarvitse antaa. Ehkä viimeisellä kappaleelle tarkoitat jotain samaa kuin itse tarkoitan sillä, että totuus ihmisestä paljastuu. Ei voi odottaa keneltäkään muuta kuin sitä, millaisesta ihmisestä teko on lähtöisin.

Mahdollisimman kauas on tosiaan häijyistä ihmisistä hakeuduttava. Ei olla enää koskaan missään tekemisissä.

Oli paskaa säkää, että ylipäätänsä kohdattiin elämämme varrella syystä tai toisesta, mutta niin ei tapahdu koskaan enää.

Buddhalaisuudessa tämä sanotaan hyvin: jokainen elämäsi varrella kohtaamasi ihminen on joko siunaus tai opetus...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on joitakin ihmisiä, joille en anna anteeksi milloinkaan. En voisi koskaan enää olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ei vaan onnistuisi millään.

Mutta en vello tunteesta. Suhtaudun heihin täysin välinpitämättömästi.

Ei kuulosta siltä, että suhtaudut näihin ihmisiin täysin välinpitämättömästi, jos et kykene enää lainkaan olemaan heidän kanssaan tekemisissä.

Olen eri, mutta en ymmärrä mitä tarkoitat? Miksi pahaa tehneiden ja loukanneiden kanssa pitäisi olla tekemisissä? 

Minustakin välinpitämättömyys juuri osoittaa, että asia on käsitelty. Ei pidä olla jatkossakaan tekemissä kenenkään kanssa, joka osoittaa samanlaisia oireita kuin nuo, joille pitäisi anteeksi antaa. Tämä on juuri se opetus, minkä tällaisista keisseistä saa.

Voi myös kertoa siitä, että kipu on yhä vahvasti pinnalla, jollei enää kykene olemaan tiettyjen ihmisten kanssa lainkaan tekemisissä. Se on äärimmäinen tapa suojella itseään uudelta kivulta, jos yhä on henkisesti vereslihalla.