Lue keskustelun säännöt.
Näin tyttöni viiltelyjäljet eilen illalla. Nyt ei suostu puhumaan vaikka koitan vakuuttaa että mulle voi kertoa enkä ole vihainen.
24.03.2020 |
Mitä teen? Miten tähän korona-aikaan edes saa mitään psykologipalveluita? EI siis niin syviä että tarvitsisi mihinkään päivystykseen mennä. Ei suostu ollenkaan puhumaan, ei kertomaan mikä painaa mieltä tai haluaisiko apua.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
Tahdikkuus 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
no trollihan tää oli mutta en mä mitään etuuksia ota pois. Miksi rankaisisin lasta, joka ei tiedä paremmista tunteenkäsittelykeinoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
Tahdikkuus 🤭
Tahdikkuus ei auta jos penskat kädet on parin vuoden sisällä kuin verkotetut joulukinkut. Hymistely ei lopeta toimintaa tai saa lasta ajattelemaan loogisesti tulevaisuutensa mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
no trollihan tää oli mutta en mä mitään etuuksia ota pois. Miksi rankaisisin lasta, joka ei tiedä paremmista tunteenkäsittelykeinoista.
Itse olet trolli jos et tajua ettei penskan elämän rajoittaminen tuollaisessa tilanteessa ole mitään rankaisua vaan kasvatusta ja ongelmien eskaloitumisen ehkäisyä. Väärinymmärtäjät ymmärtää väärin... Yllätys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli hän ei suostu puhumaan, niin tee hänelle kuitenkin selväksi, että rakastat häntä, hän on tärkeä juuri sellaisena kuin on ja olet läsnä häntä varten nyt ja aina.
Kysy, MITÄ voit tehdä helpottaakseen hänen oloaan? Jatka antamalla vaihtoehtoja, mikäli sanoo "en tiedä". Kysy, haluaako esim. kupin teetä tai voit laittaa hänelle iltapalaa. Pienet tällaiset teot voivat olla ratkaisevia tekijöitä "turvan" tuntemisessa.
Voit ohjata myös hänet googlaamaan sekaisin247 chatin, joka on suunnattu nuorille. Saa keskusteluapua chatissä ja kriisipuhelinhan päivystää, mikäli hän haluaa puhua muttei pysty sinulle.
Tsemppiä teille <3
Tsemppiä perheellenne. Meillä on 16-vuotias (kohta 17v.) poika, joka viilteli suurimman osan ysiluokkaa. Arpia paljon, mutta ranteista vaalenneet jo, samoin reisistä. Nilkkojen sisäpuolilla pahimmat jäljet. Sairaalaan ei ole tarvinnut mennä, eli niin syviä viillot eivät olleet. Periaatteessa on nyt lukiossa, mutta käytännössä on pitänyt välivuoden ja on kasannut itseään. On ihan toinen poika nyt, viiltely on loppunut ja poika haki yhteishaussa amikseen.
Me emme vieläkään tiedä, mistä kaikesta tuossa on ollut kyse. Eivät ammattilaisetkaan. Mutta poika puhuu, kun / jos joskus on siihen valmis. Puhumaan ei voi pakottaa. Me saimme koululääkärin ja -psykologin kautta hyvää apua, myös nuorisopsyk. polilla käyntejä muutama. Nyt vielä optio siihen, että jos koulun alku syksyllä alkaa ahdistaa, poika pääsee heti polille.
Ole läsnä. Kerro, että olet olet valmis kuuntelemaan, jos hän haluaa puhua. Kerro, ettei hän ole yksin ja että hän on rakas juuri sellaisena kuin on. Kerro, että apua on mahdollista saada.
Netissä on sellainen paikka kuin mielenterveystalo ja siellä sellainen itsehoito-opas kuin vapaaksi viiltelystä. Minä aikanaan kävin tuotakin pojan kanssa osin läpi. Silloin kun poika oli sille vastaanottavainen, hänen ehdoillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
no trollihan tää oli mutta en mä mitään etuuksia ota pois. Miksi rankaisisin lasta, joka ei tiedä paremmista tunteenkäsittelykeinoista.
Itse olet trolli jos et tajua ettei penskan elämän rajoittaminen tuollaisessa tilanteessa ole mitään rankaisua vaan kasvatusta ja ongelmien eskaloitumisen ehkäisyä. Väärinymmärtäjät ymmärtää väärin... Yllätys!
Viiltely on tapa purkaa ahdistusta. Siihen turvautuu ihminen, joka kokee olevansa yksin, eikä koe voivansa turvautua kehenkään.
Ja ahdistus ja yksinäisyyden kokemus tietenkin paranee sillä, että kielletään kaikki mahdollinen kiva, mitä tämän ahdistuneen nuoren elämässä on jäljellä.
Laitetaan lapsi arestiin, että katkeaa viimeisetkin sosiaaliset kontaktit. Otetaan poia puhelin ja kaikki, millä lapsi voisi viihdyttää itseään ankeassa arjessaan.
Näin lapsi oppii, että pahaa oloaan kannattaa piilotella viimeiseen asti, varsinkin omilta vanhemmiltaan.
Juuri tällaisen vanhemman jokainen mielenterveysongelmista kärsivä lapsi/nuori tarvitsee!
Ps olen itsekin viillellyt joskus, mitään se ei ole elämässäni rajoittanut. Olen ollut kassallakin töissä, ei jäljet haitanneet!
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Hyvä kirjoitus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta mitä ap voit tehdä, on ruveta ylikontrolloimaan, hössöttämään sen puolesta että itseilmaisu saadaan tukahdettua vaikka "lääkkein". Silloin et muuta kuin syyllistäisi ja stressaisi häntä. Parasta mitä voit tehdä, on rakastaa häntä sellaisena kuin hän on; edelleen, hössöttämättä.
Painostamalla kertomaan, vaadit mielesti jotain aivan kohtuutonta. Ei tuon ikäinen kykene analysoimaan - tuskin aikuinenkaan-, mikä vauvana koettu trauma nyt aktivoituu. Ja mikä sen aktivoi ei ole niin olennaista, ellei siitä sellaista TEHDÄ. Keskity pienikn hyviin asioihin, hetki kerrallaan. Ja muista: ellei sinulla ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa.
Onpa todella, todella mautonta, että joku täällä trollaa aiheesta. Se joka kirjoitti lapsen sadistisesta rajoittamisesta. Hyi sinua! Ei tämä ole mikään vitsin aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veitsen terällä elänyt kirjoitti:
Mikäli hän ei suostu puhumaan, niin tee hänelle kuitenkin selväksi, että rakastat häntä, hän on tärkeä juuri sellaisena kuin on ja olet läsnä häntä varten nyt ja aina.
Kysy, MITÄ voit tehdä helpottaakseen hänen oloaan? Jatka antamalla vaihtoehtoja, mikäli sanoo "en tiedä". Kysy, haluaako esim. kupin teetä tai voit laittaa hänelle iltapalaa. Pienet tällaiset teot voivat olla ratkaisevia tekijöitä "turvan" tuntemisessa.
Voit ohjata myös hänet googlaamaan sekaisin247 chatin, joka on suunnattu nuorille. Saa keskusteluapua chatissä ja kriisipuhelinhan päivystää, mikäli hän haluaa puhua muttei pysty sinulle.
Tsemppiä teille <3
Tee näin, jos haluat sekoittaa lapsen pään.
Halaus ja voimia!
En osaa oikein mitään viisasta nyt kirjoittaa. Olen kokenut saman. Sen surun, kun kuulin ja näin hänen viiltelyjäljet. Oli salannut pitkään. Halasin lujaa. Kerroin miten rakastan ja toivon, että löytäisi muita keinoja olotilan purkamiseen. Pahinta mitä tein asiassa, en vienyt asiaa eteenpäin. Kertoi, että kiusattu koulussa. Kielsi ehdottomasti kertomasta koululle eikä halunnut kasvotusten kohdata kiusaajia. No, rehtorille sanoin kuitenkin, mutta uskoin sokeasti että kiusaaminen olisi loppunut. Se oli niin piilossa olevaa kiusaamista. Kumpa olisin puuttunut ajoissa.
Nyt asiat paremmin. Edelleen joskus huomaan jälkiä. Nyt en ole huomannut. On avun piirissä. Kannattaa ottaa yhteys esim nuorisoasemalle, se on matalan kynnyksen palvelu. Jos ei halua na. koulun aikuisten kanssa keskustella. Myös ajan antaminen, ei liikaa udella. Ei liian esille ottaa arjessa asiaa. Ei ainakaan olla vihainen, vaikka nämä tunteet hyvin ymmärrettäviä. Jos kokee ja toimii niin, on hyvä keskustella reaktionsa siihen... että on huolissaan.
Onkohan netissä tms mitään ryhmää missä voisi jakaa ajatuksia viiltelysä, näin huoltajien kesken...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun (mätä)hedelmäni oli psykalla tms., niin sille kuin valtaosalle muistakin siellä jaettiin ranteeseen laitattavia kuminauhoja. Kuminauhoja voi sitten rämpsäytellä ranteeseen, kun tekee mieli viillellä.
Voit ehdottaa tyttärellesi. Ns. akuutti apu, mutta toki viiltelyn syykin olisi hyvä saada korjattua mikäli mahdollista.
Omakohtaista kokemusta, ei siis kannata ottaa minään ohjeena.
Olen on/off viillellyt itseäni jostain 15 v asti. En ole kuitenkaan koskaan ollut mitenkään halukas tappamaan itseäni enkä ole koskaan tuntenut minkäänlasita itseinhoa, vaan päädyin esim. tekemää sitä kun olin todella vihainen, enkä tiennyt miten purkaa sitä. Toinen oli, että kipu myös hyvin hetkellisesti lievensi stressiä, kun oli muuta ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä viiltelijänä neuvoisin, että älä tee liian suurta numeroa jäljistä. Toki on hyvä että huomioit ne jotenkin ja osoitat huolesi ja välittämisesi, mutta nuori ei kaipaa siinä tilanteessa kuitenkaan mitään liiallista hössötystä tai pienintäkään syyllistämistä, hän saattaa jo muutenkin painia sellaisten ajatusten kanssa että on epäonnistunut ihminen eikä osaa tehdä mitään oikein. Itse aikoinani toivoin, ettei kukaan olisi huomioinut jälkiäni mitenkään ja samalla koin, että minulla on oikeus purkaa ahdistustani viiltelemällä jos niin haluan eikä kukaan voi sitä minulta kieltää.
En siis tarkoita että ketään tulisi kannustaa viiltelyyn, ei missään nimessä, mutta sellainen ehdottoman kieltävä ja ylidramatisoiva asenne ei todennäköisesti myöskään auta vaan saa nuoren vetäytymään vain enemmän. Sen sijaan että tekisi hirveän haloon nuoren viiltelystä niin kannattaa pyrkiä vahvistamaan nuoren itsetuntoa, tehdä kaikkea kivaa yhdessä nuoren kanssa ja keskittyä positiiviseen. Ei kannata lähteä leimaamaan nuorta mt-ongelmaiseksi tai ottaa mitään holhoavaa asennetta, koska siitä syntyy helposti itseään toteuttava ennuste ja jos nuori oppii että häntä pidetään mt-ongelmaisena niin hän voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti (ajatusmalli, että "ihan sama mitä teen niin noi on jo leimannu mut loppuiäks mt-keissiks").
Viiltelyjälkien kanssa pystyy myös elämään ihan normaalia elämää, ainakin jos eivät kaikista pahimpia ole (jolloin ehkä voivat joihinkin ammatteihin pääsyä rajoittaa). Itse en pahemmin edes muista enää koko jälkiä, ainoastaan tällaisissa tilanteissa tulee mieleen että ai niin, itsekin tosiaan joskus viillellyt. Eivät ne siis tietenkään mikään toivottava juttu ole, mutta ei kannata ajatella että nuoren elämä menisi muutamasta arvesta pilalle. Paljon voimia!
Itse olen täysin eri mieltä kanssasi. Tuosta puuhasta pitää nimenomaan tehdä valtava numero heti kun sitä havaitsee. Ei saa sulkea silmiä, piilotella tai hyssytellä asiaa. Ei auta tilanteen "seurailukaan" tai teinin paapominen. Ristikuulustelu välittömästi ja puristetaan ulos kakarasta miksi tekee tuota. Kaikki edut pois, puhelin, viikkorahat, kaverien tapaamiset jne. Kotiarestia niin kauan että tilanne selviää ja saadaan täysin käsiteltyä. Tietysti tämä on tehtävä hyväntahtoisesti ja kannustavasti, koska mikään lepsuilu ei auta. On myös tehtävä selväksi, että tällainen ei saa tässä talossa jatkua, ja selitettävä kuinka viiltely vaikuttaa teinin koko loppuelämään. Toisin kuin sanoit, arvet eivät todellakaan ole kauniita eikä niitä katsota missään hyvällä. Estää opiskelun ja työskentelyn monessa paikassa, ystävät alkavat kartella, ihmiset halveksuvat ja lopulta nuo typerät jäljet aiheuttavat sen, ettei lapsi tule menestymään elämässään ja kaikki tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan p**skaa. Arpien kanssa ei eletä normaalia elämää eikä niitä keneltäkään täysipäiseltä ihmiseltä löydy. Älä levitä tällaista valhetta, kun tiedät itsekin että ne voivat pilata monia mahdollisuuksia ja sulkea ovia lopullisesti.
no trollihan tää oli mutta en mä mitään etuuksia ota pois. Miksi rankaisisin lasta, joka ei tiedä paremmista tunteenkäsittelykeinoista.
Itse olet trolli jos et tajua ettei penskan elämän rajoittaminen tuollaisessa tilanteessa ole mitään rankaisua vaan kasvatusta ja ongelmien eskaloitumisen ehkäisyä. Väärinymmärtäjät ymmärtää väärin... Yllätys!
Viiltely on tapa purkaa ahdistusta. Siihen turvautuu ihminen, joka kokee olevansa yksin, eikä koe voivansa turvautua kehenkään.
Ja ahdistus ja yksinäisyyden kokemus tietenkin paranee sillä, että kielletään kaikki mahdollinen kiva, mitä tämän ahdistuneen nuoren elämässä on jäljellä.
Laitetaan lapsi arestiin, että katkeaa viimeisetkin sosiaaliset kontaktit. Otetaan poia puhelin ja kaikki, millä lapsi voisi viihdyttää itseään ankeassa arjessaan.Näin lapsi oppii, että pahaa oloaan kannattaa piilotella viimeiseen asti, varsinkin omilta vanhemmiltaan.
Juuri tällaisen vanhemman jokainen mielenterveysongelmista kärsivä lapsi/nuori tarvitsee!
Ps olen itsekin viillellyt joskus, mitään se ei ole elämässäni rajoittanut. Olen ollut kassallakin töissä, ei jäljet haitanneet!
Tiedän vallan hyvin mitä tuo puuha on, ei tarvitse selittää ja vääntää rautalangasta yksinkertaista asiaa. Haluat nyt vaan tahallasi ymmärtää väärin mitä sanoin, koska et pysty myöntämään itsellesi, että homma on saatava heti loppumaan tai siitä jää kauaskantoiset vaikutukset teinin elämään. Todennäköisesti jäi myös sinun elämääsi vaikket sitä haluakaan hyväksyä. Olit kaupan kassalla tai missä palveluammatissa tahansa, niin kyllä ne jäljet haittaavat. Jos et itse asiaa tajua tai hoksaa, niin voin vakuuttaa että muut työkaverisi katsovat sinua pikkuisen kieroon ja puhuvat ikäviä selkäsi takana, säälivät, pelkäävät tai häpeävät sinua. Joku voi yrittää hyväksikäyttääkin kun näkee, että olet ollut (ainakin joskus) heikoilla. Asiakkaatkin aivan varmasti asiaa ihmettelevät ja yrittävät vilkuilla arpiasi salaa. Jos et tosiaan itse tätä tiedosta niin ei voi mitään, mutta tämä on todellisuus. Sinusta vedetään negatiivisia johtopäätöksiä sekunnin sadasosassa, ja kyllä ne viirut vaikuttavat elämään, varsinkin jos lapsi omaa vähänkään enemmän kunnianhimoa ja mielii ryhtyä vaikka lääkäriksi tai asianajajaksi. On myös aika ristiriitaista, että sanot että viiltelijä on aina yksinäinen henkilö jolla ei ole ketään johon turvautua, mutta sitten kuitenkin olet heti puolustelemassa sitä, että viiltelijän pitäisi saada tavata kavereitaan ja "tehdä kaikkea kivaa". Kyllä hauskatkin asiat toki kuuluvat elämään, mutta eivät niin kauan kunnes noin vakavat mielenhäiriöt on saatu alta pois. Mielestäni olisi uskomattoman edesvastuutonta päästä kersa tavalliseen tapaan omille teillensä, jos jotain tällaista paljastuisi. Kersa heti puhutteluun ja elämä rajattava kodin seinien sisälle väh. viikoksi pariksi. Kotoa voi kyllä viestitellä kaverien kanssa watsappien ym. kautta, mutta mihinkään ylimääräiseen ei pidä puhelintakaan antaa, jotta teini voi tosissaan keskittyä siihen miksi puuhailee tuollaista ja puhua siitä, eikä vain hukuttaa angstiaan puhelimen ihmeelliseen maailmaan. Pahaa oloa ei nimenomaan tule piilotella enkä niin sanonutkaan, vaan kaikki alkusyyt pitää kaivaa piinallisen tarkasti esille ja tehdä niihin parannuksia, jotta olo ei enää tuntuisi niin pahalta!
Vierailija kirjoitti:
Pahinta mitä ap voit tehdä, on ruveta ylikontrolloimaan, hössöttämään sen puolesta että itseilmaisu saadaan tukahdettua vaikka "lääkkein". Silloin et muuta kuin syyllistäisi ja stressaisi häntä. Parasta mitä voit tehdä, on rakastaa häntä sellaisena kuin hän on; edelleen, hössöttämättä.
Painostamalla kertomaan, vaadit mielesti jotain aivan kohtuutonta. Ei tuon ikäinen kykene analysoimaan - tuskin aikuinenkaan-, mikä vauvana koettu trauma nyt aktivoituu. Ja mikä sen aktivoi ei ole niin olennaista, ellei siitä sellaista TEHDÄ. Keskity pienikn hyviin asioihin, hetki kerrallaan. Ja muista: ellei sinulla ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa.
Älytöntä soopaa. Mistä tiedät mitä kukakin pystyy jossain tietyssä iässä analysoimaan? Jos sinä tai pentusi ette omaa ajattelijan lahjoja tai itserehellisyyttä, ei se tietenkään tule onnistumaan. Jos sen sijaan on fiksumpi ja rationaalisesti ajatteleva ihmisenalku, niin kyllä sitä tietää varsin nuorikin ihminen mistä kenkä puristaa. Pahinta on juuri alikontrollointi, eli todellisuudessa välinpitämättömyys, joka on käytännössä vain käsien ylös nostamista ja sairaan tilanteen hiljaista hyväksymistä. Tuo kertoo kaiken, että mielestäsi sillä ei ole mitään väliä mitkä traumat aktivoituvat, koska se on juuri olennaisin osa koko asiassa. Eivät ne "traumat" itsestään myhäilemällä ja unohtamalla parane, vaan niitä on aktiivisesti pohdittava ja käsiteltävä ennen kuin voi päästää irti ja mennä elämässä eteenpäin.
Oon kokenut sen saman. Otin yhteyttä perheneuvolaan minne nuori meni juttelemaan. Syy oli koulukiusaaminen. Monien mutkien kautta pääsi nuorten psykiatriselle polille. Edelleen oikea lääkitys hakusessa, aivan liian pitkään jahkailtu hoitopaikan toimesta, koska on edelleen masentunut
Tärkeintä ei nyt ole se, että sinä saisit tietää, mikä häntä vaivaa, vaan se, että hän saisi apua ongelmiinsa.
Sano, että kokeillaan sitä kuraattoria. Jos ei hänellekään pysty puhumaan, pitää kokeilla jotain muuta. Tärkeintä on, että hän pystyisi puhumaan jollekin. Ei sen tarvitse olla oma äiti, jolle nuori avautuu ongelmistaan. Kuka vain luotettava aikuinen käy.
Vakuuta myös nuorellesi, että se kuraattori ei kerro vanhemmille mitään, mitä nuori ei halua hänen kertovan.
Samanlaista viestiä olen saanut monelta viiltelevältä entiseltä asiakkaalta. Viiltely on yksi (ei pitkällä tähtäimellä hyvä) tapa/yritys purkaa ahdistusta ja mennään ojasta allikkoon jos viiltelyä aletaan ylidramatisoimaan tai kauhistelemaan. Mieluummin pitäisi vahvistaa keinoja löytää muita tapoja ahdistuksen käsittelyyn ja oppia sietämään myös tietty määrä ns. normaalia ahdistusta. Helpommin sanottu kuin tehty mutta vanhemman rooli on olla henkisesti läsnä ja turvallinen aikuinen ja kuten tuo lainaamani kirjoittaja kommentoi, vahvistaa myönteistä ja tukea nuoren itsetuntoa. Heitän (alapeukuista huolimatta) palloa myös kodin suuntaan ja vanhemmille mietittäväksi, millainen ilmapiiri kotona on nuoren näkökulmasta. Vaikka nuori kävisi kerran viikossa psykologilla mutta kotona jatkuu kireä/poissaoleva/ahdistava/puhumattomuuden ilmapiiri niin nuoren paha olo jatkuu jollain tasolla ainakin.
Suosittelen ap:ta ja muitakin asiasta kiinnostuneita googlettamaan mielenterveystalon ja sieltä viitelyn omahoito-oppaan. Löytyy myös mielenkiintoisia kokemusasiantuntijoiden kertomia videoita, jotka avaavat tätä ilmiötä lisää.
t. Se aiempi psykologi