Arkea päiväkodissa nyt korona-aikaan
Lapsia on yhä lisääntyvä määrä, n 40% paikalla, kuitenkin niin että poikkeuksetta ne ns haastavasti käyttäytyvät lapset ovat päiväkodissa klo 8-16:30 vaikka räkä valuu nenästä. Lastenhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat odottavat lomautuspäätöksiä ja mieliala on odottava.
Siisteyteen ei ole kiinnitetty suurempaa huomiota, aika menee valvoessa käsien pesua ja silti, aivastellaan, yskitään, työnnetään sormia suuhun ja lähmitään kuolaisilla käsillä muita/kalusteita/leluja.
Työntekijöillä ei ole mitään suojavarusteita, eikä lasten eritteitä yksinkertaisesti voi välttää, lapset kun eivät opi hygieniaa samalla tavalla kuin aikuiset omaksuvat asioita.
Itselläni on perussairaus jonka hoito laskee immuunia, työnantaja ei tarjoa etätyömahdollisuutta, eikä lääkärit kirjoita todistuksia jonka pohjalta työtehtävien uudelleenjärjestely olisi mahdollista, karanteeneista puhumattakaan.
Olen tänäänkin saanut päälleni noin kuusi yskäisyä ja neljä aivastusta. Kunnassamme on yli 100 todettua koronavirustartuntaa, totuus on jotain aivan toista.
Kommentit (108)
Jokainen kollega on sanonut ihan päinvastaista. Nyt on lapsia vain kourallinen koko päiväkodissa ja kerrankin on aikaa tehdä vasuja ja muita puuhia. Toki voi riippua paikkakunnastakin.
T. Lto äippälomalla
Minäkin muuten luin tänään uutisen, jonka mukaan päiväkodeissa on tällä hetkellä vain noin neljännes lapsista hoidossa. HUS:n aluella on todettu yli sata tartuntaa, mutta esim. Varsinais-Suomessa 80.
Vierailija kirjoitti:
40% on tosi vähän. Tuolla ihmiset tekee ihan normaalisti töitä. Aamuisin julkissa ei yhtään sen vähempää porukkaa kuin ennenkään.
Minä olen aamuisin junassa miettinyt keitä ne kaikki etätyöntekijät ovat joista puhutaan nyt niin kuin muita ei olisi. Aamuisin matkalla Helsinkiin en huomaa mitään eroa entiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40%? Juuri oli uutisissa, että päiväkotien käyttöaste eri kunnissa on noin 20-25%. Suurin käyttöaste oli Rovaniemellä noin 35% ja sekin on laskussa.
Ap sanoi että heillä päiväkodissa tai ryhmässä. Voihan jossain huonomainesella slueella sijaitsevassa päiväkodissa olla vaikka 80% lapsista paikalla, vaikka kuntatasolla prosenttiosuus olisikin se 20%.
Ei pidä paikkaansa. Turvallisuussyistä näin ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40%? Juuri oli uutisissa, että päiväkotien käyttöaste eri kunnissa on noin 20-25%. Suurin käyttöaste oli Rovaniemellä noin 35% ja sekin on laskussa.
Ap sanoi että heillä päiväkodissa tai ryhmässä. Voihan jossain huonomainesella slueella sijaitsevassa päiväkodissa olla vaikka 80% lapsista paikalla, vaikka kuntatasolla prosenttiosuus olisikin se 20%.
Aloituksen perusteella ap on töissä Uudellamaalla, joten aloituksessa väitetty määrä ei pidä paikkaansa. Lapsia on tällä hetkellä hoidossa kourallinen joka päiväkodissa. Mutta aloitus olikin huono provo.
Parempi aprillipila sitten ensi kerralla. T: Lto
Kamala juttu. Ja tällaisena aikana en voi uskoa että niin itsekkäitä ihmisiä vielä on kuin #17:n tuttu :( Miksi tuollaiset saavat lisääntyä?
Kiinnostaisi myös tietää että onko näissä koko päivän hoidossa olevissa haasteellisissa tapauksissa paljon niitä muualta tulleita joiden molemmat vanhemmat kotona? Omien lasten pk:ssa oli näitä, silloinkin kun subj. päivähoito-oikeus muuttui puolipäiväiseksi, niin järjestään nämä kaikki olivat silti täyden päivän. Ja samassa perheessä vuoden välein syntyneitä vähintään 6 kpl, jompikumpi vanhemmista aamulla yöpuvussa kävi tuomassa viereisestä kerrostalosta katraan kokopäivähoitoon ja meni takaisin nukkumaan...
Meidän lapsen päiväkotiin ei saa viedä oikeastikaan räkäisiä lapsia. Tyttö on eskarissa ja paikalla on päivästä riippuen 2-4 lasta. Kahdessa muussa ryhmässä 0-6 lasta päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Kamala juttu. Ja tällaisena aikana en voi uskoa että niin itsekkäitä ihmisiä vielä on kuin #17:n tuttu :( Miksi tuollaiset saavat lisääntyä?
Kiinnostaisi myös tietää että onko näissä koko päivän hoidossa olevissa haasteellisissa tapauksissa paljon niitä muualta tulleita joiden molemmat vanhemmat kotona? Omien lasten pk:ssa oli näitä, silloinkin kun subj. päivähoito-oikeus muuttui puolipäiväiseksi, niin järjestään nämä kaikki olivat silti täyden päivän. Ja samassa perheessä vuoden välein syntyneitä vähintään 6 kpl, jompikumpi vanhemmista aamulla yöpuvussa kävi tuomassa viereisestä kerrostalosta katraan kokopäivähoitoon ja meni takaisin nukkumaan...
No kyllä se siinä vaiheessa kusee kintuille kun lapset menevät kouluun vain n 4-5 tunniksi.
Miten päiväkoti ottaa vastaan ylähengitystieoireisia lapsia? Meidän päikystä laitettu suoraan kotiin "pikkuisen nuhaiset" niin monta kertaa että eivät enää tunge lapsia paikalle kun ohjeistus on nyt tämä. Hämmentävää, tuossahan pitäisi olla AVI:on yhteydessä tai johonkin, lievissäkään flunssaoireissa EI SAA MENNÄ edes kauppaan.
No näyttää niistä osa olevan iltapäiväkerhossa. Mut siltikin suurin osa vielä siellä päiväkodissa
Meillä ryhmässä oli tänäänkin 9 (40%) lasta paikalla ja 3 aikuista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kollega on sanonut ihan päinvastaista. Nyt on lapsia vain kourallinen koko päiväkodissa ja kerrankin on aikaa tehdä vasuja ja muita puuhia. Toki voi riippua paikkakunnastakin.
T. Lto äippälomalla
Kerrankin aikaa jakaa lomautuslaput.
- näin meillä
Ja sitten veloille ulistaan, kun velat sanovat, etteivät hanki lapsia kun eivät jaksa lapsiperhearkea ja olisivat kurjia vanhempia, että "Lapset on parasta maailmassa! Kyllä sitä omaansa jaksaa ja rakastaa! Kyllä sua kuule kaduttaa vielä, et tiedä mistä jäät paitsi!"
Samaan aikaan mammat tyrkkivät lapsiaan hoitoon pois omista jaloista pyörimästä sinne tänne ja tuonne, kun niistä on vaivaa.
Onko mahdollisuutta palkattomaan poissaoloon?
Päiväkodeissa, joissa vanhemmat ovat vuorotöissä, riittää lapsia. Poliisit, sairaanhoitajat, ruokakauppojen myyjät jne. Ovat normaalisti töissä.
Henkilökunta on herkemmin sairaslomalla, kun ei lainkaan flunssaisena saa tulla töihin. Meillä ei ainakaan ole lomautuksia vielä luvassa. Ehkä karanteeni sulkee päiväkodin jossain vaiheessa.
Meillä tänään omasta ryhmästäni 15 lasta, 22 sijaan. Et ei kauheasti ole löysää. Etenkin, kun mennään kahdella aikuisella, joista toinen aamuvuorossa....
Moni keikkalainen tulisi mielellään töihin, jos vakkarit haluavat jäädä pois.