Ihmetyttää nämä käteispelot ja muut tietoon perustumattomat uskomukset
Korona ei tartu käteisestä, eikä kaupan näpelöidyistä tomaateista, ellei joku ole suoraan niihin aivastanut ja koskette niihin piakkoin sen jälkeen ja välittömästi kaivatte nenäänne sormellanne heti perään.
Kunhan maltatte olla ronkkimatta naamaanne julkisilla paikoilla ja pesemättömillä käsillä, ette voi saada koronaa pinnoista.
Ihmetytti Alkossa, kun ojensin seteliä toisesta kulmastaan myyjälle, niin hän ei voinut ottaa sitä toisesta kulmasta vastaan, vaan seteli piti asettaa maksutasolle, mistä myyjä sen sitten poimi, koskettaen sitten seteliä samasta kohdasta kuin minä. No, toivottavasti tuli tyytyväiseksi. Pleksiä kassan edessä ei ollut, eikä myyjällä kasvomaskia. Kasvomaski ehkäisisi tartuntaa, setelin otto maksutason kautta ei mitenkään. Onneksi oli kuitenkin hanskat kädessä myyjällä, niin muistaa ehkä paremmin olla näpelöimättä naamaansa.
Perusteluksi sanoi, että kun nää setelit kiertää kymmenien ihmisten käsien kautta päivittäin. No ei kierrä, kun ei itse laita kiertämään sitä seteliä heti eli ei laita sitä päällimmäiseksi kassalippaassa. Muutenkin ihmiset käyttävät käteistä nykyään niin vähän, että todennäköisemmin tartunnan saa maksupäätteestä. Mutta ei siitäkään kovin todennäköisesti, koska ei se virus hypi pinnoilta nenänieluun.
Kommentit (60)
Lidlissä vielä pari päivää sitten sai vielä itse ottaa paistopistetuotteita.
Tänään ne oli pussitettu valmiiksi, mutta pullia oli joka pussissa vähintään kaksi. Tämmöinen on kuulemma ohjeistus, että yksittäin ei pakata, sanoi pussittaja kun kysyi. Eikä suostunut purkamaan yhtäkään pussia että olisin saanut yhden pullan.
Suuren kaupungin keskustan Lidl kyseessä. Suomessa sinkkutalouksien määrä on lisääntynyt huimasti viime vuosikymmeninä ja jatkaa lisääntymistään. Kaupat eivät tähän ole vieläkään heränneet, vaan vaalivat jotain maatalousyhteiskunnan perheihannetta edelleen paljoustarjouksillaan.
Sama ärsyttää. Ikävä kun loppukuusta on varoja vain käteisenä. Ei saisi mennä ruokakaupoille, kun katsotaan kieroon. Miten se korona siitä setelistä leviää??? Paljon todennäköisempää on saada tartunta työpaikan tai oman taloyhtiön ovenkahvoista kuin jostain setelistä tai maksupäätteestä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se koski samaan kohtaan kuin sinä? Siinä se virus suuremmalla todennäköisyydellä on.
Ei virukset elä tuollaisilla huokoisilla pinnoilla tartuntakykyisinä pitkään, jos virus edes niihin jotenkin päätyisi.
Tottakai se voi tarttua tuotteista jos virus elää pinnalla useita päiviä. Ei tarvitse edes olla aivastettu riittää vaan että niihin on hengitelty tai kosketettu käsillä jossa on virusta. Ei ulkomailla huvikseen desinfioida busseja ja metroja selässä kannettavalla säiliöllä ja suihkuttimella. Valoja päälle.
Vierailija kirjoitti:
Lidlissä vielä pari päivää sitten sai vielä itse ottaa paistopistetuotteita.
Tänään ne oli pussitettu valmiiksi, mutta pullia oli joka pussissa vähintään kaksi. Tämmöinen on kuulemma ohjeistus, että yksittäin ei pakata, sanoi pussittaja kun kysyi. Eikä suostunut purkamaan yhtäkään pussia että olisin saanut yhden pullan.
Suuren kaupungin keskustan Lidl kyseessä. Suomessa sinkkutalouksien määrä on lisääntynyt huimasti viime vuosikymmeninä ja jatkaa lisääntymistään. Kaupat eivät tähän ole vieläkään heränneet, vaan vaalivat jotain maatalousyhteiskunnan perheihannetta edelleen paljoustarjouksillaan.
Nyt ei ehkä kannata mennä kauppaan ostamaan yhtä pullaa!
Aika jännä... monessa maassa vaihtorahat ovat niin saastaisia, että normaalioloissakin kehotetaan pesemään kädet sen jälkeen, kun on käsitellyt rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Sama ärsyttää. Ikävä kun loppukuusta on varoja vain käteisenä. Ei saisi mennä ruokakaupoille, kun katsotaan kieroon. Miten se korona siitä setelistä leviää??? Paljon todennäköisempää on saada tartunta työpaikan tai oman taloyhtiön ovenkahvoista kuin jostain setelistä tai maksupäätteestä.
Joo, tuo kieroonkatsominen, ahdistuneisuus ja pelokkuus ärsyttää. Ei se ahdistuminen ja vihamielinen vilkuilu ehkäise tartuntaa yhtään, joten sellaiseen on turha energiaa laittaa. Mieluummin pysyy pois kaupoista jos ei kykene suhtautumaan asiallisesti muihin ihmisiin.
Minä kävin kaupassa hymyillen ja tervehdin kaikkia, siivoojaa, hyllyttäjää, palvelutiskiä ja vanhuksia. Varmaan kohta kielletään moin tai hein sanominenkin, ja puhuminen kassalla, ettei se virus vain livahda suusta ja hyppää toisen ihmisen nenänieluun. Myyjä osoittaa vain tuimasti hanskasormellaan summaa näytöllä, mutta ei sano sitä. Asiakas elehtii, että haluaisi ottaa myös pari riviä lottoa. Jos avaa suunsa, niin vartijat tulevat ja vievät pois.
Tänään Citymarketissa:
Asiakasta oli vastassa kyltti, jossa kehotettiin maksamaan mieluiten kortilla.
Toisaalla eilen:
Suomen Pankki julkaisi tiedotteen, jossa sanottiin, että käteisellä saa maksaa entiseen malliin. Maksutavalla ei ole merkitystä, käsihygienialla on.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä... monessa maassa vaihtorahat ovat niin saastaisia, että normaalioloissakin kehotetaan pesemään kädet sen jälkeen, kun on käsitellyt rahaa.
En tiedä, mitä tarkoitat saastaisuudella, mutta virukset eivät elä metallipinnoilla kuten kolikoissa pitkään, eivätkä myöskään huokoisilla pinnoilla, jollaisia ovat setelit, varsinkin kuluneet setelit.
Edelleen siellä kaupoissa pyörii ihmisiä, jotka ajattelee, että heidän ahterinsa on niin puhdas, ettei käsiä tarvitse ykkösen takia varsinkaan pestä. Edelleen on ihmisiä, jotka niistävät ilmaan, kaivavat nenäänsä antaumuksella ja räkivät pitkin kävelyteitä. Toivottavasti heitä on epidemian aikaan vähemmän kuin normaalista, MUTTA heitä on liian paljon edelleen.
Eikö tämä käteisen välttely ole juuri sitä väärään turvallisuuden tunteeseen tuudittumista? Kuvitellaan, että se uhka on jossain setelissä, kun kerran viikossa käydään kaupassa. Sitten unohdetaan päivittäin monet kerrat näpelletyt hissin nappulat, ovenkahvat ja kännykkä.
Vierailija kirjoitti:
Edelleen siellä kaupoissa pyörii ihmisiä, jotka ajattelee, että heidän ahterinsa on niin puhdas, ettei käsiä tarvitse ykkösen takia varsinkaan pestä. Edelleen on ihmisiä, jotka niistävät ilmaan, kaivavat nenäänsä antaumuksella ja räkivät pitkin kävelyteitä. Toivottavasti heitä on epidemian aikaan vähemmän kuin normaalista, MUTTA heitä on liian paljon edelleen.
Just tämän takia siellä kaupassa kannattaa käydä suojattuna ja tuotteet uudelleen pakata kauppareissun jälkeen. Hyvin simppeliä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se voi tarttua tuotteista jos virus elää pinnalla useita päiviä. Ei tarvitse edes olla aivastettu riittää vaan että niihin on hengitelty tai kosketettu käsillä jossa on virusta. Ei ulkomailla huvikseen desinfioida busseja ja metroja selässä kannettavalla säiliöllä ja suihkuttimella. Valoja päälle.
Virus "elää" pinnoilla, mutta ei se eläminen on täyttä tartuntakykyä. Virus heikentyy pikku hiljaa pinnoilla siinä missä virusta heikennetään tahallisesti rokotteeseenkin. On teorissa täysin mahdollista, että ihminen voisi saada vastustuskyvyn taudille saatuaan heikentynyttä virusta joltain pinnalta. Ikäänkuin tahattomasti syntynyt rokote, jota ei voi rokotteeksi sanoa, koska sitä ei ole kehitetty tietoisesti. Tälla tavalla luonto kuitenkin toimii, ja se on syy, miksi toiset eivät saa tautia ollenkaan tai saavat sen tosi lievänä. Samaan perustuu sekin, että lapset saavat hyvän vastustuskyvyn, kun lapsuuden ympäristö ei ole liian hygieeninen, vaan sellainen, jossa saa monenlaista altistusta.
Kiinassa kaikki käteinen meni tuhottavaksi ja painettiin tilalle uutta rahaa.
Ihan turhan takiako?
Vierailija kirjoitti:
Lidlissä vielä pari päivää sitten sai vielä itse ottaa paistopistetuotteita.
Tänään ne oli pussitettu valmiiksi, mutta pullia oli joka pussissa vähintään kaksi. Tämmöinen on kuulemma ohjeistus, että yksittäin ei pakata, sanoi pussittaja kun kysyi. Eikä suostunut purkamaan yhtäkään pussia että olisin saanut yhden pullan.
Suuren kaupungin keskustan Lidl kyseessä. Suomessa sinkkutalouksien määrä on lisääntynyt huimasti viime vuosikymmeninä ja jatkaa lisääntymistään. Kaupat eivät tähän ole vieläkään heränneet, vaan vaalivat jotain maatalousyhteiskunnan perheihannetta edelleen paljoustarjouksillaan.
Parempi olla ostamatta (Lidlin) paistipisteestä.
Eivät noudata hygieeniaohjeita, valitettavasti todistanut.

Vaikutat aika hiton raskaalta tapaukselta. Ne pullat maksaa alle euron kappale! Etkö tosiaan olisi pystynyt kerran elämässäsi joustamaan erityistilanteessa ja ostamaan KAHTA pullaa? Siis niinkin huima määrä kuin kaksi. Olisit voinut syödä sen toisen vaikka huomenna. Jääkaapissa pullatkin pysyvät ihan syömiskelpoisina seuraavaan päivään eivätkä kuivu liikaa. Tai jos et olisi halunnut sitä syödä, rahanmenetys olisi edelleen ollut vain muutamia kymmeniä senttejä!
Voi jessus, kyllä menisi hermot jos pitäisi olla asiakaspalvelijana ja joku tulisi vinkumaan epidemian aikana tuollaisesta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lidlissä vielä pari päivää sitten sai vielä itse ottaa paistopistetuotteita.
Tänään ne oli pussitettu valmiiksi, mutta pullia oli joka pussissa vähintään kaksi. Tämmöinen on kuulemma ohjeistus, että yksittäin ei pakata, sanoi pussittaja kun kysyi. Eikä suostunut purkamaan yhtäkään pussia että olisin saanut yhden pullan.
Suuren kaupungin keskustan Lidl kyseessä. Suomessa sinkkutalouksien määrä on lisääntynyt huimasti viime vuosikymmeninä ja jatkaa lisääntymistään. Kaupat eivät tähän ole vieläkään heränneet, vaan vaalivat jotain maatalousyhteiskunnan perheihannetta edelleen paljoustarjouksillaan.
Parempi olla ostamatta (Lidlin) paistipisteestä.
Eivät noudata hygieeniaohjeita, valitettavasti todistanut.
Lidlissä ei ollut vielä eilen ainakaan suojapleksejä tai suojakäsineitä myyjillä. Pettynyt olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä... monessa maassa vaihtorahat ovat niin saastaisia, että normaalioloissakin kehotetaan pesemään kädet sen jälkeen, kun on käsitellyt rahaa.
En tiedä, mitä tarkoitat saastaisuudella, mutta virukset eivät elä metallipinnoilla kuten kolikoissa pitkään, eivätkä myöskään huokoisilla pinnoilla, jollaisia ovat setelit, varsinkin kuluneet setelit.
Metalli- ja muovipinnoilla nimenomaan koronavirus elää pisimpään. Näin ainakin ovat tässä väittäneet.
Mutta se on ihan yksi ja sama, kauanko virus pinnoilla elää, koska se ei pinnoilta kenenkään limakalvoille hypi. Tämän ymmärsin olevan ap:n pointti. Voit ihan rauhassa koskea ulkonakulkiessasi maksupäätteisiin, kolikoihin ja ovenkahvoihin, JOS et kuljeta virusta käsiesi kautta kasvoillesi ja peset sitten kätesi kunnolla heti, kun käsienpesualtaan ulottuville pääset.
Turhaan ei tietysti kannata käpälöidä mitään pintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lidlissä vielä pari päivää sitten sai vielä itse ottaa paistopistetuotteita.
Tänään ne oli pussitettu valmiiksi, mutta pullia oli joka pussissa vähintään kaksi. Tämmöinen on kuulemma ohjeistus, että yksittäin ei pakata, sanoi pussittaja kun kysyi. Eikä suostunut purkamaan yhtäkään pussia että olisin saanut yhden pullan.
Suuren kaupungin keskustan Lidl kyseessä. Suomessa sinkkutalouksien määrä on lisääntynyt huimasti viime vuosikymmeninä ja jatkaa lisääntymistään. Kaupat eivät tähän ole vieläkään heränneet, vaan vaalivat jotain maatalousyhteiskunnan perheihannetta edelleen paljoustarjouksillaan.
Nyt ei ehkä kannata mennä kauppaan ostamaan yhtä pullaa!
Osaatko selventää, miksi juuri nyt pitäisi ostaa kaksi pullaa eikä yhtä? Mikä taika siinä on?