Seuraako mitään jos kieltäydyn psykiatrisesta avohoidossa?

Vierailija kirjoitti:

En halua mitenkään pilkata, mutta omassa lähipiirissä on maanista psykoosia ja bipoa sairastava henkilö, joka on hyvin sairaudentunnoton juuri silloin kun kaikkien mielestä on selvää että nyt on pakko saada tyyppi hoitoon ennen kuin se tekee jotain todella typerää. Hän on ollut useita kertoja laitoksessa, 2-3kk kerrallaan ja nyt ollut jo pidempään hyvässä kunnossa kun ilmeisesti hoito on saatu tasapainoon.

Olen itse ollut vaikean masennuksen takia hoidossa, ja ehdottelivat osastojaksoja ja lääkäri arvioi yhdessä käänteessä myös ohimennen lähetteen tarvetta, mutta pakkohoidon kriteerit ovat siinä määrin korkeat, että jos et ole selkeästi psykoosissa, niin sinne ei joudu/pääse.

Jos kaikki sanovat että hoidosta voisi olla apua, niin sitä kannattaa silloin kokeilla. Jos lääkkeitä ja hoitoa "tuputetaan" niin sen kanssa kannattaa olla ennemmin proaktiivinen kuin vastustaa periaatteesta, ja lääkkeitä kannattaa myös kokeilla jos on oikeasti sellainen tilanne että pää ei meinaa pysyä kasassa. Usein kestää pitkään että sopiva lääkitys löydetään. Itse kävin läpi viisi lääkettä, ennen kuin itse kaivelemalla löysin mielenkiintoisen lääkkeen (bupropioni) johon olen ollut hyvin tyytyväinen.

Hoidosta ei ole apua vaan pahentaa tilannetta

Vierailija kirjoitti:

En halua mitenkään pilkata, mutta omassa lähipiirissä on maanista psykoosia ja bipoa sairastava henkilö, joka on hyvin sairaudentunnoton juuri silloin kun kaikkien mielestä on selvää että nyt on pakko saada tyyppi hoitoon ennen kuin se tekee jotain todella typerää. Hän on ollut useita kertoja laitoksessa, 2-3kk kerrallaan ja nyt ollut jo pidempään hyvässä kunnossa kun ilmeisesti hoito on saatu tasapainoon.

Olen itse ollut vaikean masennuksen takia hoidossa, ja ehdottelivat osastojaksoja ja lääkäri arvioi yhdessä käänteessä myös ohimennen lähetteen tarvetta, mutta pakkohoidon kriteerit ovat siinä määrin korkeat, että jos et ole selkeästi psykoosissa, niin sinne ei joudu/pääse.

Jos kaikki sanovat että hoidosta voisi olla apua, niin sitä kannattaa silloin kokeilla. Jos lääkkeitä ja hoitoa "tuputetaan" niin sen kanssa kannattaa olla ennemmin proaktiivinen kuin vastustaa periaatteesta, ja lääkkeitä kannattaa myös kokeilla jos on oikeasti sellainen tilanne että pää ei meinaa pysyä kasassa. Usein kestää pitkään että sopiva lääkitys löydetään. Itse kävin läpi viisi lääkettä, ennen kuin itse kaivelemalla löysin mielenkiintoisen lääkkeen (bupropioni) johon olen ollut hyvin tyytyväinen.

Minäkin lääkkeitä nyt joudun syömään. Olen tyytyväinen lääkkeiden tarjoamaan apuun, mutta vastustin kovasti niitä aluksi. Mutta, koska olin tahdonvastaisessa hoidossa, niin en voinut kieltäytyä. Nyt kun yritin (psykiatrin kehoituksesta) lopettaa lääkityksen, niin se ei onnistunut, vaan jouduin osastolle taas. En ollut kuitenkaan psykoottinen tällä kertaa. Eli joistakin lääkkeistä on pirullisen vaikea irrottautua. Olisin ihan tyytyväinen tilanteeseen muuten, mutta maksa-arvoni ovat koholla (en juo ollenkaan) ja pitäisi päästä lääkkeistä eroon, mutta jos se johtaa taas osastolle, niin se on huono. Olen yksinhuoltaja. Lääkkeet ovat juu paikallaan joskus, mutta niillä voi olla vakaviakin sivuvaikutuksia.

Miksi sitten olet hoidon piirissä? Itse vain lopetin käymästä siellä - alkujaan syy tosin oli että pääsin luistamaan työkkärin humppakursseista. Eivät ne sua siellä pidä, jos vaan sanot että hei hei, mutta jos päädyt hoidon piiriin itsestäsi johtuvista syistä (esim. päivystävän lääkärin lähetteellä) niin se on eri asia.

Ihan samalla tavalla kun lääkkeidenkin käyttö. Itse kerroin parin vuoden ajan että käytin lääkkeitä ja ne toimivat vain huonosti jos ollenkaan ja kaikenlaista kokeiltiin, vaikka oikeasti vain hain lääkkeet (sossun piikkiin) ja heitin ne lähimpään roskiin. Syy mainittu ekassa kappaleessa. Se mitä sanot, ratkaisee mitä tapahtuu, ei kukaan pysty valvomaan yksityiselämääsi.

Vierailija kirjoitti:

En halua mitenkään pilkata, mutta omassa lähipiirissä on maanista psykoosia ja bipoa sairastava henkilö, joka on hyvin sairaudentunnoton juuri silloin kun kaikkien mielestä on selvää että nyt on pakko saada tyyppi hoitoon ennen kuin se tekee jotain todella typerää. Hän on ollut useita kertoja laitoksessa, 2-3kk kerrallaan ja nyt ollut jo pidempään hyvässä kunnossa kun ilmeisesti hoito on saatu tasapainoon.

Olen itse ollut vaikean masennuksen takia hoidossa, ja ehdottelivat osastojaksoja ja lääkäri arvioi yhdessä käänteessä myös ohimennen lähetteen tarvetta, mutta pakkohoidon kriteerit ovat siinä määrin korkeat, että jos et ole selkeästi psykoosissa, niin sinne ei joudu/pääse.

Jos kaikki sanovat että hoidosta voisi olla apua, niin sitä kannattaa silloin kokeilla. Jos lääkkeitä ja hoitoa "tuputetaan" niin sen kanssa kannattaa olla ennemmin proaktiivinen kuin vastustaa periaatteesta, ja lääkkeitä kannattaa myös kokeilla jos on oikeasti sellainen tilanne että pää ei meinaa pysyä kasassa. Usein kestää pitkään että sopiva lääkitys löydetään. Itse kävin läpi viisi lääkettä, ennen kuin itse kaivelemalla löysin mielenkiintoisen lääkkeen (bupropioni) johon olen ollut hyvin tyytyväinen.

Nythän ei kuitenkaan ole ainakaan AP:n oman kertomuksen mukaan kyse bipolaarisesta tai maanisesta henkilöstä, vaan sellaisesta, jolla on vakaa tahto päättää oma elämänsä. On erittäin huolestuttavaa, jos tämä rinnastetaan jotenkin automaattisesti psykoosiin.

Psykoosi on ikävä kyllä psykiatriassa avoin kortti mikä voidaan lätkäistä tarpeen tullen hankalalle potilaalle. Toki pakkohoidossa on vähintään 2 lääkäriä jotka päättävät hoidosta ja selväjärkiset käännytetään kyllä sairaalasta pois. Olen itse kuumotellut psykoosileimaa myös, jonka takia olen aina hyvin tarkka lausunnoistani lääkäreille.

Ei