Miksi Ruotsi löperöi koko koronan hoidon?
Ruotsissa ei ilmeisesti suljeta kouluja, ei kielletä kokoontumisia, ei rajoiteta liikkumista. Sanotaan vain, että niillä toimilla ei ole tehoa. No rajoja ne on vähän sulkenut, mutta maan sisällä ei ilmeisesti rajoiteta koronan leviämistä käytännössä mitenkään. Osa ruotsalaisista on aivan raivoissaan. Ja tiedossa on, että Ruotsin huoltovarmuus sekä sairaalatarvikkeiden että ruoan suhteen on paljon paljon huonompi kuin esim. Suomen.
Joten: Miksi kummassa Ruotsi on päättänyt löperöidä koko koronaepidemian hoidon ja hallitsemisen?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Terveiset länsinaapurista & thank you for caring! 😒Kyllä täällä otetaan tilanne vakavasti. Keskeisenä ajatuksena on oikeiden toimien oikea ajoitus, jotta hoitopuoli eli ylikuormittuisi liikaa (hoitopuolta alasajettu pitkään joten resurssit ovat rajalliset). Lukiot ja muut ylemmän asteen koulutukset tehdään jo etänä, peruskoululaiset edelleen käyvät koulua, tosin kaikki vähänkin nuhaiset ovat kotona, niin opettajat kuin oppilaatkin. Koulujan sulkemisen haittapuolet painavat vielä enemmän kuin mahdolliset hyödyt.
Ei mulla tulisi mieleenkään arvostella muiden maiden toimenpiteitä tai niiden puutetta, kun en tunne maan oloja. En arvostele edes oman maan (Ruotsin) toimia koska en todellakaan ole mikään asiantuntija. Toimin ohjeiden mukaisesti ja luotan siihen että viranomaiset tietävät mitä tekevät. (Täällä ei todellakaan vaan diskuteerata ja vältellä vastuuta🙄, vaan tehdään niin kuin juuri tämän maan tilanne edellyttää.) We’re all in this together, yritetään kannustaa toisiamme jatkuvan arvostelun sijasta.
No mulla tulisi mieleen arvostella kun kyse on naapurimaasta jonka kanssa yhteinen raja ja tämä on avoin nettipalsta jossa arvostellaan muutenkin. Äläkä väännä englantia, yritä edes ruotsiksi.
Miten hoitotoimenpiteitä ajoitetaan oikein eikä kuormiteta terveydenhuoltoa jos virus pääsee leviämään? Mielenkiinnosta kysyn.
Ruotsissa koronaa on esim. jo useissa kouluissa mutta kouluja ei suljeta vaan opetus niissä jatkuu...
https://www.svd.se/just-nu-coronasmitta-pa-stockholmsskola
https://www.stockholmdirekt.se/nyheter/elev-pa-silverdalsskolan-smittad…
https://mitti.se/nyheter/bekraftat-coronavirus-forsta/?omrade=upplandsv…
Yllä vielä ihan vain muutama tapaus, jotta uskotte että totta om mitä Ruotsissa tapahtuu.
Voiko Tsekin luvut pitää paikkansa?
Sairastuneita 995, uusia tapauksia 162, ei yhtään kuollutta.
Ruotsissa taas:
Sairastuneita 1764 uusia tapauksia 125, 20 kuollutta.
Norjan luvut 2119, 160, 7 kuollutta
Ruotsin kuolleisuusluvut Norjaankin verrattuna ovat kolminkertaiset, vaikka tartuntoja 350 vähemmän kuin Norjassa.
Ruotsissa testataan todella vähän ihmisiä. Ainut luku, mistä saa vähän hajua mikä tilanne on, on kuolleiden määrä ja se fakta että kenttäsairaaloita pystytetään jo.
Vierailija kirjoitti:
https://www.svd.se/just-nu-coronasmitta-pa-stockholmsskola
https://www.stockholmdirekt.se/nyheter/elev-pa-silverdalsskolan-smittad…
https://mitti.se/nyheter/bekraftat-coronavirus-forsta/?omrade=upplandsv…
Yllä vielä ihan vain muutama tapaus, jotta uskotte että totta om mitä Ruotsissa tapahtuu.
Näköjään haetaan tuolla lasten ja nuorten laumasuojaa? Vanhukset pois kuleksimasta saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuo tieto ruotsalaisten yrityksistä ostaa Suomen lääkkeet ja ruoat?
Oli siitä iltapäivälehdissä juttua, etä Ruotsi on ruuan suhteen 50% omavarainen tai jotain sinne päin. Suomen prosentti oli tyyliin 70.
Suomi on 80% omavarainen ruoan suhteen.
Uskon että Hannu Hanhet ovat tässäkin oikeassa. Jatkavat normaalia elämää, ja Ruotsin talous on varmasti tämän jälkeen todella paremmassa jamassa kuin monen muun.
Jos aidosti on kiinnostunut siitä millä linjalla Ruotsissa ollaan ja miksi, niin kannattaa lukea virallisilta sivuilta. (Ruotsissa ollaan hyviä kommunikoinnissa ja tietoa jaetaan sitä mukaa kun sitä tulee.)
https://www.folkhalsomyndigheten.se/smittskydd-beredskap/utbrott/aktuel…
Vierailija kirjoitti:
Uskon että Hannu Hanhet ovat tässäkin oikeassa. Jatkavat normaalia elämää, ja Ruotsin talous on varmasti tämän jälkeen todella paremmassa jamassa kuin monen muun.
Ruotsi on uusi Italia.
Mielenkiinnolla seuraan, onko tuollainen "ei-tehdä-mitään"- strategia toimivampi: annetaan vanhusten ja perussairaiden kuolla. Talous pysyy toiminnassa nuorten voimalla ja laumaimmuniteetti saadaan nopeasti. Suomessa koko valtio kyykkää taloudellisesti sen takia, että yritetään suojella vanhuksia ja sairaita kuukausitolkulla.
Vierailija kirjoitti:
Jos aidosti on kiinnostunut siitä millä linjalla Ruotsissa ollaan ja miksi, niin kannattaa lukea virallisilta sivuilta. (Ruotsissa ollaan hyviä kommunikoinnissa ja tietoa jaetaan sitä mukaa kun sitä tulee.)
https://www.folkhalsomyndigheten.se/smittskydd-beredskap/utbrott/aktuel…
Kansanterveysviranomainen seuraa tiiviisti tapahtumia. Suoritamme mikrobiologisia analyysejä arvioimalla riskejä ja miten puhkeaminen kehittyy. Pyrimme systemaattisesti estämään tartunnan leviämisen yhteiskunnassa. Eri toimenpiteillä voimme viivästyttää tartunnan leviämistä ja vähentää samanaikaisesti sairaiden lukumäärää.
Aika lailla samalta kuulostaa kuin Suomessa tuo linjaus.
Hallitusten toiminnat tullaan jälkikäteen arvioimaan, hyviä arvosanoja saa harvassa Euroopassa
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnolla seuraan, onko tuollainen "ei-tehdä-mitään"- strategia toimivampi: annetaan vanhusten ja perussairaiden kuolla. Talous pysyy toiminnassa nuorten voimalla ja laumaimmuniteetti saadaan nopeasti. Suomessa koko valtio kyykkää taloudellisesti sen takia, että yritetään suojella vanhuksia ja sairaita kuukausitolkulla.
Ehkä nämä vanhukset ovat suojelun ansainneet. Mieti historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ne diskuteeraa
Kaffe och möte.
Har någon snus?
Ruotsalaisia sukulaisia työskentelee hoito ja opetusalalla. Huolestuttavaa siellä on, että sairaaloista on loppu suojavarusteet ja hoitovälineet, osittain koska henkilökunta on itse varastanut niitä etukäteen. Sitten ensihoito ja koronahoitajat joutuvat työskentelemään ilman suojaa. Hoitajat ja lääkärit ovat sairastuneet ja hoitavat sairaina sairaita. Pakko, koska hoitohenkilökunta ei enää riitä. Pian vedetään tikkua ketä hoidetaan ja ketä ei edes yritetään. Kuulemani perusteella jo ensi viikko on katastrofin äärellä.
Kouluissa opettajia ja päiväkodeissa hoitajia on sairastunut, mutta soitetaan heti takaisin töihin, koska siellä tippuu porukkaa tasaiseen tahtiin. Ei väliä kuuluuko henkilökunta riskiryhmään.
Nyt mennään samhället ja ekonomi edellä.
Mulla on täällä jo pitkään asuneena hyvä kuva siitä missä mennään. Viittaan minäkin suoraan virallisiin lähteisiin, mihinkään some-keskusteluun en ryhdy jo valmiiksi stressaantuneiden mutueksperttejen kanssa. Voin todeta että Ruotsilla on selkeä suunnitelma jota koko ajan muutetaan riippuen siitä mitä tapahtuu, ja isoja päätöksiä ei tähän mennessä ole tehty poliittisin perustein. Ruotsissa ollaan myös todella huolissaan siitä miten tilanne tulee romahduttamaan talouden ja sitä kautta vaikuttamaan kaikkeen, mm ihmisten terveyteen. (Ja muuten niitä testejä tehdään niin paljon kuin mahdollista, mikä tällä hetkellä tarkoittaa niitä jotka hakeutuvat hoitoon.) Man hoppas på det bästa men förbereder för det värsta.
Ruotsissakin on "tarpeeton" testaaminen ja listaaminen lopetettu, joten äläpä sinäkään fuulaa. Teidän paikallisen THL:n pomo on vieläkin leväperäisempi, kannattaa virallista laumasuojastrategiaa.