Lue keskustelun säännöt.
Iltatähti oli virhe. En ikinä myöntäisi tätä omilla kasvoillani mutta
31.03.2020 |
Teimme virheen. Tai minä tein, kun ylipuhuin miehen. Olemme 45 ja 48-vuotiaat, meillä on 16v mielettömän fiksu teini joka elää jo omaa elämäänsä. Mikä sai minut haluamaan vauvan tähän toimivaan kuvioon?
Olen uupunut, sekä ruumiilisesti että henkisesti. Iltatähtemme on nyt 1v6 kk ja joudun jatkuvasti keräilemään leluja lattioilta, vahtimaan ettei vedä kirjoja hyllystä, ettei piirtele seiniin, ettei syö roskia/ötököitä, ettei ota jonkun kännykkää, ettei kiusaa kissaa.. lisäksi hänellä on vaikea atopia, iho on on ihan rikki ja ja rasvaaminen vastaa varmasti kidutusta.
Kommentit (105)
Ikävää ap. Meillä myös iltatähti, tai no 39v olin kun syntyi ja nyt sen 1,5 vuotta.
Hän on kyllä ihana, enkä ole kokenut vauva-aikaa raskaana, päinvastoin. Ihan eri tavalla olen osannut tämän kanssa ottaa rennosti ja oikeasti nauttia, kuin noiden kahden teinin.
Mutta ymmärrän kyllä, onhan tämä taaperon kanssa touhuaminen aika kokonaisvaltaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa tulen sanomaan kuin muutama muu. Tee asunnosta lapsiturvallinen ja sellaiset tavarat pois millä ei saa leikkiä.
Lapset ovat yksilöitä. Sukulaiseni kämppä oli kuin suoraan sisustuslehdestä koko pikkulapsiajan. Ei hänen lapsia kiinnostanut roikkua huonekaluissa, repiä kaikkea alas, silputa, tuhota jne.
Meillä taas on aivan kaikki pultattu lattiaan tai seinään kiinni, koko kämppä riisuttu minimiin, sohvasta jalat poissa... Taapero (samanikäinen kuin teillä) on ihan kauhea täystuho ja itsellä menisi mielenterveys jos koko ajan pitäisi komentaa.
Meillä ei kyllä kukaan halua iltatähteä tämän jälkeen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on kissa? Etkö ajattele vauvan oireiden pahenevan kissan kanssa. Mikset ole laittanut kotiasi vauva-turvalliseksi?
Ai että yhdestä perheenjäsenestä pitäs luopua kun toinen syntyy? Kissasta on vastuu kuten vauvasta.
Mikäli atopiaoireet johtuisivat kissalle allergisuudesta, silloin kissalle uusi, hyvä koti. Toivottavasti nyt on kissalla mahdollisuus päästä johonkin ylös kiipeämään karkuun.
No kyllä se vain niin on! Harvemmin kai sitä lasta annetaan adoptioon, kun ei haluta luopua kissasta, koirasta tai undulaatista.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 30v ja luojan kiitos kuopus jo yli vuoden.. koko ajan helpottaa. Ei enää yhtäkään lasta tänne 😄
Odotahan kun vauvakuume iskee kymmenen vuoden päästä! Siihen ei aspiriini auta :D.
Naisten hormonivetoisella perseilyllä on pilattu todella monta elämää. Lapsen mankuminen on niistä kaikkein vaarallisinta ja pahinta miehen kusetusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tehtiin eka lapsi, kun oltiin 20v. Minä hoidin kaiken ja ihan kaiken. Oltiin 41 v ja eka lapsi aikuinen. Mietin laitoksella miksi synnytän tämän toisen lapsen enkä tehnyt mitään estääkseni hänen tuloaan, koska en kestä tässä iässä samaa rumbaa. Mutta mieheni on hoitanu häntä enemmän kun minä. Ovat koko aika jossain ja olen kysynyt miksi ensimmäisen kanssa oli kaikki niin vaikeaa ja tajusin etten sillon nuorena edes sanonu asiasta, että OSALLISTU. Teki työtä ja niin teki ja paljon. Nyt kun talous kunnossa, niin erilaista. Nuorena astuin leegoihin enää en astu. Mies hoitaa lähes kokonaan yksin lapsen, joka on 3v. En tosin onko sukupuolella väliä. Eka oli tyttö ja nyt on poika. On kausiliput hifkin peleihin ja käyvät kalastelemassa ja koko aika kaikkea. Nyt lähtivät kahestaan mökille koronan takia. Sanoi, että nauti nyt me mennään taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa on helpompaa tietää, että suku jatkuu, vaikka itse kolkuttelsi jo kuolemanportteja! Moni sanoo sairasvuoteellaan, että parasta elämässä on, että sai lapsia ja lastenlapsia ja että omat lapset osaavat kantaa vastuun lapsistaan itse. Joutaa kuolemaan, kun on saanut elämässään aikaiseksi muutakin, kuin eläkkeelle siirtyessä suosionosoituksia ja lahjan työnantajalta! Matka on on ollut vaihteleva ja vivahteikas, sisältäen eri värisävyjä ja syvyyksiä!
hoitsu
Kuolinvuoteellaan aika harva sitä työnantajalta saatua kultakelloa katsoo. Omat perheenjäsenet sen sijaan haluaa ympärilleen.
Vaikka kuolisin nyt 49-vuotiaana niin olen kyllä elänut ihanan elämän vapaaehtoisesti lapsettomana, jotkut vain jollain oudolla logiikalla uskovat että elämä jatkuu lapsissa ja lapsenlapsissa jne. no ei jatku, kuollut on kuollut oli lapsia tai ei.
Näin 70-vuotiaan perspektiivistä olet aika nuori sanomaan tuollaista vielä. Kyllä minulle tuottaa paljon iloa lapset ja lastenlapset, joihin minulla on läheinen suhde. Näen lastenlapsissa samoja piirteitä, mitä omissa lapsissani. Näen jopa lastenlapsissa samaa näköä omiin isovanhempiini ihan valokuvia katselemalla.. Eikö se ole ihan luonnon laki, että haluaa levittää omaa perimäänsä ja lajin säilymisen kannalta tärkeää. Tästähän on kyse, jos katselet näin keväisin esim lintujen reviiritaisteluja.
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa on helpompaa tietää, että suku jatkuu, vaikka itse kolkuttelsi jo kuolemanportteja! Moni sanoo sairasvuoteellaan, että parasta elämässä on, että sai lapsia ja lastenlapsia ja että omat lapset osaavat kantaa vastuun lapsistaan itse. Joutaa kuolemaan, kun on saanut elämässään aikaiseksi muutakin, kuin eläkkeelle siirtyessä suosionosoituksia ja lahjan työnantajalta! Matka on on ollut vaihteleva ja vivahteikas, sisältäen eri värisävyjä ja syvyyksiä!
hoitsu
No ei ne lapset näemmä ainakaan elämönkokemusta lisää, mikäli näet että ainoat vaihtoehdot mitä elämässä voi saada aikaan on lapset tai työ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on yleensä pitkähkö aika. Parasta on sovittaa siihen lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Ja opiskelu, työ, parisuhde, lapset, ystävät, oma aika ja omat kiinnostuksen kohteet. Ei jaksa olla koko elämää vain minäminä! Kiva on nähdä itsensä myös muiden silmin. Lapset kasvattavat aikuista, tuovat iloa, opastavat fyysisyyteen (raskaus, synnytys, kehon toiminnallinen puoli, jotta saa aikaan uutta elämää, kipu, herkistyminen ja mielihyvä) ja paljastavat elämän kiertokulun (me vanhetaan, lapset tuovat eri sukupolvia yhteen ja muistuttavat, että mekin olimme joskus nuoria ja vieläkin tunnemme nuoruuden sisällämme) ja mm. perinnöllisyyden ja ympäristön vaikutukset ihmisyksilöön (aivan kuin mummivainajan nenä ja enon luonteenpiirteitä).
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsi = pienehkö mahdollisuus saada lastenlapsia
Kaksi lasta = kohtalaisen hyvä mahdollisuus saada lastenlapsia
Mikään ei ole varmaa, mutta ainakin saamalla kaksi lasta, parannatte mahdollisuuksianne tulla isovanhemmiksi. Kaikilla ei ole yhtäkään!
Teillehän on jo kertynyt kokemusta lapsesta, joten eikö ole helpohkoa järjestää elämä niin, ettei lastenhoito ole niin raskasta? Atopia parempaan hoitotasapainoon. Arvokkaat asiat eivät tule helpolla, mutta tarjoavat sen tärkeimmän opin lopulta.
Hah! Minun vanhempani hankkivat viisi lasta, ja olemme kaikki lapsettomia. Sisareni eivät halua lapsia, ja veljeni ovat kaappihomoja. Minä, nuorimmainen, en mielelläni halua lapsia, mutta varmaan muutaman vuoden päästä yhden tai pari synnytän, kun mies haluaa lapsia, mutta ei kuitenkaan kahta enempää. Mies vauvakuumeilee, minä en. Yhdellä tädillä on neljä lasta, ja vain yksi lapsenlapsi. Toisella tädillä on kaksi lasta, ja neljä lastenlasta. Tädilläni on kuitenkin sukset ristissä toisen miniänsä kanssa, eivätkä voi olla edes samassa tilassa. Miehelläni on kolme sisarusta, mutta hekin ovat kaikki lapsettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi lapsi = pienehkö mahdollisuus saada lastenlapsia
Kaksi lasta = kohtalaisen hyvä mahdollisuus saada lastenlapsia
Mikään ei ole varmaa, mutta ainakin saamalla kaksi lasta, parannatte mahdollisuuksianne tulla isovanhemmiksi. Kaikilla ei ole yhtäkään!
Teillehän on jo kertynyt kokemusta lapsesta, joten eikö ole helpohkoa järjestää elämä niin, ettei lastenhoito ole niin raskasta? Atopia parempaan hoitotasapainoon. Arvokkaat asiat eivät tule helpolla, mutta tarjoavat sen tärkeimmän opin lopulta.
Hah! Minun vanhempani hankkivat viisi lasta, ja olemme kaikki lapsettomia. Sisareni eivät halua lapsia, ja veljeni ovat kaappihomoja. Minä, nuorimmainen, en mielelläni halua lapsia, mutta varmaan muutaman vuoden päästä yhden tai pari synnytän, kun mies haluaa lapsia, mutta ei kuitenkaan kahta enempää. Mies vauvakuumeilee, minä en. Yhdellä tädillä on neljä lasta, ja vain yksi lapsenlapsi. Toisella tädillä on kaksi lasta, ja neljä lastenlasta. Tädilläni on kuitenkin sukset ristissä toisen miniänsä kanssa, eivätkä voi olla edes samassa tilassa. Miehelläni on kolme sisarusta, mutta hekin ovat kaikki lapsettomia.
Mieti hyvin, hyvin tarkkaan kannattaako. Ellet sitten saa miestä vakuutettua siitä, että hän on lapsen ykköshuoltaja niin parisuhteessa kuin erotilanteessakin.
Meillä oli vastaava asetelma, suostuin yhteen, mies perinteisenä miehenä heittäytyi sohvalle. Homma jäi mulle, katkeroiduin, erosin, löysin uuden miehen, piuhat poikki välittömästi. Kasvateltiin sitten yhdessä se mun ainokainen (rakas on, nyt jo maailmalla) kun bioisää ei napostellut kuumeilusta ja lupauksista huolimatta. Lisää lapsia olisi pitänyt tehdä, mutta niiden hoito ja kasvatus oli naisten homma. Jooei.
Kiitos rehellisistä kertomuksista!
Olen 32 vuotias ja esikoinen on 8 vuotias. Välillä tulee itselle vauvakuume, mutta sitten muistan ne pari ensimmäistä vuotta, jolloin olin varma, etten selviä. Mutta selvisin ja aivan valloittavan upea lapsestani on kasvanut <3 Toisinaan miehen kanssa kuumeillaan, mutta toistaiseksi järki on voittanut. Lisänä tietysti se, että lapsille tulisi vähintään 9 vuotta ikäeroa, eli esimerkiksi yhteistä lapsuutta ei suoranaisesti olisi :( Ehkä näin on meidän kohdalla tarkoitettu. Tämä yksi, maailman rakkain lapsemme <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti lapsesi ei tiedä tätä.
Tuota aina ihmettelen. Elämä jo isojen lasten kanssa helpottanut niin pitää yli nelikymppisenä tehdä vielä vauva.
Eikö muisteta yövalvomisia, koliikkeja, ym ym
Vierailija kirjoitti:
Kiitos rehellisistä kertomuksista!
Olen 32 vuotias ja esikoinen on 8 vuotias. Välillä tulee itselle vauvakuume, mutta sitten muistan ne pari ensimmäistä vuotta, jolloin olin varma, etten selviä. Mutta selvisin ja aivan valloittavan upea lapsestani on kasvanut <3 Toisinaan miehen kanssa kuumeillaan, mutta toistaiseksi järki on voittanut. Lisänä tietysti se, että lapsille tulisi vähintään 9 vuotta ikäeroa, eli esimerkiksi yhteistä lapsuutta ei suoranaisesti olisi :( Ehkä näin on meidän kohdalla tarkoitettu. Tämä yksi, maailman rakkain lapsemme <3
Onkohan nykyvanhemmilla liian kovat vaatimukset omaa vanhemmuutta kohtaan. Tottakai pikkulapsiaika on rankkaa, mutta se on hetki vain ja ei se niin haittaa jos koti on vähän sekaisin ja lapsella sekunnin räkä poskella. Jos suhtautuu rennommin niin jaksaa paremmin. Olimme mekin ensimmäisen lapsen kanssa niin kauhean tarkkoja, mutta toinen ja kolmas menivät aika omalla painollaan kun ei jaksanut enää liikaa stressata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa on helpompaa tietää, että suku jatkuu, vaikka itse kolkuttelsi jo kuolemanportteja! Moni sanoo sairasvuoteellaan, että parasta elämässä on, että sai lapsia ja lastenlapsia ja että omat lapset osaavat kantaa vastuun lapsistaan itse. Joutaa kuolemaan, kun on saanut elämässään aikaiseksi muutakin, kuin eläkkeelle siirtyessä suosionosoituksia ja lahjan työnantajalta! Matka on on ollut vaihteleva ja vivahteikas, sisältäen eri värisävyjä ja syvyyksiä!
hoitsu
Kuolinvuoteellaan aika harva sitä työnantajalta saatua kultakelloa katsoo. Omat perheenjäsenet sen sijaan haluaa ympärilleen.
Vaikka kuolisin nyt 49-vuotiaana niin olen kyllä elänut ihanan elämän vapaaehtoisesti lapsettomana, jotkut vain jollain oudolla logiikalla us
Aivan pimeä ja epälooginen ajatus. Kertoo vain valtavasta kuolemanpelosta.
Sitä saa mitä tilaa, ap! Eikö sinulla yhtään järki juokse kun teit vielä yhden lapsen elämääsi pilaamaan tuossa iässä? Turha itkeä, oma moka.
Suomi on muuttunut lapsivihamieliseksi.
Mä olen 30v ja luojan kiitos kuopus jo yli vuoden.. koko ajan helpottaa. Ei enää yhtäkään lasta tänne 😄