Tunnen olevani koko ajan ulkopuolinen. En sairastu koronaan, en kärsi ahdistelusta (#metoo), poikkeustila ei muuttanut mitään, mitään menoja ei ole peruttu
Olen yksin asuva nainen, 35v. Käyn edelleen normaalisti töissä, samalla tavalla kuin ennen poikkeustilaa. Mikään elämässäni ei ole muuttunut. Ihmisiä näkyy kaduilla vähemmän, mutta muuten elämä ei ole muuttunut. Kaupassakäynti ei ole muuttunut - käyn muutenkin kerran viikossa kaupassa.
#Metoon aikana kaikki naiset kilvan kertoivat, miten heitä on ahdisteltu ja koitettu näpelöidä. Minua ei koskaan. Minua ei ole koskaan lähestytty. Siis mitenkään. Ei hyvällä, eikä pahalla. Koin ja koen olevani jotenkin viallinen, kun kukaan ei ole yrittänyt minua mitenkään koskaan ahdistella, vaikka KAIKKIA muita naisia on.
Olenko jotenkin näkymätön, olematon, turha ihminen? Monen elämä muuttui koronan takia. Minä tunnun elävän jotain ihan muuta elämää, johon ei ahdistelijat ja koronat kuulu.
Ei minunkaan elämä ole muuttunut, muuten kuin että kirjastossa ei pääse käymään. Mua on ehkä ahdisteltu nuorena, mutta en osaa pitää sitä kauheana. Koronasta ei niin väliäkään, mitä nyt saattaa perheenjäsenellä olla, mutta kun ei saa testiä niin minkäs sille voi. Eletään kuten ennen.