Naiset haluaisivat seksiä yhtä paljon kuin miehet mikäli olisivat saaneet joskus elämässään hyvää seksiä
Tämä on väitteeni aika paljon seksiä eri miesten kanssa harrastettuani. Nuorempana (=alle 25 vuotta) en ollut vielä törmännyt yhteenkään mieheen, jonka kanssa seksi olisi ollut jotenkin erityistä. Enimmäkseen runkkailin itsekseni, näin seksiunia ja unelmoin hyvästä seksistä miehen kanssa.
30-vuotiaana koin tavallaan uuden herätyksen sen suhteen, mitä seksi voisi olla törmättyäni mieheen, jonka kanssa seksi oli taivaallista. Tämä määritteli itselleni sen, millaiseen mieheen en ainakaan enää koskaan voisi tyytyä. Nyt 40-kymppiseksi ehdittyäni on löytynyt pari muutakin erinomaista kumppani. Kaikkiaan olen harrastanut seksiä ainakin puolensadan miehen kanssa ja jos tästä määrästä on löytynyt yhteensä ainoastaan 3 erinomaista seksikumppania, en yhtään ihmettele naisten keskimäärin miehiä vähäisempää kiinnostusta seksiin.
Pointtini on se, että todennäköisesti todella moni nainen on suhteessa miehen kanssa, jota eivät ihan hirveästi himoitse. Suhde on ehkä enemmän syvää ystävyyttä ja/tai yhteinen perheyritys kuin romanttinen suhde. Tällöin seksiä on harvakseltaan eikä nainen tee juurikaan aloitteita seksiin.
Ihmettelen sitä, miksi miehet eivät ymmärrä yhteyttä parisuhdeseksin määrän ja naisen nautinnon kanssa. On ilmeisesti olemassa naisia, jotka eivät kuulemma ikinä saa orgasmia yhdynnässä. Yhteistä näille taitaville rakastajille on kuitenkin ollut esimerkiksi se, että oman kertomansa mukaan kaikki heidän lukuisat kumppaninsa ovat saaneet orgasmin yhdynnässä. En oikeastaan edes käsitä, miksi joku jaksaa antaa miehen penetroitua itseensä kerta toisensa jälkeen saamatta sitä itsekin jotakin! Jos en saa orgasmia orgasmia yhdynnässä, en todellakaan jatka suhdetta.
Kommentit (62)
Jos ois isoa tarjolla ni varmasti haluais
Jos naisen seksuaalisuus ja orgasmi kiinnostaa, suosittelen lukemaan Emily Nagoskin kirjan Come as you are. Siinä käsitellään asiaa kattavasti ja perehdytään siihen, miten naisen orgasmi ja halu eroavat miehen orgasmista ja halusta.