Perusterve nuori nainen teho-osastolla Jyväskylässä
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä tuon on perusterve kerrottu olevan?
No ihan tuossa Iltalehden uutisessa. Lähipiiri kertoo, että nainen on perusterve.
Vaikka luulee olevansa perusterve, niin ei se tarkoita että sitä oikeasti on. Voi olla jokin sairaus, jota ei ole vielä diagnosoitu. Lisäksi lähipiirin olisi pitänyt muistuttaa vielä ettei kyseessä ole ylipainoinen nainen, koska ylipainokin kuuluu riskiryhmään Koronan osalta.
Vierailija kirjoitti:
Asun Jyväskylässä ja kun luin tuon uutisen, alkoi oikeesti vähän pelottamaan :/ Töissä on pakko käydä, ei voi olla etänä jne. Eli pitää vaan toivoa ettei saa koronasta osumaa. Ei voi muuta.
Muuten sama tilanne minullakin, paitsi että en ole yhtään enempää peloissani kuin aiemminkaan. Sairaanhoitajana uskon sairastuvani kyllä jossakin vaiheessa, mutta kuolemista pidän erittäin epätodennäköisenä. Uutissa oleva nuorikin on kaikesta päätellen toipumassa, eikä kuolemassa.
Ihmeellistä tosiaan täällä palstalla, vaikka laittaa faktaa ihan julkaistua lehtitietoa Suomen kansallisista medioista, niin silti tulee huomautusta palstan ylläpitäjiltä. Tietääkseni faktatietojen kertominen ei tähänkään asti ole ollut laitonta. Taitaa olla vaan niin että palstan ylläpitäjien omat mielipiteet vaikuttaa siihen mitä poistelevat tai mistä antavat noottia. Aika mielivaltaista touhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tiedetään että koronaan voi kuolla nuori ja tervekin
Kuten tavalliseen influessaankin.
Tavallinen influnessa harvemmin tappaa nuoria perusterveitä ja sitäpaitsi siihen on rokote, toisin kuin koronaan
Tavallisen influenssan rokote on maksullisuudestaan johtuen hyvin harvinainen alle 65-vuotiailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinalainen silmälääkäri Li Wenliang, joka yritti rohkeasti lopettaa epidemian alkuunsa ja sai siitä hyvästä haukut kommunistipuolueelta, kuoli myös koronaan 33-vuotiaana. Missään ei ole sanottu, että hän olisi kuulunut riskiryhmään. On kiinalaisten levittämää propagandaa, että tämä olisi kuin influenssa. Todellisuudessa tauti muistuttaa paljon ärhäkämpiä MERSiä ja SARSia.
Ai 33 vuotiaana. Se on jännä mitenkä tämä numero 33 esiintyy niin usein näissä korona uutisissa...
No kuule olisi varmaan ihan mielellään elänyt vielä vaikka 66-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmeellistä tässä on? Onhan nuoria joutunut kaikkialla tehohoitoon.
Se on tässä ihmeellistä että useat ovat jatkuvasti selittämässä että korona on vain vanhojen sairaus, ei kukaan nuori tai nuorehko voi joutua tehohoitoon eikä ainakaan kuolla
No oletkohan käsittänyt väärin, koska ei kai missään ole sanottu ettei voi kuolla. Lähinnä on kerrottu että tauti tappaa vanhoja ja perussairaita, sekä että on nuorille vaaraton. Aina löytyy niitä poikkeuksia ihan joka taudista. Kyllä esim. oletettavasti perusterveitä nuoria on kuollut influenssaan, polvileikkaukseen ja sydämen pysähdykseenkin.
Ranskassa kuoli 16-vuotias perusterve tyttö koronaan. Vähättelyn voi nyt viimeistään lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiinalainen silmälääkäri Li Wenliang, joka yritti rohkeasti lopettaa epidemian alkuunsa ja sai siitä hyvästä haukut kommunistipuolueelta, kuoli myös koronaan 33-vuotiaana. Missään ei ole sanottu, että hän olisi kuulunut riskiryhmään. On kiinalaisten levittämää propagandaa, että tämä olisi kuin influenssa. Todellisuudessa tauti muistuttaa paljon ärhäkämpiä MERSiä ja SARSia.
Vähättelemättä asiaa, Li on voinut kuolla johonkin muuhunkin kuin koronaan Kiinan valtion takia. Ja tämä pandemiahan on siis käytännössä sama kuin SARS. Virus on 80% samanlainen kuin aiempi SARS-virus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tiedetään että koronaan voi kuolla nuori ja tervekin
Kuten tavalliseen influessaankin.
Tavallinen influnessa harvemmin tappaa nuoria perusterveitä ja sitäpaitsi siihen on rokote, toisin kuin koronaan
Niinhän tämä koronakin tappaa harvemmin nuoria ja perusterveitä.
Mutta hoitoa ja rokotetta ei ole, toisin kuin normi-influenssaan. Minua korona pelottaa juuri siksi, kun siihen ei oikeasti ole toimivaa lääkettä, se on paljon tuurista kiinni, selviääkö vai ei ja kaiken lisäksi Suomesta loppuvat tehohoitopaikat epidemian edetessä...
¨Joo ei ole rokotetta ja loppuu paikat juu. Tämä ei kuitenkaan liity siihen, että korona ja influenssa eivät kumpikaan tapa nuoria ja perusterveitä kuin hyvin harvoin. Miksi tähän tosiasiaan pitää vastata kaikenlaisella muulla asiaankuulumattomalla virus tietoudella?
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä tosiaan täällä palstalla, vaikka laittaa faktaa ihan julkaistua lehtitietoa Suomen kansallisista medioista, niin silti tulee huomautusta palstan ylläpitäjiltä. Tietääkseni faktatietojen kertominen ei tähänkään asti ole ollut laitonta. Taitaa olla vaan niin että palstan ylläpitäjien omat mielipiteet vaikuttaa siihen mitä poistelevat tai mistä antavat noottia. Aika mielivaltaista touhua.
Linkki uutiseen... ja asiallinen otsikko ja teksti, niin ketju säilyy.
Kiitos mökkiläiset! ja Espanjasta palanneet, te jätätte jäljen.
Ylläri että miesten salilla käynnit ei teitä hetkauta, mutta naisten kimpussa jaksatte olla. Huoh. Onneksi miehet itse tästä eniten kärsii.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/8f75b7b0-c722-4b66-b040-9eee6ab3…
Kyllä. Nuori nainen kuoli Ranskassa. Tiedetään. Ihan hirveää, enkä voi mitenkään ymmärtää miltä vanhemmista tuntuu.
On silti turhauttavaa kun monet eivät ymmärrä sitä, että käytännössä kaikissa sairauksissa on sellaisia lopputulemia, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia. Aina löytyy niitä caseja jotka poikkeavat totutusta. Esimerkiksi jos joku parikymppinen saa jonkun lähinnä eläkeikäisillä todetun syövän. Niin voi käydä, mutta se on äärimmäisen harvinaista. Sen nuoren kohtalo on silti täyttä totta, mutta ei edelleenkään muuta isoa kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tiedetään että koronaan voi kuolla nuori ja tervekin
Kuten tavalliseen influessaankin.
Tavallinen influnessa harvemmin tappaa nuoria perusterveitä ja sitäpaitsi siihen on rokote, toisin kuin koronaan
Tavallisen influenssan rokote on maksullisuudestaan johtuen hyvin harvinainen alle 65-vuotiailla.
Influenssarokotteen on saanut jo vuosia maksutta myös sillä perusteella että lähipiiriin kuuluu riskiryhmään kuuluva. Käytännössä siis jokainen sen saa halutessaan ilmaiseksi iäkkään isän/äidin, isovanhemman, muun sukulaisen iän/sairauden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kaikki nuoret eivät ole terveitä vaikka voivat siltä näyttää. Jos on esim. hiv niin menee helposti huonoon kuntoon. Espanjassa hiv on jo hyvin yleinen, Suomessa myös ikävä kyllä.
Älä puhu paskaa vaikka pelottaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/8f75b7b0-c722-4b66-b040-9eee6ab3…
Kyllä. Nuori nainen kuoli Ranskassa. Tiedetään. Ihan hirveää, enkä voi mitenkään ymmärtää miltä vanhemmista tuntuu.
On silti turhauttavaa kun monet eivät ymmärrä sitä, että käytännössä kaikissa sairauksissa on sellaisia lopputulemia, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia. Aina löytyy niitä caseja jotka poikkeavat totutusta. Esimerkiksi jos joku parikymppinen saa jonkun lähinnä eläkeikäisillä todetun syövän. Niin voi käydä, mutta se on äärimmäisen harvinaista. Sen nuoren kohtalo on silti täyttä totta, mutta ei edelleenkään muuta isoa kuvaa.
Jep, ja koronan suhteen se iso kuva on, että myös nuoria ja terveitä sairastuu vakavaan tautimuotoon ja jopa kuolee, vaikka se verrattaen harvinaista onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmeellistä tässä on? Onhan nuoria joutunut kaikkialla tehohoitoon.
Se on tässä ihmeellistä että useat ovat jatkuvasti selittämässä että korona on vain vanhojen sairaus, ei kukaan nuori tai nuorehko voi joutua tehohoitoon eikä ainakaan kuolla
No oletkohan käsittänyt väärin, koska ei kai missään ole sanottu ettei voi kuolla. Lähinnä on kerrottu että tauti tappaa vanhoja ja perussairaita, sekä että on nuorille vaaraton. Aina löytyy niitä poikkeuksia ihan joka taudista. Kyllä esim. oletettavasti perusterveitä nuoria on kuollut influenssaan, polvileikkaukseen ja sydämen pysähdykseenkin.
Korona ei ole nuorillekaan vaaraton, joten voisit lopettaa valehtelusi.
Kuolleisuus koronan sairastuttaminen keskuudessa on Suomessa alle 0,7%.
En ole ikinä nähnyt Prisman pihalla niin vähän autoja kuin eilen illalla ja oli sentään perjantai ilta. Muutama nuori siellä oli mopoautolla kokoontumassa. Istuivat omissa autoissa ja etäisyyttä oli varmasti se pari metriä. Kaupassa oli rauhallista ja nopeaa asioida.