Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatko ikinä sitä millainen olit nuorena?
Koetko olleesi nuorena esim. villimpi, luottavaisempi ja viattomampi, elämäniloisempi, herkempi? Kaipaatko sitä "versiota" sinusta? Haluaisitko olla vähän enemmän sellainen nyt, mutta kuitenkin pitää kokeneisuutesi ja viisautesi?
Kommentit (231)
En todellakaan halua olla sellainen kuin olin nuorena. Siitä ajasta on tullut aika paljon järkeä päähän. Nuori haluaisin iältäni kuitenkin olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan todellakin sitä voimakasta ja tervettä kroppaa mikä minulla oli. Ulkonäkö on nyt sivuseikka kun joka paikkaa kolottaa.
En kaipaa muuta kuin hiuksia. Muuten kaikki on perusasioissa samalla lailla
m48
Kaipaan sitä puolta itsestäni, kun olin loputtoman optimistinen ja positiivinen, hymyilin lähes koko ajan ja ihan oikeasti pidin ihmisistä. Monta vuotta jatkunut koulukiusaaminenkaan ei minua latistanut, vaan pää pystyssä menin eteenpäin. Olin taiteellinen, piirsin ja maalasin, soitin montaa erilaista soitinta. Minulla oli paljon kavereita ja niitä oli helppo saada lisää avoimen luonteen takia.
Nyt se lasi on aina puolityhjä, ei paljoa hymyilytä. Ihmiset lähinnä ärsyttävät. En muista milloin olen viimeksi piirtänyt yhtään mitään, maalaamisesta puhumattakaan. Yli 25 vuoteen en ole soittanut mitään soitinta. Ystävät ja kaverit ovat kaikonneet, en voinut pitää edes 50-vuotisjuhlia sen takia, koska ei olisi ollut ketään ketä kutsua.
En.
Olin tyhmä ja putkinäköinen.
En kaipaa sitä aikaa ja osaa minusta.
Nyt on paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi. Tosin en koe hirveästi muuttuneeni edes. Itsevarmempi ja fiksumpi toki, mutta samalla yhtä hiljainen ja vakava kuin nuorena. Oon nykyään vähän paranneltu versio siitä nuoresta minästä. Vaikka sairaudet yms. on muuttanut kroppaa, niin pääkopan sisältö vaikuttaa enemmän tässäkin asiassa.
Kyllä kaipaan joitain puolia nuoruuden itsestäni, kun taas toisia en todellakaan. Esimerkiksi kaipaan seikkailunhaluani, mutta en kaipaa riitaisuuttani. Nykyään olen tasoittunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan sitä puolta itsestäni, kun olin loputtoman optimistinen ja positiivinen, hymyilin lähes koko ajan ja ihan oikeasti pidin ihmisistä. Monta vuotta jatkunut koulukiusaaminenkaan ei minua latistanut, vaan pää pystyssä menin eteenpäin. Olin taiteellinen, piirsin ja maalasin, soitin montaa erilaista soitinta. Minulla oli paljon kavereita ja niitä oli helppo saada lisää avoimen luonteen takia.
Nyt se lasi on aina puolityhjä, ei paljoa hymyilytä. Ihmiset lähinnä ärsyttävät. En muista milloin olen viimeksi piirtänyt yhtään mitään, maalaamisesta puhumattakaan. Yli 25 vuoteen en ole soittanut mitään soitinta. Ystävät ja kaverit ovat kaikonneet, en voinut pitää edes 50-vuotisjuhlia sen takia, koska ei olisi ollut ketään ketä kutsua.
Kuin omasta elämästäni tämä. Lisäksi: Nyt lähellä 60-vuotispäivääni olen pysähtynyt ymmärtämään, miten lapsuudessa olin perheen työjuhta, ei-toivottu lapsi. Liekö Luoja suojellut mieltäni kaikelta raskaalta, että olen jaksanut olla se tunnollinen, tuottelias, kaikkia auttava ihminen, enkä ole odottanut itselleni suuria etuja, huolenpitoa tai arvostusta.
Jokunen vuosi sitten otin etäisyyttä tuttaviin tai ns. ystäviin, joille olin tuki ja joka paikan apu. Annoin itselleni luvan alkaa rajata taloudellista ja tunnepuolen panosta suhteisiin, joista minä en saa mitään.
Siispä lapsuuttani en sinänsä kaipaa. Mutta toki niitä lapsuuskavereita, joiden kanssa tutkittiin lähiseudut, harrastettiin ja oltiin mutkattomasti samojen pihojen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan sitä, että oli nuorempi fyysisesti, en sitä että oli v*tusti tyhmempi.
Tämä. En kaipaa sitä nuoruuden naiviutta, tyhmyyttä, itseriittoisuutta, kaikkitietävyyttä. Kun oikeasti oli aika toope. Ikä tuo viisautta, kas kummaa. Sitäkään ei se "nuori minä" olisi uskonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muna oli ennen koko ajan pystyssä. Nykyään kerran viikossa.
Arka ja pelokas? Joo, en haluaisi olla enää lapsi/nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen sitä oli nuori ja kaunis, enää vain kaunis, huokaus.
Joo. Olisi mukava omistaa jalat ja olla pelkäämättä mitä kauheuksia Persut juonivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Tekisin kaiken toisin jos vois. Rauhoittuisin. En kaipaa sitä paskaa luonnetta, kaikkea muuta.
En todellakaan kaipaa sitä aikaa. Olin ujo ja erittäin arka, koska vanhempani vähättelivät minua aivan kaikessa. Mikään, mitä tein tai millainen olin, ei heille kelvannut. Kesti vuosia ennen kuin sain itsetuntoni kuntoon ja opin olemaan oma itseni sellainen kuin olen nyt. Harmittaa että niin monta vuotta elämästä valui hukkaan, varsinkin nuoruus ja nuoruuteen liittyvä usko tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin.
Kaipaan, päivittäin. Konkreettisesti kaikki oli silloin paremmin, niin ulkonäön, energian, ystäväpiirin, elämäntyylin, talouden, kaiken osalta. Kauhistuneena seuraan omaa pystyyn maatumistani ja elän päiväunelmissani siinä kropassa ja mielessä, elämässä, mikä minulla oli parikymppisenä. Jotenkin hölmistynyt olo, että miten minulle voi käydä näin, mikä vähän kyllä naurattaakin, katkerasti =) kuolemaan odotellessa.
No en todellakaan. Häpeän mielipiteitäni, olin 100 % varma että Suomeen pitää saada aikaan vallankumous jotta maasta voidaan tehdä sosialistinen / kommunistinen. Ihailin N-liittoa ja DDR:ää. (Minut oli kotona aivopesty.)
Ei ihme, etten saanut kouluajoilta mitään pysyviä kavereita / ystäviä, kun koohotin tuollaista turhaa p*skaa joka päivä.
Onneksi sitten aivot kehittyivät kun tulin aikuiseksi, ja jätin tuon sössötyksen kokonaan ja rupesin elämään ihan normaalia arkipäivää.
Nyt menee paremmin kuin nuorena.
Ainoa mitä kaipaan on terveempi kroppa. Näin 60+ alkaa olla kolotusta ja vaivaa siellä täällä.
En todellakaan. Kaikkee sitä tekemistä kaipaa tavallaan.
Kaipaan sitä vapaan hippiseksin aikaa 60-luvun lopulta, hypittiin sängystä sänkyyn ja se ei ollut millään lailla paheellista tai hyväksikäyttöä vaan opettelua elämään, ihana nuoruus.