Lue keskustelun säännöt.
Miksi en kestä yhtään työttömyyspätkiä? Romahdan, sekoan, raivoan ja itken 24/7. Olen pätkätöissä
01.04.2020 |
Taustastani sen verran, että olen tehnyt sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia kymmenen vuotta ja olin töissä lähes tauotta ensimmäiset 8 vuotta. Nyt parin viimen vuoden aikana sopimusteni väliin on alkanut tulemaan viikon tai muutaman viikon taukoja. Olen ollut todella stressaantunut pätkätöiden takia. Minulla on jatkuva huoli tulevaisuudesta ja töiden jatkumisesta. En ole saanut vakituista paikkaa hakemisesta huolimatta. Itsetuntoni on romahtanut pohjalukemiin. Olen alkanut inhoamaan itseäni ja pitämään itseäni huonona ja arvottomana.
Minulla on jatkuva stressi ja ahdistus. Oireilen jo fyysisesti. Minulla on jatkuvasti päänsärkyä, suolistovaivoja, sydämentykytystä, ruokahaluttomuutta ja olen laihtunut puolessa vuodessa 10 kg (ja olin jo ennästään laiha).
Kun joudun työttömäksi, romahdan henkisesti ihan kokonaan. Itken monta tuntia päivässä, erakoidun, saan raivareita joka asiasta ja minulla on itsetuhoisia ajatuksia. Sekoan täysin. En ole yhtään oma itseni. Töissä ollessani olen hyvin tasainen ja hillitty luonne. Olen rauhallinen ja hyvähermoinen enkä suutu mistään ja olen saanut jopa kiitosta siitä, että olen aina niin järkevä. En ymmärrä, mikä minuun menee työttömyyspätkien aikana. Oireilu alkaa jo määräaikaisen pätkän loppupuolella ja loppuu töihin palatessa. Huomaan kyllä olevani töissäkin lievemmin ehkä masentunut tai mielialani on muuten alhaisempi. Ja minulla on fyysisiä stressioireita töissäkin, mutta pysyn henkisesti paremmin kasassa.
En oikein ymmärrä, mikä minua vaivaa. En jaksa enää itseäni. Onkohan tämä seuraus pitkäaikaisesta, vuosia kestäneestä stressistä?
Kommentit (38)
Tuntuu kyllä, että on ihan mahdottomuus saada vakituista työtä nykyään. Olen vaan todella väsynyt tähän tilanteeseen.
Kirjoitan päiväkirjaa ja purankin tätä stressiäni sinne, mutta ei ole oikein juttuseuraa. Ajatukset kiertävät kehää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stressiä se on. Reaktiosi on normaali, kun kuka jatkuvaa epävarmuutta ja rahahuolia jaksaa vuodesta toiseen.
Kirjoita tarina jossa tilanne jotenkin kohenee.
Mikä työssä on sellaista joka saa sinut rauhalliseksi? Työkaverit ja rutiinit vai turvallisuudentunne? Olisiko etätöillä sama vaikutus?
Mulla on sama tilanne. Olen ollut 10v työelämässä ja kyllä se käy itsetunnon päälle kun työt on pelkkää silppua. Koskaan ei ole ollut vakituista paikkaa. Osaan työni, olen ollut pidetty työkaveri ja ahkera. Olen aina antanut 110%, elänyt toivossa, että jos oikein tsemppaan niin ehkä saan vakituisen paikan...
JA paskat.
Nyt alkaa tlla semmoinen fiilis, että en jaksa enää. En halua tätä stressiä. :( Se, että ei koskaan kelpaa mihinkään, ei ole kiva tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni viimeiset viisi vuotta on ollut yhtä silppua. Alan olla ihan loppu tähän tilanteeseen. Olen aina ”elänyt töiden kautta” ja tunnen itseni ala-arvoiseksi kun en ole töissä. Olen pidetty työkaveri, teen työni hyvin mutta nyt on kaksi kertaa yt-neuvotteluissa tullut lähtö... yhden kerran oli määräaikainen duuni. Olen korkeastikoulutettu ja 46v... työelämää olisi vielä 20v edessä. Aika epätoivoiselta tuntuu... nyt on monta muutakin työtöntä eli kova kilpailu kaikkiin paikkoihin. Itkettää.
Tarinan kirjoittaminen on hyvä idea. Ehkä se selventäisi ajatuksia.
Työ tuo turvallisuudentunnetta. Koen olevani hyödyllinen ja tärkeä, koska työpanostani tarvitaan. Töissä on kivoja työkavereita. Olen vähän yksinäinen, koska kaikki kaverini ovat muuttaneet muualle ja osa asuu ulkomailla. Elämässä on rutiini ja järjestys.
Työtäni ei voi tehdä etänä. Voisin kyllä tehdä jotain muuta työtä työttömyyspätkien aikana, mutta en tiedä koskaan, kestääkö työttömyyttä pari päivää vai pari viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista lukea muiden samanlaisista kokemuksista. Ei ole helppoa nykyaikana. Ja tämä korona vaan pahentaa tilannetta.
Itse olen ollut nämä vuodet samalla työnantajalla. Saan aina pelkkää positiivista palautetta kehityskeskusteluissa ja työpaikoilta ja muutenkin tunnen olevani pidetty työntekijä. Kai he olisivat potkineet minut lopullisesti pihalle, jos olisin oikeasti huono.
Minäkin elän ehkä liikaa töiden kautta ja määrittelen itseni töiden kautta. Minulle myös tulee ihan ala-arvoinen olo työttömänä.
Olethan saanut apua/päässyt keskustelemaan ammattilaisen kanssa? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin se elo karsii heikot rivistä. Jääpähän enemmän elintilaa elinkelvollisille ihmisille.
Olen ihan vakioasiakas työterveydessä ja käynyt valittamassa näitä fyysisiä oireitani ja saanut jopa lähetteitä sairaalan puolelle poliklinikoille tutkimuksiin. En saa sanottua tästä ahdistuksesta ja masentuneesta mielialasta. Sanon vaan, että pärjään hyvin, vaikka olisi ihan kamala olo ja olisin miettinyt sillalta hyppäämistä. Yritän esittää reipasta, mutta lääkärin huoneesta päästyäni purskahdan itkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan vakioasiakas työterveydessä ja käynyt valittamassa näitä fyysisiä oireitani ja saanut jopa lähetteitä sairaalan puolelle poliklinikoille tutkimuksiin. En saa sanottua tästä ahdistuksesta ja masentuneesta mielialasta. Sanon vaan, että pärjään hyvin, vaikka olisi ihan kamala olo ja olisin miettinyt sillalta hyppäämistä. Yritän esittää reipasta, mutta lääkärin huoneesta päästyäni purskahdan itkuun.
Minulla masennus ja ahdistus näkyy usein fyysisinä oireina (tietenkin ehdottomasti tärkeää selvittää ensin fyysinen puoli).
Miksi arvelette että työ määrittää arvonne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se elo karsii heikot rivistä. Jääpähän enemmän elintilaa elinkelvollisille ihmisille.
Toivottavasti olet ihan eturivissä
Minä nautin siitä, kun ei tarvitse olla sidottuna mihinkään. Saan lähteä, jos huvittaa. Toki säästän pienestä palkasta koko ajan sukanvarteen, että on pahan paikan tullen rahaa peruselämiseen.
Sinut on aivopesty siihen, että arvosi ihmisenä perustuu työntekoon. Se vaivaa aika monia, normaalitilanteessakin kehuskellaan että miten on tehty taas 80-tuntista viikkoa ja huhhuh ja meidänkin Raimo on niin kova tekemään töitä, ei sitä paljon kotona näy. Surullista.
Vähän tuollainen asenne tuntuu olevan yleinen, että ihmisarvo perustuu pelkästään työntekoon. Sen takia tunnen olevani näin arvoton ja turha.
Onhan sulta katsottu kilpirauhasarvot?
Kuulostaa kyllä, että olet myös rakentanut identiteettisi työstä riippuvaiseksi. Kannattaisi hakea keskusteluapua ja alkaa nyt jo tutustumaan minkälainen ihminen olet ilman työtä. Voi tehdä hyvää! Itsekin olen läpikäynyt tämän ja nykyään voin hyvin ilman jatkuvaa työntekoakin. Ensisijaisesti toki puolestasi toivoo, että stressi ja epävarmuus hellittävät! Pitkään jatkunut huono stressi johtaa myös masennukseen eli sikäli olisi tärkeää olla hyvin avoin työterveyshuollossa. Kovasti voimia ja tsemppiä! ☀️
Onhan se nyt ihan normaalia, että tuollaisessa löyhässä hir.ressä roikkuessa tulee stressiä. Reagoit siis sinällään ihan normaalisti kuormittavaan elämäntilanteeseen.
Toi kuitenkin taitaa olla uusi normaali. Ettei ole enää varmuutta työn jatkuvuudesta vaan joutuu koko ajan pelkäämään.
Tilanne varmasti stressaa. Toisaalta pätkätyöt ovat nykyään uusi normaali. Mutta kuule! Sinulla on sujuva kynä. Mitä jos kirjoittaisit päiväkirjaa tai vaikka jotain ihan muuta?