En pääse yli vihasta sen takia mitä mulle toiset ihmiset on mulle aiheuttaneet
Olen raivon partaalla joka päivä. Asiat on tosiaan siinä pisteessä että ne ei enää hyväksi muutu. Terapiaankaan ei nyt pääse. Its.e.murha on mielessä joka päivä kun ei mitään ratkaisuja ole.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Toisten syytä kaikki!!!
Onko sulle jotenkin uutta, että jotkut ihmiset todella aiheuttaa toisille suurta haittaa ja aika usein ei saada heille minkäänlaista seuraamusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisten syytä kaikki!!!
Onko sulle jotenkin uutta, että jotkut ihmiset todella aiheuttaa toisille suurta haittaa ja aika usein ei saada heille minkäänlaista seuraamusta.
On varmasti uutta, koska tuohan on jo lauseena mahdottomuus.
Vihasta pääsee irti kahdella eri tavalla. Kyse on oikeastaan yhdestä ja samasta tavasta, koska ne vievät samaan lopputulokseen, mutta toisesta sanasta ihmiset nousevat takajaloille.
Ensimmäinen on hyväksyminen. Hyväksyy, että shit happended, ja juuri minulle. Ei voi mitään. Onpa pas ka juttu. Mutta hyväksyn, että näin minun elämäni meni. Yritän etsiä, miksi minä tein valintoja, mitä tein, mikä sai minut valitsemaan tuon ihmisen, miksi toimin niin kuin toimin. Nämä syyt löytyvät minun omasta lapsuudestani. Olipa pas ka lapsuus, mutta se siitä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan sitä, että hyväksyt nykyhetken. Minulle kävin nyt näin.
Toinen keino on anteeksiantaminen. Joka päivä antaa anteeksi jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen. Tai siis sanoo, minä tahdon päästää irti ja antaa anteeksi, se on vaikeaa, mutta tahdon tehdä niin. Joka päivä. Yhä uudelleen ja uudelleen samat pikkuasiat.
Anteeksianto ei ole sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan motiivina on se, että itse haluaa päästää irti vihasta. Motiivina on se, että minä voin paremmin. Vihan kohdehan ei tiedä tästä anteeksiannosta mitään. Et sinä sitä toisem ihmisen takia tee.
Molemmat ovat hitaita teitä, mutta joku päivä koittaa heti, kun huomaat, että en ihan vielä ole sinut tämän asian kanssa, mutta tämä anteeksiantaminen tuntui tänään helpommalta. To forgive is to set the prisoner free, and to notice, the prisoner was yourself.
Lisäksi pitää muistaa, että ensin pitää vihata tarpeeksi, jotta jompaan kumpaan pystyy. Mutta jossain vaiheessa vihaamisen tulee olla riittävää. Ja sitten, sitkeästi joka päivä, yksityiskohtaisesti käydä kaikki. Päivät kuluvat, kuukaudet kuluvat, mutta lopulta on vapaa. Mistä tiedät, että olet vapaa? Siitä, ettei toinen ole sinulle enää mitään velkaa. Voit ajatella, että sellaista tapahtui, ja se siitä. Ilman mitään tunteita.
Been there, done that. Vuosi vuodelta vihasin vähemmän, vaikka minulta ei anteeksi pyydetty, vaan ylimielisesti osoitettiin omaa paremmuutta. Lopullisesti vapaa olin viiden vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vihasta pääsee irti kahdella eri tavalla. Kyse on oikeastaan yhdestä ja samasta tavasta, koska ne vievät samaan lopputulokseen, mutta toisesta sanasta ihmiset nousevat takajaloille.
Ensimmäinen on hyväksyminen. Hyväksyy, että shit happended, ja juuri minulle. Ei voi mitään. Onpa pas ka juttu. Mutta hyväksyn, että näin minun elämäni meni. Yritän etsiä, miksi minä tein valintoja, mitä tein, mikä sai minut valitsemaan tuon ihmisen, miksi toimin niin kuin toimin. Nämä syyt löytyvät minun omasta lapsuudestani. Olipa pas ka lapsuus, mutta se siitä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan sitä, että hyväksyt nykyhetken. Minulle kävin nyt näin.Toinen keino on anteeksiantaminen. Joka päivä antaa anteeksi jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen. Tai siis sanoo, minä tahdon päästää irti ja antaa anteeksi, se on vaikeaa, mutta tahdon tehdä niin. Joka päivä. Yhä uudelleen ja uudelleen samat pikkuasiat.
Anteeksianto ei ole sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan motiivina on se, että itse haluaa päästää irti vihasta. Motiivina on se, että minä voin paremmin. Vihan kohdehan ei tiedä tästä anteeksiannosta mitään. Et sinä sitä toisem ihmisen takia tee.Molemmat ovat hitaita teitä, mutta joku päivä koittaa heti, kun huomaat, että en ihan vielä ole sinut tämän asian kanssa, mutta tämä anteeksiantaminen tuntui tänään helpommalta. To forgive is to set the prisoner free, and to notice, the prisoner was yourself.
Lisäksi pitää muistaa, että ensin pitää vihata tarpeeksi, jotta jompaan kumpaan pystyy. Mutta jossain vaiheessa vihaamisen tulee olla riittävää. Ja sitten, sitkeästi joka päivä, yksityiskohtaisesti käydä kaikki. Päivät kuluvat, kuukaudet kuluvat, mutta lopulta on vapaa. Mistä tiedät, että olet vapaa? Siitä, ettei toinen ole sinulle enää mitään velkaa. Voit ajatella, että sellaista tapahtui, ja se siitä. Ilman mitään tunteita.
Been there, done that. Vuosi vuodelta vihasin vähemmän, vaikka minulta ei anteeksi pyydetty, vaan ylimielisesti osoitettiin omaa paremmuutta. Lopullisesti vapaa olin viiden vuoden päästä.
Hyvä viesti. Itsekin olen vihainen. Yritän purkaa tuntojani terapiassa. Onhan tämä pitkä taival, mutta toivon että joku päivä olen vielä vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vihasta pääsee irti kahdella eri tavalla. Kyse on oikeastaan yhdestä ja samasta tavasta, koska ne vievät samaan lopputulokseen, mutta toisesta sanasta ihmiset nousevat takajaloille.
Ensimmäinen on hyväksyminen. Hyväksyy, että shit happended, ja juuri minulle. Ei voi mitään. Onpa pas ka juttu. Mutta hyväksyn, että näin minun elämäni meni. Yritän etsiä, miksi minä tein valintoja, mitä tein, mikä sai minut valitsemaan tuon ihmisen, miksi toimin niin kuin toimin. Nämä syyt löytyvät minun omasta lapsuudestani. Olipa pas ka lapsuus, mutta se siitä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan sitä, että hyväksyt nykyhetken. Minulle kävin nyt näin.Toinen keino on anteeksiantaminen. Joka päivä antaa anteeksi jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen. Tai siis sanoo, minä tahdon päästää irti ja antaa anteeksi, se on vaikeaa, mutta tahdon tehdä niin. Joka päivä. Yhä uudelleen ja uudelleen samat pikkuasiat.
Anteeksianto ei ole sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan motiivina on se, että itse haluaa päästää irti vihasta. Motiivina on se, että minä voin paremmin. Vihan kohdehan ei tiedä tästä anteeksiannosta mitään. Et sinä sitä toisem ihmisen takia tee.Molemmat ovat hitaita teitä, mutta joku päivä koittaa heti, kun huomaat, että en ihan vielä ole sinut tämän asian kanssa, mutta tämä anteeksiantaminen tuntui tänään helpommalta. To forgive is to set the prisoner free, and to notice, the prisoner was yourself.
Lisäksi pitää muistaa, että ensin pitää vihata tarpeeksi, jotta jompaan kumpaan pystyy. Mutta jossain vaiheessa vihaamisen tulee olla riittävää. Ja sitten, sitkeästi joka päivä, yksityiskohtaisesti käydä kaikki. Päivät kuluvat, kuukaudet kuluvat, mutta lopulta on vapaa. Mistä tiedät, että olet vapaa? Siitä, ettei toinen ole sinulle enää mitään velkaa. Voit ajatella, että sellaista tapahtui, ja se siitä. Ilman mitään tunteita.
Been there, done that. Vuosi vuodelta vihasin vähemmän, vaikka minulta ei anteeksi pyydetty, vaan ylimielisesti osoitettiin omaa paremmuutta. Lopullisesti vapaa olin viiden vuoden päästä.
Mulle ei ole ainakaan tehnyt hyvää toi syiden etsiminen itsestä. Saan lisää tuskaa syyllisyyden tunteen muodossa ja mitä se jossittelu auttaa? Aina ei edes ole niin, että olisi tehnyt jotain väärää, on vaan ollut huono tuuri! Tulen hulluksi kun mietin, olisinko voinut muuttaa tätä ja miten. Eikä se oppiminen auta joka tapauksessa, kun ei toista mahdollisuutta tule.
Mulla on fyysisiä vammoja jotka pahenee ajan kanssa, joten en ymmärrä miten koskaan voisin olla "vapaa". Selvästihän siinä näkee, kun toiset pääsee eteenpäin elämässä, myös ne pahaa tehneet ja itsellä kaikki on vaikeaa ja se ei lopu koskaan. En tiedä miksi tulet sanomaan been there done that kun et ole kokenut samaa kuin minä, vaan jotain erilaista. Ap
Viha tulee katkeruudesta, jota meihin kylvetään. On poliittisia suuntauksia, jotka saavat voimansa katkeruudesta. Äärioikeisto ja vasemmisto.
Hyväksymistä ja anteeksiantoa en halua edes ajatella. Ei kaikkea pidä hyväksyä eikä kaikkea pidä anteeksiantaa. Olisin heikko ihminen, jos tekisin niin. Saman tien voin hyväksyä vaikka eläinrääkkäyksen, orjatyövoiman ja lapsiavioliitot, jos asioilla niin vähän on väliä. Kaipa vangit voi ihan hyvin päästää vankilasta jos heille voi anteeksiantaa. Jos se mitä mulle on tehty on ok ja ihan hyväksyttävää niin niin on kaikki muukin pahuus maailmassa. Ap
Aina kun kohtaa jotain väistämätöntä pahaa tai surua, on valittavana kaksi tietä. Se toinen on tuo katkeruuden ja syyttelyn (itsensä syyttely on tavallisempaa) ja lopunkin elämänsä pilaamisen tie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihasta pääsee irti kahdella eri tavalla. Kyse on oikeastaan yhdestä ja samasta tavasta, koska ne vievät samaan lopputulokseen, mutta toisesta sanasta ihmiset nousevat takajaloille.
Ensimmäinen on hyväksyminen. Hyväksyy, että shit happended, ja juuri minulle. Ei voi mitään. Onpa pas ka juttu. Mutta hyväksyn, että näin minun elämäni meni. Yritän etsiä, miksi minä tein valintoja, mitä tein, mikä sai minut valitsemaan tuon ihmisen, miksi toimin niin kuin toimin. Nämä syyt löytyvät minun omasta lapsuudestani. Olipa pas ka lapsuus, mutta se siitä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan sitä, että hyväksyt nykyhetken. Minulle kävin nyt näin.Toinen keino on anteeksiantaminen. Joka päivä antaa anteeksi jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen. Tai siis sanoo, minä tahdon päästää irti ja antaa anteeksi, se on vaikeaa, mutta tahdon tehdä niin. Joka päivä. Yhä uudelleen ja uudelleen samat pikkuasiat.
Anteeksianto ei ole sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan motiivina on se, että itse haluaa päästää irti vihasta. Motiivina on se, että minä voin paremmin. Vihan kohdehan ei tiedä tästä anteeksiannosta mitään. Et sinä sitä toisem ihmisen takia tee.Molemmat ovat hitaita teitä, mutta joku päivä koittaa heti, kun huomaat, että en ihan vielä ole sinut tämän asian kanssa, mutta tämä anteeksiantaminen tuntui tänään helpommalta. To forgive is to set the prisoner free, and to notice, the prisoner was yourself.
Lisäksi pitää muistaa, että ensin pitää vihata tarpeeksi, jotta jompaan kumpaan pystyy. Mutta jossain vaiheessa vihaamisen tulee olla riittävää. Ja sitten, sitkeästi joka päivä, yksityiskohtaisesti käydä kaikki. Päivät kuluvat, kuukaudet kuluvat, mutta lopulta on vapaa. Mistä tiedät, että olet vapaa? Siitä, ettei toinen ole sinulle enää mitään velkaa. Voit ajatella, että sellaista tapahtui, ja se siitä. Ilman mitään tunteita.
Been there, done that. Vuosi vuodelta vihasin vähemmän, vaikka minulta ei anteeksi pyydetty, vaan ylimielisesti osoitettiin omaa paremmuutta. Lopullisesti vapaa olin viiden vuoden päästä.
Mulle ei ole ainakaan tehnyt hyvää toi syiden etsiminen itsestä. Saan lisää tuskaa syyllisyyden tunteen muodossa ja mitä se jossittelu auttaa? Aina ei edes ole niin, että olisi tehnyt jotain väärää, on vaan ollut huono tuuri! Tulen hulluksi kun mietin, olisinko voinut muuttaa tätä ja miten. Eikä se oppiminen auta joka tapauksessa, kun ei toista mahdollisuutta tule.
Mulla on fyysisiä vammoja jotka pahenee ajan kanssa, joten en ymmärrä miten koskaan voisin olla "vapaa". Selvästihän siinä näkee, kun toiset pääsee eteenpäin elämässä, myös ne pahaa tehneet ja itsellä kaikki on vaikeaa ja se ei lopu koskaan. En tiedä miksi tulet sanomaan been there done that kun et ole kokenut samaa kuin minä, vaan jotain erilaista. Ap
En ole kokenut samaa, mutta omia kokemuksia palstalla jaetaan, eikö?
Vatvomisessa on rajansa. Jos pää alkaa pyöriä kehää kuin vanha vinyyli, johon neula tekee uraa, niin sitten ollaan liian pitkällä vatvomisessa. Ei, kaikkeen ei löydy aina syytä. Silloin pitää vain hyväksyä nykyheti.
Mutta vaikka löytyisikin ihan oma syy ja oma syyllisyys, niin toipumismekanismit ovat samat. Silloin annetaan anteeksi itselle.
Luin niiden viiden vuoden aikana autollisen asiaan liittyvää kirjallisuutta. Jokaisessa oli oma näkökulma, osassa kaiken maailman vippaskonsteja, mutta se punainen lanka oli kaikissa mielestäni tuo ylläesitetty. Oli kyse keskitysleirikokemuksista, hyväksikäytöistä, avioeroista tai muista pienemmistä kokemuksista.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun kohtaa jotain väistämätöntä pahaa tai surua, on valittavana kaksi tietä. Se toinen on tuo katkeruuden ja syyttelyn (itsensä syyttely on tavallisempaa) ja lopunkin elämänsä pilaamisen tie.
On mulla ollut muitakin vastoinkäymisiä ja olen päässyt niistä yli. Tästä en enää selviä. Olen varma, että tämä maanpäällinen elämä on jo helvetti. Niin vähän on hyvää ollut ja kauan sitten. Ap
Vierailija kirjoitti:
Hyväksymistä ja anteeksiantoa en halua edes ajatella. Ei kaikkea pidä hyväksyä eikä kaikkea pidä anteeksiantaa. Olisin heikko ihminen, jos tekisin niin. Saman tien voin hyväksyä vaikka eläinrääkkäyksen, orjatyövoiman ja lapsiavioliitot, jos asioilla niin vähän on väliä. Kaipa vangit voi ihan hyvin päästää vankilasta jos heille voi anteeksiantaa. Jos se mitä mulle on tehty on ok ja ihan hyväksyttävää niin niin on kaikki muukin pahuus maailmassa. Ap
Ei se tietenkään ole ok, että jollekin tehdään pahaa. Ajattele kierosti, että jos se sulle tehty oli ihan tahallista ja tekijä haluaa sinulle edelleenkin pahaa, niin sinä juuri tuolla suhtautumisella annat hänen tehdä edelleen pahaa sinulle. Kun suhtaudut, että paskat siitä, mitä olet tehnyt, minä tyttö/poika jatkan elämääni, niin pääset ehkä paranemisen alkuun.
Vihan ylläpitäminen on kuin kaivelisit kuumia hiilia heittääksesi sen vihaamasi päälle, mutta poltat siinä vain omat sormesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihasta pääsee irti kahdella eri tavalla. Kyse on oikeastaan yhdestä ja samasta tavasta, koska ne vievät samaan lopputulokseen, mutta toisesta sanasta ihmiset nousevat takajaloille.
Ensimmäinen on hyväksyminen. Hyväksyy, että shit happended, ja juuri minulle. Ei voi mitään. Onpa pas ka juttu. Mutta hyväksyn, että näin minun elämäni meni. Yritän etsiä, miksi minä tein valintoja, mitä tein, mikä sai minut valitsemaan tuon ihmisen, miksi toimin niin kuin toimin. Nämä syyt löytyvät minun omasta lapsuudestani. Olipa pas ka lapsuus, mutta se siitä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan sitä, että hyväksyt nykyhetken. Minulle kävin nyt näin.Toinen keino on anteeksiantaminen. Joka päivä antaa anteeksi jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen. Tai siis sanoo, minä tahdon päästää irti ja antaa anteeksi, se on vaikeaa, mutta tahdon tehdä niin. Joka päivä. Yhä uudelleen ja uudelleen samat pikkuasiat.
Anteeksianto ei ole sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan motiivina on se, että itse haluaa päästää irti vihasta. Motiivina on se, että minä voin paremmin. Vihan kohdehan ei tiedä tästä anteeksiannosta mitään. Et sinä sitä toisem ihmisen takia tee.Molemmat ovat hitaita teitä, mutta joku päivä koittaa heti, kun huomaat, että en ihan vielä ole sinut tämän asian kanssa, mutta tämä anteeksiantaminen tuntui tänään helpommalta. To forgive is to set the prisoner free, and to notice, the prisoner was yourself.
Lisäksi pitää muistaa, että ensin pitää vihata tarpeeksi, jotta jompaan kumpaan pystyy. Mutta jossain vaiheessa vihaamisen tulee olla riittävää. Ja sitten, sitkeästi joka päivä, yksityiskohtaisesti käydä kaikki. Päivät kuluvat, kuukaudet kuluvat, mutta lopulta on vapaa. Mistä tiedät, että olet vapaa? Siitä, ettei toinen ole sinulle enää mitään velkaa. Voit ajatella, että sellaista tapahtui, ja se siitä. Ilman mitään tunteita.
Been there, done that. Vuosi vuodelta vihasin vähemmän, vaikka minulta ei anteeksi pyydetty, vaan ylimielisesti osoitettiin omaa paremmuutta. Lopullisesti vapaa olin viiden vuoden päästä.
Mulle ei ole ainakaan tehnyt hyvää toi syiden etsiminen itsestä. Saan lisää tuskaa syyllisyyden tunteen muodossa ja mitä se jossittelu auttaa? Aina ei edes ole niin, että olisi tehnyt jotain väärää, on vaan ollut huono tuuri! Tulen hulluksi kun mietin, olisinko voinut muuttaa tätä ja miten. Eikä se oppiminen auta joka tapauksessa, kun ei toista mahdollisuutta tule.
Mulla on fyysisiä vammoja jotka pahenee ajan kanssa, joten en ymmärrä miten koskaan voisin olla "vapaa". Selvästihän siinä näkee, kun toiset pääsee eteenpäin elämässä, myös ne pahaa tehneet ja itsellä kaikki on vaikeaa ja se ei lopu koskaan. En tiedä miksi tulet sanomaan been there done that kun et ole kokenut samaa kuin minä, vaan jotain erilaista. ApEn ole kokenut samaa, mutta omia kokemuksia palstalla jaetaan, eikö?
Vatvomisessa on rajansa. Jos pää alkaa pyöriä kehää kuin vanha vinyyli, johon neula tekee uraa, niin sitten ollaan liian pitkällä vatvomisessa. Ei, kaikkeen ei löydy aina syytä. Silloin pitää vain hyväksyä nykyheti.
Mutta vaikka löytyisikin ihan oma syy ja oma syyllisyys, niin toipumismekanismit ovat samat. Silloin annetaan anteeksi itselle.
Luin niiden viiden vuoden aikana autollisen asiaan liittyvää kirjallisuutta. Jokaisessa oli oma näkökulma, osassa kaiken maailman vippaskonsteja, mutta se punainen lanka oli kaikissa mielestäni tuo ylläesitetty. Oli kyse keskitysleirikokemuksista, hyväksikäytöistä, avioeroista tai muista pienemmistä kokemuksista.
Uskon, että pääsisin yli, jos tää kokemus lakkaisi joskus. Se ei vaan lopu ennenkuin pääsen ulos tästä vartalosta eli kuollessa. On eri asia esimerkiksi sairastaa aivohalvaus, ja selvitä siitä normaaliksi, kuin elää samojen ja pahenevien vammojen kanssa loppuikä. Avioero on, anteeksi vaan aika normaali koettelemus ihmisen elämässä. Sille altistaa itsensä naimisiin mennessä ihan tietoisesti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksymistä ja anteeksiantoa en halua edes ajatella. Ei kaikkea pidä hyväksyä eikä kaikkea pidä anteeksiantaa. Olisin heikko ihminen, jos tekisin niin. Saman tien voin hyväksyä vaikka eläinrääkkäyksen, orjatyövoiman ja lapsiavioliitot, jos asioilla niin vähän on väliä. Kaipa vangit voi ihan hyvin päästää vankilasta jos heille voi anteeksiantaa. Jos se mitä mulle on tehty on ok ja ihan hyväksyttävää niin niin on kaikki muukin pahuus maailmassa. Ap
Ei se tietenkään ole ok, että jollekin tehdään pahaa. Ajattele kierosti, että jos se sulle tehty oli ihan tahallista ja tekijä haluaa sinulle edelleenkin pahaa, niin sinä juuri tuolla suhtautumisella annat hänen tehdä edelleen pahaa sinulle. Kun suhtaudut, että paskat siitä, mitä olet tehnyt, minä tyttö/poika jatkan elämääni, niin pääset ehkä paranemisen alkuun.
Samoin ajattelen , eli yhtä kierosti. Tajusin itse jossain vaiheessa, että annan kohteelle vallan itseeni. Annan vihan kohteen päättää, miten minulle menee. Tajusin, etten halua antaa hänelle sitä valtaa, vaan haluam pidättää itselläni päätösvallan.
Tuo aikaisempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksymistä ja anteeksiantoa en halua edes ajatella. Ei kaikkea pidä hyväksyä eikä kaikkea pidä anteeksiantaa. Olisin heikko ihminen, jos tekisin niin. Saman tien voin hyväksyä vaikka eläinrääkkäyksen, orjatyövoiman ja lapsiavioliitot, jos asioilla niin vähän on väliä. Kaipa vangit voi ihan hyvin päästää vankilasta jos heille voi anteeksiantaa. Jos se mitä mulle on tehty on ok ja ihan hyväksyttävää niin niin on kaikki muukin pahuus maailmassa. Ap
Ei se tietenkään ole ok, että jollekin tehdään pahaa. Ajattele kierosti, että jos se sulle tehty oli ihan tahallista ja tekijä haluaa sinulle edelleenkin pahaa, niin sinä juuri tuolla suhtautumisella annat hänen tehdä edelleen pahaa sinulle. Kun suhtaudut, että paskat siitä, mitä olet tehnyt, minä tyttö/poika jatkan elämääni, niin pääset ehkä paranemisen alkuun.
Se vaan kun se elämä jatkuu niin pskalla laadulla, ettei sillä enää oikein mitään tee. Ap
Neuvo kaikille, jotka eivät ole vielä samassa pisteessä kuin ap: karsi kaikki sekopäät elämästä heti, kun ongelmia tulee ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihasta pääsee irti kahdella eri tavalla. Kyse on oikeastaan yhdestä ja samasta tavasta, koska ne vievät samaan lopputulokseen, mutta toisesta sanasta ihmiset nousevat takajaloille.
Ensimmäinen on hyväksyminen. Hyväksyy, että shit happended, ja juuri minulle. Ei voi mitään. Onpa pas ka juttu. Mutta hyväksyn, että näin minun elämäni meni. Yritän etsiä, miksi minä tein valintoja, mitä tein, mikä sai minut valitsemaan tuon ihmisen, miksi toimin niin kuin toimin. Nämä syyt löytyvät minun omasta lapsuudestani. Olipa pas ka lapsuus, mutta se siitä.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan sitä, että hyväksyt nykyhetken. Minulle kävin nyt näin.Toinen keino on anteeksiantaminen. Joka päivä antaa anteeksi jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen. Tai siis sanoo, minä tahdon päästää irti ja antaa anteeksi, se on vaikeaa, mutta tahdon tehdä niin. Joka päivä. Yhä uudelleen ja uudelleen samat pikkuasiat.
Anteeksianto ei ole sitä, että hyväksyt toisen teot, vaan motiivina on se, että itse haluaa päästää irti vihasta. Motiivina on se, että minä voin paremmin. Vihan kohdehan ei tiedä tästä anteeksiannosta mitään. Et sinä sitä toisem ihmisen takia tee.Molemmat ovat hitaita teitä, mutta joku päivä koittaa heti, kun huomaat, että en ihan vielä ole sinut tämän asian kanssa, mutta tämä anteeksiantaminen tuntui tänään helpommalta. To forgive is to set the prisoner free, and to notice, the prisoner was yourself.
Lisäksi pitää muistaa, että ensin pitää vihata tarpeeksi, jotta jompaan kumpaan pystyy. Mutta jossain vaiheessa vihaamisen tulee olla riittävää. Ja sitten, sitkeästi joka päivä, yksityiskohtaisesti käydä kaikki. Päivät kuluvat, kuukaudet kuluvat, mutta lopulta on vapaa. Mistä tiedät, että olet vapaa? Siitä, ettei toinen ole sinulle enää mitään velkaa. Voit ajatella, että sellaista tapahtui, ja se siitä. Ilman mitään tunteita.
Been there, done that. Vuosi vuodelta vihasin vähemmän, vaikka minulta ei anteeksi pyydetty, vaan ylimielisesti osoitettiin omaa paremmuutta. Lopullisesti vapaa olin viiden vuoden päästä.
Mulle ei ole ainakaan tehnyt hyvää toi syiden etsiminen itsestä. Saan lisää tuskaa syyllisyyden tunteen muodossa ja mitä se jossittelu auttaa? Aina ei edes ole niin, että olisi tehnyt jotain väärää, on vaan ollut huono tuuri! Tulen hulluksi kun mietin, olisinko voinut muuttaa tätä ja miten. Eikä se oppiminen auta joka tapauksessa, kun ei toista mahdollisuutta tule.
Mulla on fyysisiä vammoja jotka pahenee ajan kanssa, joten en ymmärrä miten koskaan voisin olla "vapaa". Selvästihän siinä näkee, kun toiset pääsee eteenpäin elämässä, myös ne pahaa tehneet ja itsellä kaikki on vaikeaa ja se ei lopu koskaan. En tiedä miksi tulet sanomaan been there done that kun et ole kokenut samaa kuin minä, vaan jotain erilaista. ApEn ole kokenut samaa, mutta omia kokemuksia palstalla jaetaan, eikö?
Vatvomisessa on rajansa. Jos pää alkaa pyöriä kehää kuin vanha vinyyli, johon neula tekee uraa, niin sitten ollaan liian pitkällä vatvomisessa. Ei, kaikkeen ei löydy aina syytä. Silloin pitää vain hyväksyä nykyheti.
Mutta vaikka löytyisikin ihan oma syy ja oma syyllisyys, niin toipumismekanismit ovat samat. Silloin annetaan anteeksi itselle.
Luin niiden viiden vuoden aikana autollisen asiaan liittyvää kirjallisuutta. Jokaisessa oli oma näkökulma, osassa kaiken maailman vippaskonsteja, mutta se punainen lanka oli kaikissa mielestäni tuo ylläesitetty. Oli kyse keskitysleirikokemuksista, hyväksikäytöistä, avioeroista tai muista pienemmistä kokemuksista.
Uskon, että pääsisin yli, jos tää kokemus lakkaisi joskus. Se ei vaan lopu ennenkuin pääsen ulos tästä vartalosta eli kuollessa. On eri asia esimerkiksi sairastaa aivohalvaus, ja selvitä siitä normaaliksi, kuin elää samojen ja pahenevien vammojen kanssa loppuikä. Avioero on, anteeksi vaan aika normaali koettelemus ihmisen elämässä. Sille altistaa itsensä naimisiin mennessä ihan tietoisesti. Ap
Voih, olet kokenut kamalasti kärsimystä, enemmän kuin moni muu. Se ylläpitää tilannetta, että joutuu kipujen tms kautta tilanteeseen, eikä pysty riuhtasemaannitseään irti.
Mutta: vastaavista tilanteista on moni muu selvinnyt. Vaikeaa se on, mutta ei mahdotonta.
Vihalla kulutat vain omaa itseäsi, et niitä pahantekijöitä. Vihalla teet vain oman elämäsi katkeraksi, et niiden muiden. Tuolla oli sulle kirjoitettu hyvät neuvot miten pääset vihasta irti ja mitä anteeksiantaminen tarkoittaa. On täydellisesti oma valintasi HALUATKO opetella elämään ilman katkeruutta ja löytää hyvää, siitä ei kukaan muu ole vastuussa. Ja sekin on oma valintasi kuinka haluat anteeksiannon käsittää, ei se tarkoita tosiaankaan hyväksymistä vääryydelle ja pahalle, vaan vapautusta elämään vapaata elämää, niin hyvää kuin se mahdollista on.
Vaikutat olevan jo niin syvällä katkeroitumisen tiellä että et halua edes elämästäsi parasta vaan piiloudut sen pahan taakse mitä olet kokenut ja syytät kaikesta sitä. Kokemallesi et mahda mitään mutta asennoitumisellesi voit. Jos haluat, olet täysin vastuussa siitä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vihalla kulutat vain omaa itseäsi, et niitä pahantekijöitä. Vihalla teet vain oman elämäsi katkeraksi, et niiden muiden. Tuolla oli sulle kirjoitettu hyvät neuvot miten pääset vihasta irti ja mitä anteeksiantaminen tarkoittaa. On täydellisesti oma valintasi HALUATKO opetella elämään ilman katkeruutta ja löytää hyvää, siitä ei kukaan muu ole vastuussa. Ja sekin on oma valintasi kuinka haluat anteeksiannon käsittää, ei se tarkoita tosiaankaan hyväksymistä vääryydelle ja pahalle, vaan vapautusta elämään vapaata elämää, niin hyvää kuin se mahdollista on.
Vaikutat olevan jo niin syvällä katkeroitumisen tiellä että et halua edes elämästäsi parasta vaan piiloudut sen pahan taakse mitä olet kokenut ja syytät kaikesta sitä. Kokemallesi et mahda mitään mutta asennoitumisellesi voit. Jos haluat, olet täysin vastuussa siitä itse.
Se on totta, en usko enkä halua että käännyn enää ympäri. Haluan vaan pois. Haluan, että muutkin kärsii. Haikeana ajattelen, että parempi olisi ollut, kun olisin kuoll ut jo ennen tätä. Olisin elänyt hyvän elämän ja toiset muistaisi minut hyvänä, ei vihaisena ja nurkkaan ahdistettuna. Ap
Toisten syytä kaikki!!!