Iltatähti oli virhe. En ikinä myöntäisi tätä omilla kasvoillani mutta

Minulla on kaksi yli 50-vuotiasta tuttavaa jotka ovat löytäneet nuoremman naisen, jonka kanssa he ovat saaneet lapsia. En ymmärrä heidän ajattelutapaansa. En itse koskaan hankkisi lapsia tässä iässä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi yli 50-vuotiasta tuttavaa jotka ovat löytäneet nuoremman naisen, jonka kanssa he ovat saaneet lapsia. En ymmärrä heidän ajattelutapaansa. En itse koskaan hankkisi lapsia tässä iässä.

Olet oikeassa, tuo on sulaa hulluutta tässä iässä.

Mulla on useampi lapsi, jotka aikoinaan hormonihuuruissa tuli hankittua. Tällä hetkellä onneksi puolet jo täysi-ikäisiä ja fiksuja ovat kaikki. Teinit vielä enempi riesana. Olen nykyisin yksinhuoltaja ja totta puhuen kadun sitä, että tuli näin innokkaasti lisäännyttyä. No joten kuten nuo hoidan maailmalle, mutta en välttämättä kannusta ketään lisääntymään. Enkä kaipaa lapsenlapsia. Eläkööt nuo omat elämänsä ihan miten haluavat ja nauttikoot vapaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Tuota aina ihmettelen. Elämä jo isojen lasten kanssa helpottanut niin pitää yli nelikymppisenä tehdä vielä vauva.

Eikö muisteta yövalvomisia, koliikkeja, ym ym

Sama. Ihmettelen ylipäätään vauvakuumeen tuloa sen jälkeen kun on sen vauva-ajan jo itse kokenut. Mulla on yksi lapsi. Huokaisen aina helpotuksesta kun saan antaa jonkun tutun vauvan pois sylistä takaisin "omistajalleen". En näe vauvoissa mitään erityisen ihanaa, pääasiassa hyvin vaivalloisia, huutavia sinappikoneita. Itse tykkään isommista lapsista, kun on uhmat ja muut pikkulapsiajan vaikeimmat vaiheet takanapäin.

Voimia. Tuo ei edes helpota vielä moneen vuoteen. Mun mielestä ahdistavaa on se jatkuva lapsen vahtiminen tai vaihtoehtoisesti lapsenvahdin järjestäminen kodin ulkopuolelta. Mitään ei saa tehtyä helposti, kaikki lähtemiset ja menemiset työn ja tuskan takana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos rehellisistä kertomuksista!

Olen 32 vuotias ja esikoinen on 8 vuotias. Välillä tulee itselle vauvakuume, mutta sitten muistan ne pari ensimmäistä vuotta, jolloin olin varma, etten selviä. Mutta selvisin ja aivan valloittavan upea lapsestani on kasvanut <3 Toisinaan miehen kanssa kuumeillaan, mutta toistaiseksi järki on voittanut. Lisänä tietysti se, että lapsille tulisi vähintään 9 vuotta ikäeroa, eli esimerkiksi yhteistä lapsuutta ei suoranaisesti olisi :( Ehkä näin on meidän kohdalla tarkoitettu. Tämä yksi, maailman rakkain lapsemme <3 

Onkohan nykyvanhemmilla liian kovat vaatimukset omaa vanhemmuutta kohtaan. Tottakai pikkulapsiaika on rankkaa, mutta se on hetki vain ja ei se niin haittaa jos koti on vähän sekaisin ja lapsella sekunnin räkä poskella. Jos suhtautuu rennommin niin jaksaa paremmin. Olimme mekin ensimmäisen lapsen kanssa niin kauhean tarkk

Kyllä minulle ainakin heti kylään tulevat olivat virnuilemassa ja "vitsailemassa", että sitä ei sitten ole jaksattu tiskata yms, kun koti ei tosiaan ollut tiptop -kunnossa vauva-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampi lapsi, jotka aikoinaan hormonihuuruissa tuli hankittua. Tällä hetkellä onneksi puolet jo täysi-ikäisiä ja fiksuja ovat kaikki. Teinit vielä enempi riesana. Olen nykyisin yksinhuoltaja ja totta puhuen kadun sitä, että tuli näin innokkaasti lisäännyttyä. No joten kuten nuo hoidan maailmalle, mutta en välttämättä kannusta ketään lisääntymään. Enkä kaipaa lapsenlapsia. Eläkööt nuo omat elämänsä ihan miten haluavat ja nauttikoot vapaudesta.

Useampi lapsi hormonihuuruissa? Anteeksi mutta missä hormonihuuruissa? Mä pyöräytin yhden lapsen ja tiesin kyllä heti synnärillä että yhteen jää. En ole sen koomin kokenut mitään lisääntymisen kaipuuta, en pätkän vertaa. Siksi kiinnostaa mitkä hormonit toisilla ajaa tuohon jatkuvaan sikiämiseen.

Voi ei

No mutta saat sitten vielä 7-kymppisenäkin kehua miten olet elänyt kaksi pikkulapsiaikaa ja että yhden pikkulapsiajan eläneet saati lapsettomat ei sitten tiedä väsymyksestä ja rankasta elämästä yhtään mitään. Kyllä sitä nyt muutaman vuoden kestää, kun saa loppuelämän sitten ylpeillä asialla ja olla parempi kuin muut. 

Vierailija kirjoitti:

Naisten hormonivetoisella perseilyllä on pilattu todella monta elämää. Lapsen mankuminen on niistä kaikkein vaarallisinta ja pahinta miehen kusetusta.

Jätät nyt huomiotta että monesti se on myös mies joka sitä lasta mankuu naiselta. Ja kaiken kukkuraksi ei sit kuitenkaan jaksa vakuutteluista huolimatta osallistua vauvan hoitoon ja vähentään töistään ja harrastuksistaan vaikka muuta väitti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampi lapsi, jotka aikoinaan hormonihuuruissa tuli hankittua. Tällä hetkellä onneksi puolet jo täysi-ikäisiä ja fiksuja ovat kaikki. Teinit vielä enempi riesana. Olen nykyisin yksinhuoltaja ja totta puhuen kadun sitä, että tuli näin innokkaasti lisäännyttyä. No joten kuten nuo hoidan maailmalle, mutta en välttämättä kannusta ketään lisääntymään. Enkä kaipaa lapsenlapsia. Eläkööt nuo omat elämänsä ihan miten haluavat ja nauttikoot vapaudesta.

Useampi lapsi hormonihuuruissa? Anteeksi mutta missä hormonihuuruissa? Mä pyöräytin yhden lapsen ja tiesin kyllä heti synnärillä että yhteen jää. En ole sen koomin kokenut mitään lisääntymisen kaipuuta, en pätkän vertaa. Siksi kiinnostaa mitkä hormonit toisilla ajaa tuohon jatkuvaan sikiämiseen.

Jotkut on nopeita unohtamaan ja tekevät pikaisia päätöksiä. Tai voihan olla että eivät kauheasti edes tee järjellä päätöksiä, kun menevät hormonien johdattamina aivot off-tilassa.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten hormonivetoisella perseilyllä on pilattu todella monta elämää. Lapsen mankuminen on niistä kaikkein vaarallisinta ja pahinta miehen kusetusta.

Jätät nyt huomiotta että monesti se on myös mies joka sitä lasta mankuu naiselta. Ja kaiken kukkuraksi ei sit kuitenkaan jaksa vakuutteluista huolimatta osallistua vauvan hoitoon ja vähentään töistään ja harrastuksistaan vaikka muuta väitti.

Jep. Miehille lapsi aina parantaa omaa statusta eikä siitä ole hirveästi vaivaa, kun nainen hoitaa. Saapahan kehua että on lapsia. 

HUOMATKAA: Aloitus on muuten 5 vuotta vanha, että ap:n iltatähti on jo 6 vuotta ja 9kk. Menee jo parin kuukauden päästä ekaluokalle. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos rehellisistä kertomuksista!

Olen 32 vuotias ja esikoinen on 8 vuotias. Välillä tulee itselle vauvakuume, mutta sitten muistan ne pari ensimmäistä vuotta, jolloin olin varma, etten selviä. Mutta selvisin ja aivan valloittavan upea lapsestani on kasvanut <3 Toisinaan miehen kanssa kuumeillaan, mutta toistaiseksi järki on voittanut. Lisänä tietysti se, että lapsille tulisi vähintään 9 vuotta ikäeroa, eli esimerkiksi yhteistä lapsuutta ei suoranaisesti olisi :( Ehkä näin on meidän kohdalla tarkoitettu. Tämä yksi, maailman rakkain lapsemme <3 

Kun vanhempia ei enää ole (se voi tapahtua aikaisessa vaiheessa tai kaukana vanhuudessa), niin ainoa lapsi on aika yksin täällä maailmassa. Itse koin sen niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota aina ihmettelen. Elämä jo isojen lasten kanssa helpottanut niin pitää yli nelikymppisenä tehdä vielä vauva.

Eikö muisteta yövalvomisia, koliikkeja, ym ym

Sama. Ihmettelen ylipäätään vauvakuumeen tuloa sen jälkeen kun on sen vauva-ajan jo itse kokenut. Mulla on yksi lapsi. Huokaisen aina helpotuksesta kun saan antaa jonkun tutun vauvan pois sylistä takaisin "omistajalleen". En näe vauvoissa mitään erityisen ihanaa, pääasiassa hyvin vaivalloisia, huutavia sinappikoneita. Itse tykkään isommista lapsista, kun on uhmat ja muut pikkulapsiajan vaikeimmat vaiheet takanapäin.

Joillakin uhmakas asenne ja jatkuva vastaansanominen jatkuvat pitkälle aikuisuuteen.

Niin erilaisia olemme. Minä sain 45- vuotiaana vauvan. Toiset lapset aikuisia. Meillä tosin oli hyvä säkä kun vauva oli rauhallinen ja nukkui yöt. En ole erityisen väsynyt ja nautin elämästä.

Ihan kamalaa. Mä olen 47 v ja monesti työviikon päätteeksi ihan loppu. En tajua miten jaksat. 

Et sä vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo. Voi olla että vielä olet ylpeä/onnnellinen/kiitollinen hänestä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos rehellisistä kertomuksista!

Olen 32 vuotias ja esikoinen on 8 vuotias. Välillä tulee itselle vauvakuume, mutta sitten muistan ne pari ensimmäistä vuotta, jolloin olin varma, etten selviä. Mutta selvisin ja aivan valloittavan upea lapsestani on kasvanut <3 Toisinaan miehen kanssa kuumeillaan, mutta toistaiseksi järki on voittanut. Lisänä tietysti se, että lapsille tulisi vähintään 9 vuotta ikäeroa, eli esimerkiksi yhteistä lapsuutta ei suoranaisesti olisi :( Ehkä näin on meidän kohdalla tarkoitettu. Tämä yksi, maailman rakkain lapsemme <3 

 

Kun vanhempia ei enää ole (se voi tapahtua aikaisessa vaiheessa tai kaukana vanhuudessa), niin ainoa lapsi on aika yksin täällä maailmassa. Itse koin sen niin. 

 

Kun ikää on tullut niin olen tuotakin ajatellut että jos olisin yksin ilman sisaruksia (ei ole kumppania ollut eikä lapsia), nuorempiakin sisaruksia siis useita; meillä kaikilla kai asialliset välit vaikkei ihan sydänystäviä taideta ollakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos rehellisistä kertomuksista!

Olen 32 vuotias ja esikoinen on 8 vuotias. Välillä tulee itselle vauvakuume, mutta sitten muistan ne pari ensimmäistä vuotta, jolloin olin varma, etten selviä. Mutta selvisin ja aivan valloittavan upea lapsestani on kasvanut <3 Toisinaan miehen kanssa kuumeillaan, mutta toistaiseksi järki on voittanut. Lisänä tietysti se, että lapsille tulisi vähintään 9 vuotta ikäeroa, eli esimerkiksi yhteistä lapsuutta ei suoranaisesti olisi :( Ehkä näin on meidän kohdalla tarkoitettu. Tämä yksi, maailman rakkain lapsemme <3 

 

Kun vanhempia ei enää ole (se voi tapahtua aikaisessa vaiheessa tai kaukana vanhuudessa), niin ainoa lapsi on aika yksin täällä maailmassa. Itse koin sen niin. 

Mä olen tässä saattelemassa vanhempieni lisäksi 3 muutakin vanhusta matkaan puolisoni kanssa ja se aikuinen ainokainen lapsikin on edelleen elämässä mukana, vaikkei lapsenlapsia (vielä?) olekaan. Ei ole yhtään sellainen olo, että olisin jäämässä yksin, vaikka ainokainen olenkin.