Vanhainkodeissa/saattohoitokodeissa työskentelevät, miltä tuntuu kohdata/nähdä kuoleva/kuollut ihminen?

Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta ei se enää tunnu juuri miltään. Kaikkeen tottuu.

Reaktio riippuu hyvin pitkälti siitä, makaako ruumis petissään vai käveleekö vastaan.

Luulen että ei siinä oikein kohtaamista tule jos toinen on vainaa.

Kyllä se minua kirpaisi ensimmäisen kerran, kun aamulla löysin yhden asukkaan kuolleena. Vielä eilen illalla olin rupatellut mummun kanssa hänen lapsuudestaan ja muusta pitkään.

riippuu millainen kuolema. Jos ihminen oikein kärsii niin sitä toivoo, että saisi jo kuolla ja huojentuu kun näkee hiipuvan. Muistan erään keuhkoahtaumapotilaan joka sylki viimeiset elinaikansa isoja limaklimppejä ympäriinsä ja lattioille. EI antanut koskea itseensä vaan oli siis aika sanoisinko väkivaltanen. Iskuja sai väistellä. Pakko kuitenkin hoitaa ja kuivittaa ja vaihtaa limaiset lakanat. Ei mikään ruoka tai juoma mennyt sisälle. 

Kyllä siinä toivoi, että pääsisi jo pois. Ja pelastus oli kun sai oikean kipulääkityksen. 

Sitten on niitä yllätyksiä, jotka ihan eilen oli vielä ok, mutta sitten yhtäkkiä löytyykin kuolleena. Kaikkein ikävintä on ne, joilta on tajunta ja puhekyky menneet eivätkä pysty kertomaan, että mihin sattuu. Tai mikä on. Että voisi helpottaa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta ei se enää tunnu juuri miltään. Kaikkeen tottuu.

Totta

Kuollut keho ei myötäile sukkaa jalkaan laitettaessa, on vaan. 

I see dead people.

En voisi ikinä elää itseni kanssa jos kuolema ei koskettaisi.

Elämme julmia, psykopaattisia, aikoja.

Kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta minä koen sen jotenkin pyhänä, jos saa olla siinä hetkessä kun ihminen kuolee. En usko mihinkään tuon puoleiseen elämään, vanhan ihmisen kuolema on useimmiten kaunis. Aika sitä ennen ei niinkään.