Käytättekö kasvosuojusta liikkuessanne kaupoissa
Kommentit (50)
En käytä. Ei käytä oikeastaan kukaan muukaan. Parilla vanhuksella on ollut, siinä kaikki.
Kaupan ovella piti kädet desinfioida ja ottaa numero, kun asiakasmäärää rajoitetaan.
Käytän paksua kaulaliinaa, kumihanskoja ja aurinkolaseja jotka peittävät silmät kokonaan. Huppu myös päässä mikä on kiristetty.
Vierailija kirjoitti:
Näin eilen kahdella aasialaisella naisella maskit. Läpräsivät silti naamaansa ja haroivar hiuksiana koko ajan. Sitä paitsi se maski pitäisi vaihtaa tietyn väliajoin.
Ei se auta tuolloin yhtään. :)
En ole nähnyt yhtään maskia mutta muutaman ihmisen joilla on huivit kasvojen edessä, aurinkolasit jne. Itse käytän kertakäyttöhanskoja kun käyn kaupassa.
Ihmiset eivät käytä maskeja koska thl väitti ettei niistä ole hyötyä ja kansa uskoi. Nyt olisi suuri hyöty, jos vaikka edes osa kaupoissa pyörivistä ihmisistä käyttäisi maskia.
Joku ääliö on ostanut kaupat tyhjiksi - kyselee miksi muut ei pidä - ei pidä itsekään kun ei kehtaa... älylästä toimintaa.
Niistä ei ole hyötyä maskin itsensä käyttäjän kannalta (ellei käytä viruksilta suojaavaa maskia), vaan ne suojaavat muita ihmisiä maskin käyttäjän yskimiseltä ja aivastelulta. Ei siis auta esim. kassahenkilökunnan tartunta-alttiuteen, vaikka heillä olisi maskit.

Tätä meille on kovin toitotettu, mutta se ei ole ihan näinkään. Maskit voivat suojata käyttäjäänsä ilmassa leijailevilta aerosoleilta.
Kaikki suojaus silmissä, suun ja nenän edessä auttaa paljon enemmän, kuin että ei olisi mitään suojaa. Toisin sanoen näillä toimilla pienentää sitä omaa riskiä saada tartunta. Ne eivät sitä poista, mutta antavat edes mahdollisuuden välttyä siltä.
Ja tässä tilanteessa on ihan sama mitä muut ajattelee siitä, miltä näytät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun aukaistiin nämä huoltovarmuusvarastot, niin kohta se varmaan määrätään
Oletko äälįö? Sieltä varastoista jaetaan ne sairaaloihin yms joilla tavarat lopussa kpää hamstraajien takia!!. Eikä tavan tallukoille.
Ai nyt se on kansalaisten vika kun sairaalat eivät ole itse osanneet varautua?
Löysin varastosta selaisen tuubihuivin, niitä käytettiin ennen talvella naaman suojana, kun oli kovia pakkasia, jos siihen ompelisi jotaina lisäkettä sisäpuolelle ja pitäisi sitten suojaavimpia silmä- tai aurinkolasejaan lisäksi, niin ehkä siitä jotain apua olisi.
Hyi kamala, jouduin eilen käymään sairaalassa piikillä, mietin pitkään perunko ajan, mutta menin sitten. Hyvin ihmiset pitivät 2 metrin turvaväliä ja muutenkin oli hiljaista, ei vastaanotossakaan tarvinnut ojentaa kela-korttia. Hoitajat sanoivat, että heillä on kyllä hyvin varusteita jemmassa ja olivat kovasti huolissaan Ruotsin tilanteesta.
Keksin matkalla, että kun silmät on yksi väylä saada tartunta aerosolina (ja niissä ei ole kuulemma sellaita puolustusjuttua kuin nenässä ja suussa). niin pidin hississä silmät tiukasti kiinni. Onneksi ei kai kukaan nähnyt.
En, koska korona ei tartu ilmasta. Juoksen karkuun, jos näen jonkun hilluvan kasvosuojuksen kanssa. Oletan hänen kantavan koronaa ja voisin mennä kiljumaan, että helkuttiako täällä kuljet pöpöjäs levittämässä.

eli kaikki sairaanhoitajat ja lääkärit joilla on kasvosuojus ovat automaattisesti myös taudinkantajia ja juokset heitä karkuun? Jos korona ei tartu ilmasta niin eihän tässä sitten mitään turvavälejä tai karanteeneja tarvita. Ei muuta ku baaaaariiiiiin
Vierailija kirjoitti:
Näin eilen kahdella aasialaisella naisella maskit. Läpräsivät silti naamaansa ja haroivar hiuksiana koko ajan. Sitä paitsi se maski pitäisi vaihtaa tietyn väliajoin.
Joo ja suurimmalla osalla aasialaisista ihmisistä, joilla olen täällä maskin nähnyt niin se on se sellainen paperinen "hammaslääkärin maski" ja se on vieläpä niin löysästi sidottu, että lörpöttää kasvojen sivuilta eli ihan yhtä tyhjän kanssa...
En käytä. Mutta ainakin S-ryhmän kauppoihin on alettu asentaa pleksejä kassoille. Tosin nekin on vaan siinä suoraan edessä, että eivät kyllä jonosta/sivulta päin tulevilta pärskeiltä suojaa kassatyöntekijöitä, mutta asiakkaita edes vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin eilen kahdella aasialaisella naisella maskit. Läpräsivät silti naamaansa ja haroivar hiuksiana koko ajan. Sitä paitsi se maski pitäisi vaihtaa tietyn väliajoin.
Joo ja suurimmalla osalla aasialaisista ihmisistä, joilla olen täällä maskin nähnyt niin se on se sellainen paperinen "hammaslääkärin maski" ja se on vieläpä niin löysästi sidottu, että lörpöttää kasvojen sivuilta eli ihan yhtä tyhjän kanssa...
Tuollainen suojautuminen ei ole yhtä tyhjän kanssa. Se ei ole 100 % suoja, mutta aivan selvästi parempi kuin ei mitään.
Eilen näine täällä päin ensimmäisen maskin kaupassa asiakkaalla, vanhemmalla kotimaisen vähemmistön naisella. Maski näytti omatekoiselta,en tiedä oliko.
Toinen kauppa on pannut asiakkaille tarjolle kertakäyttöhanskoja, ei hassumpi idea.
Käyttäkää niitä maskejanne hamstraajat!
Nähtävästi K-rauta oli saanut jostain tilattua lisää. Nekin alkaa hiljalleen olemaan loppu varsinkin virukselta suojaavat maskit. Perusmaskeja löytyy vielä, samoin kovakuorisia naamioita. Onneksi sentään joku taho oli vielä saanut kahmaistua erän maskeja tänne Suomeen :P